Mahdoton tilanne

olen täysin rakastunut mieheen, joka on kaikkea ja vielä enemmän. Ikävä on koko ajan. Sekin tuntee samoin, tiedän sen. Sellaisen vain tuntee kun kaikki loksahtaa paikoilleen.
Mies vaan on varattu. Hän sattuu olemaan sellainen ihminen, että pystyy pitämään monta suhdetta täysin täyspainoisena ja rakastaa montaa ihmistä samaan aikaan. No 2,5 vuoden seurustelu verrattuna meidän puolen vuoden tuntemiseen on aika painava, joten niinhän siinä kävi, että hävisin.
Mies pitää omasta aloitteestaan suhdettamme mahdollisimman läheisenä intiimeillä keskusteluilla, vihjauksilla ja kosketuksilla. Niissä rajoissa, mitkä hänen oman parisuhteensa avoimuus sallii.
En kestä. En vain kestä. Hän on sanonut monta kertaa, ettei tiedä mitä tekisi ilman minua ja että hänen tunteensa minua kohtaan ovat todella voimakkaat. Tapaamme lähes päivittäin opiskelujen yhteydessä. Olen miettinyt, miten parhaiten pääsisin tilanteesta ulos, mutta totuus on, etten edes halua. En halua menettää sitä vähää mitä minulla on nyt hänen kanssaan. Ja silti, kärsin niin syvästi. Mies saa lämpöä ja läheisyyttä tyttöystävältään samalla kun itse yksinäisempänä kuin koskaan kirjoitan epätoivoista keskustelunaloitusta tänne.
En edes halua löytää ketään muuta, haluan hänet.
3992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

niinpä niin.tää on taas tätä jätkien löpinää.
Itse just sanoit että pitää yllä montaa suhdetta.Hän ei ole valmis luopumaan tytöstään.
Sen hän on jo tehnyt selväksi, jos rakastat anna hänen olla niin säästyt sydänsuruilta.Jos leikkii tulella tietoisesti on haavat nuoltava kitisemättä
.

Äänestä

Rakastaa voi monta kertaa, mutta kerrallaan vain yhtä :)

Rakkaus kohdistuu taatusti vain yhteen.

Sanohan hänelle sitten se suoraan, olen varma että ilahtuu =)

Äänestä

ompa miehellä mukavaa, pikku opiskelijatar vielä ystävänä, on orhilla laidunta. Varmaan itse pannut sanat suuhusi: "hän on sellainen ihminen joka pystyy rakastamaan useita..."No, ainakin itseään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aargh Kuolen kirjoitti:

olen täysin rakastunut mieheen, joka on kaikkea ja vielä enemmän. Ikävä on koko ajan. Sekin tuntee samoin, tiedän sen. Sellaisen vain tuntee kun kaikki loksahtaa paikoilleen.
Mies vaan on varattu. Hän sattuu olemaan sellainen ihminen, että pystyy pitämään monta suhdetta täysin täyspainoisena ja rakastaa montaa ihmistä samaan aikaan. No 2,5 vuoden seurustelu verrattuna meidän puolen vuoden tuntemiseen on aika painava, joten niinhän siinä kävi, että hävisin.
Mies pitää omasta aloitteestaan suhdettamme mahdollisimman läheisenä intiimeillä keskusteluilla, vihjauksilla ja kosketuksilla. Niissä rajoissa, mitkä hänen oman parisuhteensa avoimuus sallii.
En kestä. En vain kestä. Hän on sanonut monta kertaa, ettei tiedä mitä tekisi ilman minua ja että hänen tunteensa minua kohtaan ovat todella voimakkaat. Tapaamme lähes päivittäin opiskelujen yhteydessä. Olen miettinyt, miten parhaiten pääsisin tilanteesta ulos, mutta totuus on, etten edes halua. En halua menettää sitä vähää mitä minulla on nyt hänen kanssaan. Ja silti, kärsin niin syvästi. Mies saa lämpöä ja läheisyyttä tyttöystävältään samalla kun itse yksinäisempänä kuin koskaan kirjoitan epätoivoista keskustelunaloitusta tänne.
En edes halua löytää ketään muuta, haluan hänet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu