Mitä mieltä?

Kysyin häneltä silloin kohdatessamme onko hän ajatellut minua. Sanat vain ikäänkuin purskahtivat ulos vahingossa ja hävetti. Hän vastasi, että olen minä joskus ajatellut, mutta kun se ei hyödytä mitään. Takana oli päättynyt ystävyys/ihastusjuttu kun tuli kaikenlaista väliin.
Tuntui vähän karulta. Pystyykö jotkut lopettamaan toisen ajattelemisen järkeilemällä? Itse joko tykkään tai en. Hän sanoi, että kunpa olisimme tavanneet aiemmin. Tuli tunne, että välitti kuitenkin tuolloin, mutta koki käsiensä olevan sidotut.
Tuosta on jo aikaa, jäi vain mietityttämään.
6295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sanoi myös ettei jaksa nyt alkaa säätämään mitään.. Sanoin etten minäkään. Puolitotuus.
Hitsi kun jotkut sanat voi jäädä vaivaamaan!

Äänestä
  • Minua vaivaisi eniten sana - säätämään.

    Äänestä

  • rakkauseiolesäätämistä kirjoitti:

    Minua vaivaisi eniten sana - säätämään.

    Tarkoitti varmaan että niissä olosuhteissa säätösuhde olisi ollut ainoa vaihtoehto. Varattuina.

    Äänestä

Eli kohteliaasti varattu vastasi. " Jos olisitte tavanneet aikaisemmin. Ota kuule ihan kohteliaisuutena tuo vastaus. Selkeästi ei halua loukata puolisoaan. Lopeta roikkuminen kun kerta vastauksen olet saanut. Jos olisi vastannut että kaipaa ja voisi ajatella jatkoja kanssasi niin se olisi silloin kertonut että tunteita sinuun on. Ei halunnut sinua nolostuttaa. Upea vastaus kyllä siltä. Ymmärrä nyt sinäkin mitä tuolla tarkoitti.

Äänestä
  • Noin minäkin sen ajattelin, enkä kyllä sen jälkeen ole ollut missään yhteyksissä. Moikattu on.

    Äänestä

Olin pitkään vähän ihastunut kanssa mieheen ja vuosien jälkeen päädyin samanlaiseen keskusteluun kyseisen mihen kanssa.. "Olen miettinyt että, voi kunnoltaisiin tavattu aikaisemmin."
yms. Tuntui lohduttavalta, mutta silti niin kamalalta. Kun molemmat varattuja. Itse otin sen niin, että halusi vastata jotenkin tunnustukseeni.. Toisaalta en olisi halunnut ikinä puhua asiasta, kun on jäänyt minuakin häiritsemään. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitenhänlie kirjoitti:

Kysyin häneltä silloin kohdatessamme onko hän ajatellut minua. Sanat vain ikäänkuin purskahtivat ulos vahingossa ja hävetti. Hän vastasi, että olen minä joskus ajatellut, mutta kun se ei hyödytä mitään. Takana oli päättynyt ystävyys/ihastusjuttu kun tuli kaikenlaista väliin.
Tuntui vähän karulta. Pystyykö jotkut lopettamaan toisen ajattelemisen järkeilemällä? Itse joko tykkään tai en. Hän sanoi, että kunpa olisimme tavanneet aiemmin. Tuli tunne, että välitti kuitenkin tuolloin, mutta koki käsiensä olevan sidotut.
Tuosta on jo aikaa, jäi vain mietityttämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu