Nyt tämä on kyllä mennyt jo aivan liian pitkälle

Reilu kuukausi takaperin minulla oli sellainen pakkoneuroosi että minun oli pakko hyppiä asuntoni sisällä ja nousta sohvalta ylös aina vuorotellen yhden jalan varassa.

Siinä sitten satutin ilmeisesti molempia polviani ja polvissa tuntu sellaista pistävää kipua sekä taka että sivuosassa. Pelkäsin jo että minulta on mennyt polvikierukka rikki tai jotkut sivuristisiteet poikki polvista kun kävelykin oli hankalaa kun polviin sattu. Onneksi nuo polvivaivat on nyt tässä kuitenkin menneet ohi eli eikai sitten ollut mitään vakavempaa.

Muita pakkoneurooseja on tullut tilalle sitten sitäkin enemmän ja tuntuu että kaikki aika päivästä menee pelkästään noiden pakkotoimenpiteiden tottelemiseen ja toteuttamiseen. Tämä on kyllä jo ihan sairasta kun en pysty lopettamaan vaikka kuinka haluaisin ja yritän taistella vastaan. Jotenkin tunnistan että nuo pakkotoimenpiteet liittyvät selvästi ahdistuksen kontrolloimiseen tai muiden vaikeiden tunnetilojen hallitsemiseen kuten yksinäisyyden tunteen lievittämiseen.

Mistähän voisin saada apua kun tuntuu että tämä on saatava loppumaan tavalla tai toisella ennenkuin taas satutan itseni jollakin tavalla ja on tämä muutenkin todella turhauttavaa ja elämää rajoittavaa touhua.
1246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onpa hankalaa!
Sinun tarttee puhua jonkun kanssa!
Elä jää yksin hautomaan vaan mee jutteleen.
Hyvä että otat asian esille, kyllä se siitä järkkääntyy kun rupeet vaan toimimaan.

Tuollaista on ollut monella muullakin, mutta ovat selvinneet tilanteesta.
Niin sinäkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies89- kirjoitti:

Reilu kuukausi takaperin minulla oli sellainen pakkoneuroosi että minun oli pakko hyppiä asuntoni sisällä ja nousta sohvalta ylös aina vuorotellen yhden jalan varassa.

Siinä sitten satutin ilmeisesti molempia polviani ja polvissa tuntu sellaista pistävää kipua sekä taka että sivuosassa. Pelkäsin jo että minulta on mennyt polvikierukka rikki tai jotkut sivuristisiteet poikki polvista kun kävelykin oli hankalaa kun polviin sattu. Onneksi nuo polvivaivat on nyt tässä kuitenkin menneet ohi eli eikai sitten ollut mitään vakavempaa.

Muita pakkoneurooseja on tullut tilalle sitten sitäkin enemmän ja tuntuu että kaikki aika päivästä menee pelkästään noiden pakkotoimenpiteiden tottelemiseen ja toteuttamiseen. Tämä on kyllä jo ihan sairasta kun en pysty lopettamaan vaikka kuinka haluaisin ja yritän taistella vastaan. Jotenkin tunnistan että nuo pakkotoimenpiteet liittyvät selvästi ahdistuksen kontrolloimiseen tai muiden vaikeiden tunnetilojen hallitsemiseen kuten yksinäisyyden tunteen lievittämiseen.

Mistähän voisin saada apua kun tuntuu että tämä on saatava loppumaan tavalla tai toisella ennenkuin taas satutan itseni jollakin tavalla ja on tämä muutenkin todella turhauttavaa ja elämää rajoittavaa touhua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu