Jätin seuroissa käynnin, voin nyt paremmin

ISamson-

Aloin väsymään jatkuvaan taisteluun siitä, kumpi leiri on oikeassa. Hajaannus itseasiassa sai minut miettimään liikkeeseen kuulumisen mielekkyyttä.
Kun osa alkoi kokoontumaan seurakunnan tiloissa, minä päätin jättäytyä sivuun kokonaan. Enkä ole ainut. On muitakin, jotka ovat heränneet ajattelemaan, onko tässä lestadiolaistouhussa oikeasti mitään mieltä. Olen ollut jo lähes vuoden pois seuroista ja nähnyt, että näin on hyvä. Kasvoin tuona aikana ulos lestadiolaisuudesta ja nyt olen niin kuin kuka tahansa suomalaisista. Käyn lähinnä kaksi kertaa vuodessa kirkossa ja se riittää minulle.

162

5617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KitaranTahtiin

      Kuollut usko riittää pursiseurallekin

      • Minden_tahtiin

        Esikoislestadiolaiset pääsee taivaaseen, kun lapin miehet antavat luvan.

      • ISamson-

        Mikä sinä olet sanomaan kellä on kuollut usko. Yhtä kuolleita kumpienki leirien uskot. Yhtä kuolleita. Mun silmät avautui näkemään sen tosiasian, kun pääsin tarkastelemaan asioita vähän etäämpää. Ette kummatkaan ole millään oikealla polulla, ette tosiaan!

      • ISamson-
        Minden_tahtiin kirjoitti:

        Esikoislestadiolaiset pääsee taivaaseen, kun lapin miehet antavat luvan.

        Kummatkin joukot ovat pihalla, kuin se kuuluisa lumiukko.

    • Lessueksytys

      Hyvä päätös aloittajalla.

      • EiSeKiusaa

        Vihollinenkin antaa kyllä rauhan!

      • Neitsytmies

        Ei se anna rauhaa, en ole käyny muutamaa vuoteen esikoislestadiolaisten kokouksissa, ja voin rehellisesti sanoa, ei se anna rauhaa, ei koskaan.

        Mutta jos synti tulee luvalliseksi, eli ei enää tunneta syntiä synniksi, silloin Jeesus unhoittuu ajan laineissa ja hekumas.

        Olihan se ihan kiva porukka, mutta kuin niin harvoin todistettiin synnit anteeksi.

      • eiköpä_näin_ole
        Neitsytmies kirjoitti:

        Se on totta. Joulukokouksissa Jällivaarassa ja muissakin isoissa seuroissa synnit saa anteeksi kaksi kertaa päivässä, jos jaksaa puyytää ja uskoa Oman paikkakunnan seuroissa vain kerran viikossa.

        Jällivaarasta Ouluun ajellessa tulee jo monta syntiä ja sanoissa, joillakin ehkä teoissakin, avaavat tukkansa? eiköpä näin ole? ja ei siellä Oulussa niitä anteeksi saarnattu? Puuroa oli tarjolla. Epäuskossa joudun kotiin menemään.

      • erkki736472
        EiSeKiusaa kirjoitti:

        Vihollinenkin antaa kyllä rauhan!

        Vihollinen antaa rauhan, MUTTA kenelle. Seurapenkissä istujalleko se sen antaa. Siltä se vaikuttaa näitä viestejä lukiessa. Mutta vain aidoille oikeille esikoislestadiolaisille voi rauha sieluun tulla. Ei riitä seurapenkkiin istuutuminen, pitää myös uskoa mitä saarnataan.

        He olivat meistä mutta eivät olleet meitä, lähtivät sikoja paimentamaan, mutta ovet ovat avoinna palata, heillekin. Eriseuraisina suurimpina syntisinä.

      • MIksiValehtelet
        erkki736472 kirjoitti:

        Miksi Erkki koko ajan valehtelee. Etkö sinä tiedä etrtä valehteleminen on syntiä.

        Kristuksen rauhan saavuttaminen ei edellytä esikoislestadiolaisuutta eikä mitään laisuutta. Vain Jeesuksen Kristuksen ja sydämen uskon hänen lunastustyöhönsä, sekä tämän uskon tunnustamisen.

      • Silläsiistiw
        MIksiValehtelet kirjoitti:

        Erkki kirjoittaa asiaa.

      • Lillukanvarresta
        MIksiValehtelet kirjoitti:

        Miksi Erkki koko ajan valehtelee. Etkö sinä tiedä etrtä valehteleminen on syntiä.

        Kristuksen rauhan saavuttaminen ei edellytä esikoislestadiolaisuutta eikä mitään laisuutta. Vain Jeesuksen Kristuksen ja sydämen uskon hänen lunastustyöhönsä, sekä tämän uskon tunnustamisen.

        Eikö Seppo tiedä ettei tieto ole uskoa, siihen Jeesus vaatii uudesti syntymää näin Nikodemukseltakin vaadittiin. On se tuo rietas ovela kun muuttaa totuuden valheeksi ja valheen totuudeksi tätä takin kääntöä ei vähälahjainen kulkija edes huomaa.

    • VAPAASTIUSKOVA

      Minulle tuli suuri heräys vasta näiden koettelemuksen myötä.Ennen kävin ihan tavanvuoksi(nyt tunnen niin)ja ystävien vuoksi.
      Olin tekemisissä kaikkien seurakuntalaisten kanssa.
      Ihmettelin kun toiset haukkuivat aina lapinmiehiä ja puhuivat pahaa seurakuntalaisista ja saarnaajista.Toiset olivat huolissaan kun kaikki saarnaajat eivät luota hengelliseen hallitukseen.
      Jouduin tutkimaan sydäntni tarkkaan.
      Olenkohan ollenkaan kristitty.
      Sain keskustella omista asoistani luotettavan henkilön kanssa.
      Sain uskoa kaikki syntini armosta anteeksi.
      Nyt tiedän että rukoushuoneella on niitä enkeleitä joiden kanssa voin yhdessä tehdä matkaa.omassa sydämessäni on rauha ja saan uskoa vapaasti.Ei tarvi muualta sitä turvaa ja uskoa hakea.

      • Kiitos_samoin

        Minulla muuten sama, mutta ymmärsin, ettei kukaan ihminen voi viedä minua taivaaseen. Olen myöskin luottavainen, ettei Jumala jätä minua tielle, vaan johdattaa minut perille, kun otan viimeisen henkäykseni maan päällä.

        Nyt tiedän, että usko on minulle niin tärkeä, etten salli sitoa sitä mihinkään ihmisopin riekaleisiin. Näin vapaasti saan uskoa itseni Jumalan lapseksi, ja syntini anteeksi annetuksi.

      • Selväkupläkki
        Kiitos_samoin kirjoitti:

        Minusta kyllä tuntuu siltä että se, että väität rakkaiden evanliumin saarnaajiemme saarnaavan ihmisoppia kertoo uskostasi kaiken tarpeellisen. Samallahan kyseenalaistat heidän uskonsa, sillä eihän uskova voi ihmisoppia ja ihmiskäskyjä saarnata saatuaan kaikki synnit armosta anteeksi uskon kautta.

        Etköhän ollut saarnaajien vastustaja ja yllä olevan saarnaajien ja yksinkertaisten kristittyjen haukkujaryhmän jäsen jo ennen "suurta valaistumistasi" eli julkiseen eriseuraan lähtemistä. Kyllä on enemmänkin omat tekosi raamattua vastaan, kuin rakkaiden saarnaajiemme.

        Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, ERISEURAT, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        Galatalaiskirje 5:19‭-‬21 FB38
        http://bible.com/365/gal.5.19-21.FB38

        Muutamien ihmisten synnit ovat ilmeiset ja joutuvat ennen tuomittaviksi, toisten taas seuraavat jäljestäpäin;
        1. Timoteuskirje 5:24 FB38
        http://bible.com/365/1ti.5.24.FB38

        Kyllä ovat sinunkin syntisi nyt tuulleet julki.
        Sitten vielä pahoitetaan mieli, kun saarnoissa saarnataan julkisyntiä eli julkista eriseuraa vastaan. Jos ei saarnattaisi, niin silloinhan vasta syyllistyttäisiin syntiin kun einsanottaisi totuutta, jonka raamattukin tuo ilmi.

        Itse uskon ihan kuten ennenkin synnit armosta anteeksi seurakunnassa saarnatun Jumalan sanan vaikutuksesta

      • Puhutko_minulle

        Itse sinä kyseenalaistit minun uskoni, ja teit jotakin omia päätelmiäsi.

        Voit kaikin mokomin pahentua uskon tunnustuksestani, ja siitä etten usko ihmisoppeihin. Mutta sinulla ei ole minun uskooni mitään vaikutusta eikä valtaa. Kuten ei yhdelläkään muullakaan ihmisellä.

        Jos uskomme Raamattua ja Kristusta, usko on sisällisesti meissä. Älä siis puhu itseäsi pussiin oppiesi ja höpöptyksiesi kanssa.

        Ja sitten vielä, kovin sinulla on tarve keskittyä puhdistamiseen. Keskity sinä vain kylvötyöhön, niin et tule tallanneeksi vielä kypsymässä olevaa viljaa. Siitä ei talon isäntä pidä.

      • Anonyymi
        Selväkupläkki kirjoitti:

        Minusta kyllä tuntuu siltä että se, että väität rakkaiden evanliumin saarnaajiemme saarnaavan ihmisoppia kertoo uskostasi kaiken tarpeellisen. Samallahan kyseenalaistat heidän uskonsa, sillä eihän uskova voi ihmisoppia ja ihmiskäskyjä saarnata saatuaan kaikki synnit armosta anteeksi uskon kautta.

        Etköhän ollut saarnaajien vastustaja ja yllä olevan saarnaajien ja yksinkertaisten kristittyjen haukkujaryhmän jäsen jo ennen "suurta valaistumistasi" eli julkiseen eriseuraan lähtemistä. Kyllä on enemmänkin omat tekosi raamattua vastaan, kuin rakkaiden saarnaajiemme.

        Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, ERISEURAT, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        Galatalaiskirje 5:19‭-‬21 FB38
        http://bible.com/365/gal.5.19-21.FB38

        Muutamien ihmisten synnit ovat ilmeiset ja joutuvat ennen tuomittaviksi, toisten taas seuraavat jäljestäpäin;
        1. Timoteuskirje 5:24 FB38
        http://bible.com/365/1ti.5.24.FB38

        Kyllä ovat sinunkin syntisi nyt tuulleet julki.
        Sitten vielä pahoitetaan mieli, kun saarnoissa saarnataan julkisyntiä eli julkista eriseuraa vastaan. Jos ei saarnattaisi, niin silloinhan vasta syyllistyttäisiin syntiin kun einsanottaisi totuutta, jonka raamattukin tuo ilmi.

        Itse uskon ihan kuten ennenkin synnit armosta anteeksi seurakunnassa saarnatun Jumalan sanan vaikutuksesta

        Mitä mitä ! Kaikenkarvaiset ystäväni tulkaa vetten tykö sieltä paljon on kuralammikoita ja kosken kuohuja ! Vesi vesi hoo kaks oo ! Immuniteetti ei saa mua väsyttää isi isi tuu hakemaan mua pelottaa . Kaanaan häät morsiuspuku viti valkoista vaivatta nahkatakkeja halvalla rabatti toimii ellei ole rahaa . Isi isi kuka käskee mene jo että ehdit kyläkauppaan ostamaan liha lientä. Noin poika et saa mua osoittaa sormella kaikki näkevät esikuvasi . Odottakaa laitan karvalakin päähän . Nopeaan jalka käy !!

    • äläJääMatkastaVeli

      Kai se sitten on "mukavampaa" pötköttää pyhäpäivä sohvalla ja katsoa autokilpailuja, saati laittautua seuroihin ja huolehtia että kaikki on tip-top ja ylänappi kiinni.

      Uskoa tuollainen elämä ei kyllä vahvista,

    • nappikauppaako

      Vahvistaako se ylänappi mitä kautta sitä uskoa?

      • oleppasSäädyllinen

        No sitä kautta vahvistaa, ettei irstas ja himoja herättävä kaulasi vaan näy.

      • tottaon

        Jos yksi nappi auki,niin miksei myös toinen ja kolmas.Rempseä pitää olla.Monessako napissa sinun raja kulkee?onko maailman tapa rajasi?

    • OLETKO VARMA ETTÄ SE RIITTÄÄ HERRALLE ?
      MINÄ USKON ETTÄ ,ENNENKIN KÄVIVÄT 3 :STI
      TEMPPELIN JUHLILLA ,JA JOKA SAPATI SYNÄGO- OGASSA. SIIS NOIN 52 KERTAA VUODESSA.
      -

    • Ihmettelin

      Miksi monella Pursiseuralaisella on ylänappi kiinni??näin oli ainakin Turussa viikonoppuna😕

      • siksikait

        ne osoittaa mieltään, nääs

      • Ooria

        Mitä väliä sillä, onko nappi kii vai auki? Eihän Raamatuissa mitään mainita ylänapeista.

    • Ei_mikään_seura

      Esikoiset ry:ssä uskotaan Jeesukseen.

      • Onmontaamones

        Eikö riitä, kun seuraamme Jeesusta? Hän on Tie , totuus ja elämä,
        Suomen kansalaisina olemme kansamme hengellisestä tilasta osavastuussa. Miten se menikään; ettemme olisi liian uskovaisia tai jotain sinnepäin ja sekin, että itkemme itkevien kanssa ja nauramme nauravien kanssa. Muttei kait panetella panettelijoiden kanssa heidän korvasyyhyyn.
        Miten sekin, että evankelioimme kanssakulkijoita, jotka kaidalle tielle joutuivat. Kukaties systeemin vuoksi, joka eroittaa vanhemmat koko päiviksi toisistaan ja lapsistaan heti heidän vauva-asteeltaan alkaen.
        Jumalanpalvelus on kaikille tärkeä kokoontuminen näköön, kokoon ja ryhmiin kuulumatta. Omistaan on ennenkaikkea huolta pidettävä ja siinä nimenomaan lestadiolaiskansa on näyttänytkin kallisarvoista esimerkkiään kaikille. Mutta yksi on puuttunut; Suomen äitien rakkaudellinen auttaminen siinä , että ymmärtäisivät miten tärkeää olisi ja olisi ollut äitien itse hoitaa pikkulapsensa. Erityisesti Sana kehoittaa pitämään ensisijaisesti huolta omistaan ja että sen tekevät jo metsän eläimetkin. Mutta Suomen lapset ajettiin ateistipäiväkotien pakkokasvatuksen kautta kasvamaan levottomaan elämään. On saanut tapahtua jo 50 vuotta. Mistä kasvoi homouteen mielistyjät ja lapsensa huostaan antajat? Kristittyjen olisi pitänyt ja pitäisi varoittaa ja auttaa näin suurissa lasten ahdistamisissa.

        Ei tosiaan ole raamatun mukaista kehitellä pienpiirejä ja jäädä kuin vankilaan näkemättä ympärillään olevaa vääristymää ja olla saattamatta kanssakulkijoitaan totuuden tielle. Vapaat sidoksittomat Jumalaan luottavat ihmiset näkevät ympärilleen ja kykenevät rakastamaan kaikkia lähimmäisiään kuin itseään ja näin auttaen Jumalaa yli kaiken. Kokoavat aarteita taivaaseen.

      • Kitarraa_soitellen

        Esikoiset ry on,
        🎸Kitara seura. 🎸

      • Julkinen
        Kitarraa_soitellen kirjoitti:

        Esikoiset ry on,
        🎸Kitara seura. 🎸

        Virhe! En ole vielä yhtäkään kitaraa nähnyt Esikoisissa, missähän seurassa liikut kitaroinesi?

      • kysymyskuuluu
        Julkinen kirjoitti:

        Virhe! En ole vielä yhtäkään kitaraa nähnyt Esikoisissa, missähän seurassa liikut kitaroinesi?

        Onko ne siel leipomon siivouskomerossa

      • ensinpelastettiinSA
        Julkinen kirjoitti:

        Virhe! En ole vielä yhtäkään kitaraa nähnyt Esikoisissa, missähän seurassa liikut kitaroinesi?

        Jos hän tarkoitti Pelastusarmeijaa, mistä noita tietää?

      • Loudez
        Kitarraa_soitellen kirjoitti:

        Esikoiset ry on,
        🎸Kitara seura. 🎸

        Anteeksi, mutta kitara ei sovi uskovaisten elämään. Esikoiset ry:n toiminnoissa ei ole sitä yhtäkään kitaraa!

      • Montaatyhmää
        Onmontaamones kirjoitti:

        Eikö riitä, kun seuraamme Jeesusta? Hän on Tie , totuus ja elämä,
        Suomen kansalaisina olemme kansamme hengellisestä tilasta osavastuussa. Miten se menikään; ettemme olisi liian uskovaisia tai jotain sinnepäin ja sekin, että itkemme itkevien kanssa ja nauramme nauravien kanssa. Muttei kait panetella panettelijoiden kanssa heidän korvasyyhyyn.
        Miten sekin, että evankelioimme kanssakulkijoita, jotka kaidalle tielle joutuivat. Kukaties systeemin vuoksi, joka eroittaa vanhemmat koko päiviksi toisistaan ja lapsistaan heti heidän vauva-asteeltaan alkaen.
        Jumalanpalvelus on kaikille tärkeä kokoontuminen näköön, kokoon ja ryhmiin kuulumatta. Omistaan on ennenkaikkea huolta pidettävä ja siinä nimenomaan lestadiolaiskansa on näyttänytkin kallisarvoista esimerkkiään kaikille. Mutta yksi on puuttunut; Suomen äitien rakkaudellinen auttaminen siinä , että ymmärtäisivät miten tärkeää olisi ja olisi ollut äitien itse hoitaa pikkulapsensa. Erityisesti Sana kehoittaa pitämään ensisijaisesti huolta omistaan ja että sen tekevät jo metsän eläimetkin. Mutta Suomen lapset ajettiin ateistipäiväkotien pakkokasvatuksen kautta kasvamaan levottomaan elämään. On saanut tapahtua jo 50 vuotta. Mistä kasvoi homouteen mielistyjät ja lapsensa huostaan antajat? Kristittyjen olisi pitänyt ja pitäisi varoittaa ja auttaa näin suurissa lasten ahdistamisissa.

        Ei tosiaan ole raamatun mukaista kehitellä pienpiirejä ja jäädä kuin vankilaan näkemättä ympärillään olevaa vääristymää ja olla saattamatta kanssakulkijoitaan totuuden tielle. Vapaat sidoksittomat Jumalaan luottavat ihmiset näkevät ympärilleen ja kykenevät rakastamaan kaikkia lähimmäisiään kuin itseään ja näin auttaen Jumalaa yli kaiken. Kokoavat aarteita taivaaseen.

        On se päiväkoti parempi paikka lapsille kuin nukkavierut vanhemmat ja yhteisö joka perkelettä ja Jumalaa huutelee loputtomasti niin ettei enää erota kumpaakaan.
        Oppii ainakin sosiaalisia taitoja kun taas siellä kotona ja seuroissa oppii syrjäytymisen taidon.

      • en_yhtä_omavanhurskas
        Montaatyhmää kirjoitti:

        On se päiväkoti parempi paikka lapsille kuin nukkavierut vanhemmat ja yhteisö joka perkelettä ja Jumalaa huutelee loputtomasti niin ettei enää erota kumpaakaan.
        Oppii ainakin sosiaalisia taitoja kun taas siellä kotona ja seuroissa oppii syrjäytymisen taidon.

        Tosi on. Juuri niin, vaikka joku seuroissakävijä ei sitä halua myöntää. Tai ei pysty myöntämään.
        "Kitarat esiin" varmaan vastaa tähän, vaikka ei osa soilttaa kitaraa :).

      • Kitarraa_soitellen

        Ja kitara soi.... 🎸🎸

      • Vitunpelle
        Kitarraa_soitellen kirjoitti:

        Esikoiset ry on,
        🎸Kitara seura. 🎸

        Painu vittuun täältä provoamasta tiukkapipo.

    • TieTotuusJaElämä

      Tässä tie totuus ja elämä tälläkertaa
      ettei totuus unohtuisi
      Yrittivät pursiseuralaiset eroittaa Vanhimmatkristillisyydestä mutta pahasti epäonniatuivat joten kasvojensäilyttämiseksi oli keksittävä jotain siksi piti pursiseura perustaa
      Kaksi jääräpäistä vanhaa saarnajaa ja kaksi vanhaa hönöä tuomaria ja muutamatat mut jo kuolleet N miset perustivat uuden seurakunnann joka jakoi vanhanseurakunnan kahtia syyksi nämä saarnaajat ilmoittivat omantunnonasiat jotkajohtuivat muissamaissa hyväksi koettelluiksi asiaksi. Ottaa käyttöön ehtoollisen nauttimisen omilla rukoushuoneillamme. Näiden veljien Omiatuntoja ei kuitenkaan haitannut seurakunnan hajoaminen millääntavalla. Toinen heistä innolla valmisti kaste ja. ehtoolliskaavankin valmiiksi josta nyt saamme nauttia täysinpalkein

      • Savisilmä

        "TieTotuusJaElämä"
        Miten sä kehtaat tota samaa soopaa toistaa? Antaisit edes äitis tarkastaa kirjoitusvirheet ( ainakin 10 tossakin tekstissä ja valheet päälle.) ennen, kuin päästät tekstin tänne.

      • Eivirheethaittaa
        Savisilmä kirjoitti:

        "TieTotuusJaElämä"
        Miten sä kehtaat tota samaa soopaa toistaa? Antaisit edes äitis tarkastaa kirjoitusvirheet ( ainakin 10 tossakin tekstissä ja valheet päälle.) ennen, kuin päästät tekstin tänne.

        Annetaan jokaiselle tilaa, taidoista huolimatta.

      • Julkinen

        Tie Totuus ja Elämä kirjoitti:
        mielestäni voisit jättää tuon totuus sanan pois nimimerkistäsi, sillä eihän kirjoituksessasi ole totuuden sanoja , sanotaan että valheella on lyhyet siivet, ajan myötä totuus kuitenkin aina paljastuu.

    • Kitarantahtiin

      EI SE TEUTAKAAN MIKÄÄN KIRRJOOTUSMESTARI OLE. SANOMAKUITENKIN TÄRKEINTÄ. MIKSÄS TUOSSA. Tie totuus ja elämän. Krjootuksessa valhetta oli. Minusta justiinsa niin tottakuin olla ja voi

      • Savisilmä

        " Kitarantahtiin"
        Tässä joitakin valheita:
        - Kukaan ei ole yrittänyt erottaa vanhimpia
        - Uutta yhdistystä oli perustamassa n. 1000 henkilöä
        - Muissa maissa hyväksi koettu asia ottaa ehtoollinen omalle rukoushuoneelle ( Asia on hyvä, jos tarkoitus on ollut hajottaa seurakunta )
        - Näiden veljien omiatuntoja ei haitannut seurakunnan hajoaminen
        ( Hajottajia ovat olleet osa vanhimmista ja mm s.p, s.k, ja 2* r.h

      • ruohosuoli

        Teuva ja Heinola hajottaa

      • piippaappuup
        ruohosuoli kirjoitti:

        Teuva ja Heinola hajottaa

        T ja H on kuullet seurakuntaa ja Pyhää Henkeä. Muut työmiehet ovat armosta pois langenneet ja alkaneet palvoa epäjumalaa, lapin paaveja ja asettaneet itsensä Suomen paaveiksi, saarnat ovat järkyttäviä ihmisoppeja, jotka johtavat orjuuteen ja hengen vankeuteen.

      • eriseuraakarta
        piippaappuup kirjoitti:

        Kun elävä usko puuttuu silloin puuttuu kaikki

        Mieti luuletko tosiaan että nyt oltaisiin löydetty tie taivaaseen

        Sama sana kuuluu edelleen rukoushuoneella jota on kuulunut alusta asti

      • Ihmetystä-kerrakseen

        Eipä ole edellisten vanhimpien aikana Suomeen ajettu väkisin sakramentteja rukoushuoneisiin! Uutta on sellainen opetus ainakin, samoin VAATIMUS lapinluottamukseen. Eivät aikaisemmat vanhimmat sellaista ole vaatineet. Tässä jo pari asiaa, mitkä ovat muuttuneet!

      • piippaappuup
        eriseuraakarta kirjoitti:

        Kun elävä usko puuttuu silloin puuttuu kaikki

        Mieti luuletko tosiaan että nyt oltaisiin löydetty tie taivaaseen

        Sama sana kuuluu edelleen rukoushuoneella jota on kuulunut alusta asti

        Ei kuulu enää sama sana Rukoushuoneilla, ei kuulu se Pyhän Hengen täyteinen oppi enää. Ja kun oppiin tulee vika, silloin tulee vika koko kristillisyyten.
        Rukoushuoneilla kuuluu hirveä vaatimusten oppi, jolle ei loppua näy. Lappia pitää ylistettämän joka saarnassa yli kaiken, Kristuksella on varasija.
        Sitten on varaa toisia tuomita ja huomautella milloin mistäkin.

      • eiteuta01

        ONKO TÄLLÄ PIIPPUMIEHELLÄ "KAIKKI KOTONA", NIIN SANOTUSTI

      • pahapuupii
        eiteuta01 kirjoitti:

        ONKO TÄLLÄ PIIPPUMIEHELLÄ "KAIKKI KOTONA", NIIN SANOTUSTI

        Hakee apua kuolleesta jumalisuudesta

      • piipaappuup
        pahapuupii kirjoitti:

        Hakee apua kuolleesta jumalisuudesta

        Hakee apua Pyhästä Raamatusta, siellä on iankaikkisesti pysyvä sana. Ei ihmisoppeja ja sääntöjä, sääntöjen perään, jotka eivät kestä, eivätkä auta iankaikkiseen elämään ketään, ei ketään.
        Rukoushuoneilla on valitettavasti oppi kääntynyt kuolleeksi.

      • sorivaannyt
        piipaappuup kirjoitti:

        Hakee apua Pyhästä Raamatusta, siellä on iankaikkisesti pysyvä sana. Ei ihmisoppeja ja sääntöjä, sääntöjen perään, jotka eivät kestä, eivätkä auta iankaikkiseen elämään ketään, ei ketään.
        Rukoushuoneilla on valitettavasti oppi kääntynyt kuolleeksi.

        JotaIn kertoo uskosi.
        Järki järki usko alkaa siitä mihin järki loppuu.
        Vaikka ulkoa osais Raamatun mutta jos se ei sydämen uskolla ota vastaan niin se on turhaa

      • piippaappuup
        sorivaannyt kirjoitti:

        JotaIn kertoo uskosi.
        Järki järki usko alkaa siitä mihin järki loppuu.
        Vaikka ulkoa osais Raamatun mutta jos se ei sydämen uskolla ota vastaan niin se on turhaa

        Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, Jeesus itse tässä näin puhuu, onko Jeesus ollu järkioppinut? Sen ajat farisealaiset puhuivat kuten te, jotka minua parjaatte.
        Matteus 7
        1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
        2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
        3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?

    • KitaranTahtiin

      Niin ettei totuus unohtuisi

      Yrittivät eroittaa Vanhimmat mutta pahasti epäonniatuivat joten kasvojensäilyttämiseksi oli keksittävä jotain siksi piti pursiseura perustaa
      Kaksi jääräpäistä vanhaa saarnajaa ja kaksi vanhaa hönöä tuomaria perusti uuden seurakunnann joka jakoi vanhanseurakunnan kahtia syyksi nämä saarnaajat ilmoittivat omantunnonasiat jotkajohtuivat muissamaissa hyväksi koettelluiksi asiaksi. Ottaa käyttöön ehtoollisen nauttimisen omilla rukoushuoneillamme. Näiden veljien Omiatuntoja ei kuitenkaan haitannut seurakunnan hajoaminen millääntavalla. Toinen heistä innolla valmisti kaste ja. ehtoolliskaavankin valmiiksi josta nyt saamme nauttia täysinpalkein

      • Savisilmä

        "KitaranTahtiin"
        Et näköjään uskaltanut vielä äidille antaa tekstiä oikoluettvaksi.
        Sen verran kuitenkin tunsit pistoa sydämessä, että vaihdoit nimimerkkiäsi.

    • Lasiiri

      IHANAAA ja NIIIIN KRISTILLISTÄ ja rakkaudellista kommentointia taas tämäkin palsta täynnä. Tuntuu lähes julki Jumalattomien kirjoituksilta, ei noista ainakaan mikään rakkaus tai Pyhän Hengen voima välity lukijoille. Sääli. Harmi kun tulin edes avanneeksi mokomaa, taisi olla vihollisen juoni.

    • kaikki.ihan.samaa

      Miten mikään 1800-luvulla jonkun ihmisen keksimä ns. uskonto voi olla oikeassa?

    • Hyvä aloitus sinulla lestadiolaisuudesta, Minä kasvoin lestadiolaisten vanhempieni ja sukulaisteni kanssa. Ja nyt aikuisena miettinyt kun piti aina mennä ns, seuroihin, jossa suurella paatoksella saarnaaja huusi syntisyyttä, mietin, miten pieni lapsikin muka syntinen, turha sanoa että se olisi perisyntiä joka periytyy, aina vedotaan raamattuun, se on hyvin vanhaa historiaa, jonka ihmiset aikanaan kirjoittaneet, ja ne Mooseksen laitkin tehtiin voidakseen hallita ihmisiä. Olen eronnut kirkosta kauan sitten , en ole sen huonompi ihminen. Jos Jumala on kerran kaikkivaltias, hän tietää minut ja hyväksyy minut juuri sellaisena kuin olen virheineni jne. En tuomitse ketään. Jokainen olkoon millainen on , Yhteiskuntaa varten on tietenkin tehty lait ja niitä noudatettava että jonkinlainenkaan järjestys säilyisi , vaikka nyt tuntuukin että maailma mennyt sekaisin ja ihmiset vain riitelee ja rähisee. Olkaa onnellisia toivottaa teille

      • pitkäänuskossa

        Ei se synti periydy vaan taipumus tehdä syntiä, periytyy. Kyllä Pihtarinainen Jumala rakastaa sinua edelleen ja hyäksyy sinun Poikansa sovitustyön kautta. Ei kirkkoihin kuuluminen ole sittenkään ehto Jumalan rakkaudelle.

