Hävettäähävettäähävettää oma käytökseni ja se, että näytin ihan liian hävettävälle. Nyt kaiki ajattelevat, että olen vain se nolo ihminen. Häpeän paljon. Liikaa. Tämä tunne on ihan liikaa. En pysty olemaan muistamatta tätä kiitos häiriöni. Kaikki huonot muistot pyörii filmikuvana mielessä ja hävettää vieläkin.
hävettääliikaa
7
448
Vastaukset
- Eisehaittaa
Älä välitä, monella meistä on ollut aivan samoja tuntemuksia. Lisäksi voin sanoa, että ikää myöten huomaat nuorempien tekevän aivan samoja nolouksia kuin itse teit. Se huvittaa, mutta samalla tajuaa, että jokaisella on lupa olla nolo ja häpeä ei ole kummoisempi tunne kuin muutkaan tunteet, ei se maailmaa kaada :)
- voihanhäpeys
Ei niin. Toivon todella niin. Joskus vielä yritän ajatella itseäni positiivisesti, kun olisin vielä ihan terve päästänikin.
- puupääpeterr
Minä olen aika nasta tyyppi, osaan keskustella, rakastaa, rakastella, itkeä, nauraa, suuttua, leppyä,hymyillä,mököttää, enkä häpeä itseäni ja tunteitani, joita olen oppinut löytämään sisältäni, joskus vähän myöhään. Kyllä, tunnen mustasukkaisuutta, koska hän on maailman ihanin nainen. Se on kamala tunne, mutta en häpeä myöntää sitäkää, koska se ei kieltämällä katoa(muuttaa vain muotoaan). Vihaan lapsuuttani, siedän pakon edestä vanhempiani, en tunne sisariani ja olen avoin kaikelle uudelle(vaikka naku-uinnille).
- voihanhäpeys
Ihanasti ajattelet tästä naisesta. Oliko tämä myyntipuheesi? Kuulostaa ihan, että olisit tarjoamassa itseäsi :) Onhan se hyvä olla itsetuntemusta.
- mustiss
Mitä ottaisit pois tai lisäisit myyntipuheeseen? Varmaan on tullut jonkinlainen käsitys meikäläisestä.
- voihanhäpeys
Tämä "mustiss" nimimerkille. On todella vaikea sanoa mitä voisin ottaa pois tai lisätä myyntipuheeseesi, kun en tiedä kuka olet. Jos olisit yksi mies mielessäni niin voisin jotakin positiivista ulkopuolisen näkökulmasta lisätä. Kirjoituksesi perusteella vaikutat ihan mukavalta ja menevältä mieheltä :)
- hiljattain_satutettu
On hyvä osata myös hävetä sillä se tunne kasvattaa. Pahiten satuttaa juuri he joiden toisen arvoa alentava teko ei aiheuta heissä itsessään mitään häpeän tunnetta. Siitä näkee parhaiten mikä on toisen arvo heidän silmissään, kun ei edes anteeksi pyydetä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791482
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431071No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall187795Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38755- 14680
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21670Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17603