ei mene niin mahdottoman hyvin; sanoi humaani ystäväni Tampereelta. Tottahan kuulemme väsymiseen asti siitä siskosta tai veljestä joka on menestynyt aivan tai noussut melkein' merkittävään asemaan asti. Heikommin onnistuneet unohdetaan ja vähän pitää kaunistella jos edes puheeksi joskus nousee.
Mieluummin kuulen kerrottavan ihmisistä joilla
jjoutava
32346
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
En ole erityisesti nostanut menestyneitä sukulaisiani esille. Äsken vastasin Ruunelle alkupalan taustaani. Suvussani on musikaalisuutta sekä yksi x-ministeri. Ei ole vielä keltainen neste noussut nuppiini eikä nouse. Toisella osapuolella on myös tunnettuja henkilöitä suvussaan. Meillä näistä ei jaaritella.
Ei tietenkään ole suvuissa heikommin pärjänneitä.
Eipä tietenkään huonommin pärjänneitä mainita kun ehkä ovat juoppoja tai mielenterveys horjuu. Jokaisella suvussaan sellaisia on mutta puheissa heitä mainita.
Totta varmaan tuo kaunistelu kerrottaessa ! Mutta miksi niitä surkeimpia pitäisi ihailla, tai esille nostaa?
Mahdoitkohan saada uusia vaikutteita hyväksyntääsi, sen vaihduttua Hervantalaiseen elämänkatsomukseen.
Keskivertoihmisiä taikka niiden alapuolellakin sinnittelee valtaosa ihmiskunnasta, mikäpä siinä, onnea heille ilman suurempia tutustumishaluja.
Näinhän se on, huonommin pärjänneitä ei mainita... Onko se niin häpeällistä, jos suvusta löytyy joku huonommin pärjäävä? Minä ainakin haluan auttaa, jos suvun "mustalammas" tarvitsee apua elämänsä parantamiseen. En häpeä häntä, enkä pane päätäni pensaaseen, jos vain jotenkin voin auttaa...
Minusta ne ihmiset , jotka hylkäävät huonompiosaisen, saavat itse hävetä. Loppujen lopuksi, kukaan ei ole huonompi toistaan, jokaisessa meissä on omat vikansa. Siis peiliin vilkaisu olisi paikallaan.
Heko heko, paljon ei jää enää arvailujen varaan!
Kyllä ne ns. heikommat osaavat hyväksikäytönkin. Surkeutta voi hyvin jatkaa, juoda pelata rahansa, kun joku hyväntahtoinen mamma tai ukki antaa pyydettäessä lisää rahaa 'tarpeeseen' Usein keksittyyn.
Lopulta kun on totutettu aivokääpiö saamaan aina apua, ottaa rahaa vaikka väkisin.
Noinhan se yleensä näyttää olevan.
Kuitenkaan lapsi ei ole vastuussa vanhempiensa tekemisistä eivätkä ne myöskään ole ylpeilyn aiheita.
Koska esimerkiksi oma äitini oli puolueellinen, myrkkyä tihkuva tyranni niin tosiasia ei kaunistelemalla muutu.
Samoin, kun vanhempi veljeni on itserakas, ahne ja moraaliton tyyppi niin se ei halvenna minua.
Vaimoni on minua sukurakkaampi. Hän tajuaa oman veljensä öykkärimäisyyden ja luonteen heikkoudet mutta tietyissä tilanteissa on valmis kaunistelemaan niitä.
Esimerkkinä muita hyväksikättävistä heikommista on eräs talomme nainen jolla on joku keskushermoston häiriö. Hänen toimintakykyinen äitinsä asuu lähistöllä ja hänellä on kaupungin puolesta avustaja.
Kuitenkin ko. nainen yrittää hoidattaa kissaansa saman rapun asukkailla, lainata rahaa ( tupakkaan ), kannattaa olemattoman painoista reppuaan yms. palveluja.
Palvelupyynnöt eivät katso vuorokauden aikaa. Lainapyyntö saattaa ilmetä aamulla klo 6:n tienoissa naapurin ovikellon soittona yms.
Tositarpeessa autamme mielellämme mutta kyseisessä tapauksessa alkaa toistuessaan olla simputuksen makua.
Minä kuulun kait niihin keskivertoihmisiin...mutta en halveksi ylempinä taikka alempina olevia ihmisiä. Tutustun mielelläni erilaisiin ihmisiin, sehän juuri on se elämän rikkaus!
Tuolla logistiikka nimimerkillä taitaa olla ylemmyyskompleksi. Surkutteluun en kuitenkaan anna aihetta!😄
Vaikka nimimerkkini on paha olo, se johtuu ei vain siitä kun en halveksi ketään, vaan siksi koska moni tekee sitä valitettavasti tuijotellessaan vain omaan napaansa.
Ystäväni on onnettomuudekseen syntynyt perheeseen jossa hänellä ei ole sisaruksia. Sen hän kokee surulliseksi asiaksi mielestään vähintään kaksi lasta pitäisi perheessä olla, mutta kun ei enempää tullut. Eikä hän koe olevansa muuta kuin hunommin pärjäävä.
Vaikka on valmistuva opiskelija yliopistossa. Yleisemmin hän ja minäkin tarkoitin, että puhuttais vaikka siitä Ihmisestä jolla ei ole työtä. Syyttäjiä on aina enemmistö lähimmäisistäkin.
Hervanta on Suomen suurimpia lähiöitä. Komissaario Koskinen joutuu Seppo Jokisen dekkareissa puolustamaan hyvin useasti, ettei Hervanta ole pahin rikollisuuden pesä on vaan niin suuri. Minusta hyvin kotoisa mutkaton paikka asua. Sellainen Hervantalainen elämänkatsomus minulla on täällä Vantaalla. ;)
Onko Hervanta se "nääs" paikka. Kauan sitten olin hetken Tampereella, kiva paikka mutta elämä meni toisin. Jotenkin reilumpaa ja rehdinpää porukkaa kun esim Itä-Suomessa. Täällä on sanonta "ainoastaan Kuusamon kiima on kovempi kun Etelä-karjalainen kateus", tämän suuntaisesti näkemykset menevät.
Pitää paikkaansa että jotenkin reilumpaa porukka Tampereella on. Kuten muuallakin Tampereellakin vähemmän enää kuulee murteen sanoja. Latistuu kieli kun ei muka ymmärretä jos vaikka kirjoittaa murretta. Luin kaksiosaisen Nortamon jaarittelukirjan Rauman murteella ja hyvin ymmärsin.
Ennen nääsaluetta oli kymmeniä kilometrejä Mansesta ympäriinsä. Asuin Koskissa eli Valkeekoskella vuosia. Nääsaluetta sekin.
Hyvinkäällä olen myös kuullut, nääs. Hei ruune onhan sekin Hämettä ja Tampereen ympäristöä.
"Mieluummin kuulen kerrottavan ihmisistä joilla ei mene niin mahdottoman hyvin"
Humaaniuden ja kiltteyden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä.
Jos itsellä menee huonosti, niin tietenkin silloin kuulee ihmisistä, joilla menee huonosti, jopa vielä huonommin kuin asianomaisella itsellään. Ko. henkilö voi tuntea itsensä menestyjäksi, kun jollakin menee vielä huonommin ;)
Itse henkilön tuntien tiedä hänen kiltteyden ja toisen ihmisen huomioon ottamisen. Hän on joutunut kokemaan miten hänelle sanotaan, mene töihin siitä ei sinusta kuitenkaan mitään tule. Vaikea siinä on itseensä uskoa jos vastaavaa joutuu liian usein kuulemaan läheisiltään.
Opiskelu on hyvässä vauhdissa vaikka sairauttakin on ollut vähän liikaakin. Tässäkin ketjussa näkyy tuo lättänäksi lyömisen halu.
Ei ole "lättänäksi lyömisen halu" vaan kritiikki. Enhän tunne koko lyyliä. Keskustelu jää aneemiseksi, jos joka kommentti on Joo, Joo, Joo.
Ihmettelen, että yliopisto-opiskelija ei kykene itsenäisesti ajattelemaan, vaan on läheistensä mielipiteiden heilutettavissa. Epäilyttää, miten tuollainen lyyli voi tehdä itsenäisyyttä vaativan gradun ja selvitä siihen kuuluvasta kypsyystestistä. Saati maisterin tutkinnon yliopistossa.
Siinäpä se kun me ei tunneta kunnolla koko lyyliä. Opiskelija asuu itsenäisesti kaksi kissaa on hoidettavana kun nainen tarvitsee sellaisen hoivattavan. Yksinäinen lapsi ei ota vain yhtä kissaa.
Jostakin syystä läheisiksi mieskaverista lähtien on sattunut haukkuvia
ei koiria kylläkään. Susikoiran hän haluaisi, siitä voi päätellä myös jotakin. Epäilijöitä riittää mutta hän aikoo kohta lyödä paperit epäilijöiden eteen. Tässä ne on!
Kade on lyyli. Aidan takana ruoho näyttää vihreämmältä. Ei sisarukset onnea takaa.
Miksi ne paperit pitää epäilijöille näyttää. En ymmärrä. Olisi hyvä olla jokin positiivinen syy omasta takaa opiskeluun. Kiinnostavaan työhön pääsee opiskeltuaan. On kiinnostunut ja haluaa tutkia jotain. Kovin on synkkä maailma, jos mielessään on vain ikävät ihmiset ja heille näyttämisen halu.
Koska sen verran kun tunnen hänet en jatka arvailua syistä kun jos sanon mitä tahansa se kääntyy tympeään sävyyn. Tulee vanha kehno jo mieleen.
Jaa, vai niin, että kritiikki on itse-perkeleestä.
Oliko vanha kehno sairaana vai bannissa kun jotenkin vain tulee mieleen.
Siis? Häh? Vanha kehno?
Luuletko minua joksikin tuntemaksesi paholais-nikiksi?
No, en todellakaan ole.
Tarkastelin vaan lyylin tapausta ulkopuolisen yliopistossa myös opiskelleen ja sisaruksia omistavan silmin. Joskus ja useinkin oman tilanteensa näkeminen ulkopuolisen silmin voi avartaa ja auttaa synkässä maailmankuvassa elävää.
Sanoin kerran lääkärille heidän ammatti termillä epäilykseni oireestani, mutta se oli virhe lääkäri piikitteli minua, mistä olin sanan kuullut? Nytkin käytin aloituksessani liian hienoa sanaa, Ärsyttää se tietennii.
En usko Jjoutava hyvä 🌞 Eihän sana humaani ole tuntematon useimmille täällä, vaikk'ei niin usein käytäkään sitä.
Aiheesi tosi herättää kysymyksiä, vaikka ne ovatkin ystäväsi ajatuksia. En puuttuisi muulla tavoin kuin omin olettamuksin miksi niin kokee, kullakin kun on omat syynsä. Kukapa niitä kaikkia voi tietää, enkä ota kantaa asiaan josta en voi tietää.
Hernekeitton palvipotkaa olen tässä pienentänyt ja selvitellyt, huomenna kun saan syöjiä pöytäni äärelle, jos hyvin käy, muuten pitänee pakastaa loput.
Käytin pakasteherneitä ja sinappia lopuksi soseutuneena, kauniimman vihreää ja tuoreen makuista tuli.
Mukavaa viikonloppua tuumailevalle poppoolle 😊
Hyvä sini-sirkku olen pahoillani ystäväni puolesta että olen huonosti ilmaissut hänen asioitaan, hän ei todellakaan ole synkkä ihminen vaan on avoimesti kertonut elämäänsä minulle. Sini-sirkku sinä ymmärsit ettei voi käsitellä ihmisen aioista mistä ei tiedä.
Aloittajalla on ihan oikea oivallus ja olen samaa mieltä niinkuin kaikki muutkin ihmiset. On vain tekopyhyyttä kieltää sitä tosiasiaa.
Eräs ranskalainen filosofi loihe lausumaan aikoinaan, että parhaimpienkin ystäviemme vastoinkäymisissä on jotain, mikä ei ole meille vastenmielistä.
Lähisukulaisista ei ollut puhetta.
On totta että ihminen mielellään kuulee ihmisistä joilla menee huonosti. Ystävääni en ole käsittänyt siten, että hän nauttisi siitä vaan hän on heidän puolellaan. Ymmärtäjänä ja auttajanakin, kun ei hyvin pärjäävät toista ihmistä yleensä tarvitse.
Britti-ironiaa; parasta miehessä oli hänen koiransa.
Kreikut: Ei tässä mitään hätää. Kuitenkin kärpäset sylkevät päälleni.
Onhan se tämäkin, kun on tehty näin pitkä ketju ihmisestä jota tuskin kukaan tuntee, eikä päähenkilölle ainakaan minä kerro tästä mitään.
Mikä ihme tämä ketju nyt on kun kävin äskön lukemassa kahvipirtissä. Siellä ne vasta taitavat kirjoittajat ovat. Viihdyttävää ja asiapitoista tekstiä aivan minä yllätyin. Joskus jättäydyin kahvipirtistä niin nyt sen oikein ymmärrän siitähän se tason nousu siellä johtuu . No, leikkiä tuo oli, pitäisi kai mennä nukkumaan.