      • kitaraporukkaa
        pitkäänuskossa kirjoitti:

        Ei se synti periydy vaan taipumus tehdä syntiä, periytyy. Kyllä Pihtarinainen Jumala rakastaa sinua edelleen ja hyäksyy sinun Poikansa sovitustyön kautta. Ei kirkkoihin kuuluminen ole sittenkään ehto Jumalan rakkaudelle.

        Niin erosin kirkosta kun luopuvat Raamatun sanasta

      • Vltyttö

        Lapsena oli mentävä seuroihin jos ei halunnut piiskaa, oli kipeää istua puupenkeillä kun oli saanut piiskaa.

      • puput_pakoon_juoksevat
        kitaraporukkaa kirjoitti:

        Niin erosin kirkosta kun luopuvat Raamatun sanasta

        Ketkä luopuivat?

        Eihän esim. esikoislestadiolaisuudessakaan lueta Raamattua Jumalan sanaa kuin muutamasta paikasta, ja nekin väännetään vastaamaan liikkeen isien perinnäissääntöjä.

        Kun liikkeen maallikkopuhujat pakotettiin ryhtymään papin virkatehtäviä hoitamaan, se oli 65 vuotta kestäneen tarinan loppu. Esikoislestadiolaisuus oli evankelisluterilaisen kirkon herätysliike nmiin kauan kun m9inä siihen kuuluin, eikä ole koskaan ollut kirkko, jolla on koulutettu ja papin tehtävään oordinoutu papisto, hoitamassa virkatehtävät.

      • sateenkaarimessu
        puput_pakoon_juoksevat kirjoitti:

        Kirkko on nähty ja käyty
        Kaukana herrasta

      • miksionniinvaikeauskoa

        Olikohan hönö, sipu -kirjoittaja kun poistettiin?
        Laittoi ehkä myös eriseuraa vältä -hokemansa. Olisi syytä nyt hävetä perus ainoan oikean seurakunnan jäsenet siitä mitä tänne kirjoittelette. Koska olen lähes varma,että tuo poistettu kirjoitus tuli juuri joltakin sellaiselta. Jos ei niin anteeksi pyydän.

      • näinköon
        sateenkaarimessu kirjoitti:

        Kirkko on nähty ja käyty
        Kaukana herrasta

        Kirkon takana sulla on se oikea ristillisyys?

    • eimitääntolkkua

      Kyllä jos tuosta joukostanne joku pääsee taivaan sisäpuolelle, se on jo ihme se!

    • eräsvaihtoehto9

      Ryhdy yksin uskovaksi, ikonimurkkaus ja ylen sivuilla voit käydä ort.jumalanpalveluksissakin.

      • kaikenlaista

        Kuule ei ole mailmassa vielä ollut ainuttakaan muuta kuin yksinuskovaa!

        porukalla ei ovi aukene yhtään helpommin.

    • Hävetkää_saastaiset

      Kenelläkään Jeesuksen seuraajalla ei ole mitään syytä panetella ketään ihmistä, eikä myöskään kivittää Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Miten armahdetusta syntisestä voi kasvaa tuollainen elävien ja kuolleiden tuomari? Epäiletkö ettei Kristus kykene tuomitsemaan jokaisen ihmisen oikein, niin että sinun täytyy vastoin Jumalan sanaa sohlata tuomarina, asiassa josta et näytä edes ymmärtävän oleellisempiakaan asioita.

      Paljon enemmän Suomen ev.lut kirkossa on tunnustavia kristittyjä, kun kaikissa lestadiolaisliikkeissä yhteensä.

      Ja ilman evankelisluterilaista kirkkoa ei olisi lestadiolaisuuttakaan. Luterilainen kirkko on ainoa toimija Suomessa jolla on niin laaja kosketuspinta tavallisiin suomalaisiin ihmisiin. Rukoilu kirkkomme puolesta ja toimiminen niin että Jumalan sana saisi kaikua kirkoissamme, tämä on kristittyjen tehtävä, eikä suinkaa olla kirkon kivittäjänä jumalattomien ihmisten kanssa yhdessä.

      • eiköpä_näin_ole

        Kyllä monella esikoislestadiolaisella on sisäsyntyinen kammo kuollutta kirkkoa kohtaan, jossa on vain kuollut usko ja kuollut jumalisuus. Muuta mahdollisuutta ei ole. Ja piste. Missään muualla ei sitten kuin omassa seurakunnassa ei voi edes tulla autuaaksi, eivätkä sielläkään kaikki. Jos joku sanoo poikkipuolisen sanan saarnajille, eikä tee PARANNUSTA !
        Niin vahvasti tuota oppia on saarnattu ja niin kauan kuin muistan. 1960-luvun alkukupuolelta ovat muistikuvani.

      • kirkossa
        eiköpä_näin_ole kirjoitti:

        Kuulutko nykyään polkkatukka piireihin?

      • outolaitos

        Ja ilman kirkkoa olisi moni saanut pitää henkensä ja kotimaansa, tiesitkö sitä!

      • eiköpä_näin_ole
        kirkossa kirjoitti:

        Kuulutko nykyään polkkatukka piireihin?

        En kuulu. Miksi kysyit? Kalle Luoman saarnat muistan jotenkin. Ei ehkä ollut kaikki Raamatusta. Vaikka en häntä nyt moiti, varmaan saattoi toimia ihan parhaan näkemyksensä mukaan. Omaa kristillisyyttä (VLKY-oppia) saarnasi, eli pidettiin sitä omaa näkemystä kaikkea muuta kristinuskoa parempana. Siis ainoana oikeana. Eiköpä näin tehty, Sepolta kysyisin?

        "Uudestiheränneet ja vanhastimädänneet" kaikuu yhä korvissani Kallen saarnasta kuulemanani. Tampereen Viinikankadun kaksikerrosrukoushuoneella kuultuna. 1970-luvun alkupuolella.
        Noita kirottuja "Eriseuroja" tarkoitti. Niin, surullista kyllä, myös nykyiset saarnaajat kaikkia muita kristyttyjä eriseuraksi mainitsevat ja vihaa kuuluu siinä sanassaan ainakin joskus olevan.

        Isot seurat oli aina tapahtuma.
        Joskus kevätseuroissa satoi 15 cm lunta kun kesäkengillä seuroista väliajalla käveltiin poikaporukassa kaupungille.

    • enautuas

      Polkkatukalla helvettiin. Niin tosiaan ajattelevatko lapin vanhimmat? Jos eivät, miksi eivät voineet kesän aikana sitä sanoa saarnoissaan? Tietävät ongelman aivan varmasti.
      Parralle antoivat pitkän iankaikkisuustuomion, ei siis taivaaseen, vaan sinne jonnekin, mitä eivät kylläkäkään selvästi kuvailtu, siis joku heistä ainakin. Taivaan ilot kuvailtiin selvemmin, mutta mutta...?
      Voitko Odd Minde, jos tämän luet, tarkentaa mihin minä joudun, jos en usko kaikkea sitä, mitä huutamalla julistat? Ystävällinen pyyntö siis. En pilkkaa, mutta säälin niin kuulijoita kuin puhujia.

      • asiallistapuhetta

        en minä mitään huutamista havainnut, pitäisiköhän mennä korvalääkäriin

      • titityytyyt

        Sain mukavat naurut enautuas-nimimerkin kirjoituksesta.
        Olipa mukavasti ilmaistu. Mitenhän sen vanhan saarnaajan kanssa sitten kävi, Leevi L, kun hänellä oli parta viimesinä vuosinaan. Oli kuulemma niin kivuliasta sen parran ajaminen. Saarnasko Odd oikeesti parrasta? En jaksanu näitä kuunnella paljonkaan.

    • VoiRessukoita

      Lapin reppanat eivät ole käsittäneet USKONVANHURSKAUTTA. Sen kummemmasta asiasta ei ole kysymys.

      Kun Jeesuksen ilmaiseksi tarjoama vanhurskau ja syntien sovitus ei kelpaa LAHJAKSI, niin omanvanhurakauden rakentaminen onkin sitten jo hyvin monimutkainen juttu.

      • perjantaipullo

        Olekos ns. selvin päin , jos saan luvan kysyä?

    • VoiRessukoita

      Joka päivä koko elämäni ajan olen ollut selvin päin. Uskovana en käytä mitään päihdyttäviä aineita.

      Tunnen asia tarkoin koska, elin vuosikymmeniä itse samassa tilassa, kun Persäter ja Minde tänään.
      Uskonvanhurskaus lahjaksi saatu ikuinen lahja oli silloin vielä salattu minulta. Rakensin omaa vanhurskautta taivaan toivossa ja helvetin pelossa. Henkilöt ovat usein omassa vanhurskaudessaan niin vahvoja etteivät enään tunne pelkoa helvetistä, ovat sääntöihinsä ja "parannuksen" tekoihinsa paatuneet niin syvälle että Jeesuksen huudot eivät enään kuulu. Yhdistys ja sen erehtymättömät johtajat ja jäsenet on peittänyt alleen Jeesuksen, joka huutaa MINÄ OLEN TIE.

      • Kaikkinensa

        Katkeraa tilitystä

      • VoiRessukoita
        Kaikkinensa kirjoitti:

        Katkeraa tilitystä

        Sääli vaan. Jeesuksella olisi sinullekin kaikki tarjolla ihan lahjaksi.

      • gstdfg
        VoiRessukoita kirjoitti:

        Sääli vaan. Jeesuksella olisi sinullekin kaikki tarjolla ihan lahjaksi.

        Kun vain tulet rukoushuoneelle. Siellä sinulle saarnataan kaikki synnit anteeksi kun teet parannuksen. Ei missään muualla, siellä on vain kuollutta uskoa ja väärää vanhurskautta.

    • OtappaSelvääTarkemmin

      Avaajan jutut siitä että oikeassa olemisesta olisi taisteltu, osoittaa ettei hän ole sisäistänyt lainkaan mistä oli lysymys.

      Kukaan ihminen eikä mikään seurakunta ole oikeassa. Tämä on esikoisille ollut aina selvä asia. Samoin kun se, että ainut tie taivaaseen on usko Kristukseen!

      • eiköpä_näin_ole

        Polkkatukka heilahtaa siellä missä Eriseura huokaa.

