mä en kestä enää :(

Hei! Suunnilleen sun ikäisenä sairastuin masennukseen. Yritin jopa itsemurhaa kerran., onnistumatta, luojan kiitos. Luin tekstiäsi kun oisin se itse joskus kirjoittanut.. Syy masennukseeni oli eri, mutta tuntemukset samat. Kärsin myös ahdistuskohtauksista, ne oli pelottavia, muutaman kerran hyperventiloin, tuntui kun oisi happi loppunut. Silloin tuntui siltä, ettei ole pois pääsyä siitä pahasta olosta ja mietin myös samaa, et miks, miks täytyy elämän olla tällaista? Luulin etten koskaan paranisi, mutta olin väärässä. Tie on ulos tuosta olosta, omalla kohdallani vaan tajusin eräs päivä, että syön masislääkkeitä ja käyn terapiassa, eijei, nyt se loppuu! Pitkän prosessin kävin, mietin, itkin, mutta lopulta paranin. Yritän kai vain sanoa, että älä luovuta, kerran me täällä ollaan, ja vaikka mitä ihanaa ja uskomatonta saat vielä kokea! Meitä on monta, jotka ymmärtävät tunteesi, et ole yksin, koskaan! Halaisin sua ja rutistaisin oikein kunnolla just nyt jos voisin, mut pakko tyytyä vaan kertomaan että olet mielessä ja oon hengessä mukana! Sä paranet vielä, ahdistuksen loppuu ja elämä, se tulee hymyilemään enemmän kuin nyt uskotkaan!=)

Sulla on varmasti ihan älyttömän raskasta.
Ite en oo sentään joutunu käydä psykiatrilla (tms.), enkä ole syönyt lääkkeitä, mutta masennusta on ollut. Päiviä on vain mennyt, se on ihan kuin sumussa vaeltaisi ja sitten jossain vaiheessa sitä vain tajuaa, että sitä on vain ollut ja päivät juokseet ohi.
Se on ihan kamalaa, itkukohtauksia ja välinpitämätön tunne, mutta siltikin ahdistava. Itselleni en ole koskaan suunnitellutkaan tekeväni mitään, enkä ole muita satuttanut, mutta jossain vaiheessa oli vain lievempiä masennuksen pätkiä.
En voi siis aivan sanoa tietäväni miltä susta tuntuu, mutta sen kuitenkin tiedän, että varmasti ihan helvetin kauhealta. Tiedän myöskin, että sanat ovat varmaan sulle kuin yhtä tyhjän kanssa, mutta sun ei pidä luovuttaa. Sulla on ystäviä ja perhe, tai ainakin sisko, joka tukee.
Ehdottaisin myös jättämättä nuo ryyppäykset väliin, jos kerran syöt lääkkeitäkin. Tiedät varmasti, että lääkkeet ja alkoholi eivät sovi yhteen. Ja tiedän, että sun saattaa mieli tehdä itelles jotain ,mutta älä missään nimessä tee. Kuten sanoin sulla on kavereita ja perhe, jotka välittää susta, vaikkei aina siltä tuntuiskaan.
Ja mieti, ei se tyttö ole kaiken ton arvoinen, ei vaikka kuin siltä tuntuisi. Sun pitää näyttää sillekin, että sä selviät, että sä menet eteenpäin, ennen kaikkea itses takia. Sä löydät jonkun, joka on sun arvoinen, vielä joskus.
Tiedän, että toikin saattaa kuulostaa tosi tyhjältä, mutta sulla on paljon vielä mistä pitää kiinni, mieti ja ota rauhassa, ei tollasesta kuulukaan päästä heti yli. Ja jos sulla on joku kelle voit puhua, niin puhu, nuo asiat on pakko käydä läpi, vaikka kuinka sattuisi. Ja alkoholin kanssa sekoilu, ei paranna ongelmias, eikä oloosi, korkeintaan hetkellisesti.
Sä selviät kyllä, usko ittees!