Aloitin jo uuden kun tuo entinen olikin liian tunkkainen. Tästä on hyvä jatkaa,
olkaa hyvä.
KAHVIPIRTTI 129/ 2017
19
443
Vastaukset 19
- hurskainen
Näkyy vastattaneen edelliseen Kahvipirttiin. Ei se mitään. Jo toinen vapaapäivä peräkkäin.
Iso harmitus oi kun näin kuivien puiden ulkovaraston katon menneen puhki. Sitä oli hiljanen pakko paikata kun nousviikolla tulee suojakelejä.
Ostamani savusiika oli hiukan ylisuolaista. Vähän harmi kun kilohinta on pitkälti toistakymmentä ekua.
Lehtien keräyspaikalla kiinnitin huomiota uutiseen Sveitsin oloista. Siellä parlamentti äänestää lainuudistuksesta.
Että kaikille sveitsin kansalaisille maksettaisiin 2360 euron kansalaispalkka kuukaudessa.
Tämä siitä huolimatta käykö töissä vai ei. Meillä ei olisi varaa puoleenkan tuosta.
Itselle jää kk käteen vajaat 1.400 €. Kun elää suu säkkiä myöten, näinkin pärjäilee. Pärjäillään! - ajantasa
yle
"Sveitsissä järjestettiin tänään kansanäänestys perustulosta. Kansa hylkäsi esityksen selvällä ääntenenemmistöllä – aloitetta vastaan äänesti 76,9 prosenttia.
Uurnilla kävi 46 prosenttia äänioikeutetuista.
Esityksen mukaan kansalaispalkkaa olisi jaettu avokätisesti. Jokaiselle aikuiselle olisi taattu 2 500 Sveitsin frangin eli noin 2 260 euron vastikkeeton kuukausitulo. Alle 18-vuotiaille olisi jaettu 625 frangia kuukaudessa."- ilkimyksen-tekosia
Tämä ei ole Skillanin Kahvipirtti, vaan jonkun kateellisen avaama kopio.
- Letthesunshine
Kuka lienee Skilian? Ja ei tämä mikään pirtti ole.Tämä on keskustelufoorumi asiasta kuin asiasta. Edellisellä kirjoittajalla on näköjään itsellään ilkeä mieli kuten nikkinsäkin sanoo.
Aurinkoista maanantaita kaikille! - horise-vain-itseksesi
Letthesunshine kirjoitti:
Kuka lienee Skilian? Ja ei tämä mikään pirtti ole.Tämä on keskustelufoorumi asiasta kuin asiasta. Edellisellä kirjoittajalla on näköjään itsellään ilkeä mieli kuten nikkinsäkin sanoo.
Aurinkoista maanantaita kaikille!"Kuka lienee Skilian?"
Kukahan lienee ja kuka siitä on kirjoittanut? Sinulla lienee lukihäiriö ja et lue otsikkoa, että on Kahvipirtti!!??? - Lahdenseudulta
ilkimyksen-tekosia kirjoitti:
Tämä ei ole Skillanin Kahvipirtti, vaan jonkun kateellisen avaama kopio.
Mistä tuon kateuden näkee mina en sitä huomaa.
- nim.etön
horise-vain-itseksesi kirjoitti:
"Kuka lienee Skilian?"
Kukahan lienee ja kuka siitä on kirjoittanut? Sinulla lienee lukihäiriö ja et lue otsikkoa, että on Kahvipirtti!!???Saahan sitä pykätä minkälaisii pirttilöitä kukin mielii. On sitä ollut lautakopperoita itse PalstaNestorillakin jonne keräänty kymmeniä omenilla vai millä ne puusta herkuttel. Kait siellä jotakin traamaaki oli muistelen , jokin harvemmin käyvä otti yhteen yhen suosikin kanssa , itkikin kun ruune sitä rakasti kovin.Notta ei teilata heti tätäkään.
Ja taas on se uusin pirulainen ollutASIALLA.
- mIKÄKÖHÄN
taas TÄÄlLÄ ON TUO NIKKI, VAIKKEN TAKUULLA OLE SITÄ TÄNNE VALINNUT-
kOKEILLAAN, ONNISTUUKO MUU KUIN REKISTERÖITY KÄYTTÄJÄTUNNUS - arttu-iivari
Kyllä täällä rekisteröitymäkin nikki on ainakin ennen käynyt. Kahvipirtin emännän aamunkirjoitusta ei tänään näy.
Rauhallinen palsta tämä on ollut. Joskus kirjoittelin muka liian kärjekkäitä viestejä. Ne kyllä poistuivat nopeasti.- eivaalikuorsaaja
Kahvipirtti on jo kauan ollut käsite palstalaisten keskuudessa.. Aloittajalla on joko täydellinen
tunneinfarkti, joka ilmenee toisten kunnioituksen sekä oman arvostelukyvyn puuttumisena.
Aloitus kuin tunnisteettomat venäläishävittäjät Suomenlahdella yhteisena tekijänä provokaation maku. - autuas.opintie
Uusi sivistys tai ammattisana > tunneinfarkti <
- eivaalikuorsaaja
Eiköhän aloittaja ymmärrä kirjoitukseni sisällön ihan maalaisjärkeä käyttämällä.
- PuskaSuleima
eivaalikuorsaaja kirjoitti:
Eiköhän aloittaja ymmärrä kirjoitukseni sisällön ihan maalaisjärkeä käyttämällä.
Hyvåå åitienpåivää.
- Kommenttori
PuskaSuleima kirjoitti:
Hyvåå åitienpåivää.
Olipa siinäkin kommentti!
Hyvää, sateista huomenta pirttiin! Vettä on tosiaan satanut koko eilisen päivän, viime yön ja vieläkin kuuluu veden lotina ulkoa.
Tupajumina on oltava tänään(kin), ehkä postilaatikolla käväisen kiireesti katsomassa, onko posti tänään kulkenut.
Postilla kun on niin paljon "muutakin puuhoo", postia jaetaan kun aika antaa periksi.
Noista postin uusista palveluksista kuulin eräänä päivänä, kun naapurissa asuva mummo kertoi, että kun hän asui vielä mökissään, niin kotiavustaja ehdotti että voisiko hän ajatella, että saisi postin välityksellä ruokansa. Hän oli kauhistunut ja sanonut napakasti, että kyllä saatte nyt keksiä jotakin parempaa. (Hän ilmeisesti luuli, että olisi mentävä hakemaan R-kioskilta ruokapaketti joka päivä!) No, mummolle järjestyi asunto tässä samassa talossa, missä minäkin asun. Hän käy syömässä ruokasalissa ja on tyytyväinen kun saa hyvää kotiruokaa, joka tehdään täällä omassa keittiössä.
Nyt sateitten jälkeen on postilla varmaankin kovasti ruohonleikkuuta ja muuta krapsuttelua tonteilla.
Rohkenen kuitenkin mennä tänäänkin kurkistamaan laatikkoon, jos tänään täppäisi ja saisin naapurimaasta ensimmäisen aikakauslehden, jossa on sanaristikkoliite tällaisten päivien viihdykkeeksi. Olen yrittänyt ratkoa suomalaisia sanaristikoita, mutta taiteilijat, urheilijat, politiikot ja muut julkisuuden henkilöt ovat minulle tuntemattomia, joten en selviä sen tyyppisten tietojen hallitsemisesta.
Ehkä pitäisi aloittaa lasten ristikoilla, 7-10v? :)Huvittaa nyt, kun vihdoinkin, muutaman tunnin tunaroinnin jälkeen lähti viesti liikkeelle. Aivan säikähdin! Ja ensimmäisenä on hyvän huomenen toivotukset näin iltapäivällä! :)
- bää.ä
ah hah, ah hah~ haa
kylläpä tänään naurattaa, hyppeli lampaat pitkin ja poikin
riemuiten yli aitojen (arvaa mikä ?)
oisko se soikin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran75766Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?143743- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25643Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624- 44587
- 31521
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27496Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20493- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee401448Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭76431- 30426
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii36384- 28384
- 36382