Silmälasitilaus

Apuavaan

Äitini meni näöntarkastukseen silmälääkäriin. Tarkoitus oli lähinnä tarkistaa näkö ja saada lähete silmäpolille sairaalaan. Häneltä leikattu kaihi mol. silmistä ja sai jälkikaihin joka hoidettu. Näkö silti huonoa. Hän tuli liikkeestä ja ilmoitti että hän tilasi silmälasit. Hänen näkönsä vaihtelee silmähermojen vaurioitumisesta onnettomuuden seurauksena. Olin pöyristynyt. Kävin optikolla kysymässä asiasta, voiko tilauksen perua kun hinta oli aika suolainen ja ihminen näkee huonosti ja kun monet silmälasi ostokset ovat menneet metsään ja millaiset pokatkaan oli, kun äitini ei muistanut, optikon mielestä sopivat. Optikko vieritti vastuuta minun niskaani kun en omaisena päässyt mukaan. Tilasin ajan ja puhe oli epikriisien mukaan otosta kun en ihan tiedä mitä silmäpoli reissuilla on sovittu. En tiennyt että reissulla tilataan silmälasit. Optikko vielä totesi että silmälasit eivät välttämättä paranna näkökykyä ja äitini oli vain halunnut lasit. Äitini on käynyt samassa liikkeessä vuosia. Selvisi vielä että laseista puuttuu tummennus, koska äitini saattaa häikäistyä sisätiloissa ja ulkona vielä pahemmin. Hän ei tätä tiennyt. Saatiin kumminkin tilaus uusittua tummennuksien kanssa. Vähän jäi paska maku lauseesta että lasit eivät välttämättä auta näkökykyyn mutta sellaiset kuitenkin myytiin. Onko se nykyään sääntö kuin poikkeus että asiakas menee näöntarkistukseen lääkäriin ja optikko myy lasit vaikka niistä ei apua olisikaan. Äidillä lievä aivovamma joten ei aina kaikissa tilanteissa osaa toimia kun ei uskalla sanoa ei sanaa. Onko tämä ihan reilua?

8

2770

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turha-itkeä

      No kun myyjä haluaa myydä ja asiakas haluaa ostaa, niin tokihan siinä kaupat syntyy. Kyllä äidillesi on varmaan kerrottu, ettei silmälasit välttämättä auta paremmin näkemään? Ja kuitenkin hän halusi ne ostaa. Olisiko optikon pitänyt kieltäytyä myymästä? Äitisi ei ilmeisesti ole holhouksen alainen? Mene hyvä ihminen äitisi mukaan ostoksille, jos olet sitä mieltä ettei hän yksin selviydy.

    • Optometristi

      Olen aivan samaa mieltä Turha-itkeä-nimimerkin kanssa. Optikon on mahdoton tietää onko asiakas kykenevä hoitamaan asioitaan vai ei, jos rouva on ilmoittanut haluavansa ostaa lasit ja lääkäri on kirjoittanut reseptin niiden hankkimiseen niin pitäisikö optikon kysyä esim. "Mahdatteko olla aivovammainen vai kenties muistisairas?" Toimin itse optikkona ja tämäntyyppisiä tapauksia on valitettavan paljon ja yleensä ne juuri menevät niin että omaiset tulevat jälkikäteen väittämään että muistisairasta vanhusta on huijattu ostamaan kalliit lasit. Mitään patenttiratkaisua tällaisiin tilanteisiin ei taida olla mutta yrittäkää edes omaiset päästä mukaan vastaanotoille, tällaisista tapauksista ei tule kuin paha mieli kaikille osapuolille.

      • 75387583798

        Oikeasti se on myyjän ongelma, koska jos sattuu tekemään tilaussopimuksen edunvalvonnassa olevan henkilön kanssa, saa kärsiä itse mahdolliset aiheutuneet kulut, mutta riippuu oikeustoimikelpoisuuden rajoituksesta, vaikka yleensä kuitenkin arkiasiointi on jätetty omatoimiseksi.


    • Asioita_seurannut

      Missä pitävät silmälääkärit yksityisvastaanottoansa? Yleensä optikkoliikkeissä. Optikkoliikkeet saavat pääosan tuloistaan myymällä silmälaseja. Potilas tulee silmälääkäristä maksamaan lääkärinpalkkion. Maksun ottaa vastaan optikkoliikkeen optikko tai myyjä. Maksun yhteydessä tulee varmaankin puhetta mahdollisesta silmälasien uusimistarpeesta. Tilanne saattaa johtaa silmälasikauppoihin. Sitä on saatettu jopa muistuttaa tälle palkkiota vastaanottavalle henkilölle liikkeen palaverissa aiemmin.

      Missä vika? Eikös kaupassa saa myydä? Vai onko olemassa eettistä ristiriitaa siinä, että silmälääkäri pitää vastaanottoa silmälaseja kauppaavassa liikkeessä? Minkä muun erikoisalan lääkäri tekee vastaanottotoimintaa erikoiskaupan tiloissa? Lääkärikeskuksista erikoislääkäreitä tavataan, poikkeuksena silmälääkärit. Mistähän syystä?

    • Maksaja

      Melkein samanainen mutta räikeämpi huijaustapaus 2003-2005 Tampereella, vaimoni määrättiin moniin tutkimuksiin ja sitten silmälasit. Sitten taas kontrolliin ja lisää tutkimuksia ja uudet silmälasit.
      Näihin epämääräisiin tutkimuksiin/laseihin vaimoni joutui maksamaan 2000-3000 €
      Seurausta kaikista huijauksista vankilaa ja korvauksia.
      ”Lainaus
      https://tutcris.tut.fi/portal/files/8787261/Luottolista_lokakuu_2016.pdf
      Liiketoimintakielto:
      Ainosvuo Eila Helena Marjatta
      Tampere 31.05.29 02.05.2017
      Koivukujakiinteistöt Oy Y:06911681 Espoo VJ
      Ainosvuo Sauli Olavi Helsinki 21.03.58 02.05.2019

    • Totuus_

      Kävin minäkin tuolla Ainosvuolla 2000-luvun alussa, ja omituisia piirteitä oli toiminnassa. Ensinnäkin, firman nimi oli muistaakseni Hämeen silmälääkärikeskus OY. Siitähän sai mielikuvan lääkärikeskuksesta monine lääkäreineen ja varmaankin sitten myös huippulaitteet. No paikanpäällä ilmeni, että kyseessä oli pieni optikkoliike ja sen takahuoneessa vastaanotto. Missään vaiheessa en saanut tietää lääkärin nimeä, vastaanottava optikko puhuin vain lääkäristä ja sisään päästyäni tämä "lääkäri" ei edelleenkään esitellyt itseään. Tutkimus alkoi, ja sitten pelottelu, että voisin menettää näkökykyni ja ajokortti voisi lähteä piankin. Mitään mittaustuloksia hän ei kertonut näiden väitteiden tueksi, mutta esim silmänpaineeni ovat olleet vuosia tuon jälkeenkin normaalit. Joka tapauksessa hänen mielestään piti ottaa ehdottomasti silmänpohjakuvat, lisähintaan tietenkin. Kuvaus tapahtuikin sitten Canon AE1 merkkisellä filmikameralla, jollaisella itse kuvailin harrastuksena joskus 80-luvulla. Liekö ollut ukolla filmiä kamerassa, mutta mitään tuloksia kuvauksesta ei koskaan kuulunut.

      Jossain vaiheessa tämä lipevä ja kieltämättä vakuuttava ja jälkeenpäin ajateltuna manipulointiin kykenevä lääkäri kysyi työpaikkaani. Ja kun sen kerroin, yllättäen juuri tämän firman työntekijät saavat heiltä silmälaseista alennusta. Selvästi häntä kuitenkin pelotti, että lähtisin pois reseptin kanssa ja ostaisin lasit jostain muualta. Siksi hän ehdottikin, että vanhoihin pokiin vaihdetaan vain linssit, jotka saisin todella hyvään hintaan, juuri työpaikkani ansiosta.

      Viimeinen episodi oli sitten paperi, jonka sain mukaani Kela-korvauksen hakemista varten. Siinä oli vain yrityksen leima, mutta ei lääkärin allekirjoitusta. Soitin liikkeeseen kysyäkseni, mahtaakohan lappu kelvata Kelassa. Tässä vaiheessa sitten kysyin ja sain vihdoin tietää, minkä niminen tämä "lääkäri" oli. Hän tuli jopa itse puhelimeen, ja kertoi, että "tytöt" leimaavat lappuja valmiiksi ja se riittää. No sain kyllä korvauksen.

      Jonkin aikaa tuosta sitten alkoi näkyä uutisia tuon ukkelin veronkiertoepäilyistä. Mahtoiko tämä lääkärin nimettömyyskin liittyä jotenkin töiden ja tulojen pimittämiseen.

    • Anonyymi

      Sauli on paennut ruotsiin, poistettiin aikanaan opintopaikastta opintontoja vetäneen kouluttajan toimesta . Syystä että lääkärin etiikka täysin hukassa .Toiminta Tampereella täyttä huijausta mukana Tampereen hervannassa toiminut 'toiminut optikko???? Saulin pikku .puppeli poika. Lisää tietoa saat tarvittaessa.

      • Anonyymi

        Varoitus toimintakielto on päättynyt: vaimoni menetti olemattomiin tutkimuksiin jotka määrättiin uudestaan ja taas uudestaan noin 2000-3000 €
        Edellinen kirjoittaja tiesi että Ainosvuo on muuttanut ruotsiin !

        Julkaistu: 21.4.2006 14:31, Päivitetty 21.4.2006 0:00
        Tamperelainen silmälääkäri ja liikkeenharjoittaja on tuomittu Tampereen käräjäoikeudessa lähes viideksi vuodeksi vankeuteen talousrikoksista.
        Käräjäoikeus katsoi Sauli Olavi Ainosvuon syyllistyneen 14 vakavaan rikokseen ja määräsi hänelle 4 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistuksen sekä liiketoimintakiellon, joka kestää vuoteen 2012 saakka.
        Ainosvuo tuomittiin muun muassa törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä todistusaineiston vääristelystä, kirjanpitorikoksista ja törkeistä veropetoksista. Verottajalle hän joutuu maksamaan korvauksia noin 1,5 miljoonaa euroa.
        Ainosvuo, 48, harjoitti Tampereen seudulla optisen alan liiketoimintaa kahdessa yrityksessä vuodesta 1993 alkaen. Hän vääristeli yritystensä talousasemaa koskevia tietoja monin tavoin yli kymmenen vuoden ajan. Vääristelyssä käytettiin hyväksi muun muassa vääriä velka- ja kauppakirjoja.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe