Vielä yksi "filosofinen" kysymys

Aika moni "auttaja" periaatteessa hyväksyy valehtelun, kun olen asiasta tarkemmin keskustellut.
Niin mietin tässä sitä, että mitä hyötyä on kysyä neuvoa auttajalta, joka voi valehdella jopa tietoisesti vastauksensa ja hänen etiikkansa sallii sen ?
Mitä ihmettä niillä valeilla niiden vastaanottaja sitten tekee ?
En kertakaikkiaan tajua tätä, enkä tule ikinä tajuamaan.
Jossain tapauksessa joku saa vastaanottaa jopa suuret määrät erilaista valetta, mitä hän niillä sitten tekee ?

Itsekin hyväksyisin valehtelun joissakin harvinaisissa tapauksissa, kuten että joku ihminen joutuisi joidenkin epäeettisten toimijoiden taholta suureen vaaraan, jollei henkilö tai joku toinen valehtelisi. Tällöin olisi nähdäkseni eettisempää valehdella kuin puhua totta. Myöskin esim. hyväksyn anonyyminä esiintymisen vaikkapa netissä niin, että henkilö muuttaa tietojaan niin, ettei ole tunnistettava. Ja lisäksi hyväksyn kertomusten muuttamisen niin, ettei toisten ihmisten tietoja vuoda, koska inhoan toisten ihmisten asioista juoruilua ja se voi olla toisten ihmisten hyvinvoinnille tärkeää, ettei juoruilla. Usein myös muuttelen kertomuksiani niin, että hieman kaunistelen muiden ihmisten tekemisiä.
Mutta jos sanon, että jokin mitä sanon on totta, se silloin myös on totta.
Tämä jotenkin kovasti aina hämmentää muita, että miten niin muka, mistä minä voisin tietää ? No siitä kun ainakin lähes kaikki ihmiset voivat tietää joitakin tosiasoita, ja minulla on tapana väittää vain niitä seikkoja, joita todella tiedän. Lopusta sanon, etten tiedä. Yksinkertaista. Täten näitä asioita, joita en tiedä on hyvin paljon ja siksi varmaan vaikutan epävarmalle ihmiselle, ja sitten paradoksaalisesti minua ei uskota, kun puhun totta, vaikka olen erityisen tarkka ennenkuin väitän tietäväni mitään. Koska juuri sen takia niitä asioita joista olen epävarma on niin paljon.
Tämä on sitten näissä peleissä käännetty minua vastaan niin, että koska minulla on näitä epävarmuuksia minua ei pidä uskoa. Nähdäkseni aivan epälooginen perustelu ! Tosiasiallisesti minulla on paljon epävarmuuksia juuri siksi kun yleensä sanon varmasti vain silloin kuin se ihan oikeasti on täysin varmaa.
Monet ihmiset esiintyvät itsevarmasti silloinkin kun heidän väitteensä voivat osoittautua vääriksi ja siksi he esiintyvät itsevarmasti aina, sekä olleessaan väärässä että oikeassa. Niin miksi sellaisten ihmisten väitteet olisivat jotenkin luotettavampia ?

(Tämä saattaa olla tämän nettikirjoitteluni päätös, mutta se ei ole ollenkaan varmaa.)
74647
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

En oikein ymmärrä kirjoituksesi ydintä, kehen se kohdistuu, vastaan silti:
"Avun" vastaanottajalla on oltava kritiikkiä ainakin näillä palstoilla.
Mitään ei saa niellä eikä uskoa tarkistamatta asiaa itse.

Äänestä
  • Juu tämmöset nettipalstat juurikin on minun kaltaisilleni suht ok, koska täällä ei ole mitään velvollisuutta uskoa, ei auktoriteettiasemaa varsinaisesti kellään, niin täällä ei ole minunkaltaisillani suurta vaaraa tulla manipuloiduksi.

    Äänestä

Olisikohan ihan vaan asemakysymys tuokin. Toiset on kokemuksiensa ja sosiaalisen asemansa takia vakuuttavampia ja uskottavampia kuin toiset. (?) Voi olla kyse myös asiastasi. Tiettyjä totuuksia ei vaan haluta tietää. (?)

Äänestä

Jatkuu heti vähän.
Niinhän yleensä sanotaan, että kuka väittää aina tietävänsä kaiken ja olevansa oikeassa ei näe omia virheitään.
Niin mikä ratkaisuksi ?
Tarkastella hyvin kriittisesti omaa tietämistään. Tällöin niitä asioia, joita ihminen voi tietää varmasti jää suhteellisen vähän ja loput ovat epävarmuuksia.
Minä kun olen tietämiseni näin tarkoin jaotellut, niin erityisesti minun puheitani aina epäillään. Minua epäillään siksi, että minulla on niin paljon epävarmuuksia ja toisaalta syytetään ihmiseksi, jollaiset väittää tietävänsä, muttei näe omia virheitään, kun niin varmuudella väittää totta puhuvansa.
Mutta onko tämä nyt loogisesti päätelty, että minä luulisin olevani joku kaikkitietäväinen, kun nimenomaan epäilenkin tietämistäni kaiken aikaa ja juuri siksi minulla on paljon epävarmuuksia ?
Eli kun minä harvoin väitän tietäväni jotain ja puhuvani totta, niin minkä takia se olisi jotenkin erityisen epäilyttävää ?
Sen takia, että minulla on paljon epävarmuuksia ?
Mutta eikö väite taas käänny epäloogiseksi ?
Minulla on paljon epävarmuuksia juuri koska en ole ihminen joka väittäisi tietävänsä kaiken. Eikö asian pitänyt mennä edeltävän väitteen mukaan niin, että henkilö joka varmana luulee tietävänsä kaiken nimenomaan ei näe omia virheitään ja voi todennäköisesti olla siten väärässä osasta väitteissään ?
Sitten harvoin kun puhun varmasti ja vakuutan puhuvani totta, niin minua ei uskota.
Miksi ? Siksi että sanon varmuudella asian tietäväni ? Vai siksi, että minulla on paljon epävarmuuksia ? Vai kummastakin syystä ?
Mutta onko loogista näiden perusteella pitää minua erityisen epäluotettavana ihmisenä jota tavallista harvemmin uskotaan ? Vaikka ei ole kohta 50 vuoteen tullut esiin mitään sellaista mikä osoittaisi minun valehtelevan ?

Minä olen erityisen epäluotettava siksi, että erittäin tarkoin jaottelen mitä voin tietää varmuudella ja mitä en ja suhtaudun äärimmäisen vakavasti tuohon jaotteluun?
Tämän tarkan tietämisen jaotteluni takia ansaitsen laajasti tulla leimatuksi epäluotettavaksi ihmiseksi ?

Miten ihminen voi muulla tavoin tarkistaa oman tietämisensä kuin kohta kohdalta käymällä läpi seikat jotka voi varmuudella tietää ja joita ei ? Kun näin olen tehnyt, minulle on jäänyt jäljelle joitakin varmuuksia ja suuri joukko epävarmuuksia. Nämä kun olen tuonut esiin, minut on leimattu jotenkin erityisen epäluotettavaksi siksi, että minulla on hyvin paljon epävarmuuksia, mutta väitän tietäväni joitakin asioita varmasti. Onko sellainen oikeesti järkevää päättelyä ?

Nähdäkseni minulla on paljon epävamuuksia ja joitakin tosiksi väittämiäni seikkoja, koska erottelen erittäin tarkasti seikat jotka voin todella tietää ja joita en.
Mutta kun väitän puhuvani totta ja sydämeni pohjasta pyydän, että on tärkeää kuunnella, niin juuri minua kukaan ei koskaan usko ?!?!
Vaikka ei ole tullut esiin mitään mitä en pystyisi loogisesti perustelemaan !
Siksi, että toiset ihmiset ovat tuoneet esiin, että minä olen henkilö jolla on erityisen paljon epävarmuuksia, mutta sitten väitän jossain yhteydessä varmuudella puhuvani totta.
Miksi ei olisi mahdollista, että minulla olisi erityisen paljon epävarmuuksia, mutta silloin tällöin puhuisin erityisen totta ?
Eivätkö nämä ominaisuudet nimenomaan sovi hyvin yhteen ?
Minun logiikkan mukaan ne eivät ole mitenkään ristiriidassa keskenään, kuten edellä selostin.
Joidenkin toisten logiikan mukaan nämä ovat ristiriidassa keskenään.
Luoja tietää kumpi on totta !!!

Äänestä

En jaksa edes lukea aloituksen joka kirjainta, kun aloituksesta puuttuu ainakin minun kannalta olennainen tieto. Mikä auttaja on kyseessä? Aloittaja: mieti mitä auttaja terminä voi tarkoittaa.

-Jumala on auttaja
-Jeesus on auttaja
-ruokakassijonon jakaja on auttaja
-sosiaalitoimiston työntekijä
-satunnainen ihminen kadulla, joka nostaa pudonneen tavarasi
-lähihoitaja joka auttaa vanhuksen ylös vuoteesta
-lääkkeenjakaja
-lääkärikunta
-poliisi kadulla
-ambulanssihenkilöstö
-lukemattomat avustustyöntekijät
-avustusjärjestöt
-kolmannen sektorin avustustyöntekijät
-punaisen ristin avustustyöntekijät
-jokainen joka ojentaa auttavan kätensä
-auttava puhelin
-Mannerheimin lastensuojelujärjestö
-Lastensuojelu
-Ensiapupoliklinikka
-Terveyskeskusten vuodeosastot
-Opaskoira
-Turisti-infå
-asianajaja
-talousneuvonta
-vartija
-henkivartija
-valtiot esim. kehitysapu
Tuossa vain aluksi.

Mitähän noista mahdat tarkoittaa?
Sitten kun vielä lisätään tähän aloitukseen liittyen kysymys, että MISTÄ ON KYSYMYS.
Vielä voisi lisätä kysymyksen, milloin kyseinen auttaja valehtelee.
Onko auttaja siis nostanut kadulla jonkun pudonneen tavaran, sen jälkeen menee rakastajansa luokse, josta rakastajansa luota menee kotiin, jossa kotona valehtelee aviomiehelleen, että on tullut suoraan kaupasta kotiin, kun tosiasiassa että hän puhuisi edes mimeksi totta, niin hänen olisi pitänyt kertoa sekä se, että hän pysähtyi hetkeksi kadulla auttamaan kanssaihmistään ja myöskin, että hän on ollut rakastajansa luona ennen kuin tuli kotiin.
Kumpi noista ilmeisistä pois jääneistä jutuista tekee hänestä suuremman valehtelijan? Joka tapauksessa voimme puhua auttajasta, joka valehtelee. Auttajan satunnaisesta ihmisestä tekee ainakin se, että hän pysähtyi nostamaan pudonneen tavaran ja ojensi sen autettavalleen.

Mutta tästä ei mielestäni voi vetää yleistä johtopäätöstä, että auttaja valehtelee.
Paitsi jossain filosofisessa mielessä voisi ajatella kysymystä, voiko yleensä ihminen selviytyä elämässään koskaan valehtelematta. Tällöin heräisi kysymys siitä, mikä luetaan valehtelemiseksi. Valehteleminen tarvitsisi määritellä kulloinkin kysymyksessä olevan asian mukaan. Kuka olisi kelvollinen tekemään määritelmän, milloin voisi puhua valehtelmisesta. Valehteleminen pitäisi suhteuttaa sekä asiaan, jolloin täytyisi ottaa huomioon ajankohta jolloin valehteleminen tapahtuu että myöskin muita asiayhteyksiä, että asiat voisi liittää toisiinsa. Muuten voisi ajatella jokaisen ihmisen olevan jossain filosofisessa mielessä valehtelija.
Jokaisen nimittäminen suvereenisti valehtelijaksi ilman asiayhteyksiä vaatisi lisäpohdintaa, onko se tarpeellista ja myöskin oikeutuksista, kuten myös siitä, kuka tuollaisen huomion voisi tehdä, koska jos jokainen luokitellaan valehtelijaksi, olisi huomiontekijä automaattisesti myös itse valehtelija, joka antaisi lisäpohdinnan aiheeksi, voiko huomiontekijään luottaa.

Äänestä
  • "Eli kun minä harvoin väitän tietäväni jotain ja puhuvani totta, niin minkä takia se olisi jotenkin erityisen epäilyttävää ?
    Sen takia, että minulla on paljon epävarmuuksia ?
    Mutta eikö väite taas käänny epäloogiseksi ?"
    Jos nämä epävarmuuden ovat jotenkin olennaisia sen perustelun kannalta, johon todistuksesi jonkun asian totuudesta perustuu, jää epävarmaksi onko totuudeksi väittämäsi totta vai ei.

    Äänestä

  • Tottakai jokainen ihminen on valehdellut jotain tietämättään.
    Saatan edelleen valehdella jos joku tuntematon kysyy nimeäni tms.
    Nämä kysymykset on äärimmäisen laajoja, enkä voi viikkotolkulla istua netissä, siksi tiivistin tähän omaan kokemukseeni.
    Mielestäni epävarmuuksien kokeminen ei tee ihmisestä yhtään vähemmän luotettavaa, vaan enemmänkin päinvastoin, koska elämä ihmisille ON täynnä epävarmuuksia tosiasiallisesti. Eikä se muuta sitä faktaa, että tiedän varmuudella mitä tässä viestissä lukee. Tiedän kykeneväni varmuudella tietämään mitä tässä viestissä lukee, mutta en voi tietää mitä vaikkapa naapurini on kirjoittanut viimeisessä nettiviestissään jonnekin.

    Äänestä

En jaksa edes lukea viestiä aiempana, koska asiassa on kyse logiikasta, jossa ei ole mitään merkitystä sillä KUKA auttaja on. Tuo kuka juttu vie vaan kaiken taas sosiaalisen pelin tasolle, kun tämä on filosofinen kysymys tiedon tai tietämisen kyvyn luonteesta.
Ei tarvitse tietää kuka myöskään siitä syystä, että noiden kuka- kysymysten kautta päästään taas syyttämis ja syyllistämisteemoihin, joihin kysymyksiin olen täysin kyllästynyt kokonaan.

Äänestä
  • " poiuytrsdfgh

    4.3.2017 13:17"

    Tekstisi sisältää suuren joukon epätarkkuuksia että sitä voisi käsitellä kuten toivot. Eli argumentointisi ei ole pätevää. Argumentointisi ontuu ja on puutteellista.
    Voisin heti osoittaa kohdat, ne huomaa heittämällä.
    Argumentaatiosi sisältää lisäargumentoitavaa, jota et kuitenkaan ole halukas edes kommentoimaan.

    TIEDÄT mihin minä aiemmalla kommentillani ja lisäkysymysten asettelullani pyrin, joka tieto ei minusta pidä paikkaansa. Pyrin pyytämieni lisätietojen ja esimerkkien valossa täsmentämään näkemystäni totuuden luonteesta, joka myös minulla on. Siis minulla on näkemys. Et kuitenkaan salli lisäkeskustelua, joten thats it.
    Toin omaa näkemystäni totuudesta esiin ehkä riittävästi.

    Väitän että minun tekstini on huomattavasti yleisemmällä tasolla kuin sinun.
    Perustelu: minä haen ainostaan laajassa mielessä yhteyttä, josta yksityisestä yhteydestä voidaan edetä yleiseen ja taas toisin päin.

