Miksi ei Volvon henkilöautomoottorit kelpaa Ford-konsernin muille merkeille?
Eikö esimerkiksi vitosdiesel olisi kova sana Transitin nokalla tai nykyaikana harvinaiseksi käynyt suora kuutonen vaikkapa Mercuryyn...
Eikö esimerkiksi vitosdiesel olisi kova sana Transitin nokalla tai nykyaikana harvinaiseksi käynyt suora kuutonen vaikkapa Mercuryyn...
Vastaukset 14
Vanhimmat
Taloudellisuus vaakaa muualle,kuin Volvon moottoreihin,sillä ne ei koskaan ole olleet pienikulutteisia,saman tehoisia moottoreita tulee japseista paljon,sekä jo foortiltakin,ja kulutus on huomattavasti pienempi,kuin volvon.
Huudata toki sitä nelisylinteristä 1.6:sta siellä 6000 hujakoilla niin saat niitä hepoja irti manuaalin mukaan.
Jokainen vapaa nelimukinen tirisijä jää ihan siihen viivalle kun viisimukinen pörisee alta 4000. Se on tilavuus ja se on energian häviämättömyyden laki.
Köyhät vinkumaan essolle.
Työlaite Transitiin kelpaa karkeakäyntinen ja muutenkin meluisa moottori. Nuo viisisylinteriset koneet on osa Volvon brändiä, joten tuskin Ford haluaa laimentaa Volvon haluttavuutta asentamalla samoja patoja aivan perusautoihin..
Alkunsa saanut.......Audilta.
audilta kopioitu tai lähtöisin. Se on volvon suora kutosesta lyhennetty versio. Vitonen on volvon itsensä kehittämä. Sorry vaan.
Nyt puhutaan nyky-Volvon dieseleistä (eli mallimerkinnät D5 ja 2.4D), joilla EI ole mitään tekemistä Audi-moottoreiden kanssa!!! D5 on hienokäyntinen ja nykyaikainen diesel.
Volvon D5 moottori tuli käyttöön muistaakseni vuonna 2001. Raksuttavat VW/Audi-koneet ovat Volvon keulalla historiaa...
ps. kannattais joskus lukea vaikka autolehtiä, niin tietää missä mennään. Toisaalta täällähän nimenomaan on tapana väitellä asioista, joista ei mitään tiedä!
Volvon mm.800 sarjan dieselit OVAT AUDIN Tekosia,koska silloin ei volvo vielä tehnyt omaa dieseliä,ja on niitä muutamissa V70 autoissakin.
Että lue,tiedä,ja väitä sitten asiasta,josta et näköjään tiedä.
Volvon,vai Fordin,,,,alustat on jo Fordilta,ja kai on koneetkin.
Vuodesta 2001 (jos oikein muistan) Volvoissa oleva 5-pyttyinen diesel on Volvon ns. modulikoneesta kehitetty yhteispaineruiskumoottori. Sillä ei ole mitään tekemistä Fordin kanssa.
mm. 850- ja V70 Classicin dieselit ovat Audilta kotoisin, mallimerkinnältään TDI.
Ja kun Volvon perässä lukee D5, se on siis Volvon oma diesel. Multa loppuu rautalanka...
Diesel on,,anteeksi vaan,ajan sillä itsekin,meluisampi,karkeakäyntisempi,ja tuhlaavampi,verrattuna vaikka MB,tai BMW dieseleihin,se miksi Ford ei niitä käytä,,,no miksi käyttäisi.
bensakoneet pikkuvolvoissa ainakin ovat Daffin tekoa.Näin ainakin naapuri väitti kun ajoin Volvolla pihaan.
Oli daffin koneita joskus kauan sitten. Pikku volvoissa on rellun koneita ja kaks litraset on volvon omia myllyjä.
Pitää paikkaansa, mutta koskee VAIN 300-sarjaa!
400-sarjassa KAIKKI koneet on Renaultin, ja vanhassa 40-sarjassa kaikki bensakoneet on Volvon ja dieselit Renaultin.
(Tämä tuntuu olevan maailman vaikein asia ymmärtää! Sen takia tarkensin...)
heitin,mutta tälläista juttua riittää.Vaihdelaatikkokin kuulemma toimii roiskevoitelulla,voi hajota ruuhkassa jos on pitkään tyhjäkäynnillä.Voi voi noita Saabimiehiä juttuineen.