Uusimaa jo vihjailee, että Porvoon johtavat luottamushenkilöt ovat jääneet virkamiesten jalkoihin. Vaalien jälkeen pitäisikin valita valtuuston ja hallituksen johtoon henkilöt, joilla on aikaa porvoolaisten asioihin. Se tahtoo sanoa, että ei olla stadissa töissä eikä asuta ulkomailla kuten nyt on laita.
Jos vaalimenestys suosii, ehdotan kaupungin valtuuston puheenjohtajaksi sosialistien Jaakko Jalosta ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Johan Söderbergiä (Sfp).
Tällä parivaljakolla on osaamista.
Luottamusmieskärki vaalien jälkeen
5
148
Vastaukset
- eepee9
Tuppaavat nämä molemmat suosikkini kaupunginhallitukseen. Uusimaan mukaan Jalonen puheenjohtajaksi ja Söderberg 1. varapuheenjohtajaksi. Siinä jää RKP:n M. Nylander syrjään varsinkin kun kämppäkaveri Grönman pullahtaa ulos uudesta khallituksesta. Heh.
- ÄrräKoPee
Onko sillä nyt mitään väliä kun siellä on vain muutamia tyyppejä, jotka oikeasti uskaltavat tuoda mielipiteensä julki ja ajaa äänestäjiensä asiaa? Muut ovat yleistä mielipidettä seuraavia lampaita, joita kaupungin silmää tekevät vievät kuin pässiä narussa. Kunnon kemuissa unohtuvat äänestäjät, mutta ei hätää, kyllä ne muistuvat mieleen taas puoli vuotta ennen seuraavia vaaleja.
- Kuri_ja_järjestys_tulee
Nylander (ja Rölli taustalla) ovat jo liian kauan olleet "vallankahvassa" nyt tarvitaan muutosta ja luottamushenkilöiden rohkeutta panna Ujula ja Shoulz kuriin ja siinä samassa koko virkamiesporukka: miksi Boström saa jatkaa tehtävässään, vaikka on aiheuttanut monen porvoolaisen nuoren altistumisen homeelle, kun on ohjeistanut väärin ilmastointien käyttöä eli määrännyt ne suljettaviksi viikonlopuksi, joka on aiheuttanut lähes kaikkiin Porvoon kouluihin sisäilmaongelman, jonka korjaamiset maksavat miljoonia?
- vaihtoon
Veronvaksajille tulisi huomattavasti edullisemmaksi kun muutamille, mistään mitään ymmärtämättömille viranhaltioille maksettaisiin palkka kotiin, ja virkojaan hoitamaan palkattaisiin toimialastaan edes auttavasti jotain ymmärtäviä ja hyväveli kytköksistä vapaita henkilöitä.
- Bimboa_Sakkia
No, niin, nythän sitä oikein temppu tehtiin, kun korotettiin oikein palkkoja! Millariikka kirjoitti hyvän jutun Uusimaassa 24.5. tästä aiheesta, että mitä kiky tarkoittaa lapsiperheille, joilla on ns. normaalit tulot. Toivottavasti uudet luottamushenkilöt eivät ole yhtä bimboja kuin nykyiset?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1082142Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1181640- 1241530
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061347Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751256- 681175
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4891167IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88963Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9942Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138886