Illan A.Studio antoi ajattelemisen aihetta roppakaupalla, miksi osa kansalaisista putoaa henkisesti ja fyysisesti ulos elämän kiitoradalta. Syitä on monia, auttajia niukanlaisesti. Tuli mieleeni Juha Vainion, Apteekin ovikello, ohjelmaa katsoessani.
Silloin kun ihmisellä menee hyvin ystäviä, onnen onkijoita, selkään taputtajia riittää,hyväksi käyttäjiä on ympärillä, vaikeuksien kohdatessa kaikki katoavat, auttajia, tukijoita ei löydy valitettavasti, tai on niukanlaisesti.Olen tämän kokenut.
Kunhan aina muistaisimme asian tullessa kohdalle menetellä hyvien tapojen mukaisesti. Varottava on ettemme kaataisi oman pahan mielemme likasankoa kanssakulkijan niskaan, yritä muistaa, jos sun kivi kengässäsi on, niin tie on siihen viaton.
Tänään on paljon virkistävää ohjelmaa TV:ssä, Lahden MM-kisat ovat suosikkini ja tietty Putous ohjelman Aina Inkeri Ankeinen. Kun Ainan purkauksia kuuntelee,mieleen tulee, ei aina pidä valittaa kaikesta ja kaikista, sillä päivä paistaa, tuo elämään rikkautta tasapuolisesti kaikille.
Onnea, aurinkoa viikonlopun viettoon!
Lahden MM-kisat meneillä
Lorenaa
2
92
Vastaukset
- jakolasku
Kun tulee avioero tai joku läheltä kuolee ympärillä olijat kaikkoaa. Kun erosin muutama kaveri jäi. Yleensä kun putoan kuoppaan nousen ylös entistä ehompana ja kavereita on tullut ja mennyt jotkut kuolleetkin.
On vain valitettavaa, ettei meillä ole varaa päästää parasta paria naisten pariviestiin. Krista pitää säästää yksilölajeihin, ehdottomasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1001713- 551113
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4371087- 1701023
- 58801
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126782- 83730
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38675- 57671