elämä on ankaraa. omaisia kuolee ja kaikenlaiset vitsaukset ja epävarmuus koettelevat meitä. mitä elämä yrittää meille opettaa? no ainakin sen ettei täällä itkut auta. masentuneena kysyin itseltäni kuka oikein olen. vastaus oli että olen taistelija, olen sotilas. siispä vaihtoehdoksi jäi sotilaana oleminen elämässä. tuli vastaan mitä tahansa, taistelen aina päämäärääni. ja se on todentotta toiminut sotilaana oleminen.
se raja on hiuksenhieno, että missä tilanteessa masentunutta pitää ymmärtää ja tukea ja milloin taas olisi aika sanoa suorat sanat tyyliin "ei täällä itkut ja masennukset auta, siitä vain perkele taistelemaan ja töitä tekemään kuin olisi jo"
joskus masentuneelle on parasta kun tilanne pahenee ja saavutetaan elämässä kaikkein synkimmät vedet. silloin voi tulla saaatanallinen taistelutahto.
empatia ja myötätunnon ja kovuuden pitää kulkea käsi kädessä. jos ihmisellä on vain empatiaa mutta ei lainkaan kovuutta ja ankaruutta, ei hommasta tule mitään. jos on taas vain kovuutta ei sekään toimi. tapauskohtaisesti on arvioitava milloin on aika olla kova ja milloin ymmärtää.
se raja on hiuksenhieno, että missä tilanteessa masentunutta pitää ymmärtää ja tukea ja milloin taas olisi aika sanoa suorat sanat tyyliin "ei täällä itkut ja masennukset auta, siitä vain perkele taistelemaan ja töitä tekemään kuin olisi jo"
joskus masentuneelle on parasta kun tilanne pahenee ja saavutetaan elämässä kaikkein synkimmät vedet. silloin voi tulla saaatanallinen taistelutahto.
empatia ja myötätunnon ja kovuuden pitää kulkea käsi kädessä. jos ihmisellä on vain empatiaa mutta ei lainkaan kovuutta ja ankaruutta, ei hommasta tule mitään. jos on taas vain kovuutta ei sekään toimi. tapauskohtaisesti on arvioitava milloin on aika olla kova ja milloin ymmärtää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aivan totta. Tosi hienosti filosofoit ja asennoidut. Henkinen sotilaisuus se on jalointa!