Lito Myrkytys

Lääkkeillä

Onko täällä muita joille Lito aiheuttanut myrkytys oireita tai myrkytyksen? Minulle tämä tapahtui viime kesänä ihan yllättäen. Olin tuolloin syönyt litoa vuoden verran. Heinäkuussa reissussa kaikki tapahtui yllättäen. Maha meni sekaisin ja pissa tulo lakkasi, pahat turvotukset, käsien paha tärinä.. Menin ensiapuun oireineni enkä tuolloin osannut arvata että lito syypää. Eikä lääkärikään päivystyksessä. Olisi jo laittanut minua kotiin, mutta sanoi sitten vielä että jos kummiskin katsotaan lääke pitoisuudet. Verikoe tulos oli 3.7 eli vakava myrkytys joka henkeä uhkaava. Minun olisi pitänyt jo kouristella, olla tajuton. Jouduin sairaalaan sisään ja tutkimukset alkoivat. Teholle olisin kuulunut mutta ei ollut tilaa niin sisätaudeille ja heti dialyysiin. Munuaiset eivät toimineet ja turposin vain. Tästä alkoi pitkä sairaala jakso. Dialyyseja joka toinen päivä kahden kuukauden välein, kortisoni lääkitys joka aiheutti minulle manian, lääkityksen purku. Epäiltiin tietty myös että itse olisin sen aiheuttanut, mutta uskoivat tenttauksen jälkeen että olen normaalisti lääkkeitä syönyt. Biopsia eli koepala munuaisista myös todensi tämän. Kahden kuukauden jälkeen munuaiset alkoivat toimia mutta manian takia sairaala reissu kesti lokakuulle. Elämäni pelottavinta aikaa kun ei tiennyt mitä tapahtuu. Ilmoitin lääkemyrkytyksestä Suomen lääkevahinko keskukselle, josta hain korvauksia tapahtuneeseen. Juuri tuli korvauspäätös minun hyväkseni. Sanottiin että tämä kuuluu Liton harvinaisiin haittavaikutuksiin. Nyt siis munuaiset toimii, tarkkaillaan joka kuukausi verikokeissa. Lääkitys vaihdettu kokonaan. Maniasta aiheutui masennus josta paranemassa. Olenko ainut jolla tälläinen tapahtunut?

1

1859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Litiummyrkytys

      Mulla alkoi kädet vapiseen. Sitten ne heilui kuin ropellit. En voinut syödä enkä juoda. Sitten lähti järki enkä pysynyt pystyssä. Onneksi ystävä tuli ja tilasi ambulanssin. Ensiavussa väittivät että olen vetänyt jotain ja laittoivat koomaan. Viikko koomassa. Munuaiset lakkas toimimasta. Löysivät vahingossa korkean litium arvon. Manian oireita myös sairaalassa. 3 viikon reissu. Lito jäi ja kova masennus on ollut päällä nyt vuoden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      177
      11198
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5328
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2565
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2256
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1781
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      43
      1675
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1320
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      36
      1265
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1086
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      112
      1014
    Aihe