Valemedia iski

Iltasanomien lestadiolaisjuttu on paksua valetta. Siinä on puurot ja vellit sekaisin. 8-vuotia ei ole koskaan ollut hoitokoukouksissa keskustelun osallinen ja pahan manaukset eivät kuuluu lestadiolaisuuteen. Taitaa olla Vaalistolla juttujen keksimisessä mielikuvitus ja pahansuopaisuus vienyt voiton asiajournalismista. Roskajuttu alusta loppuun, joku juoppo antanut maksusta Vaalitolle.
18505
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Joo, jutussa ei tainnut kaikki ihan natsata. Voiko sitä kirjoittaa mitä vaan fiktiota, ilman seuraamuksia?

Äänestä
  • Kyseessä on vaalivalhe. Todellisuudessa vaalien alla ihmisiä aivopestään valtamedioiden toimesta. Tässä tapauksessa kyse lienee Sipilän mustamaalaamisesta, vaikka hän ei edes ole lestadiolainen,mutta valemedia on jo aiemmin aivopesssyt kansaa sillä leimalla.

    Viime aikoina on ollut paljon otsikoissa erilaisia perheväkivaltaa koskevia kertomuksia. Ainoastaan lestadiolaiset halutaan jotenkin nimeltä mainiten leimata. Muut ovat yksittäisen kansalaisen tekosia.

    Suvakit ovat Suomessa vallankahvassa eri lehtien toimituksissa. Muslimeista eivät löydä vikoja, vaikka todellinen uhka on siellä.

    Myös hellariuskossa olevia tuodaan esille rikosjutuissa, joskin heidän osalla se on osittain myös illmiö, vankiloissahan on paljon niitä hihhuleita.

    Äänestä

Maailman loppu on lähellä. Sielujen vihollisella on kiire.

Äänestä

Ja jutusta luetaan vain yksi sana ja toteamus ahaa taas vl... Juttu täytyisi asettaa aikaan reilu kolmekymmentä vuotta taaksepäin, Lapsuuteni naapuristosta muistan myös helluntai ja herännäisperheitä, kyllä siellä remmi lauloi. Sama tilanne oli myös kommariperheissä. Eli muistetaan, että silloin ei ollit 2000-luku. Samoin Sipilä viitataan lestaadiolaiseksi, vaikka ei ole eikä ole ollut vl.

Äänestä

Vanhoillislestadiolaiset yrittävät tässä ketjussa muuttaa valheeksi totuudellisen kertomuksen vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä.

Ei onnistu.

Äänestä

Vuonna 1984 muuttui laki lasten fyysisestä kurittamisesta. Sen jälkeen on kuritus ja piiskaamiset olleet harvinaisempaa vl-perheissä. Sitä ennen oli monissa saanrnoissa kehotuksia lasten kurittamiseen, mutta ne loppuivat lain voimaantulon jälkeen.

Suurissa perheissä kurin pitäminen on ollut joskus haastavaa, mutta niin se näyttää olevan epäuskoistenkin perheissä. Tietämys lastenkasvatuksesta on lisääntynyt valtavasti ja nykyaikaiset vanhemmat ovat paljon viisaampia kasvattajia kuin sodanjälkeinen sukupolvi.

21 "Veli antaa veljensä surmattavaksi, isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiaan vastaan ja tuottavat heille kuoleman. 22 Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu.

34 "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. 35 Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. 36 Viholliset ovat oman talon väkeä.

Äänestä

Totuus ei muutu, vaikka hoette, että valetta. Taitaa omatunto kolkuttaa??

Äänestä
  • Otappas nyt rehellinen mietintätauko ja mieti mitä muualla. Mieti elämää taaksepäin, mitä muualla kuin vl-piirissä. Eikö siellä ollut ruumiillista kuritusta? Mieti omaa sukua taaksepäin. Vaikka olen vl, en ole vaimoani lyönyt, vaan kunnioitan ja rakastan häntä. En ole lapsia hakannut. Leikin ja juttelen lasten kanssa. Itsensä hillitseminen on perusasia, mutta se ei ole helppoa. Etkö itse koskaan hermostu, mutta on hienoa jos sinäkin pystyt hillitsemään itsesi. Te luulette, että me pidetään itseämme parempina, mutta asia ei ole näin, olemme samalla lailla heikkoja ihmisiä. Olemme syntisiä, mutta armahdettuja syntisiä, emme tekojemme tähden vaan Jeesuksen sovitustyön tähden. Tätä kirjoittaessa ajattelin, että turiinhan tästä tulee kun ei haluta ymmärtää, suotta kirjoittaa mutta kirjoitin kuitenkin.

    Äänestä

  • eiainahelppoa kirjoitti:

    Otappas nyt rehellinen mietintätauko ja mieti mitä muualla. Mieti elämää taaksepäin, mitä muualla kuin vl-piirissä. Eikö siellä ollut ruumiillista kuritusta? Mieti omaa sukua taaksepäin. Vaikka olen vl, en ole vaimoani lyönyt, vaan kunnioitan ja rakastan häntä. En ole lapsia hakannut. Leikin ja juttelen lasten kanssa. Itsensä hillitseminen on perusasia, mutta se ei ole helppoa. Etkö itse koskaan hermostu, mutta on hienoa jos sinäkin pystyt hillitsemään itsesi. Te luulette, että me pidetään itseämme parempina, mutta asia ei ole näin, olemme samalla lailla heikkoja ihmisiä. Olemme syntisiä, mutta armahdettuja syntisiä, emme tekojemme tähden vaan Jeesuksen sovitustyön tähden. Tätä kirjoittaessa ajattelin, että turiinhan tästä tulee kun ei haluta ymmärtää, suotta kirjoittaa mutta kirjoitin kuitenkin.

