Tämä liittyy nyt salareittiä tälle palstalle. Ikävästä ja ennemminkin käytöksestä sen verran, että on hyvä joskus peittää tunteensa, näin aikuisten maailmassa näin on. Näin monissa kodeissa opetetaan. Ja itse olen saanut sellaisen kasvatuksen. Minullakin on omat traumani toki, mutta niistä pääsee eroon siten ettei niitä ajattele. On tutkittu muistaakseni, että esimerkiksi traumojen käsittelyssä niiden muisteleminen vain syventää muistijälkiä, jotka traumat ovat aiheuttaneet. Esimerkiksi pelottelusta tai uhkailusta voi syntyä sellaisia traumoja. Terapiassa on varmaan muuten mukava käydä kertoilemassa asioitaan, niin saa perspektiiviä ja viihdykettä. Lasten maailmassa, joka joskus muistuttaa sitä aikuisten maailmaa on niitä lumiukkoja ja jääkuningattaria.
Sellaiset ovatkin ehkä hyviä identiteettejä, useimpiin tilanteisiin. Mutta ei ole väärin joskus avautua, jos sen tekee oikeassa seurassa. Tietenkään se ei tarkoita että niitä omia patoutumia tulisi aina purkaa kenelle tahansa :D Miksei uhri voisi _avautua_ myös pelkonsa kohteelle...Ja on kummallista miten lapsuutta voi vieläkin kaivata, aivan kuin siitä ei olisikaan niin kauan, aivan kuin se olisi vain eilen. Siitä tuli mieleen, että jos on kaikki on suunniteltu nuorella etukäteen elämässä, vaikka vanhempien toiveiden mukaan, voi tuntua että voisi saavuttaa vielä enemmän, jos täysin ohjaisi itse elämäänsä. Vai onko elämä vain pelkkää saavuttamista? Inhottavimmat ihmisethän ovat niitä jotka haluavat vain olla onnellisia ;) Toisaalta miksei se onni voisi löytyä vaikkakin siitä omasta peilistä? Oman perheeni kohdalla mietin, että mitä ne muut suunnitelmat voisivat olla? Miksei vain voi antaa elämän viedä? Esimerkiksi kuninkaallisista tuli kuninkaallisia syntyperänsä vuoksi. En väitä olevani mikään kuninkaallinen, tietenkään, ennemminkin olen syntynyt vaatimattomaan, mutta vanhurskaaseen maalaispappisukuun :D Ei ole mahdollisuutta kuninkaallisenkaan poiketa, mikä tietenkin on jossain mielessä traagista, vaikka jokaisen ulkopuolisen silmin se siltä ei välttämättä vaikuta :D Tietenkin jos aina tuntuu että jokin on vialla, ehkä takana ovat pelot, joita ruokkiin oma mielikuvitus ja _teatteri_, jota sanotaan elämäksi, mitä se kulloinkin on.
Sellaiset ovatkin ehkä hyviä identiteettejä, useimpiin tilanteisiin. Mutta ei ole väärin joskus avautua, jos sen tekee oikeassa seurassa. Tietenkään se ei tarkoita että niitä omia patoutumia tulisi aina purkaa kenelle tahansa :D Miksei uhri voisi _avautua_ myös pelkonsa kohteelle...Ja on kummallista miten lapsuutta voi vieläkin kaivata, aivan kuin siitä ei olisikaan niin kauan, aivan kuin se olisi vain eilen. Siitä tuli mieleen, että jos on kaikki on suunniteltu nuorella etukäteen elämässä, vaikka vanhempien toiveiden mukaan, voi tuntua että voisi saavuttaa vielä enemmän, jos täysin ohjaisi itse elämäänsä. Vai onko elämä vain pelkkää saavuttamista? Inhottavimmat ihmisethän ovat niitä jotka haluavat vain olla onnellisia ;) Toisaalta miksei se onni voisi löytyä vaikkakin siitä omasta peilistä? Oman perheeni kohdalla mietin, että mitä ne muut suunnitelmat voisivat olla? Miksei vain voi antaa elämän viedä? Esimerkiksi kuninkaallisista tuli kuninkaallisia syntyperänsä vuoksi. En väitä olevani mikään kuninkaallinen, tietenkään, ennemminkin olen syntynyt vaatimattomaan, mutta vanhurskaaseen maalaispappisukuun :D Ei ole mahdollisuutta kuninkaallisenkaan poiketa, mikä tietenkin on jossain mielessä traagista, vaikka jokaisen ulkopuolisen silmin se siltä ei välttämättä vaikuta :D Tietenkin jos aina tuntuu että jokin on vialla, ehkä takana ovat pelot, joita ruokkiin oma mielikuvitus ja _teatteri_, jota sanotaan elämäksi, mitä se kulloinkin on.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nyt on aamu.
Välitätkö taas liikaa muista, kultaseni? Se peili se peili, sä poltat itsesi elävältä, joten anna sen kitaran olla, jos sitä tosissaan nyt soittelet. Kyllä ne sinun kanases pitävät itsestään huolen, vaikka vaikeaahan sulla olisi olla sitä ilman, joten annahan olla tuo huolehtiminen, jotta et itse muutu kanaseks, jolta muutaman kuukauden munittuaan katkeaa pää. Mee nukkuun :)
Hyviä ajatuksia :).
Olen samaa mieltä, että traumojen käsittelyssä tai muistelussa on tärkeää huoioida niiden uudelleen traumatisoiva luonne. Kenenkään psyykelle ei ole hyväksi palauttaa mieleen kauhukokemuksia uudelleen. Kuitenkin on tilanteita, jossa muistisi on sulkenut kokemukset pois. Huomaat oireita itselläsi tietyissä tilanteissa, etkä tiedä, mistä ne ovat peräisin. Ammattilainen yrittää koostaa sitten kokoon sen, mikä meni hajalle hyvin varhain. Mieli on älykkästi rakennettu suojautumaan ylivoimaisilta tilanteilta. Suoja on hetkellinen. Et voi paeta loputtomiin, pelko on asettunut sisällesi asumaan.
Vanhempien odotukset suhteessa lapseen ovat kuin lapseen istutettuja taimia. Mitä narsistisempi vanhempi, sitä enemmän hän pitää lasta oman itsensä jatkeena. Voi käydä niin, että eräänä päivänä heräät valmistuneena ammattiin, josta et oikeastaan lainkaan pidä ja joka ei tunnu mitenkään omalta. Heräät ehkä perheen keskellä heikoin valmiuksin toimia vanhempana tai puolisona. Kaikki tämä tapahtuu sinulle kuin automaattiohjauksella. Se vain tapahtuu. Mikään elämässäsi olevista asioista ei tunnu omalta elämältäsi. Olet keskellä jonkun muun elämää. Mitä oikein tapahtuu... olet keskellä tyhjyyttä. Oletko olemassakaan mietit. Tuossa vaiheessa voidaan katsoa sitä, ketä kyseiset elämänvalintasi palvelivat. Ketä varten ne tehtiin. Taustalta löytyy mielenkiintoisia asioita. On aika hakeutua terapiaan, olisi ollut aikaa sitten, mutta et omaa tilaasi tajunnut :).
Elämä on arvaamaton. Väitän, että joku toinen pääsee helpommalla. On selvää, että lähtökohdilla on merkitystä. Ihminen, jonka ei tarvitse kamppailla oman itsensä ja pilkkoutuneen mielensä kanssa, on huomattavasti helpompaa sujahtaa oman itsensä näköiseen elämään. Toinen joutuu pohtimaan asioita pakosta, eikä voi paeta itseään loputtomiin, mutta sellaista elämä on.
Ammattilaisen tekstiä. Tervetullutta palstalle. Niin totta joka sana. Kiitos!
Kiitos vain. En ole ammattilainen, mutta asiasta lueskellut ja siihen siten vähän perehtynyt. Nuo asiathan ovat hyvin laaja-alaisia kokonaisuuksia. Syy- ja seuraussuhteet liittyvät niin moniin asioihin. Tuossa voisi olla aineksia osaksi yhden ihmisen tarinaa ja sitä, miten päätyä lopulta terapiaan.
Psykopaskaa doctor 9:D
Kana-aivo luulee olevansa fiksukin.
Provoihin en lähe, enenenen ;D
Citymarketissa on karkit alennuksessa. Tai ainakin oli. 5 euroa kilo. Ota aloittaja myös karkkia välillä.
Kyllähän tuota sarkasmia on oikeasti keventävää lukea, se on virkistävää täällä
- parodioida elävää elämää ihan vain kuvaamalla sitä arkisesti.
;) Saatan lähteä bussilla kaupungille. Tai autolla. Sataa lunta. Siksi ehkä autolla.
Jep :) Olehan varovainen liikenteessä oikeasti.
Karkki hyvää mut ei päivittäin :)
Niinniin ja sitten jumahdit autolla kinokseen villieläinten katselureissullasi....
Pettynyt, pettynyt itseeni. Tähän ei auta mikään. Lopulta tänä pohjaton viha itseeni kääntyy muihin. Kaikki negatiiviset kokemukset sattuu. Sattuu niin paljon itseeni. Henkistä kipua. Ei auta tämä kirjoittaminenkaan siihen ei auta mikään. Sattuu.
Dumbo hei!
Luetko koskaan itse omia kirjoituksiasia?
Nykyään ihan liikaa korostetaan traumatisoivia asioita mm. kasvatuksessa ja jopa aikuisuudessa. Eri asia oikeasti lapsuudessa traumatisoivat asiat, ja aikuisenakin voi käydä kaikenlaista. Jopa sellainenkin voi johtaa traumaperäiseen häiriöön, jos ihminen aikuisuudessaan on haavoittuvainen ja etsii vastauksia. Sitten epäpätevä psykologi/terapeutti menee vähän kysymyksillä renklaamaan, ja asiakas/potilas rupeaa kuvittelemaan kaikenlaista. Lopulta ne aidosti huonot kokemukset on uponneena johonkin sinne alternatiivien pyörimisessä mielessä. Tuossa kohtaa ihmisen on syytä pitää turpansa visusti kiinni, ja miettiä mikä olisi elämässä oikeasti voinut trauman aiheuttaa. Hädissään ihminen yleensä täyttää mielensä kipeitä asioita sellaisilla merkityksillä, jotka hyvin selittävät kokemuksia. Lopulta niillä ei ole yhtään mitään väliä sillä vaikka olisikin oikeasti joku hyvin traumaattinen asia takana, niin se pointti on siinä että se on takana. Hajonneeseen psyykeseen ei oikeastan pitäisi kenenkään muun puuttua kuin sen hajonneen psyykeen minä. Ja se on totta, että pohtiessaan traumaattista kokemusta, ihminen on ikään kuin noidankehäsä. Sitten alkaa vahvistua pelkotilat, unet, uskomukset jne. Loputon kuilu mistä vaikea päästä pois. varsinkin kun traumatisoivaa ihmistä/tapahtumaa kohtaan voi olla hyvinkin voimakkaita tunteita, jopa positiivisia. Traumatisoiva ihminen pääsee likemmäs hajotettua ihmistä kuin normaaleisa ihmissuhteissa edes päästään. Sellainen tunneside voi olla valtava. Se voi olla vahvempi kuin mikään ihmisen kokema tunne ikinä - riippuvuutta aiheuttava suorastaan. Loppupeleissä traumatisoijaa ei edes kiinnosta se traumatisoitunut tai hänen tulevaisuutensa. Joku käskee silloin unohtamaan, onko ihan oikein? Naurettavan mitätön kysymys asian painoon nähden. Traumatisoituneelle aika vaikea keksiä yhtään mitään ohjenuoraa miten toimia. Loppujenlopuksi traumakokemus on sellaisissa sfääreissä, että koko tapahtuma tulee epäaidoksi, osaksi epätodellisuutta, ja miten asia on mennyt oikeasti - ei voi tietää. Ainoa mahdollisuus ehkä olla ihmissuhteetta sillä ainakaan vahingolliset sanat, jotka aukaisevat haavoja ja niiden kuvitelmia ei ole ympärillä koko ajan. Psykoterapiaan ei kannata lähteä koska sen seurauksena voi olla itsensä kadottaminen ja tosiasioiden löytämisen mahdottomuus.