Surkeasti hoidettu digi-TV-siirtymä

Omien kokemusten valossa voi sanoa, että näinkin suuren teknisen uudistuksen kuin digi-TV yhteydessä YLE, muut TV-yhtiöt ja kuluttajajärjestöt ovat olleet toiminnassaan kelvottomia. Voi vain ihmetellä miten vuosia saadaan myydä kuluttajille laitteita jotka eivät toimi.

Jos tätä nyt joku sellaisessa asemassa oleva sattuisi lukemaan joka voi asioihin vaikuttaa niin yksinkertainen mutta huomattava parannus asiaan olisi edes jonkinlainen hyväksymismenettely laitteille. Sen ei tarvitsisi olla pakollinen, mutta jos laite ei mene testeistä läpi niin sille ei voitaisi myöntää sertifiointia jonka perusteella kuluttaja voisi luottaa siihen että laitteen perusominaisuudet toimivat kunnolla.

Itselleni laitteen hienoudet eivät ole tärkeitä. Mutta sen pitää toimia vakaasti, DVB-tekstityksen tulee toimia oikein, huulisynkan pitää toimia ja kuvasuhdevalinnan vaihtua oikein. Lisäksi jos EPG on laitteeseen tehty niin sen tulee toimia oikein. Perusominaisuuksia joiden testaamisen ei luulisi olevan ylivoimainen tehtävä.

Kaiken lisäksi täytyy ihmetellä kotimaisten lehtien testejä laitteista. Niissä hyväksytään aivan liian helposti hyväksi laitteeksi sellainen jossa on periaatteessa hyvät ominaisuudet, mutta jotka eivät edes toimi oikein. Esimerkkeinä vaikkapa TM:n ja MikroPC:n digiboxitestit. Ja TM:kin on mielestäni suorastaan puffannut digi-TV:tä tyyliin "kannattaa hankkia jo vaikka ei ihan vielä kunnolla toimikaan, on se niin hyvä". TM:n tehtävä ei mielestäni olisi tekniikan mainostaminen vaan kuluttajien palvelu kriittisesti.
91060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

- digi-TV:tä on mainostettu kikaksi, joka tuo häiriöttömän kuvan. No joo, eipä näy lumisadetta eikä kuulu kohinaa huonoissa vastaanotto-olosuhteissa - mutta sen sijaan saapi sitten ihailla mosaiikkien tanssia ja katkovaa ääntä...

Eihän nyt varmaan kukaan TV-katsoja halua mitään teknologiaa ostaa - TV:tä "katsotaan" ja käytetään sen tuottaman sisällön vuoksi.

Nyt ollaan lähestymässä tilannetta, jossa analogiaverkko lakkaa toimimasta, digilaitteet ja -verkko eivät ole valmiita keskivertokäyttäjälle, ja digi-TV:stä puuttuu sisältö.

Mitä mieltä on siirtää digitaalisesti samaa vanhaa ohjelmistoa, jos ei teknologian suomia mahdollisuuksia saada käyttöön?

Ja mikä kiire on siirtyä uuteen teknologiapohjaan, kun noita em. mahdollisuuksia ei kyetä hyödyntämään?

Äänestä
  • Eihän tässä olekaan hyötyä ajettu kuluttajille/katsojille muuta kuin em puffeissa.

    Todellinen hyötyjähän on lähetyspää kun saa ajettua neljä kanavaa samassa tilassa kuin aikaisemmin yhden.
    Jaa, mitä hyötyä siitä on..?
    No, kanavatila meinasi loppua kesken eikä enää mahtunut uusia (mainosrahoitteisia ja maksullisia)
    ilman digiä.
    Ja sitten säästyy tehoa (sähköä), katsokaas vaan
    Ylen luetteloista kuinka monta kymmentä kilowattia per analogikanava per lähetysmasto on lähetysteho...
    Ja valmisteleehan tämä sitäkin että muutaman vuoden kuluttua voidaan lupamaksut poistaa ja myydä Ylen kanavillekin kalliita kortteja
    joilla sitten saa kanavan auki.

    Äänestä

  • hyötyjä kirjoitti:

    Eihän tässä olekaan hyötyä ajettu kuluttajille/katsojille muuta kuin em puffeissa.

    Todellinen hyötyjähän on lähetyspää kun saa ajettua neljä kanavaa samassa tilassa kuin aikaisemmin yhden.
    Jaa, mitä hyötyä siitä on..?
    No, kanavatila meinasi loppua kesken eikä enää mahtunut uusia (mainosrahoitteisia ja maksullisia)
    ilman digiä.
    Ja sitten säästyy tehoa (sähköä), katsokaas vaan
    Ylen luetteloista kuinka monta kymmentä kilowattia per analogikanava per lähetysmasto on lähetysteho...
    Ja valmisteleehan tämä sitäkin että muutaman vuoden kuluttua voidaan lupamaksut poistaa ja myydä Ylen kanavillekin kalliita kortteja
    joilla sitten saa kanavan auki.

    oleva on asiaa, mutta takaisinkaan ei voida enää digitalisoinnin tieltä kääntyä. Tilannehan on hieman sama kuin Ula-radion tulon aikaan sillä erolla, että mökin mummon putkiradiossa toimi vielä pitkään yksi radioasema (toimiikohan vieläkin?). Joku onkin ehdottanut, että analogisista lähittimistä jätettäisiin yksi jäljelle joksikin aikaa vuoden 2007 elokuun jälkeen. Suurion ongelma lienee siinä, mitä siellä lähetettäisiin ja kuka lystin maksaa.

    Äänestä

  • edellä kirjoitti:

    ...kyllähän tuo hyötyjäosapuoli on aika selvä juttu, olen samaa mieltä.

    Mutta onko aikataulun oltava todella tällainen? Mitä Suomi voittaa sillä että hakataan päätä seinään standardittomilla laitteilla?

    Markkina-alueena Suomi on niin merkityksetön, että laitevalmistajien intressejä säätelee main stream kehitys - ei kaukaisen pohjoisen maan edistykselliset loikkaukset.

    Eli malttia mukaan, sitä olisi kaivattu. No, jälkiviisasteluahan tämä on - juna läks jo...

    Äänestä

Eihän sitä siirtymää ole vielä hoidettu, vasta parin vuoden päästä. Ei saa olla hätähousu. Tosin minulla on digi toiminut moitteetta jo 2vuotta (integroitu digitv)

Äänestä

Digisovittimet ovat nopeasti kehittyneet siitä mitä ne olivat markkinoille tullessaan. Lisää kehittyneempiä laitteita on tulossa. Hintapuoli on vielä pysynyt korkealla tallentavissa ja kahden virittimen laitteita saa odotella kaapeliverkkoon, jossa ei ole sellaista valinnanvaraa kuin DVB-T systeemin eli "harava-antenni"-laitteissa. Jos on ehtinyt hankkia "liian ajoissa" digisovittimen, joka ei vastaa odotuksia se jää helposti kakkoslaitteeksi mökille, lastenhuoneeseen tms. Mielenkiintoista nähdä mikä on tilanne keväällä 2007 teknisten parannusten ja hintojen suhteen. Jos on kaapeliverkossa voi kaapeliTV-yhtön testaamia ja myymiä laitteita vielä erikseen tiedustella.

Äänestä
  • Nämä digiboksit siis ovat eräänlaisia tietokoneita, joita päivitetään niiden teknisen toimivuuden ylläpitämiseksi. Osa voi jo olla sellaisia, ettei niihin saa päivityksiä?
    Yleisesti ollaan yhtä mieltä, että kuluttajat ovat joutuneet markkinavoimien armoille. Digitalisointi on teknistä edistystä, mutta sen läpiviemisestä kärsii kuluttaja koska laitteet ovat hyvin eritasoisia ja vasta kehitysvaiheessa. Viihde-elektroniikassa kuten yleensä sähkölaitteissa vain käyttöturvallisuus lienee jonkun eurostandardin alaista. Digibokseilla on tietysti sovitut käyttöstandardit DVB jne. Laitteiden toimivuutta ja kestoa on vaikea määritellä kuten ei muissakaan kulutushyödykkeissä. Sen yleensä kertoo aika ja kokemukset.

    Äänestä

Kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään siirtymä vaan siirtyminen. Kummallista että sanojen merkityseroa ei mietitä ennenkuin kirjoitetaan julkiselle palstalle.

Äänestä
  • ... oli sitten sinun kontribuutiosi tähän keskusteluun?
    Sinänsä erittäin intellektuelli lähestymistapa mutta hieman suppeahko näkökulma.
    Mukavia hetkiä pilkkujesi kera...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Omien kokemusten valossa voi sanoa, että näinkin suuren teknisen uudistuksen kuin digi-TV yhteydessä YLE, muut TV-yhtiöt ja kuluttajajärjestöt ovat olleet toiminnassaan kelvottomia. Voi vain ihmetellä miten vuosia saadaan myydä kuluttajille laitteita jotka eivät toimi.

Jos tätä nyt joku sellaisessa asemassa oleva sattuisi lukemaan joka voi asioihin vaikuttaa niin yksinkertainen mutta huomattava parannus asiaan olisi edes jonkinlainen hyväksymismenettely laitteille. Sen ei tarvitsisi olla pakollinen, mutta jos laite ei mene testeistä läpi niin sille ei voitaisi myöntää sertifiointia jonka perusteella kuluttaja voisi luottaa siihen että laitteen perusominaisuudet toimivat kunnolla.

Itselleni laitteen hienoudet eivät ole tärkeitä. Mutta sen pitää toimia vakaasti, DVB-tekstityksen tulee toimia oikein, huulisynkan pitää toimia ja kuvasuhdevalinnan vaihtua oikein. Lisäksi jos EPG on laitteeseen tehty niin sen tulee toimia oikein. Perusominaisuuksia joiden testaamisen ei luulisi olevan ylivoimainen tehtävä.

Kaiken lisäksi täytyy ihmetellä kotimaisten lehtien testejä laitteista. Niissä hyväksytään aivan liian helposti hyväksi laitteeksi sellainen jossa on periaatteessa hyvät ominaisuudet, mutta jotka eivät edes toimi oikein. Esimerkkeinä vaikkapa TM:n ja MikroPC:n digiboxitestit. Ja TM:kin on mielestäni suorastaan puffannut digi-TV:tä tyyliin "kannattaa hankkia jo vaikka ei ihan vielä kunnolla toimikaan, on se niin hyvä". TM:n tehtävä ei mielestäni olisi tekniikan mainostaminen vaan kuluttajien palvelu kriittisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu