Itsetunto!

Moi!
Oon kasiluokkalainen, ja mulla on joku 160 poissaoloo ja oon monesta kokeesta pois. Mun KA on 8.5.

Kun olin ala-asteella, mä rakastin meijän luokkaa ja koulunkäynti oli tosi kivaa. Kaikki oli mun kavereita & olin ylpee ittestäni usein, eli mulla oli hyvä itsetunto. Sit siirryin yläasteelle, ja mua alettiin pienesti kiusaamaan. Mun itsetunto heikkeni TOSI paljon, kun tajusin, että oonkin täys luuseri, enkä ookkaa oikeesti läheskää niin hyvä kun luulin - päinvastoin. Nykyää tilanne on viel pahempi: en välillä uskalla mennä kouluun, koska mua pelottaa et ihmiset vaa huutelee mulle "lintsari" tms. niin kun mulle periaattees on jo tehty. En jaksa taas kuinka mua haukutaan mun vaatteista, koska mulla ei oikeesti oo varaa hienompii vaatteisiin. Pidän itteeni todella rumana. Mua on kiusattu monesta asiasta mitä ei voi muuttaa, esim. mun äänestä. Must tuntuu et mul ei oikeesti oo mitää tulevaisuutta, en tuu saamaa työpaikkaa ikinä, koska oon niin epäsosiaalinen kiusaamisen takia, etten pysty edes mennä työhaastatteluun! Se ei oikeesti oo kiva kattoo vierest ku mun entiset ala-asteen luokkalaiset jotka on nykyää rikkannaisluokalla vaa kävelee niiden boyfriend-farkuilla vastaa ja haukkuu mua mun tyylistä ku ne oli ihan täysin samanlaisii ku mä ala-asteella! Yhtäkkii ne vaa muuttu... nykyää ne on tosi suosittuja meijän koulus, mä en.

Sit haluun miellyttää opettajii. Muistan seiskaluokal, kun sain historian kokeesta 8 ja sen jälkee 8 puolen. Sit seuraava kerta meni huonosti, sain kai 6, jolloin se opettaja, joka aina kehu mua & luotti muhun, sillä aikaa kun muut riehu niin kuuntelin ja keskityin sen opetukseen alko koko luokan edessä saarnaamaan siitä, kuinka MINÄ olen luntannut edellisissä kokeissa ja nyt paljastu millanen oikeesti oon. Melkein samanlailla on käyny kemian open suhteen, mutta se ei vaan saarnannu vaa teki sen mm. katseiden kautta... se alko vihaamaan mua vaikka ennen "rakasti". Sen jälkee oon aatellu et mun pitää saada jokasest kokeest vähintään 8, muuten se ope ei enää luota muhun enkä saa koskaa hyvää opiskelupaikkaa. Ja huonon itsetunnon takii, must tuntuu etten vaa tuu osaamaa sitä koetta. Kerran enkun tunnilla, mä lausuin yhen sanan väärin, nii koko luokka alko nauraa. Sen jälkee en oo enää missää aineessa viitannu (no en kyl oikeestaa ennenkää ollu viitannu mut enkku oli poikkeus). Ja tuntuu etten saa keltää tukee tän suhteen.. tuntuu et oon yksin. Kavereita mulla on joku 3 hyvää ja mulla on isä jota nään pari kertaa vuodes & sisarukset joiden kaa en oo nyt väleis. Äidinki kaa meillä ei oo hirveen hyvii välei, koska oon alkanu purkamaan mun pahaaoloo häneen. Sukulaisii ei oo hirveesti ja en nää niit ku kerran vuodes tyylii. Paskint aikaa mun elämässä. Haluun vaa itkee ja vaipuu ikuiseen koomaan.

Osaaks oikeesti joku auttaa mua esim. itsetunnon suhteen?