Lake City SM-Ralli Tampere

Onko tietoa missä reitti kulkee tänä vuonna? Saattaa tulla kova kisa jos Karl Kruuda on huhujen mukaan lähdössä tähän ralliin. Vai viekö Rovanperä??
894656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

sama kun viimeksi kruudsta ei ole vaaraa

Äänestä

Viimesyksyn huhujen mukaan Savoa ei enää ajeta tulevana syksynä. Olishan sie Legendaarisia pätkiä muitakin.

Äänestä

Sama reitti kun viime vuonna ei ne muutakaan keksi. Savo tietty mukana!

Äänestä

Mansen mörinöillä oli tamuan väkee paikalla viime viikonvaihteessa esittelemässä rallia oikeen näyttävin teltoin ja rekvisiitoin. Huoltoparkki on syksyllä kuulemma realparkissa Lempäälässä ja Legendaarinen Savo on ehkä taas mukana.

Äänestä

Mielenkiintoinen reitti tänä vuonna kun nyt on ek-kartta julkaistu kilpailun sivuilla. Perjantai iltana heti kaksi pimeellä ajettavaa eekoota Vesilahden suunnalla Latomaan pätkä ja Karstun metsäautotie Viialaan ja sitten myös rallin avaava ideaparkin super-erikoiskoe mikä ajetaan asfaltilla idea/realparkin ympärillä.

Äänestä

Eipä ole siirtymän ajoo niin paljon ainakaan kun aikasempina vuosina kun pengonpohja on jätetty pois reitistä.

Äänestä
  • Kaikki on suhteellista mikä on kaukana..toisaalta ihan hyvä lepuuttaa Pengonpohjaakin hiukan välillä, on taas sitten myöhemmin vaihtelua. Samalla sitten kun kisa ollut nyt muutenkin hetket ajat muualla, voisikin suunnitella reitin vanhojen Kesoilien teemalla, esim. Viitapohja, Siikalahti, Pengonpohja, Pohja, Lopenkulma, Heinälammi, Äkönmaa, keskuspaikka vaikka Elovainiossa???

    Äänestä

  • Keskus voisi olla tosiaan Elovainiosssa ja Äköt ja Penko pitkänä... Ukaa/Viitapohjaakin vedettiin ja Muroleessa siirtymälläkin on "lossiakin" ooteltu.. (1-ajokaista)...
    Jostain syystä.. vaikka siinä ihan kulmilla onkin kisa pyörinyt useita kertoja.. Elovainion alueen yrittäjät eivät ole näyttäneet "vihreää" ... tai ehkä juuri sitä....
    Nyt kun talous on pikku nousussa niin Realparkissahan on näemmä mielenkiintoa.. ja RB:ssä....

    Äänestä

  • "Uusia" pätkiä tosiaan kaivataan. Näkihän sen LCR:ssäkin, että nämä ns "uudet" pätkät toimivat (EK:t joita ei kovin useasti ole tähän suuntaan ajettu, esim EK2). Jos Ukaan/Viitapohjan suuntaan mentäisiin, niin löytyyhän sieltä vielä myös Lauttakulma, Kekkonen... ja toiselta puolelta järveä Vaho. Kaanaasta löytyisi myös tarvittaessa tilaa huoltotaukoon...

    Äänestä

  • Pääjärvelläkin voitais joskus käydä kääntymässä

    Äänestä

Ihan ok reitti, vaikka Lastusta odottelinkin reittiin ja Savoa pimeässä ajettavaksi. No, hyvä näinkin. Tuleeko haulikkomutkaan merkki? EK3 täysi turhake, pientä tietä eikä paikkoja.

Äänestä

Tuleeko Kalle Rovanperä ajamaan tämän kisan?

Äänestä
  • Tulee Kalle hyvin varmasti tähän kisaan mukaan, ainut vaan kartanlukia vaihtuu Mannisenmäkeen tai Rautiaiseen.

    Äänestä

Onko tuolla ek2 Latomaan pätkällä runki paikkoja? Latomaa on ajettu viimeksi kuulemma 2004 vuonna Pirkanhovi rallissa F-cupissa talvella.

Äänestä

Paikkoja on enemmän ku maahanmuuttajia

Äänestä

Perjantaina luvassa rungin ilotulitusta metsäpikiksillä. Lauantain aamulenkki ei tarjoa vanhoja paikkoja ihmeellisempää mm. Suni. Iltapäivällä on sitten luvassa ylläri. Onko muuten testipätkällä mitään muutoksia viime vuosiin?

Äänestä

Käytiin just aukkoa isontaa vitosella. Nyt on hyvä!

Äänestä
  • Hyvä

    Äänestä

  • No kun mää olisin halunnut sen tehdä, höh :(

    Äänestä

  • Varmaan auttaa hirveesti kun ennen nuotitusta harventaa...pösilö!

    Äänestä

  • Auttaa auttaa

    Äänestä

Kuulutuskyltit oli tulleet viikolla ideaparkille, tuleeko hidasteita paljon yleisö eekoon puolivälin suoralle?

Äänestä

Kalle jättää kisan väliin! Eipä ollut nimeä listalla ja ilmoittautuminen päättyi eilen.

Äänestä
  • Tähtää Walesin mm ralliin siksi ei lähtenyt Tampereen seudulle ajeleen.

    Äänestä

  • Niin .. ja se vanha "viidakon lakihan sanoo" jos et pärjää Suomessa, mee "saarelle" ajaan....

    Äänestä

  • sideonstage kirjoitti:

    Niin .. ja se vanha "viidakon lakihan sanoo" jos et pärjää Suomessa, mee "saarelle" ajaan....

    https://www.is.fi/ralli/art-2000005384698.html
    tuli tuossa luettua...
    Mutta rahahan puhuu myös rallipuolella... ei välttämättä "kädet"...

    Äänestä

Tuleeko haulikkot, muuntaja ja muut vanhat mestat huomioilla?

Äänestä
  • Muuntajan mutka ei ollut huomiolla Fcupin hämerallissa muutama vuosi sitten talvella, ja ajettiin samoin päin kuin nyt paitsi alku oli eri muodossa kuin nyt.

    Äänestä

  • Löytyykö Lauantai aamun avauspätkältä eli 4 mitään hyviä katselu paikkoja

    Äänestä

  • https://youtu.be/vOif7PXPufc

    Toi paikka löytyy neloselta ei ole noin päin ajettu viimeksi kuin tuolloin Pirkanhovirallissa F-cupissa.

    Äänestä

  • huomiolla valitettavasti!

    Äänestä

  • Onkohan tuo taas huutamassa toi aijai jaiiaijjaajai oijoi joijoi ukko näin kolmentoista vuoden tauon jälkeen?

    Äänestä

  • jrngjetn kirjoitti:

    huomiolla valitettavasti!

    Valitettavasti tällä pätkällä ei yhtään huomioo

    Äänestä

  • Meneeköhän reitti kuitenkin Rautaniemeltä Ekojärjärvelle päin. Nupit "Kartassa" kertoisi näin? Silloin ajosuunta ei ole sama kuin Pirkanhovi 2004, vaan sama kuin Pirelli 2016.

    AG2008 Latomaa, ulosajot 5, onkohan ollut sama reikä?

    Äänestä

  • Oli toi paikka tossa Pirkanhovirallissa melkoinen yleisörysä aikoinaan, väkeä oli puoli kilometriä molempiin suuntiin tietä tuolla paikassa. Saas nährä kuinka nyt käy tässä rallissa.

    Äänestä

  • Toimii juurikin Pirkanhovi rallin suuntaan ajettaessa ( saa vauhtia, hämäävä ja kirraava, täysin varma paikka pimeeseen ralliin, jopa huomiomerkillä), mutta kuinka hyvin vastakkaiseen suuntaan ajettaessa, jos niin tällä kertaa ajetaan? Ainakaan yhtä runsasta poistumista ei kai ole tapahtunut aikaisemmin?

    Myös tuo Latomaan aikaisempi historia kiinnostaisi. Paikkojahan on aina heti lähdöstä maaliin. Yksittäiset poistumiset ilman riittävää, piilossa pysyviä katsojia, menee hylkyyn kolmiolla, eikä siinä kohdassa muita tapahtumia enää ole sen jälkeen tiedossa. Ilman lanssitaukoa Latomaata ei huhujen mukaaan ole koskaan ajettu pimeässä kisassa?

    Äänestä

  • Ajetaan samaan suuntaan kuin Pirkanhovissa -04. Latomaa kiinnostelee kyllä muakin.

    Äänestä

  • Nyt ajettava Latomaa on puolenvälin jälkeen helkkarin kapeaa mökkitietä. Ajoivat joskus 2000luvun alussa Pirkanhovi talvirallissa fcupissa Narvasta kohti Rämsöötä maali oli lähellä Vammalan rajaa. Nyt ajettava Latomaa lähtee kohti Halkivahaa.

    Äänestä

  • Ygeli kirjoitti:

    Onkohan tuo taas huutamassa toi aijai jaiiaijjaajai oijoi joijoi ukko näin kolmentoista vuoden tauon jälkeen?

    Toivottavasti ei kun on ajamassa kisassa.

    Äänestä

  • Kaatuuu kirjoitti:

    https://youtu.be/vOif7PXPufc

    Toi paikka löytyy neloselta ei ole noin päin ajettu viimeksi kuin tuolloin Pirkanhovirallissa F-cupissa.

    Edellisenä vuonna ajetussa rallissa ei ko. paikassa yhtään kerrottavaa vaikka ajettu samaan suuntaan. Oliko sillon huomiolla?

    Äänestä

  • Löytyykö Incaria Ekojärvestä näin päin miten nyt ajetaan?

    Äänestä

Mutta missä on Nuoralan Jaska kun ei ole kotikisaansa ilmoittautunut?

Äänestä
  • asuu tampereella ei lempäälässä

    Äänestä

Onko (Onhan) Ekojärven suunta varmasti Pirkanhovirallin mukainen ja ilman huomiota, kuten viesteisssä on kerrottu? Karttahan on jo kaikilla tiedossa ja se näyttää tältä

http://lakecityrally.fi/?page_id=1043

Yleensä nämä nupit on kertoneet ajosuunnan, lähtö ykkösestä jne. Mielelläni olen väärässä. Tiedoksi että ko. kartta löytyy myös reitin varelta, jos joku ihmettelee.

Latomaan isolle tielle on tehty ralliehostus, joka pitää huolen siitä, että tie on ajamista vaille valmis. Yleensä tuon mainitsemani ehostuksen jälkeen paikat aina toimii (mutta niitä on varmaankin useita, joten muutama vihje aikaisemmista tapahtumista ei haittaisi)

Äänestä
  • Mee vaikka tampereenpoliisiasemalta kattoon, siel on ajosuunnat ja kun katsot ek ihanneailoja niin pakkohan sen on noin olla

    Äänestä

  • Ettästiijät kirjoitti:

    Mee vaikka tampereenpoliisiasemalta kattoon, siel on ajosuunnat ja kun katsot ek ihanneailoja niin pakkohan sen on noin olla

    Käännettiin Riihivuorirallissakin 4 ek edellisenä päivänä.

    Äänestä

Kiitos tiedosta! Tekee myös pätkän alun ja välitien paikan mielenkiintoisemmaksi?Onkohan myös Onkemäen ajosuunta Henkalle vastakkainen? Sopisi myös paremmin siirtymien puolesta? Jos viitsit vastata, niin välttyy poliisiasemalla käynniltä. Vaikka perjantainahan tuon asian kartasta viimeistään näkee.
Onhan tässä sopivasti haastetta kuskeille, kun vanhat nuotit ei enää päde. Ihan lähiaikoina Ekojärveä (alun osuutta) ei kai tähän suuntaan ole kisattu? Reittimestarille pisteet.