        Mielestäni aloittaja on ymmärtänyt omalta osaltaan asian niin kuin tuleekin. Kyllä esikoiset ja esikoislestadiolaiset ovat eri mieltä siitä kumpi "poppoo" heistä on oikeassa. Ainakin näin sivustakatsojan silmin se siltä näyttää. Olenkohan kuitenkin ymmärtänyt kirjoituksensa väärin?

        Kiitos aloittajalle kirjoituksestaan omasta kokemuksestaan erotessaan lestadiolaisuudesta ainakin fyysisesti. Ero hengellisesti kestää toki ehkä jonkin verran pidenpään. Itse olen ollut siitä erossa fyysisesti noin 30 vuotta, mutta vieläkin se jotenkin sitoo ja ahdistaa henkisesti. En moiti ketään. Mutta niin on asia.

        Kun saataisi tuomiohenki pois. Mutta ei kai se ole mahdollista? Silloin menisi valta?

        Synti pitää synniksi saarnattaman. Kyllä, minunkin mielestäni.
        Mutta kun ei ole kysmys siitä.
        Vaan siitä, että kun VAIN meillä (Esikoislestadiolaiset ry) voi ja on ylipäätään mahdollista pelastua ja päästä taivaaseen, KAIKKI muut ( paitsi pienet lapset) KOKO maailmassa ovat menneet ja menevät helvettiin. Ei ole kuulkaa kovin monella aikuisella ollut mitään mahdollisuutta niin sanotusti pelastua, niin menneinä kuin nykyisinäkään aikoina. Harvat , erittäin harvat ovat olleet missään kosketuksessa Esikoislestadiolaiset ry:n kanssa. Ja nyt on KTK:nkaan turha sanoa että ei ole kysymys yhdistyksestä, kun juuri siitä tässä nyt on kysymys. Vain kyseesä oleva yhdistys voi taata taivaspaikan. Olenko väärässä?

    • ÄläEksyKristitty

      Toki ihmisillä on oikeus mielipoteisiinsä. Taivaspaikloja eivät ihmiset jaa lainkaan.

      Ne jotka Jumala Kristuksen tähden armahtaa, armosta ilman omia töitä, he pelastuvat. Maalliset yhdistykset kirkot tai kirkkokunnat eivät pelastusta ratkaise. Tämä opetus on myöskin Esikoiset ry: ssä.

      Esikoisilla ei ole mitään sanomista siihen pelastuuko esikoislestadiolainen vai ei, se on Jumalan asia.

      Puista heinistä ja oljistakin rakentava voi pelastua, jos perustuksena on kuitenkin Jeesus Kristus. Näin Raamattu opettaa.

      Eniten harhassa ovat sellaiset uskovat, jotka ylpeydessään alkavat järjestelemään taivaspaikkoja. Sitä ei kukaan ihminen voi tehdä. Mutta oman taivasosuutensa voi kyllä menettää jos alkaa Kristuksen laumassa tuomarin tehtäviä hoitamannan. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, tämä on Jumalan sana!

    • EpäuskoKadottaa

      Mitä sitten tulee henkilöihin jotka tunnustavat itse, etteivät he usko Kristukseen syntiensä sovittajana, niin sellaisilla ei ole pelastusta, jos epäuskossaan kuollemaansa saakka pysyy.

    • vanhoollisles

      Ei olekaan mitään järkeä siinä lestadiolaistouhussa, jota esikoislestadiolainen eriseura eri haaroineen (Esikoislestadiolaiset ry, Esikoiset ry, leeviläiset, steeniläiset, sukarilaiset jne) edustaa. Kukaan ei perustu tuossa kadottavassa eriseurassa, joka erkani Herran Jeesuksen Kristuksen seurakunnasta Suomessa Tampereella tammikuussa 1901 ja muualla Etelä-Suomessa vuonna 1902, Ruotsissa vuonna 1900, Vesisaaressa vuonna 1886, Tampereella Rautiaisen ryhmän osalta vuonna 1890 ja Amerikassa vuonna 1888 ja lopullisesti vuonna 1894.

      Mitä siis ihmisen pitää tekemän, että hän tulisi autuaaksi.

      Kutsu kuuluu kaikille ihmisille, että he tulisivat portista sisälle Jumalan valtakuntaan: tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä ja sovintoveressä kaikkien syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte elävän uskon ja Pyhän Hengen lahja. Tämä on yksin Jumalan työtä alusta loppuun. Herra Jeesus on uskovaisten uskon alkaja ja päättäjä. Se on Jumalan Pojan uskoa.

      Täältä löydät tietoa tästä ainoasta pelastuksesta, joka on vain Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa hänen ainoassa oikeassa valtakunnassaan hänen ainoassa oikeassa seurakuntaruumiissaan, jossa hänen ainoa oikea sovintoverensä virtaa kaikille totisesti katuvaisille ja kääntyville hengellisestikuolleille elämäksi ja kuolleistavirkoamiseksi:

      rauhanyhdistys.fi
      llchurch.org

    • RauhaTeille

      Erityisesti vanhoillislestadiolaisten seurojen välttäminen antaa sielulle rauhan.

      • vanhoollisles

        Niin. Paatumuksen rauhan, joka vie kadotukseen.

      • eiköpä_näin_ole
        vanhoollisles kirjoitti:

        Niin. Paatumuksen rauhan, joka vie kadotukseen.

        Tietäjiä ja tuomareita, jotka tietävät kiihkossaan sen, millainen on paatumuksen rauha ja OMA "oikea" (lainaus alkoi ja päättyi) rauha, tältä palstalta löytyy. Tietävät hyvin myös tien, joka vie kadotukseen. Niin vaan on saarnattu. Ja halutaan uskoa. No on se ihan sinällään oikein. Ei siinä mitään. Mutta miksi tuo tuomiohenki? Eriseurassa se on kai jotenkin sisäsyntyistä, että muita tuomitaan ( Esikoislestadiolaiset ry) Nimen omaan tuo yhdistys, eivät sen yksittäiset jäsenet.
        Kuten KTK.

    • "aloittaja "
      -
      Ajattelen samoin .

      • onsekumma

        piste laitetaan HETI lauseen jälkeen
        katso muilta mallia

      • tosikumma
        onsekumma kirjoitti:

        piste laitetaan HETI lauseen jälkeen
        katso muilta mallia

        Lause aloitetaan isolla kirjaimella ja päätetään pisteeseen.

      • onsekumma
        tosikumma kirjoitti:

        Lause aloitetaan isolla kirjaimella ja päätetään pisteeseen.

        odotin äikänopea, mutta...

      • ÄikänOpe
        onsekumma kirjoitti:

        odotin äikänopea, mutta...

        Täällä ollaan, kerro!

    • ÄlkääKristitytEksykö

      Avauksessa on sellainen asenne että henkilön valinta johtuu toisista. Mitä Esikoiset ry:n ja Esikoislestadiolaiset ry:n eroon tulee, niin esikoiset ry ei kampanjoi lainkaan seurakuntajumalaa.
      Toisin sanoen, sinä pelastut AINOASTAAN uskomalla Jeesukseen Kristukseen. Pelastuaksesi sinun ei siis tarvitse kuulua Esikoiset ry:een.

      Sen sijaan Esikoislestadiolaiset ry:n opetus on selkeästi JUmalan sanan vastainen ja röyhkeä, nimittäin sellainen ettet sinä voi pelastua Esikoislestadiolaiset ry:n ulkopuolella. Saarnoissa kuulemma panetellaan ja mustamaalataan esikoisia ja valehdellaan heistä ummet ja lammet.
      Esikoislestadiolaiset ry liikkeestä eroavia uhkaillaan helvetin tulella, ikäänkuin tuo liike olisi jokin helvetistä pelastava taho. Näin Jeesus Kristus tulee pilkatuksi ja ylenkatsotuksi, asettamalla yhdistys Kristuksen paikalle.

      • hyvätuleesivuillakäyden

        Sama mitä valheita tänne kirjoitat, kun kulissisivut on olemassa ,niihin voi aina vedota niin on taas puhtaat paperit. Ei tarvitse elää niin kuin sivustolla neuvotaan. Kunhan saarnaaja on puhunut puhtaasti/virheettömästi.

      • OnIsoHuoli

        Ei mitään uhkailuja ole, ollaan vaan huolestuneita, mitä taas esikoiset eivät ole!

      • epäilykset_suuret
        OnIsoHuoli kirjoitti:

        Ei mitään uhkailuja ole, ollaan vaan huolestuneita, mitä taas esikoiset eivät ole!

        Huolestuneita mistä? Siitäkö kun kaikki eivät usko "vain Me" -oppiin? Vai jostakin muusta asiasta?

        Etkö ymmärrä sitä uhkailuksi kun saarnataan, että vain tässä siunatussa kristillisyydessä, tarkoittaen vain ja ainoastaan Esikoislestadiolaisten rukoushuoneilla kokoontuvaa joukkoa, voi tulla autuaaksi ja periä iankaikkisen elämän. Kaikki muut menevät iankaikkiseen kuolemaan.

        Miten voit tietää miten ja mistä esikoiset ovat huolestuneita? Sinustakin ehkä, siis kohtalostasi viimeisellä tuomiolla, voi joku esikoinen olla huolissaan. Etkö voi sitä ymmärtää? Tai uskoa todeksi?

    • Niinuliinia

      Sokeassa uskossa aikanaan kohtasin mieheni. Luulin että jumala meidät yhdisti. Kun minut raiskattiin väkivaltaisesti omassa kodissani jo toisen kerran, erosin ja lähdin. Olin luopunut uskosta jo aiemmin kun tajusin että elämällä on aivan muu tarkoitus kuin raataa seuroissa emäntävuorossa tai kotona. Nykyään olen terapien ja lääkkeidednkin avulla eheytynyt, löytänyt miehen joka ymmärtää maailmaa ja minua, sekä tietää että jumalia ei ole. Vasta nyt voin hyvin. En koskaan ole voinut näin hyvin aikaisemmin.

      • ParanePian

        Hyvää vointia!

      • keturi

        Jos tietää, että jumalia ei ole, luulee mielestäni ( tämä on minun luuloni) tiedoistaan liikoja.
        En ehkä ole tarpeeksi hullu tai rohkea tuollaista väittääkseni. Ja miksi ihmisen pitäisi edes ottaa kantaa moiseen probleemaan? Uskoo mitä uskoo, mutta ei neuvo muita ainoaan oikeaan uskoon ko. asiassa.
        No omat kokemuksesi väkivaltaisine raiskauksineen voivat olla Sinulle järkyttäviä kokemuksia tai vain tapauksia joita käytit perusteena eroosi ja lähtöösi. Olithan jo aiemmin luopunut uskosta tajuttuasi, ettet halua raataa emäntävuorossa tai kotona. Mitä se sitten raataminen sinulle tarkoittaakaan. Ja mikä on se muu tarkoitus? Voisitko kertoa siitä?

        Mutta toivon sinulle kaikkea hyvää ja olen iloinen, että voit nyt hyvin. Toivon sinulle siunausta mistä se sitten tuleekin. Emmehän voi tietää, vain uskoa, kuka mihinkin.

    • VääränVaihdoitVääräksi

      Niinuliinia 20.11.2018 17:47

      Jumalia ei todellakaan ole, mutta kaiken olevaisen Luoja on, hän on yksi ja ainut.

      Totta on kuitenkin se, että JUmalasta on kovin paljon vääriä mielikuvia, kun ei tunneta häntä Sanastaan Raamatussa. Aluksi kuvaamasi seuraelämnä ja parisuhdekäyttäytyminen eivät ole Jumalasta lähteneet. Mitä sinulle on tapahtunut aikasemmassa elämässäsi, ei ole Jumalasta, eikä JUmalan vika.

      Jumalattomuus ja epäusko ovat kuitenkin huono vaihtoehto, nekin.

    • auttakaa_minua

      Onko seuroissakäynnin lopettaminen viisas vai tyhmä, hyvä vai huono ratkaisu? Toivoisin saarnaajilta viisaita vastauksia. auttakaa minua.
      Seurasaarnat ahdistavat kun niissä tuomitaan kaikki muut kuin vain me esikoislestadiolaiset helvettiin. Miksi vain tässä siunatussa kristillisyydessä, tarkoittaen siis vain esikoislestadiolaiset ry:tä voi ihminen autuaaksi tulla? Eikö kellään muulla tule epäilyksiä, jotka toki synniksi heti sanotaan, jos ne ääneen lausutaan tai saarnaajalle kerrotaan.

      • ÄläEpäile

        Eikö se ole ihana asia, että Jeesus on perustanut yhden elävän seurakunnan tänne maan päälle, mikä siinä ahdistaa? Sielunvihollinen!

      • ÄlkääKristitytEksykö
        ÄläEpäile kirjoitti:

        Eikö se ole ihana asia, että Jeesus on perustanut yhden elävän seurakunnan tänne maan päälle, mikä siinä ahdistaa? Sielunvihollinen!

        2000 vuotta sitten Kristus perusti globaalin seurakuntansa, siihen kuuluvat kaikki jotka tunnustavat Jeesuksen Herraksi ja uskovat sydämessään että JUmala on hänet kuolleista herättänyt.

        Joku rigoristinen itseriittoinen omahyväinen ja eristäytynyt ryhmä, joka ilmoittautuu Kristuksen seurakunnaksi, on valehtelija. Jos sellaisessa valheessa elävässä yhteisössä ei ahdistu, niin hän on hengellisesti sokea, eikä tunne Kristusta ja hänen seurakuntaansa.

      • auttakaa_minua
        ÄläEpäile kirjoitti:

        Eikö se ole ihana asia, että Jeesus on perustanut yhden elävän seurakunnan tänne maan päälle, mikä siinä ahdistaa? Sielunvihollinen!

        Mitä halusit kertoa? Että Esikoislestadiolaiset ry on se yksi ja ainoa elävä saurakunta maan päällä?
        Niinhän saarnataan seuroissa. Kun et siitä tavallani ahdistu, oletkohan ÄlkääKristitytEksykö kirjoituksen mukaisesti hengellisesti sokea, etkä tunne Kristusta ja hänen seurakuntaansa?
        Etkö tosiaan yhtään koskaan epäile sitä, että tuo yksi elävä seurakunta on juuri Esikoislestadiolaiset ry?

      • ÄlkääKristitytEksykö
        auttakaa_minua kirjoitti:

        Näin siinä on valitettavasti käynyt. Isien perinnäissäännöt ja erilaisilta näkemyksitä suljettu yhteisö turvallisiksi koettuine käyttäytymismalleineen, on sokeuttanut nimimerkin ÄläEpäile.

        Nythän liikkeessä juuri tehtiin "puhdistus", vuonna 2015, jossa nämä yhden totuuden erehtynättömät miehet tekivät Jellivaaran patruunoiden käskystä väkivaltaisen, yhdistyksiä koskevan lain vastaisen haltuunoton liikkeestä.

      • ÄläEpäile

        Jumala pitää huolen omistaan, ovat he sitten missä tahansa.
        Minut on johdatettu tähän kristillisyyteen, seurakuntaan ja olen siitä kiitollinen.
        Kristillisyyttä ja sen oppia en epäile, itseäni kylläkin välilä, olenko elävässä uskossa.
        Vihollinen tekee työtä yötäpäivää, että saisi meidät epäilemään, sotaa vihollista vastaanhan tämä kristityn elämä on.
        Ei varmaan kannata liikaa miettiä, Jumala huolehtii omistaan varmasti!

        Ymmättätkö, että uskot "tähän kristillisyyteen" = Esikoislestadiolaiset ry? Luulet, että se juuri on se oikea ainoa seurakunta. Uskon, että Sinut on siihen johdatettu ja olet siitä kiitollinen.

        Miksi epäilet kuitenkin, että oletko elävässä uskossa? Vähän niinkuin kuitenkin epäilet, mutta miksi et uskalla tehdä sitä kunnolla.
        Juuri tuo, että et yhtään mieti itse, vaikka nimitätkin sitä liikeea miettimiseksi, voi olla syynä mahdollliseen hengelliseen sokeuteesi.

        Anteeksi, jos loukkaan kirjoituksellani jotenkin sinua, se ei ole tarkoitukseni.
        Ja kiitos myös kun olet vastannut kirjoituksiini.

      • turruunsuunnasta
        ÄläEpäile kirjoitti:

        Eikö se ole ihana asia, että Jeesus on perustanut yhden elävän seurakunnan tänne maan päälle, mikä siinä ahdistaa? Sielunvihollinen!

        Et kai tosissasi usko, että Jeesus perusti Esikoislestadiolaiset ry:n? Yhden perusti, sen uskon minäkin. Mutta en lahkolaisuskosi mukaisesti voi yhtyä ajatukseesi. Toki olet uhri, saarnattuhan on niin kauan kuin muistan, että vain tässä siunatussa kristillisyydessä voi saada pelastuksen.

        Olivatko K.Luomakin ja E.Nousiainenkin, kuka tosiaankaan voi tietää heidän vaikutteistaan, niin sanotusti REHELLISESTI todella sitä mieltä, että vain VLKY pelastaa?

      • ÄläEpäile
        turruunsuunnasta kirjoitti:

        Etkö usko, että Jeesus on perustanut itse oman seurakuntansa maan päälle?

    • TuleEsikoisiin

      Evankeliumi Kristuksests ei purista mistään. Jumalan valtakunta on rakkautta iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä.

      Mikään yhdistys ei ketään pelasta, vaan usko Kristukseen.

      Kristitty tarvitsee kuitenkin hengellisen kodin jossa häntä palvellaan Kristuksen sanalla ja sakramenteilla.

      Jos kodissa alkaa ahdistaa, se on merkki siitä että siinä kodissa kaikki ei ole niin kun pitäisi olla.

    • piiiiiipaaapuupää

      "Mä sydämestän nähdä halajan mun ikiystäväni armahan, oi Immanuel Vapahtajani. Iäinen olet armahtajani.
      En enempää mä enää toivokkaan, mun tyytyy siihen sielun kokonaan."

      Ystävät rakkaat tässä se on mitä kuolematon sielu kaipaa, mitä hengellinen raittius on, se vaikuttaa ilon, ei muusta tarvitse meidän huolehtia. Eriseurat ovat kaukana siitä onnesta, jota itse Herra Jeesus meille lahjoittaa.

    • HäpeäNarsistiSaasta

      Piru sinut laittaa eriseuroista puhumaan, sinä tekopyhä saasta.

      • Kirkkokansaary

        Eriseuraa karta sanoo raamattu

      • gjsrtevetäältäoikeista

        Juuri nii, aamenta. Eriseura tulee helvetin tulessa palamaan, ja silloin me nauretaan. Kitarat ja polkkatukat kuuluvat eriseuraan. Niin on saarnattu.

        P.S kitarat esiin meinasi unohtua. Ja onko tautalla joulusahdit jo tiesdossa.

      • VaroOmaaLääkettäsi
        gjsrtevetäältäoikeista kirjoitti:

        Juuri nii, aamenta. Eriseura tulee helvetin tulessa palamaan, ja silloin me nauretaan. Kitarat ja polkkatukat kuuluvat eriseuraan. Niin on saarnattu.

        P.S kitarat esiin meinasi unohtua. Ja onko tautalla joulusahdit jo tiesdossa.

        Älkää sentään vielä naurako, nimittäin Jeesuksen verellä JUmalan omiksi lunastettujen tuomitseminen ja pilkkaaminen voi johtaa juuri sinut sinne helvettiin minne olet Jumalan omia lähettämässä. Olet sinä röyhkeä ja äärimmäisen ajattelematon piru, täytyy sanoa.

      • yksinoikeinuskova
        VaroOmaaLääkettäsi kirjoitti:

        Tule sinäkin seuroihin ja tee parannus eriseurasta. Röyhkeäksi ja piruksi ja ajattelemattomaksi sanot minut , vaikka koko ajan tätysillä ajattelen, tuntuu epäoikeudenmukaiselta. No tuo alku oli huumoria.

      • RukoileParannuksenArmoa
        yksinoikeinuskova kirjoitti:

        Tule sinäkin seuroihin ja tee parannus eriseurasta. Röyhkeäksi ja piruksi ja ajattelemattomaksi sanot minut , vaikka koko ajan tätysillä ajattelen, tuntuu epäoikeudenmukaiselta. No tuo alku oli huumoria.

