Tiedättekö mitä Rannanjärvi sanoi?

Sanoi, että johan nyt on piru!

Puhekielessä tuo paholainen pienellä kirjaimella.

Täällä on jos jonkinlaista nikitöntä ja muita minierkkejä ruikuttammassa kaikesta, mutta ennen muuta Ruuneperistä.

Kun kaikki ovat kelvottomia itseänne lukuunottamatta, niin kohtahan poksahdatte tärkeyteenne ja osaavuuteenne kuin isis-terroristit omaan pommiinsa.

n. 16-vuotinen haukku häriöistäni tällä palstalla tuotti tietysti suurta iloa teille lähes kaikille. Pilmarin sairaus lienee ollut syynä, mutta onko senlainen oikeaa ja hyvää palstan toiminnan kannalta.

Perun aikomukseni lähteä palstalta. Joskus, eli usein, pitää sanoa jotakin.

14

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • DDDDDDDDDD

      Siinähän olet, kuin paska Junttilan tuvan seinällä. DD

    • jakolasku

      Äitini kautta monen sukupolven takaa olen Rannanjärvi. Häjyt oli pikku tekijöitä verrattuna tämän päivän suomalaisiin rikollisiin.
      Sepä näistä Rannanjärvistä tänään.

      Samaa levyä pyörität Ruune, lieneekö levyn kansi jo kulumassa loppuun? Kuuluu jo rahinaa.

    • Miksikä muuksi tämä kirjoittamasi aloitus on käsitettävä kuin yhdeksi sarjassa omat ruikutukset. Kirjoittaisit vähemmän tänne ja enemmän omaan, salaiseen päiväkirjaasi. Julkaisisit sen sitten, kun katsot sen olevan valmis , vaikka omakustanteena.

      • kekäl

        Osaavuuteenne? sitä osaavuutta olet ollut vaatimassa. Nytkö osaavuutta onjo liikaa.


      • mini.merkki

        Ruunen ruikutukset ja vaalierkin valitukset. Valierkki olisi parempi nikki, koska koko ajan kuljet ruikuttajan perässä valittamassa ruikutuksesta.
        Molemmat olette hyvin negatiivisia henkilöitä, joita ei lähipiirinne voi sietää ( mikäli teillä lähipiiriä edes on ). Siksi täällä palstalla koetatte täyttää tyhjyyttänne. Naiset koettaa olla sääliväisiä, ihan liian pitkälle tuon ruikuttajan suhteen. Nyt taitaa olla vakava paikka, kun ruikuttaja on alkanut syyttää muita ruikutuksesta, ja ajatella, joku ilman nikkiä kehtaa arvostella ruikkukunkkua.

        Ruikku on sallittu vain Kunkulle.


    • Ruuneperi on palstalla hyvin avoin personallisuus. Perustelen sen näin,... kun ihminen on kuin kotonaan jossakin, on hän tunnetiloistaan silloin estoton.

      Yleistämättä enempää tuota, tuttua on täällä entuudestaan jo, miten herkässä se itsetunto on.

      Niihin syihin ei viitsi lähteä, --- paljon esillä oleva , saa myös monenlaista huomiota !
      Mielessä välähti, miten kauan aloittaja jaksaisi tuosta sorretun aiheesta keskustella?😲

      Minua kiehtoo dominoilmiö itsessään tällä hetkellä,..lähinnä ilmastomuutoksen osalta, pitänee vielä kypsytellä muutamia auenneita näköaloja, moikka vaan 💦

    • jakolasku

      Niin hauskaa ja kivaa pitäisi olla...mutta marina tympii.

    • Kiitos.ss

      Tee tosiaan aloitus ss . Sinä olet niitä harvoja joitten jutut kiinnostaa. Olet myös ihanan empaattinen ja laajasti sivistynyt nainen. Paneudut aiheisiisi etkä vain huitaise jotain lonkalta.

    • lue-enemmän

      "ennen muuta Ruuneperistä." (ruikuttamassa)
      "mutta onko senlainen oikeaa ja hyvää palstan toiminnan kannalta."(mieti omia kirjoituksiasi)
      "Pilmarin" (miksi vedät tämän heti esiin, kuin valttikortin itsellesi)

      Minusta tuntuu, että olet saanut "äänesi kuulumaan", koska jo telkkarin hupi ohjelmassa mainittiin, että jotkut saavat sos.median vuoksi mielenterveysongelmia!!??

      Kuinkas ne sinun opiskelusi siellä Akademiassa edistyy? Etkö itse huomaa, että ......no, et tietenkään.

      Mielestäni aloituksesi oli taas sitä, että vastatkaa minulle ja kehukaa. Törkeyden huippu olikin aloittamasi "pippalot", kun inhokkisi joutui sairaalaan. Voit vain kuvitella mitkä "pippalot" täällä alkaa, kun sinusta aika jättää?

      Mielenkiintoista olisikin, jos kuoltuasi tulisit meille ilmoittamaan, että mihin jouduit ja millaista siellä on?

      Hae kirjastosta "Eräs meidän ajan profeetta", joka kertoo Helena Konttisen elämän kerran, niin tulet varmasti uskoon, etkä epäile edes tuonpuoleisen olemassaoloa, sillä niin vakuuttavasti ne on kirjoitettu ja on helpommin ymmärretty, kuin Raamattu.

      Kaikkea hyvää toivon, mutta älä odota, että tämä palsta tuo sinulle koskaan sielunrauhan, sillä sen olet jo menettänyt ja se ei palaudu koskaan.

      • painupirttiin

        Mikä on tehnyt "lue-enemmän" noin ilkeäksi?
        Koko replikointisi pohjana on vain halu näpäyttää.
        Ei noin henkilökohtaista kärkeä saisi kohdistaa kehenkään kirjoittajaan, vaikka ei ymmärtäisikään toisen käytöstä!

        Uskovan velvollisuusko saa noin penkomaan epäkohtia toisten toiminnassa?
        Jokaisella on varmaan oma rauhansa, josta lue-enemmän ei taida olla tietoinen.

        Ja jos ei sitä olisi, onko oikein lisätä ihmisen kuormaa?


    • painupeilineteen

      Kahvipirtissä ei puhuta pahaa ihmisistä. Eikä siellä uskonnon asioita tuputeta. Itselläsi on ilkeä asenne jo nimimerkissä.

    • Per-kel

      Tervaskannolla kuonon päähän ja teräksellä pitkin selkää :)

    • että.hän.tulee

      Tänne odotellaankin jo innokkaasti Pilm..in paluuta. Lienee aika lähellä.

    • pahempaanyt

      Vielä enemmän känätystä nyt kuin Pilmarin aikaan . Kun syntipukki on poissa, aletaan kiukutella palstalaisille. Ruunelle ei kelpaa kukaan eikä mikään. Eikä tuolle valierkillekkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3750
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3543
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      98
      2944
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      122
      2490
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2092
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      43
      1893
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      108
      1834
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1199
    Aihe