Äänestä
  • Jep, Onkemäki ajetaan myös eri suuntaan kuin Henkka viime vuonna. Itse pääsen (jos pääsen ollenkaan) ajelemaan Ekojärven ja Latomaan vasta perjantaina läpi. Jos joku käy jo viikolla, niin tipsejä mestoista ja vanhojen paikkojen mahdollisista merkeistä otetaan ilolla vastaan.

    Äänestä

  • Ettästiijät kirjoitti:

    Jep, Onkemäki ajetaan myös eri suuntaan kuin Henkka viime vuonna. Itse pääsen (jos pääsen ollenkaan) ajelemaan Ekojärven ja Latomaan vasta perjantaina läpi. Jos joku käy jo viikolla, niin tipsejä mestoista ja vanhojen paikkojen mahdollisista merkeistä otetaan ilolla vastaan.

    Ekojärven huomiopaikat (Pirelli) eivät taida, ainakaan kaikki , olla yhtä haastavia tähän suuntaan ajettaessa, jos tuskin ollenkaan. Lisäksi Ekojärven paikkoihin joutuu kävelemään melko pitkän matkan. Sillä välitiellä taitaa olla vain se yksi paikka, johon kyllä saa vauhtia, jopa ehkä enemmän tästä suunnasta? Näin päin en tiedä onko sitä ihan hiljan ajettu, mutta varmaan kuitenkin joskus (jospa KVG tietää?). Onhan siellä loppuosassa, sen yhden keskusteluissa olleen paikan lisäksi ainakin pari paikkaa joissa on tapahtumia ollut toiseen suuntaan ajettaesssa. Saattaisivat toimia näinkin päin? Onkemäen loppuosuutta on ajettu useissa ralleissa myös tähän suuntaan, menestyksekkäästi, mutta alkupään osuutta ajettu harvemmin. Kai siellä ainakin se pudottava oikea kaiteiden väliin on? Ja onhan tuo loppuosuus aina jonkun poiminut, koska melkoista vuoristorataahan se on. Tuplahypyt jne.

    Äänestä

Olisivat järjestäjät saaneet tänä vuonna jo vaihtaa ton Uskilan ja Savon pätkän pois reitistä ja tilalle vaihtaa vaikka Lastustenkulman, Lippo/Kelho, Pyörönmaa, ja Pyhältö hyviä pikataipaleita löytyy tuolta alueelta ties kuinka paljon ja näitä on viimeksi ajettu 2000luvun alussa SMRallissa.

Äänestä
  • On paljon hyviä pätkiä täällä päin, Pyhältö taitaa olla vaan jo niin täyteen rakennettu, että hankalaa saada käyttöön. Rautasema länteen päin myös hyvä, Savikoskentietä ei ole ajettu pitkään aikaan, vaikka rallit Kehrossa päin muuten hyvin kiertää. Hyvä, että Latomaantie on välillä mukana.

    Äänestä

  • Savikoskentiestä ja Kehrontiestä sais sopivan yhdistelmän. Ehkä senkin aika vielä tulee, Nuutajärven rallissa kuka tietää. Samaa mieltä Uskilasta ja Savosta kuin Ylikovaa asian ilmaisee. Hyvä että Ekojärvi ja Onkemäki vähän tavallisesta poikkeavalla tavalla.

    Äänestä

  • Akaasta kirjoitti:

    On paljon hyviä pätkiä täällä päin, Pyhältö taitaa olla vaan jo niin täyteen rakennettu, että hankalaa saada käyttöön. Rautasema länteen päin myös hyvä, Savikoskentietä ei ole ajettu pitkään aikaan, vaikka rallit Kehrossa päin muuten hyvin kiertää. Hyvä, että Latomaantie on välillä mukana.

    Ja Latoomaatakin itsekin (Khrömm) ajaneena pidän kyllä hyvänä.. noita paikkoja on... mutta.. taitaakin olla sillai että tällä ja varsinkin seuraavalla (Kaiku..) näkee tosiaankin vain lisävalojen määrän... .
    Pyhältöäkin olen ajanut kilpaa mutta en tiedä tämän hetkistä asutusta tai lupien saantia.. ko. tielle.
    Rautasema-Lastunen ja se VLK-pään alkukin olisi hyvä .. niin hieman pitempi ek olisi...
    se "Lentokenttätie.". Vettenmaa ei nyt tähän kisaan ole ehkä sopivin.

    Äänestä

Vähän KVG:tä, niin Latomaan osalta löytyy ainakin kaksi rallia, missä EK on ajettu, AG ja Nokia ralli. Ajosuunat vastakkaisia. Yleisen kilpailijat eivät ajaneet Latomaan EK:ta Nokia rallissa onnettomuuden johdosta. Oliko syy ulosajosta aiheutunut vai muuten EK:n varrella tapahtuneesta, ei ainakaan heti löydy.

Äänestä

Tuleeko Savoon ja Uskilaan tänä vuonna paaleja taas mutkat täyteen? Salmentaka=olis ollu hyvä.

Äänestä

Sebastian Lindholm lennätti näyttävästi 206WRC Peugeottia tuolla Pyörönmaassa aikanaan ja Mika Salo veti nokkaperää tuolla.

Äänestä

Niin mitenkäspäin Ekojärvi nyt ajetaan, onko faktaa?
Ylhäältä alas vai alhaalta ylös?

Äänestä
  • Joko odotat faktoja perjantaihin, ylempää voitkin lukea millä mä perustelisin sitä että ajettas ylhäältä alas. Sanokaa nyj joku viksumpi kuinka ne sev vetää!

    Äänestä

  • Pirelli 2016 ralliin nähden vastakkainen. Karttakin on ostettavissa. Hyvin ja oikein se on aikaisemmissa keskusteluissa päätelty. Siirtymät paljastavat. Olis pitäny kattella niitä tarkemmin. Onkemäen ek:lla neljä huomiota, joiden paikat eivät ole yllätys. Jos "pimeenä" kisana nyt ne loputkaan ek:ta ajavat. Eiköhän ne olis nuotituksesssa kuitenkin huomannut, mutta silleen kai sitten

    Äänestä

Ek kolmosen Karstuntien maali päähän tuleeko huomioo?

Äänestä
  • Ei ainakaan kartan mukaan, tiekirjasta en tiedä (tuskin, kun nuotitettava). Ainoat huomiot Onkemäen pätkällä (kartan mukaan).

    Äänestä

  • Niin tulee.

    Äänestä

onko paikkoja jotha kannattaakho tulla pohojammaalltta asti nostamahan?

Äänestä
  • No johan nyt toki riskiä miähiä tarvithan, aina härmästä asti kökhän. Tuloo vähän kotomurretta samalla kertaa hämälääsille pieni opintomäärä, ku ovat fölijys nostamas. Ei mee ihan yksipuoliseksi kurmootukseksi. Niistä paikoosta o riittävästi ylähäällä trossattu.

    Äänestä

Missä tiellä toi Valkeakoski Motorsportin järjestämä testi menee tänään?

Äänestä

Onko kuulutusta missään näkyvillä? Tai kellääntietoa hyvistä paikoista/teiden nimistä? Kiitos jo etukäteen

Terv Runkipetteri

Äänestä
  • No kartta on tässä pöydällä ja paikat myöskin tiedossa. Sitähän sä kysyit.. Eikä tarvi kiittää

    Äänestä

  • siis onko lauantain ekalla paikkoja

    Äänestä

  • Ilmiselvästi on. Sinne ollaan menossa.

    Äänestä

  • On siellä yks mutta sut ammutaan jos meet sinne

    Äänestä

  • Kyllähän lauantain paikat selvillä on, aikaisemmin aamusta sais alkaa, mutta mites Latomaa? Mihin siellä, lähdöstä valtion merkille vai takapiikiltä?

    Äänestä

Latomaan loppuosaan menossa katsomaan. Vai oliko paikka siellä latomaantiellä :)

Äänestä
  • Onko siinä välitiellä mitään kummallista paikkaa? Helppo olis ainakin siihen kävellä?

    Äänestä

Eekoolla kolme Karstuntiellä on tämän illan varma paikka vähän ennen maalilippua.

Äänestä

Ajetaanko Uskila samanlailla kuten viime vuonna?

Äänestä
  • ajetaan. lähdöstä otettu 2,5km pois, muuten sama

    Äänestä

  • Ja paaleja riittää uskilassa

    Äänestä

Ek 3 karstuntiellä kisan paikka, tietäjät tietää...

Äänestä
  • Vanhat paikat pelas jälleen kerran kakkosella, mutta sumu vei kuitenkin voiton.

    Äänestä

Missä paikkoja lauantaina?

Äänestä

Kutosen maali pudottava oikee suoraa tiskille, villevallaton ja valkovenäläinen!! Saa poolollaki anteennin savee vaikka ois varotus päällä!

Äänestä

Rujoon kuntoon meni Tade Larion auto Karstuntien alkupäässä 45 metriä metsähallituksen puolella.

Äänestä

Mikä oli tapahtumien kulku kolmosen episodissa?

Äänestä
  • Oli tosiaankin mystinen homma tuolla kolmosella Karstuntiellä??

    Äänestä

Mää olin kans latomaan pätkän ulosajo paikassa ja ihmettelin eräiden tarkoitusperiä.Samaan paikkaan kävelin erään Tampereen seudulla rallijärjestäjänäkin tunnetun miehen perässä ja olis kiinnostava tietää mitä tämä herra olis mieltä kovaäänisistä joistain katsojista jotka huusi ja meuhkasi taskulamppujen ja kännyköiden valoista , ja kaikki valot olis pitäny sammuttaa kun auto tuli.Haluttiinko sillä tempulla nähdä ulosajo ja saada pari kolme autoa ajamaan ohi kävelyvauhtia , vai mikä oli tarekoitus jäi ainakin mulle epäselväksi kun minä olin tullut katselemaan vauhtia ja hienoa autonkäsittelyä. No illan sumu teki loppupäänajamisesta taloudellisuus ajoa muistuttavaa menoa. Ajat ja rallikatsojat on sitten muuttuneet aikalailla niistä päivistä kun minä 1971 vuonna olin ekakertaa katsomassa Jyväskylän Suurajoja.

Äänestä
  • Myäs samas paikas ollu. Silloon kun latu on kaikille sama, iliman valoja tai muuta varoottelua, niin silloon kilivanajo on reilua kaikille. Ne jokka pysyy ojien välis, osaa tyyrätä ja ne jokka ei, pitää vielä pikkuusen maksaa harrastamisesta. Sitä se ralli on . Ei siinä mitään sen kummempaa syytä tarvita.
    No mä oonkin kymmenen vuotta sua jälijes (ensimmääsen kerran -82), mutta emmä ny tiärä onko kattojat muuttunu? Liiallista holhousta on ainakin tullu ihan tarpheksi mukhan näihin Neste-ralliihin, menöö kohta liian kliiniseksi. Tuskin on enää Päijälänkaan paikka samanlaanen, jos Päijälää ny ylipäätänsä enää ens vuanna ajethan? Siäläkin paikalla ollu.

    Äänestä

Vaikka sennen ajettiin kaksivetokalustolla ei niitä tarvinnu pahemmin työnnellä tai vedellä. Nykyään katsojillakin köydet mukana , vaikka mennään hyvin paljon nelivetoautoilla. Ja joku ihmetteli mistä saisi noin innokkaita työmiehiä kuin noi ralliauton kimppuun käyvät. On rallit muuttunu muuttunu ainakin nimeltään , aikasemmin puhuttiin suurajoista nykyään nesterallista vaikka kyllä se neste virtasi ennenkin monessa paikassa. Se oli hienoo kun Tampereen rallissa oli paljon näyttävää menoa ettei latistu meno muutamaan kärkiautoon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Talbotilla1 kirjoitti:

Onko tietoa missä reitti kulkee tänä vuonna? Saattaa tulla kova kisa jos Karl Kruuda on huhujen mukaan lähdössä tähän ralliin. Vai viekö Rovanperä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu