Nyt se on keksitty miten työttömät voivat osoittaa aktiivisuuttaan. Tuo tapahtuu menemällä hoitamaan asioitaan Kelan konttoriin. Istumista riittää ihan varmasti useaksi tunniksi kerrallaan. Mutta mitäs tuosta kun kerran viikossa 4 tuntia riittää kunnalle, että kunnan ei tarvitse maksaa sakkoa pitkäaikaistyöttömästään.
Työttömät osoittavat aktiivisuuttaan
ElliSenKeksi
9262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Näin se luovuus pääsee virtaamaan, kun helpottaa oravanpyörästä ja antaa aivojensa levätä. Win-win -tilanne.
Kannattako edes puolenvuoden sesomki pätkätyötä ottaa edes vastaan kun hirvittää mahdollinen kuukausien rahattomuus keikan jälkeen ja sitten jatkuva toimistossa ramppaaminen?
Minä olen osoittanut aktiivisuutta virkanilkkien kyykyttämisessä viime aikoina tavallista enemmän kun on tuo Kelakin kohteena. Joulun jälkeen yksi muistutus, oikaisuvaatimus 2 päätöksestä ja valitus oikaiusvaatimuspäätöksistä hallinto-oikeuteen. Nuo aioin kertoa TE-virkaloiselle haastattelussa ja kysyä haluaako hänkin aktivointikohteeksi.
Kuinka nopeasti Kelasta saa kumileimasinpäätöksen, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen?
Tasan kuukausi meni. Oli 2 oikaisuavaatimusta kerralla, tammi- ja helmikuulta. Hyväksyivät kotivakuutusvaatimuksen kokonaan ja vesimaksusta osittain Kelan normin mukaan, siitä valitus molemmista kuukausista. Kelan normi on tasan yhtä laiton kun kunnankin normi. Kunta maksaa joulukuussa varstamansa vitosen mieluummin kun käsittelee vahingonkorvausvaatimuksen.
Voi olla että noita oikaisuvaatimuksia alkaa tulla muiltakin ja käsittelyajat saattaa venyä. Kela näkyy pelaavan samanalaista "sikaa" ilman sääntöjä kun sossukin. Saa varastettua tukia asiakkaalta kun jättää sopivasti noudattamatta TTL 7b§:n 3 momenttia ja omia ohjeitaankin lukee näköjään kuten sarvipäinen hiilihankomies pyhää kirjaa.
Minä olen tehnyt oikaisuvaatimuksen helmikuun päätöksestä ja vielä ei ole kuulunut mitään... mutta aikaa onkin kulunut vain kuukausi.
Tuleeko päätös postissa vai tietona sähköiseen järjestelmään, jonkin klikattavan linkin taakse?
Ensin tietona sähköiseen järjestelmään ja parin päivän päästä paperisena postissa.
Kiitos.
...eli jatketaan odottelua.
Miten tuon orjatyön merkitsisi työtön-työtön -lappuun? Vaativat varmaan lisäselvityksiä, ja tuen maksu viivästyy.
Jos oma asia hoituu alle neljässä tunnissa, voihan loppuajaksi tarjoutua tukihenkilöksi jollekin toiselle työttömyyden uhrille. Tämä olisi sitä verkostoitumista ja syrjäytymisen ehkäisyä ja vapaaehtoistyötä ja valvottua puuhastelua samassa paketissa. Win win. Kohta kuntoudumme kaikki, ja työttömyys on Suomessa historiaa.