        Minä elän Kristuksessa Jeesuksessa, hänen vanhurskaudellaan puettuna ja synneistäni puhtaaksi pestynä.

        Kuinka sinä kehtaa tuollaista sontaa tarjota kenenkään pelastukseksi.

      • eiköpä_näin_ole
        VaroOmaaLääkettäsi kirjoitti:

        Älkää sentään vielä naurako, nimittäin Jeesuksen verellä JUmalan omiksi lunastettujen tuomitseminen ja pilkkaaminen voi johtaa juuri sinut sinne helvettiin minne olet Jumalan omia lähettämässä. Olet sinä röyhkeä ja äärimmäisen ajattelematon piru, täytyy sanoa.

        Jumalan omia? Täälläkö matoisessa maailmassa, joillakin on tieto siitä, ketkä ovat Jumalan omia?
        Esikoslestadiolaiset, Mormonit Jehovantodistajat vai Helluntalaiset?
        Kaikki heistä vakuuttavat olevansa juuri ja vain he oikea vaihtoehto.

        Vanhoolliset eivät pääse loppukilpailuun, putosivat karsinnoissa jo 1903 -vaiheilla. Lähtivät sikoja paimentamaan ja nykyisin heillä jo polkkatukkaakin esiintyy. Kuolettava synti naisen tukanleikkuu.

    • tetanus

      Minä uskon raamattuun en mihinkään muuhun uskonnolliseen liikkeeseen.On olemassa vain kristittyjä joilla on eri näkemys joistakin asioista mutta ei se minua häiritse koska olen itse raamattua lukemalla päässyt selvyyteen monista asioista.Sitä pitäisikin lukea paljon jolloin pystyy kriittisesti suhtautumaan raamatun opetukseen.Kuulun itse luterilaiseen seurakuntaan joka sekin on maallistumassa kovaa vauhtia.Täytyin pyhällä hengellä kotonani ja vasta raamatusta myöhemmin ymmärsin mitä minulle oli tapahtunut.Luterilainen kirkko ei tästä opettanut oikein mitään.Itse se tieto piti kaivaa esiin.Ellei uudesti ylhäältä ei ymmärrä koko raamatusta välttämättä mitään.Se on kuitenkin maailman ihmeellisin kirja koska se on totta.Siellä jumala puhuu suoraan ihmiselle.

      • ÄläAnnaPettääItseäsi

        Jäykkäkouristus siis. Tetanus on tuon taudin latinankielinen nimi.

        Hauska nimimerkki.

        Yhden asian mä sulle kerron, sinulla ei ole mitään, jos Jumala ei sinulle anna. Joten sulla on vielä paljon opittavaa Raamatusta.

        Ihan perusasia on vielä hukassa, luotat nimittäin Jumalan sanan sijasta omaan ymmärrykseesi ja omiin tunteisiisi.

        Sanotaanko Raamatussa että ihminen uudestisyntyy tunnemyrskynsä kautta?

        EI!

        No mitäs Jeesus sanoo, kuinka uudestisyntyminen Raamatun mukaan tapahtuu?

        NYT POIKA SITTEN TARKKANA!!!

        Uudestisyntyminen tapahtuu VEDESTÄ JA HENGESTÄ!!!

      • päijänneipelasta
        ÄläAnnaPettääItseäsi kirjoitti:

        Olet palstan yks pimeimpiä tyyppejä ja elät yhä vielä vauvakasteen harhassa jossa ei ole pienintäkään terveen opin merkkiä, lapsellisia taikamenoja monen miehen voimin, siinä kaikki.

        se mistä puhut isoilla kirjaimilla, vedestä ja hengestä, vesi on sinulle tuttua lorinaa mutt aHengestä en tiedä mitään.

    • mieti_nyt_vielä

      Kaikkialla muualla kuin Jälliwaarassa on kuollut usko. Se on nyt jo monissa seuroissa saarnattu tänäkin JOULUNA elävänä Jumalan sanana. Miksi ettE TE KIROTUT SITÄ USKO, VAAN ERISEURASSA KUOLLEESA USKOSSA PALVELETTE PERKELETTÄ ja hänen enkeleitään. Tehkää parannus kun armonaikaa vielä on. Pitkä iankaikkisuus helvetissä ei ole hyvä asia. Ja se ilo johon vain me olemme menossa, sitä ei voi täällä edes käsittää.

    • MIksiPetätItseäsi

      Miksi uskot esikoislestadiolaisten valheisiin, etkä hommaa Raamattua ja lue sieltä Jeesuksen opetukset, Paavalin opetukset ja Petarin opetukset.

      • eiköpä_näin_ole

        Esikoislestadiolaisten "valheet" perustuvat osittain myös Raamattuun. Lestadiuksen saarnat ovat myös opin tukena.
        Ja kaikkialla muualla on väärä oppi ja väärä vanhurskaus. Kuollut usko.

        Koska vain esikoislestadiolaiset uskovat oikean opin mukaan, he ovat tämän etsikkoajan ainoita elävässä uskossa olevia. Järkioppi ei pelasta ketään ja vain sitä löytyy maailman ihmisiltä. Elävää uskoa heillä ei voi olla. Se on annettu vain esikoislestadiolaisille.

        Eivät esikoislestadiolaisetkaan järjellä voi ymmärtää sitä, miksi vain he ovat valittuja ja ainoina elävässä uskossa.. Sydämessään he sen tietävät ja uskovat. Uskovat niin kuin vanhat, edesmenneet uskonveljet ja uskonsisaret uskoivat.

      • MiksiPetätteItseänne

        Kaikki tuo mitä kirjoitit on valhetta. Miksi elää valheessa, kun Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä. Hän pelastaa jokaisen joka häneen uskoo, kuten Raamattu sanoo, ei valikoi kuten valehtelijat tekevät.

      • SitäOdotellessa

        Milloin tämä kaksintaistelu loppuu?

      • SinetTiiäMittää
        SitäOdotellessa kirjoitti:

        Milloin tämä kaksintaistelu loppuu?

        Miljardeista ihmisistä on kysymys. Taivas taikka helvetti.

      • enautuas
        MiksiPetätteItseänne kirjoitti:

        Kaikki tuo mitä kirjoitit on valhetta. Miksi elää valheessa, kun Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä. Hän pelastaa jokaisen joka häneen uskoo, kuten Raamattu sanoo, ei valikoi kuten valehtelijat tekevät.

        Ei ole valhetta, vaan niin kuin sen minä ymmärrän. Uskossa ei kukaan ole oikeassa, Tai kaikki ovat. Ymmärrätkö? Sekä EsikoislestadiolaisetRY j Esikoiset RY EIVÄT OMISTA pelastusta. No lievennyksenä mainitsen, että Esikoiset ry ei ehkä niin väitäkkään.

        Miksi ollaan niin itsekkäitä, halutaan päästä taivaaseen? Eikö tosiaan kiinnosta millaista helvetissä olisi? Miksihän on joillakin näin ajatusmaailma? Vain taivaan iloon ei helvetin tuskiin. Ollaankohan aika itsekkäitä? Muut saa sinne mennä kärsimään, esimerkiksi Vanhoilliset ja muutki Lestadiolaiset, paitsi Esikoislestadiolaiset. Olisipa ollut mielenkiintoista kuulla saarnaa tuostakin aiheessta Jällivaarasta. Mutta vain tuhlaajapoikavertausta yms. samaa vanhaa selitettiin.

      • eiköpä_näin_ole
        MiksiPetätteItseänne kirjoitti:

        Kaikki tuo mitä kirjoitit on valhetta. Miksi elää valheessa, kun Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä. Hän pelastaa jokaisen joka häneen uskoo, kuten Raamattu sanoo, ei valikoi kuten valehtelijat tekevät.

        Mikä on valhetta kirjoituksessani. Ystävä hyvä, kerro minulle? Ei mikään kirjoittamani.? ymmärsitkö kirjoitukseni väärin?

      • SinetTiiäMittää
        eiköpä_näin_ole kirjoitti:

        Mikä on valhetta kirjoituksessani. Ystävä hyvä, kerro minulle? Ei mikään kirjoittamani.? ymmärsitkö kirjoitukseni väärin?

        Vain ne pelastuvat, jotka OVAT Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä on totuus.

        Kaikki muu puhe pelastuksesta iankaikkiseen elämään, on valhetta.

        Joka uskoo Kristukseen kastettuna Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, HÄN pelastuu.

        Muiden on mentävä ansaitsemaansa kadotukseen.

    • Jasesoi

      🎻🕺🏻💃🎸

    • HALLELUJAA

      Uskovainen en ole mutta seuroissa käyn. Joskus pakko pitää taukoa kun kun muna niin kipeä että vaatii taukoa. Kaikki ei ehkä ymmärrä mitä siellä tai niiden jälkeen tapahtuu mutta kivaa on sen voin vannoa. Sieltä ne kiimaiset misut löytyy.

    • Miksi_valehtelet

      No et tosiaan ole uskovainen.

    • RakkausOnSuurin

      ” Älkää tuomitko”, sanotaan täällä tämän tästä ja kuitenkin joku tuomitsee koko ajan, jatkuvasti!
      Hei, otetaan nämä kaksi sanaa vakavasti, siis tosissaan!

      • KadehditkoVanhurskaita

        Hän joka on ainoa jolla on valta tuomita kertoo kyllä tästä asiasta.

        Kannattaa lukea tarkkaan Raamatusta, mikä tuomitsee kadotukseen ja miksi!

        Tuota lausetta käytetään näet usein myös väärin. Tuhoisasti väärin.

        Epäuskoinen näet vetoaa Jumalan sanaan tällä tavalla, hyljättyään Jumalan sanan, joka tuomitsee hänet helvettiin ansioidensa mukaan.

        Kamala juttu siksi, että ihminen joka ei ota vastaan tuomiotaaan, ei myöskään etsi Jumalan Kristuksessa tarjottua armahdusta tuomioonsa.

        Sen sijaan Jeesuksessa Kristuksessa jo elävien armahdettuejen Jumalan lapsien tuomitseminen tuo tuomisijalle itselleen kirouksen, koska jän kieltää evankeliumin. Kieltäessään evankeliumin, hän kieltää Kristuksen.

        Tämä Jumalan armon ja Jumalan lupauksien toisilta kieltävä tauti vaivaa tekopyhiä, omaa vanhurskauttaa rakentavia ihmisiä. He ovat tienaaja poikina ja tyttöinä kateita Kristuksesssa uskon kautta vanhurskaita kohtaan.

    • kaulasyntiäkö

      "kitara ei sovi uskovaisen elämään... " !!?? siis onko tää jokin huono vitsi vaiko mitä se meinaa tarkottaa, sanokaa nyt mikä siinä kitarassa on se sopimaton kohta, sekö kun reijän kohdalta rämpytellään vaiko kaulasta kiinni pito !?

      eikös kaulasta saa syntejä anteeksi olen kuullut, erikoisia kauloja on muutamien harteille asetettu, itse Jeesusko siinä kaulassa on asustamassa, ja kitaran kaulassa sitten kaiketi karvakoipi vai miten, kertooko joku ihan Raamatun sanalla.

      • eiköpä_näin_ole

        Kitarapilkkaajan, siis hänen joka täällä usein kommentoi hänelle ilmeisesti uskonvoimia antavalla "JA KITARA SOI" -kommentilla, soisi vastaavan tuohon "kaulasyntiäkö" esittämään asialliseen kysymykseen.

        Kyllähän Jällivaarassakin taas ainakin yhdessä saarnassa tuomittiin nuotit ja sävelet synnilliseksi ja oma elävän seurakunnan virrenveisuu kuvailtiin kiitokseksi Jumalalle ja sopivaksi toiminnaksi, vaikka kai siinäkin nuotteja ja säveliä käytetään. Tuollaiset saarnapuheet ovat omiaan vahvistamaan "kitarakammoa" täydelliseen kristilliseen vaellukseen pyrkivien omavanhurskaiden keskuudessa.

      • OmanvanhurskaudenTuote

        Näin tapahtuu. Tarkoitushan on omanvanhurskauden pitäminen varmana ja vahvana, jotta pysyy tämä liikkeen jäsenille valehdeltu oikeus, heittää kaikki Kristukseen uskovat helvettiin, ja mitätöidä se vanhurskaus joka kaikille syntisille lahjoitetaan uskon kautta Kristukseen.
        Evankeliumin tyhjäksi tekeminen kaikille muille kuin yhdistyksen jäsenille on näiden ihmiskäskyjen ja ihmisoppien pääasiallinen tarkoitus.

    • ÄlkääKristitytEksykö

      Uhrejahan nämä ovat jotka ovat kuunnelleet ja uskoneet esikoislestadiolaisten panettelusaarnoja muista Kristukseen uskovista.

      Meitä ei ole pelastettu muita panettelemaan ja halveksimaan, vaan julistamaan evankeliumia Kristuksesta.

      Ihmisten keksimillä rajoilla ei voi Kristusta estää, kun korkeintaan itseltään. Jeesus elää tänäänkin ja pelastaa ne jotka uskovat häneen. Sitä ei perkelekkään voi estää saatikka toisen ihmisdt.

      • Anonyymi

        Saatatpa olla todella väärässä. Ainakin jos uskomme esikoislestadiolaisia saarnaajia.

        Esikoislestadiolaiset, kuten vanhoillislestadiolaisetkin saarnat ovat vain sitä, että vain me menemme taivaaseen, niin Raamattu todistaa. Kumpikin joiukko uskoo olevansa yksin menossa taivaan iloon.

        Mikä heidänkin uskossaan Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä on erilaista. Ei kai mikään?
        Mutta usko näihin ihmisten, riidanhaluisten ja kunnianhimoisten johtamaan pyrkivien yksilöiden luomiin "AINOISIIN OIKEISIIN ELÄVIIN SEURAKUNTIIN JA JUMALAN VALTAKUNTIIN". Siinä on se ero, jonka kautta VAIN voit päästä taivaaseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta eikö sen pitäisi olla hyvä asia, että jokainen tulee tietämään, missä on tie, joka vie Taivaaseen eli Jeesus Kristus!

      • Anonyymi

        Luuletko, uskotko tosissasi, että joko esikoislestadiolaiset tai vanhoilllislestadiolaiset, tai siis lestadiolaiset ylipäätään kertovat ihan aikuisten oikeasti, "missä on tie, joka vie Taivaaseen, eli Jeesus Kristus"?

        Ne suurin osa lestadiolaislahkolaisista, selittävät raamattua niin, että vain heidän seurakuntansa, "Jumalan valtakunta" tai "Elävä Kristillisyys" on se, johon sinun pitää uskoa Taivaaseen päästäksesi.

        Vaitovaisella on omat käsityksensä, mutta ei hän tätä kai voi vääräksi puheeksi tuomita, vaikka kovin tuomiohenkinen kaveri kyseessä onkin?

    • Jumalan sanan tuntemattomuus ja sitä vääjäämättä seuraava ihmisiin luottaminen on vaarallista, - ihan oikeasti. Ihmisten omiatuntoja sitovat lakihenkiset ihmiset on hyvin yleinen ilmiö seurakunnissa.

      Jeremia kirjoittaa tästä 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää näin:

      Jer. 17:5 Näin sanoo Herra: Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta.
      Jer. 17:6 Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa

      Jer. 17:7 Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on.
      Jer. 17:8 Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä.

      Jer. 17:9 Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?
      Jer. 17:10 Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sekopää Mää itteä täynnä Mää ja mun omat ajatukset ja tunteet
        Näin se perkele saa kristityn kin pauloihinsa

        Ei kannata ottaa tän eukon ajatuksia

    • Pelastuakseen tarvitaan kuitenkin HENKILÖKOHTAINEN SYDÄMEN SUHDE OMIEN SYNTIEN SOVITTAJAAN, Jeesukseen Kristukseen.

      • Anonyymi

        Eikös tämä vaitovainen olen niistä kikkelijutuista kirjoitellut pappa.

      • Anonyymi

        Jaa niinkös sinua ne kikkelijutut kiinnostaa enemmän kuin sielusi autuus? Taidat olla lestapoika. Lauman jäsen, sen ainoan oikean, kuten seuroissa saarnataan.

      • Anonyymi

        No, eipä ne sinun perseilyt sen parempia näytä olevan.

    • Anonyymi

      Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Jokainen, joka pääse eroon mistä tahansa saatanallisesta ikeestä. Oli se sitten esikois- tai vanhoillislestadiolaisuus. Tai Johovan todistajien ja Mormonien tai minkä tahansa uskonnollisen lahkon uskonto. Ainoina oikeina olevien ryhmä, jossa yksilöä hallitaan ja pidetään "vallan" alla.

    • Lihastansa kerkuvat, Kristuksen ilmaiseksi tarjoaman pelastustarjouksen hylänneet tulevat kokemaan hirvittävän lopun. Tämä on syytä pitää aina vereksenä mielessään silloin, kun ylpeydessä ja epäuskoisena taivaltaa elonsa polkuja. 🤢

      • Anonyymi

        Millaisen lopun, onko sinulla tietoa yksityiskohdista? Kuvitelmia vuosikymmenten takaa kun sinua on peloteltu "lauman" jäseneksi.

        Autuaita ovat ne, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan uskonnoista (=hengellisesti köyhät)?

        Sitä hirvittävää loppuako sinäkin koko ajan vieläkin pelkäät? Jos et järkiajatuksellasi usko niin kuin nykyisen käsityksesi mukaan pitäisi uskoa?

    • "Millaisen lopun, onko sinulla tietoa yksityiskohdista? "

      Ilm. 19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.

      Ilm. 21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

      • Anonyymi

        Ilm 21:8
        Pelkurit, kaikki valhettelijat, epäjumalanpalvelijat, velhot, huorintekijät, epäuskoiset, saastaiset ja murhaajat. Heillä osa on oleva tulta ja tulikiveä palavassa järvessä.

        Varkaatko eivät kyseiseen järven tule heitetyiksi?

        Mitä pitää käsityksesi mukaan sisällään tuo "pelkurit", keitä he ovat?

    • Jumalan sanassa Raamatussa on selkeästi kerrottu, mikä on epäuskoisten, osa pitkässä iankaikkisuudessa. (Heidän jotka eivät syntiensä sovittajaa Jeesusta Kristusta ole tarvinneet).

      • Anonyymi

        Siis järvi, joka tulta ja tulikiveä palaa. Ja sinne heitetään. Oikein vauhdilla ei siis pudoteta.

        Vaikka ei koskaa olisi kuullut Jeesuksesta syntien sovittajana. Tai ylipäätään mitään, mikä liittyy Jeesukseen. Onko tuo sinusta reilua peliä Jumalalta?

        Entä, pelkäätkö tosissasi, että sinulle todella tapahtuu tuo tulikiveä, mitä se sitten onkaan, laavaa tai sen tapaista kai, ja järveen ettei jokeen tai mereen tai lampeen, heittäminen, jos et usko niin kuin nyt uskot tai ainakin pyrit uskomaan, epäilyksiäkö ei enää lestadiolaiseen tapaan olekkaan? Vahva usko, kuin keiturilla suuriin sarviinsa, jolla pökkii muut tuliseen järveen.

    • Anonyymi

      Miksi kaikki siellä valheessa, tänäkin iltana Helsingin rukoushuoneella, elävät, eivät tajua lähteä etsimään tietä taivaaseen?

      Valhe kelpaa heille: Vain meillä on oikea elävä kristillisyys. Havahduin tähän jo lapsena, 1960-luvulla. Ei se noin voi olla. Miksi jotkut ihmiset eivät koskaan herää?

      • Anonyymi

        Herää kuitenkin ennenkuin se on liian myöhäistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Herää kuitenkin ennenkuin se on liian myöhäistä.

        Siis mitä? "Herää kuitenkin ennen kuin se on liian myöhäistä." Tarkoitaako tuo, että joku siinä valheessa elävä kirjoittelee toisille käskyjä hetätä? Siiskö uskomaan esikoislestadiolaiseen saarnaperinteeseen. Ei Kristukseen? Vaan tuohon ainoaan seurakuntaan, joka on saatu saarnaperinteellä näyttämään useille sadoille ihmisille "elävänä kristillisyytenä". Uskovien määrä ei ole tuhansissa, siellä roikutaan myös aivan muista syistä.

        Ja tämä tarina on tosi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe