Yhteen naiseen olen silmäni iskenyt jostain syystä. Pakko päästä lähelle ja kuitenkin välillä mietin mitä näen tässä naisessa. Ei ehkä viehättävin ulkomuodoltaan, mutta positiivinen ja mukavan oloinen tyyppi.
Mietin miksi kyseinen nainen pyörii mielessä jatkuvasti.
Onko muita jotka ovat jostain ihmeen syystä kiinnostuneet jostain tyypistä jota eivät yleensä edes suurinpiirtein vilkaisisikaan?
Mietin miksi kyseinen nainen pyörii mielessä jatkuvasti.
Onko muita jotka ovat jostain ihmeen syystä kiinnostuneet jostain tyypistä jota eivät yleensä edes suurinpiirtein vilkaisisikaan?
Vastaukset 12
Vanhimmat
En vilkaisisi normaalisti. Häntä vilkaisen jos vain voin.
Tällä hetkellä olen ihastunut mieheen johon ihastumista en ihmettele lainkaan. Entinen miesystäväni oli taas juurikin sellainen - ei niin komea eikä muutenkaan niin "ihmeellinen" tapaus. Jostain syystä häneen rakastuin aikanaan ihan täysillä. Pari pienempää ihastusta myös ollut sellaisia joista olen ihmetellyt että miksi ihastuin tuohon.
Syy entiseen mieheen ihastumiseen johtui varmaankin eniten siitä että muistutimme niin paljon luonteeltamme ja ajatusmaailmaltamme toisiamme. Se sitten loi yhteenkuuluvuudentunteen nopeasti ja ihastuin tulisesti. Mies oli myös hyvin älykäs.
Muita ihastuksenkohteita joihin ihastumista olen ihmetellyt on ollut pari, mutta ihastus on heidän kohdallaan ollut sellaista hyvin lievää. Heihin ajattelen ihastuneeni johtuen siitä että olen itse jossain alitajunnassani halunnut tuntea ihastusta tai jotain muuta vastaavaa. Silloin olen myös ollut jonkin verran masentunut ja sehän laskee rimaa väliaikaisesti.
Mulla vähän samankaltainen tilanne ap:n kanssa. En tiedä mikä tuossa naisessa kiinnostaa. Salilla tulee nähtyä joskus. Enkä minä suomalaisena miehenä tietenkään uskalla mennä kenenkään vähänkin tuntemattoman kanssa juttusille :D.
Menemene! on aina kivaa kun jollain on rohkeutta tulla juttelemaan :) vaikka ei kiinnostaisikaan niin minä ainakin olen siitä hyvin otettu! Ja parhaassa tapauksessahan siitä voi syntyäkin jotain ihanaa.
Miksi et vilkaisisi häntä normaalisti? Tai siis onko syynä ulkonäkö tai muu? Mietin vaan, että ulkonäköä ja ulkoista olemusta voi muuttaa tiettyyn pisteeseen saakka, mut luonnetta yms hankalampi lähteä muuttamaan.
Siis normaalisti vilkaisulla tarkoitan että ei ole ulkonäöllisesti minun ihanne. Mutta jotain siinä on kuitenkin mikä kiinnostaa. Eihän se ulkonäkö parisuhteessa niin merkittävää osaa näyttele kuin muut osa-alueet.
Voihan se olla että tuota silmäpeliä sen verran ollut jo että alkaa kiinnostaa minkälainen ihminen muuten on.
Kuitenkin se hymy, silmät ja positiivinen asenne saa ilmeisesti meikäläisen polvet notkumaan..
Anna sen mennä sellaisen kanssa joka tykkää sen ulkonäöstä,sellasiakin löytyy. Eikä tartte sinun sit myöhemmin etsii itsellesi paremmannäköstä.