    Kerroin innoissani uskoontulostani vanhalle veeälmiehelle niin mitä hän sanoi!

    Hän nauroi ja sanoi ettei sillä ole mitään merkitystä mun kukaan veeälpuhuja ei ole syntejä ollut päästämässä.!

    päättele itse loput.

    Äänestä

  • eiainahelppoa kirjoitti:

    Otappas nyt rehellinen mietintätauko ja mieti mitä muualla. Mieti elämää taaksepäin, mitä muualla kuin vl-piirissä. Eikö siellä ollut ruumiillista kuritusta? Mieti omaa sukua taaksepäin. Vaikka olen vl, en ole vaimoani lyönyt, vaan kunnioitan ja rakastan häntä. En ole lapsia hakannut. Leikin ja juttelen lasten kanssa. Itsensä hillitseminen on perusasia, mutta se ei ole helppoa. Etkö itse koskaan hermostu, mutta on hienoa jos sinäkin pystyt hillitsemään itsesi. Te luulette, että me pidetään itseämme parempina, mutta asia ei ole näin, olemme samalla lailla heikkoja ihmisiä. Olemme syntisiä, mutta armahdettuja syntisiä, emme tekojemme tähden vaan Jeesuksen sovitustyön tähden. Tätä kirjoittaessa ajattelin, että turiinhan tästä tulee kun ei haluta ymmärtää, suotta kirjoittaa mutta kirjoitin kuitenkin.

    nimimerkillä eiainahelppoa.

    Kirjoitin siksi, että huomataan, että on täällä jonkin verran sydämestään uskovaisiakin lukemassa ja kirjoittamassa. Vähintä mitä jokainen voisi tehdä, olisi kirjoittaa (ja puhua) asiallisesti, niin siitä voisi syntyä oikea keskustelu.

    Äänestä

Roskasta ei voi tehdä kuin roskajuttuja.

Äänestä
  • Uskova ei lue mv-lehteä vaan Päivämiestä.

    Äänestä

On eräs asia joka teidänkin kannattaa tietää. Nimittäin iltapäivälehtien uutisointi on tarkoituksella provokatiivista. Niiden on tarkoitus herättää ihmisissä kohua ja vihaa sillä ei niitä muuten kukaan ostaisi ja lukisi. Sitä kuitenkin ihmettelen, että miksi joku lestadiolainen ylipäätään luki Iltalehteä, eikös lehtien ja kirjojen lukeminen, radion kuuntelu, television katsominen ja internetissä roikkuminen ole teille lestadiolaisille syntiä?

Äänestä

TÄSTÄ ON KYSYMYS.
Mitä tähän repressiiviseen toleranssiin kuuluu? Se on tiivistettävissä kymmenkohtaiseen ohjelmaan:
1. Tehotoisto. Repressiivisen toleranssin kohteena olevasta asiasta (homous, feminismi, maahanmuuttajat) on puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto – perinteinen manipulaation keino siis. Toistetaan joka tuutista kunnes varmasti menee perille.
2. Instituutioiden soluttaminen. Konservatiivisten instituutioiden, varsinkin kirkkojen, katsannot on muutettava ja tuettava Raamatun sanan vastaista teologiaa tai yhteiskunnallisissa instituutiossa yhteiskunnan vastaista agendaa.
3. Kompromettointi. Instituutiot, varsinkin kirkot, tulee saattaa huonoon valoon ja niiden moraalinen arvovalta tulee murenetaa – saattamalla ne naurunalaisiksi, keksimällä skandaaleja, vetoamalla suvaitsemattomuuteen jne.
4. Tieteellinen sanahelinä. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita, sillä tieteellä on helppoa vakuuttaa suuret massat.
5. Pedigree underdog. Kohteena olevan asian edustajien (homojen, naisten, maahanmuuttajien jne) on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia ja vaikka he olisivatkin etuoikeutetussa asemassa.
6. Help, help, I’m being repressed!. On vedottava kaikessa syrjintään ja suvaitsemattomuuteen. Ns. kunnon kansalaiset pitää esittää sortajina, riistäjinä ja bigotteina.
7. Valkomaalaus. Kohteena olevan asian edustajat on kuvattava positiivisesti. Mistään tämän asian edustajien kipupisteistä (sukupuolitaudit, psyykkiset ongelmat, väkivaltaisuus, väärinkäytökset, rikollisuus) ei saa puhua. Kaikki tutkimukset asiasta on kiellettävä tai nujerrettava.
8. Vastustajien mustamaalaus. Vastustajat on leimattava ja heistä on tehtävä huonoja ihmisiä – asiallisilla perusteilla ei väliä, kunhan pidetään meteliä.
9. Selkäänpuukotus: asian arvostelijat on saatettava huonoon valoon, ja henkilökohtaiset heikkoudet tulee nostaa framille.
10. Vastustajien leimaaminen sairaiksi. Fobiat ovat lääketieteellisiä termejä, ja niitä ei voi antaa kevyin perustein. Siksi sellaisia käsitteitä kuin homofobia, gynofobia, islamofobia jne tulee käyttää leimaavasti ja syrjivästi. Vastustaja ei enää ole tällöin vakavasti otettava.”

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Maksettuhura kirjoitti:

Iltasanomien lestadiolaisjuttu on paksua valetta. Siinä on puurot ja vellit sekaisin. 8-vuotia ei ole koskaan ollut hoitokoukouksissa keskustelun osallinen ja pahan manaukset eivät kuuluu lestadiolaisuuteen. Taitaa olla Vaalistolla juttujen keksimisessä mielikuvitus ja pahansuopaisuus vienyt voiton asiajournalismista. Roskajuttu alusta loppuun, joku juoppo antanut maksusta Vaalitolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu