Ihmepelastukset

No, löysihän se ruunekin mieleisensä teeman keskustelun aiheeksi. DDD

En tunne yhtään ihme pelastumista.

Viime kesänä näin kun sorsapoikue ylitti emonsa perässä vilkasliikenteisen tien,voidaan pitää ihme pelastuksena että yksikään sorsapoikueesta ei jäänyt auton alle!

Ruune on tavallaan tirkistelijä, koettaa lypsää ja kuulustella toisten henkisiä ja hengellisiä kokemuksia. Kuitenkaan itse ei anna mitään rakentavaa tässäkään asiassa. Vieläkö jaksatte ?

Älytöntä mustasukkaisuutta aloituksista täällä. Joillekkin ei kelpaa kirjoittaa muitten aloituksiin, aloitetaan samasta aiheesta oma ketju tai ollaan vastaamatta muille kuin omille suosikeille. Sitten vielä ihmetellään, kun on niin vähän niitä jotka ylipäätään enää aloituksia tekee. Eikö ole kysymys asioista sioina, miksi pitäisi tuo henkilökemia joka paikkaan sekoittaa ?

Minusta taas on selvää, ettei aloittaja usko noihin ihmepelastuksiin. Niinpä hän ottaa reippaasti pohdittavaksi aiheen, kuullostaakseen kanssakirjoittajien uskomusmaailmasta!
Jos johonkin voisi liittyä omakohtaisia uskomuksia vielä enemmän, on ihmeparannukset kuin tilaus siihen.

Palstalla on viesti, jossa kirjoittaja kertoo konkreettisesta ihmepelastuksesta.

Kertomuksen mukaan Jumala nosti lapsen pois kaivosta.

Mitään mainintaa siitä, oliko kavossa vettä, putosiko lapsi huppeluuksiin tms. Kertokaa jos tiedätte!

Oli vuosi 1940, sota-aika. Minä 4v pienenä evakkotyttönä asuin yhden kesän äidin ja yksivuotiaan pikkuveljen kanssa eräässä maatalossa, isä oli sodassa. Meillä oli yksi huone käytössämme.
Oli lauantai-iltapäivä. Pikkuveljeni oli päiväunilla, äiti lähti taittelemaan saunavastan oksia talon vierestä. Hän katsoi että jäin kiltisti leikkimään pihan hiekkakasaan.
Muistan kuinka lähdin kuitenkin ottamaan leikkiämpärilläni vettä lähellä olevasta vesikuopasta. Kuopan reunalla oli lauta jolle astuin ja putosin kuoppaan.
Äiti ehti hetken taitella koivunoksia kun kuuli pikkuveljeni heränneen ja itkevän. Hän palasi heti ja samalla huomasi etten ollut pihalla. Salamana hän muisti sen vaarallisen vesikuopan ja juoksi kuopalle, jossa hän näki punaisen mekkoni veden pinnalle pullistuneena ja suuhuni pulputti vesi kuin pulloon.
Äiti kaappasi minut syliinsä, korahtelin ja suustani tuli vettä. Hän huusi apua ja talon isäntä antoi minulle tekohengitystä. Laittoi kuulema sormet kurkkuuni ja nosteli käsiäni. Oksensin ja heräsin.
Ensimmäiseksi olin kysynyt silmät aukaistuani, "missä se enkeli on".
Minulla on muistikuva siitä kuopassa olosta. Yritin nousta pohjassa olevalle kivelle, mutta se oli liian liukas. Selkäni takana seisoi valkea olento, mistä minä tiesin että se oli enkeli. En tiedä.
Minulle tämä pelastuminen hukkumiskuolemalta on ihme vai oliko se hyvää tuuria.

Pelastuin 1972, Kuorma auto mutkan taa, tulin prätkällä 90 kymppiä, vastaan henkilöauto tulee ja ojassa sähkötolppa.- Tiedähäntä miten onnistuin hyppäämään prätkän selästä ennenkuin se murskaantui kuormurin taka renkaaseen???? Murtunut solisluu jossa vieläkin kolottaa ku ilmat vaihtuu.- Se on korrkiamman kädess !

Tuo Katleijan kertoma on ainoa oikealta tuntuva koskaan kuulemani.

Uskottavuutta lisää se, että tuo pieni kokematon lapsi ( Kat-leija) pikkutyttönä, ihmetteli valkoisen olennon häipymistä. Selvä enkelikokemus oli tuota kuvausta vahvistamassa. Myös tilanne pelastushetkellä oli ilmiselvästi hengenvaarallinen.

Uskottavuutta lisää se, että tunnen Kat-leijan jo vuosien takaa. Olemme tanssineet, soitelleet ja tavanneet palstan ulkopuolellakin.

Jumal'uskoni lisääntyi selvästi. Selvästi sai tietää, että Hän oli tilanteessa läsnä.

Kiitos Katleija, toimit ihan Jumalan apuna!

Meillä oli lapsuuskodissani lastenhuoneen seinällä silloin Suomen kodeissa hyvin yleinen painokuva Eeli Jaatisen suojelusenkelimaalauksesta raameissa. Siinä pieni tyttö vielä pienemmän veljensä kanssa ylittää huteraa siltaa virtaavan veden yli. Enkeli on levittänyt suojaten kätensä. Hän on suurikokoinen, kaunis nuori valkosiipinen naishahmo valkeissa pitkissä hulmuavissa vaatteissa, hiusten ympärillä valokehä , otsallaan hohtava pieni tähti. Kiiltokuvien enkelit olivat joko tämäntyyppisiä tai pienokaisia esittäviä, pulleita kerubihahmoja. Pidin erityisesti myös vaaleansinisiipisestä tummakiharaisesta , joka nojasi pienen pilven päällä kättä poskeensa. Äiti oli kirjoittanut muistokirjaan : Etsi aina elämässä kaunista ja hyvää, niin sun pieni sydämesi kantaa kultajyvää.

Lapsi saattaa vaaran ja pelastuksen hetkellä nähdä sentapaisen hahmon, josta hänelle on kerrottu ja on kuvia nähnyt. Uskon suojelusenkeleihin , jotka voivat tulla apuun, kun ei ole vielä aika lähteä tästä elämästä.
Me ihmiset voimme olla enkeleitä toisillemme, työsarkaa riittää.