Sellainen fakta, jota kannattaa miettiä: Jokainen haluaa suhteessa tuntea olevansa haluttu ja kaunis toisen silmissä. Mitä se tekee naisen itsetunnolle, jos ja kun hän saa kuulla nuo sinun pohdintasi? Enkö minä riitä, onko tuo toinen nainen nyt minua haluttavampi? Ja mitä siitä seuraa jos nainen on epävarma - jatkuvaa kyselyä omasta riittävyydestä, epäröintiä ja epävarmuutta, mahdollisesti mustasukkaisuutta .
Pitemmällä aikavälillä ei kukaan jaksa sellaista, ei oli nainen tai mies.
Kannattaa jättää välistä, ja etsiä jotain muuta. Se nainen ansaitsee jonkun, joka rakastaa häntä koko sydämestään kaikkine vikoineen ja puutteineen, ulkoisesti ja sisäisesti. Tuskin haluat kuitenkaan satuttaa kenenkään tunteita?
Olen reilu kolmekymppinen mies ja aloittaja, mun mielestä väheksyt naista jos puhut noin että muuten kiva mut ulkonäkö ei miellytä.
Itse en ole koskaan perustanut siitä että ulkonäön perusteella valitaan toinen, itse viimevuoden puolella tapasin ihanan naisen, aluksi eka päivänä en aatellu sen kummemmin hänen ulkonäköään, mutta kun aloimme tutustuun paremmin niin siinä vaiheessa kun huomasin että olen rakastunut niin nimenomaan s luonne oli se syy, oikeastaan en edes miettinyt hänen ulkonäköään ennen sitä, huomasin kuitenkin että ei helvetti tuo nainenhan on ihan helvetin kaunis, aivan ihanat kasvot, ei ole mikään liian laiha eikä liian lihava, just sopiva ja seksikäs vartalo, tykkään hänen takapuolestaan erityisesti ja siitä että on naisellisia muotoja mutta nuo nyt on sivuseikkoja kun hänen luonne on se mikä edelleen vetää puoleensa.
Harmi että meistä ei paria tullut mutta se että en enää viikoittain kuten vielä nään niin se olisi surullista, hänestä jotenkin säteilee sellasta hyvää oloa ja iloisuutta sekä positiivisuutta, hänellä ei todellakaan ole helppoa elämässä ja no ainakin kerran olen sanonut että nostan hattu kun nähnyt kans miten hyvin lapsensa kanssa toimii, ois monella naisella opittavaa hänestä.
Luonne on mikä merkkaa ainakin itellä, ulkonäkö ei ole niin tärkeä, ja jokaisessa on ns vikoja ja jokainen on tehnyt virheitä ja kuitenkin jos osaa olla sinut vikojensa kanssa ja itsensä kanssa sekä ei kiinnitä liikaa huomiota ulkonäköön niin se on tosi hyvä asia, tottakaist arvostan naiskauneutta ja itsekkin ulkonäöstäni pyrin pitämään huolta mutta luonne on tärkein.
Harvemmin tänne enää kirjotellu mut pisti vaan silmään tuo sun kommentti, ja joo se on sun mielipide.
Joo mikäs tässä oon ite ihastunu jätkään, mitä mun kaverit inhoaa :)
Olen kaksi kertaa ihastunut vakavasti. Molemmilla kerroilla ihastuin ihmiseen, jonka käytös oli ärsyttävää, mielipiteet ja arvot paikoin erittäin kaukana omistani, joka oli karkea ja ulkonäöltään jotain muuta kuin mistä mä pidän :D Tiedä sitten minkälaisista edellisten elämien summasta, kohtaloista kyse :) Nämä kohtaamiset opettaneet mulle paljon, ja olen juuri näille kahdelle rakastettavalle törkymöykylle hyvin kiitollinen.
Anna sen mennä. Etsi joka on sulle täys kymppi. Ei oo kiva kuulla tai huomata alastomana toisen edessä että ei viehtätä silmää...siinä menettää naiseutensa pitkäksi aikaa. Seksi ei voi olla niin tärkeää että se antaa oikeuden vähätellä toisen ulkonäköä.