2003 kesällä muutto uuteen kotiin ja pian muuton jälkeen sain tietää raskaudestani. pelkäsin kuinka selviän kaikesta kun olen viikot yksin kotona ja omakotitalo vaatii omat työnsä niin ulkona kuin sisälläkin. Odotusaika meni kuitenkin todella mukavasti ja ystävät huolehtivat jaksamisestani. Nyt kun vauva on syntynyt 04/04 kaikki ystävät katosivat, paikkakunta on vähän vieras minulle ja uusia ystäviä vaikea löytää kun en tiedä mihin voisin vauvan kanssa mennä. Nyt avioliittokin alkaa rakoilla kun olen väsynyt ja itkuinen. Mieheni ei väsymystä ymmärrä ja on enemmän vaan kotoa poissa. Viikot vietän vauvan kanssa kahden, käyn silloin tällöin veljeni tai siskoni luona mutta koskaan he eivät käy meillä. Olen yrittänyt heille sanoa (myös miehelleni) että olen edelleen sama ihminen kuin ennenkin vaikka meillä onkin vauva ja että edelleen tarvin myös ystäviä. Mieheni mielestä minulle pitää riittää vapaudeksi se kun voin joskus käydä kaupassa yksin. Yhdessä ei liikuta missään. Kohta ei enää kiinnosta hoitaa vauvaakaan kun kukaan ei välitä, eipä enää kysellä minun jaksamisia. Tuntuu pahalta myöntää että olen epäonnistunut täysin!
yksinäistä vauvan kanssa
"äiti"
171262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ittee pelottaa kans just tuo sama homma. suunnitellaan lasta ja talonki rakentamista. oon nyt 21 ja kuitenki kaverit on samaa ikäluokkaa.. pelottaa se, että sitte ku oon kotona sen lapsen kanssa ni kiinnostaako mun ystäviä enää mun mamma-elämä, vai meneekö ne vaan baareissa?
ittee ei enää jaksa kiinnostua yöelämästä. tuntuis luonnoliselta tehdä lapsi ja elää kotielämää äitinä, mutta..
kaverit ei oikeen tunnu ymmärtävän, että sitte ku on pieni lapsi, ni ei voi juhlia ja rellestää aivan niinku haluaa, vaan on joku jota pitää ajatella ennen muita.
mutta sulle: varmasti naapurustossa on joku jolla on kans lapsia? pyydät yllättäen vaikka seuraksi lenkille tai jotain. et yksin oo maailmassa.
ole epäonnistunut!!! Ystäväsi ja miehesi ovat. Olisiko paikkakunnallasi jotakin kerho tms. toimintaa? Esim. seurakunnat järjestävät lapsikerhoja. Niissä voi tavata toisia äitejä/isiä. Jos haluat mailailla, niin osoitteeni löytyy tuolta mun galleriasivulta. Voimia ja jaksamista!!
Voi olla vähän noidankehä juttu...
Tarkoitan, että jos olet kovasti ankeistunut ja maissa, voi olla että miehesi ja ystäväsikin karttavat sinua juuri siksi, koska et ole parasta mahdollista seuraa.
Ei kovin reilua juu, inhimillistä kylläkin. Ymmärräthän, että miehelläsikin voi olla vaikeaa: raskas työ, aikuistumisen kriisi, lapsia, hankala vaimokin... näin hän ehkä sen kokee ja pakenee.
Jos suinkin kykenet, yritä toimia päinvastoin, eli ole mahdollisimman pirtsakka ja toimi miehesi ja kaveriesi suhteen niin kuin aikaisemminkin. Näin pyörä rupeaa ehkä pyörimään toiseen suuntaan.
Missään nimessä et ole epäonnistunut, lasten tulo ja aikuistuminen ei vaan ole helppoa. Kenellekään.
Tsemppiä!
ps. kyllä, olen perheellinen mies..
Oletko puhunut neuvolassa tunteistasi ja tuntemuksistasi? Minusta vaikuttaa siltä, että sun kohdallas saattaiskin olla kysymys raskauden jälkeisestä masennuksesta eikä pelkästään yksinäisyydestä, joka toki sekin on hyvä pahan olon aiheuttaja.
Raskauden jälkeiseen masennukseen suhtaudutaan nykyään vakavasti ja siihen on saatavissa apua, kunhan ensin puhut asiasta. Älä jää yksin märehtimään omaa kurjuuttasi vaan hanki itsellesi apua pikavauhtia, sillä voidaksesi hoitaa lastasi hyvin, sinun pitää olla itse kunnossa ja huolehtia omasta hyvinvoinnistasi.
Toivottelen sinulle jaksamista ihanan vauvasi kanssa ja onnellisempaa kevättä...
ne joiden kanssa olen asiasta puhunut ovat sanoneet samaa,itse en siihen usko...valitettavasti
Otapa vakava keskustelu miehesi kanssa ja selvitä hänelle miltä sinusta tuntuu ihan oikeasti. Kyllä sinulla kuuluu olla muutakin kuin kaupassa käynti huvina aika keskiaikaista ajattelua mieheltäsi.Vauvan hoitoa älä laiminlyö koska hän ei tule ilman rakkauttasi ja hellää huolenpitoasi toimeen.Kyllä lapsi on elämäsi tärkein asia tällä hetkellä. Älä myöskään epäröi pyytää ulkopuolista apua riittävän ajoissa jos et sitä läheisiltäsi saa.Rohkeasti kerrot tilanteestasi myös sisaruksillesi ja ajatuksistasi jos he vähääkään tuntevat sisar rakkautta niin varmasti myös auttavat sinua.Toivon että asiasi järjestyvät ja saat voimia jokapäiväiseen elämääsi.Kirjoittele haluaisin kuulla miten sinulla menee.Olen itse selvinnyt vastaavanlaisesta tilanteesta voittajana vuosien kamppailun jälkeen nyt lapseni jo aikuisia ja he antoivat elämisen voiman minulle vaikeina aikoina .
Itse olen lähinnä kokenut asian juuri toisinpäin... Kavereilla "kaikilla" on jo perhe, he ovat kiireisiä ja aikaa ei riitä minulle. Olemme yrittäneet mieheni kanssa vauvaa puolitoista vuotta. Lähinnä tuntuisi, että piireissä voi puhua vain imettämisestä, vaipoista ja uhmaiästä. Eli olen "ulkona".
Kertomasi perusteella et todellakaan ole epäonnistunut. Tiedän, ettei se ehkä paljon lohduta, mutta kaikilla näyttäisi olevan kuvaamiasi ongelmia. Itselläni ei toki ole henk.koht kokemusta, mutta ulkopuolisena voin kyllä sanoa sen varmasti. Missäpäin Suomea asut?
Toivon sydämestäni teille jaksamista ja kevätaurinkoa!
Miksi et menisi sinne, missä on muita naisia samassa elämäntilanteessa: Mammajumppaan, vauvauintiin, imetystukiryhmään, äiti-lapsikerhoon, muskariin, tms.. Itse olen hankkiutunut "niihin mammaporukoihin" jo nyt raskausvaiheessa, jotta tuntisin muita naisia samassa elämän tilanteessa. Naisia, jotka jaksaisivat olla pienten lasten kanssa samassa tilassa. Käydä vaikka kahvilla tms.
Menin seurakunnan äiti-lapsi kerhoon. Pari ekaa kertaa istuin itsekseni ja koin ulkopuolisuutta, mutta sitten tajusin avata oman suuni ja sain juttuseuraa. Siitä pikkuhiljaa tutustuin pariin äitiin, tavattiin leikkipuistossa kun lapset jo kävelivät... ensin ajattelin että siellä kaikki ovat jotain uskovaisia, mutta katin kontit, aivan tavallisia yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä lapsineen!!!
Kokeilen rohkeasti kepillä jäätä! Uusiin ihmisiin on kiva tutustua ja aikamoista sisäpiirin hommaahan tämä on - itsellä kanssa uusi paikkakunta ( Treen kupeessa ), vauva 08/04 ja ikää 33! Käyn kyllä ahkerasti milloin missäkin mutta joskus on yksinäistä...
etelä-pohjanmaalla asun,pienellä paikkakunnalla eikä täällä ollut mammakahvilaa, uimapaikka 12km päässä, meiltä keskustaan yli 6km...vähän liian pitkä matka lähteä talvella vaunuttelemaan vauvan kanssa,aina pitäis autolla mennä mutta sitten jää liikunta itsellä vähiin. Tahtoisin mennä joskus yksin eikä aina raahata vauvaa mukana.
Harmi, asut niin kaukana. Olisin mielelläni tutustunut. Mulla oli esikoisen jälkeen aika paha masennuskausi - en menisi diagnosoimaan sitä oikeaksi masennukseksi kuitenkaan. Olin juuri palannut ulkomailta suomeen, ei ollut töitä, silloinkin kaverit vähissä kun opiskelukaverit melkein kaikki muuttivat pois Treelta, ei ollut rahaa juuri mihinkään jne.... lista olis loputon.
Selvisin siitä kuitenkin, ja nyt kun toisen lapsen kanssa on kuitenkin helpompaa, on töitä ja hieman tuota sosiaalista kuviota niin voin jo nähdä tuonkin ajan positiivisia puolia: kaikki mitä nyt on, on parempaan päin ja osaan arvostaa ystäviä, kotia ja lapsia ja kaikkea muuta mitä ympärillä on.
Mutta tuon sun kuvion myös ymmärrän täysin, lapsen kanssa kotona kökkiminen on ihan täyttä puurtamista ja vaihtelua kaipaa meistä jokainen samansisältöisiin päiviinsä.
Mites sun neuvola? Ottaako kantaa jos vähän kerrot yksinäisyydestäsi? Esikoista neuvolassa kuskatessa joskus puhuin yksinäisyydestäni ja neuvolan tätihän oli topakka ja järjesti iltakahvitteluhetken halukkaille äideille joilla oli ollut laskettuaika samoihin aikoihin ja olimme tavanneet jo neuvolan valmennuksissa. Sieltä jäi yksi ystäväkin...
etelä-pohjanmaalla! ja myös tarvitsen äiti ystäviä.lapsi 06\03 ja minä itse 20v. vaikka olenkin nuori äiti,tahdon silti aikuisia äiti ystäviä.en "teiniäitejä".
oletko kaukana seinäjoesta? mulla n.35km jos sinulla matka ei pitkä voitais käydä jossain kahvilla ja suunnitella ja äidit jotka asuu samalla alueella niin nyt vain yhteyksiä ja perustamaan ihan oma "mammapiiri"
se porukka mikä meillä oli synnytysvalmennuksessa,oli tosi "jäykkää", yhden äidin olen jälkeenpäin tavannut kaupassa eikä edes vastannut tervehdykseeni. Muuten se porukka tunsi toinen toisensa mutta minä olin ainoa muualta muuttanut ja herätin silloin jo kummastusta kun kuljin valmennuksessakin yksin.
seinäjoella ja sinä ilmeisesti nurmossa vai?! onko sulla sähköpostia? vois kirjotella ja sitten tavata joskus,kun mahdollista.
[email protected]