    Sinun kommentissasi on kaksi tahoa, josta toisen kerrot olevan auttaja ja toisen sinä itse. Ok, nuo siis sinun esimerkkitapauksesi. Hain itse esimerkkiparia, joka voisi jotenkin strimmata minun mielestäni paremmin ja osuvammin. Kuin esim sinä ja valtion suorittama kehitysapu jossa sinulla ei sinänsä ehkä mitään osuutta.

    Aina kun loogisen jatkumon tapahtumaketjun toisessa tai molemmissa päittä on ihminen toimijana ja kyse kuitenkin näiden toimista, kuten valehteleminen ja valheen vastaanottaminen ja valheen lähettäminen valheena tiedoisesti (valheen määritelmä) sekä sen vastaanottaminen ja tulkitseminen valheeksi (tulkintaan vaikuttavat tekijät) ei kyse ole ihan matemaattisesta yksinkertaisesta päättelystä, vaan asiaan vakuttavat lukuisat tekijät joita pitäisi ottaa huomioon. Hyvä olisi ottaa huomioon että kattavaa luetteloa vaikuttavista tekijöistä ei saada aikaan ja myöhemmin voi tulla esiin lisättäviä seikkoja.

    -Sinulla kuitenkin kovasti paljon asiaa itseesi liittyen, että uskoisin sinun edes tahtovan keskustella asiasta ihan yleisellä tasolla. Sinua itseäsi koskevat tekijät voi vapaasti kuka tahansa lukea omista kommenteistasi.
    "Aika moni "auttaja" periaatteessa hyväksyy valehtelun, kun olen asiasta tarkemmin keskustellut. "
    Sinulla on myös ensikäden tieto auttajaksi nimeämäsi kohteen toiminnasta, jonka tulkitsen syytökseksi, koska et salli asiaa enemmän tarkasteltavan lähemmin.
    "Jossain tapauksessa joku saa vastaanottaa jopa suuret määrät erilaista valetta, mitä hän niillä sitten tekee ?"
    Kuten ilmeinen vahingonkärsijä sinulla on myös, ja noin ikäänkuin vastaus valmiina ilman että lukijasi voisi asiaa mitenkään käsitellä tai edes ymmärtää mitä tarkoitat.

  • Herran tähden tämä on ohimennen kirjoitettua pikakirjoitusta nettiin.

    Jos minun esim tarvitsee kirjoittaa jotain virallisesti, en kirjoita kuten tänne, vaan tarkasti. Niin jos se teksti olisi sana sanalta tarkka ja joku tulisi sanomaan, että sitä ei pidä uskoa koska kirjoittelen vapaa-ajallani tekstiä täynnä virheitä, niin olisiko se reilua ? Mutta juuri sillätavoin koen asioita sotkettavan.
    Tämän katson olevan riittävän tasokasta kuitenkin keskivertonettikirjoitukseksi.

    Äänestä

  • poiuytrdfgh kirjoitti:

    Herran tähden tämä on ohimennen kirjoitettua pikakirjoitusta nettiin.

    Jos minun esim tarvitsee kirjoittaa jotain virallisesti, en kirjoita kuten tänne, vaan tarkasti. Niin jos se teksti olisi sana sanalta tarkka ja joku tulisi sanomaan, että sitä ei pidä uskoa koska kirjoittelen vapaa-ajallani tekstiä täynnä virheitä, niin olisiko se reilua ? Mutta juuri sillätavoin koen asioita sotkettavan.
    Tämän katson olevan riittävän tasokasta kuitenkin keskivertonettikirjoitukseksi.

    Sanoisin myös herran tähden minun vastauksenikin ovat melkoisen huoletonta nettikirjoittelua. Pyrin kuitenkin asiani tekemään ymmärrettäväksi, koska kerran vaivauden nettiin kirjoittamaan. Joten oletan, että kirjoituksestani saa selvää, jos siitä haluaa saada selvää. Sinun kirjoituksesi taas sisältää oleellisissa kohdin sellaista virheellisyyttä, että siitä ei oikein hakuammuntanakaan saa selvää mitä yrität sillä sanoa.
    Oletan että pyrit kirjoittamaan omasta ongelma-asiastasi mahdollisimman anonyyminä.
    Tunnen sinut tältä palstalta vanhastaan, mielestäni toistelet edelleen sangen pitkänkin ajan jälkeen samaa asiaa, etkä pääse eteenpäin...
    En mitenkään toru sinua, mutta vain näin näen asian nyt. Toivottavasti olen väärässä siinä, että et olisi päässyt eteenpäin.

    Äänestä

Juuri tuollaisella logiikalla ihmiset ajattelee ja mielestäni siten kaikesta tulee hillitöntä sotkua.
Kysymys on siitä että jos erottelee epävarmuudet varmuuksista erityisen tarkasti ja täten jää jäljelle keskikertoa suurempi määrä epävarmuuksia, tekeekö se henkilön esittämistä jäljelle jääneistä varmuuksista vähemmän luotettavia kuin niiden jotka kokevat elämässään vähemmän epävarmuutta ?

Äänestä
  • "Juuri tuollaisella logiikalla ihmiset ajattelee ja mielestäni siten kaikesta tulee hillitöntä sotkua. "
    Tarkoitit varmaan omaa kirjoitteluasi.
    "Kysymys on siitä että jos erottelee epävarmuudet varmuuksista erityisen tarkasti ja täten jää jäljelle keskikertoa suurempi määrä epävarmuuksia, tekeekö se henkilön esittämistä jäljelle jääneistä varmuuksista vähemmän luotettavia kuin niiden jotka kokevat elämässään vähemmän epävarmuutta ? "
    Riippuu siitä mistä on kyse. Erottelin pienen ripauksen vaikuttavia tekijöitä ja vastasin mielestäni suhteelliseen selvään kysymykseesi suhteellisen selvästi, mutta ilmeisesti et sitä viitsinyt lukea.
    Vastaan uudestaan ilman perusteluja:
    Kyllä, joissain tapauksissa noin voi olla mitä kysymysestäsi käy ilmi.

    Äänestä

  • Millä perusteella ?
    Miksi minulle lähes aina halutaan vastata ILMAN perusteluja.
    Siinä on koko asian pointti !

    Sain psykopaatiltani jo riittävästi perustelematonta puppua, en ota perustelemattomia vastauksia kysymyksiini vakavasti enää.

    Äänestä

  • poiuytrsdfgh kirjoitti:

    Millä perusteella ?

    Perustelut ovat yhdessä aiemmista kommenteistani, joita et noteerannut millään tapaa. Toivottavasti et vaadi, että kirjoitan uudestaan pitkän perusteluni, koska et viitsi sitä ylempää hakea. Tai edes kopioin ne uudestaan.
    Siinä tämän uudelleenvastauksen selitys.

    Äänestä

Ja on otettava huomioon tässä siis, että ihminen itse tekee erottelun omasta tietämisestään. Siis yksinkertaisesti henkilö joka itse erottelee enemmän epävarmuuksia omasta tietämisestään kuin muut, onko hän epäluotettavampi kuin muut ?

Siis tässä tämä ongelma tulee, nyt ihmiset alkaa kuvittelemaan epäloogista henkilöä, joka ei pysty perustelemaan väitteitään ja hänen kertomukseensa jää aukkokohtia. Jos kutsumme niitä epävarmuuksiksi, silloin nähdäkseni todella onkin kyse vähemmän luotettavasta henkilöstä. Mutta tuo ihmiö voidaan sekoittaa tähän toiseen, jossa henkilö erittäin kriittisesti tarkastelee omaa tietämistään, jotta jäljelle jäisi vain varmoja fatkoja ja hän kokoaa kertomuksensa niistä erittäin kriittisesti valikoimistaan seikoista ja jättää kaiken muun epävarmuudeksi.
Se on siis eri asia, kun henkilö kertoo kertomuksen, josta ei tule loogista kokonaisuutta, eikä hän osaa perustella väittäitään ja siten syntyy epävarmuuksia.
Silloin nimenomaan kertomus mielestäni onkin epäluotettavampi.

Äänestä
  • "Mutta tuo ihmiö voidaan sekoittaa tähän toiseen, jossa henkilö erittäin kriittisesti tarkastelee omaa tietämistään, jotta jäljelle jäisi vain varmoja fatkoja ja hän kokoaa kertomuksensa niistä erittäin kriittisesti valikoimistaan seikoista ja jättää kaiken muun epävarmuudeksi."
    Nämä "henkilöt" :) kummittelevat vain tässä keskustelussa sangen suurina inhimillisyyksineen.
    Mikä sitten on kenellekin erittäin kriittistä ja toiselle joku muunlainen...
    Oletko antanut kaiken argumentointisi perustan tuolla "päätöksentekijälle", joka sitten voisi niistä päätellä asian totuudenmukaisuuden taas omien päätöksentekokykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan?
    Jos perustelut jäävät vain perustelujen antajan omaan tietoon, on tietenkin kyse aivan uskonasioista, johon ei voi logiikkaa saumattomasti ollenkaan soveltaa, jos lainkaan.

    Äänestä

  • Jos perustelujani ei suostuta käymään läpi ollenkaan ja ne jäävät siksi vain minun tietooni ...

    Koska minulla on harvinaisen perusteelliset perustelut onko se reilu syy sivuuttaa juuri minun perustelut ?

    Äänestä

  • poiuytdfgh kirjoitti:

    Jos perustelujani ei suostuta käymään läpi ollenkaan ja ne jäävät siksi vain minun tietooni ...

    Koska minulla on harvinaisen perusteelliset perustelut onko se reilu syy sivuuttaa juuri minun perustelut ?

    Voitko kuvitella, että voisit yksinkertaistaa perustelujasi niin, että niissä olisi oleellinen, ei muuta?

    Minulle kerran eräästä instanssista lopulta kerrottiin perustelut, miksi minun aukottomasti perusteltu anomukseni hylättiin. Perustelut perustuivat kumma kyllä lakiin. Tarkistin asian ja totesin lopulta, että kyseiset viranomaiset olivat oikeassa minun asiani suhteen. Perusteluni olivat tosia ja aukottomia, mutta eivät riittäviä että olisivat menneet läpi. Totuus ei aina riitä.

    Äänestä

Tuli nyt liian pitkästi ja monimutkaisesti selostettua kaikenkaikkiaan.

Tarkoitan symbolisesti, että jos ihmiset siivilöisivät varmuuksia epävarmuuksista siten että mitä suurempi pala sitä varmemmin totta, niin kumman jäljelle jääneet palat ovat keskimäärin todempia: ne joilla on pieni- vai suurikoloinen siivilä ?

Tämä on niinkuin asiani ydin ja ollut koko elämäni ajan kaikkien asioideni ydin,
mutta juurikin tämä on sekoitettu tuohon yllä ilmenevään toisenlaiseen logiikkaan, joka voi varmaan olla yhtä looginenkin, mutta siinä ajatellaan asiat eri logiikalla ja jos nämä logiikat sekoittaa toisiinsa, asiat menevät nähdäkseni siinä sotkuun.

Äänestä

Jumala ei kuulu kysymyksenasetteluni auttajiin muilta osin kuin siltä, että Jumala tietää vastauksen minua paremmin ilman mitään epävarmuuksia.
Mutta onko ihminen, jolla ei ole mitään epävarmuuksia luotettavampi kuin muut ?
Jos käännämme asian niinpäin, että on, niin miksi minä sitten en ole luotettava silloin kun väitän tietäväni jotain täydellä varmuudella eikä minulla ole asiassa mitääm epävarmuutta ? Toisaalta, jos väitämme, että sellainen varmuus on "narsistista", niin kysyisin että mitenkä niin, kun kerran minulla on keskivertoa enemmän kriittisyyttä omaa tietämistäni kohtaan, ja jopa muutkin väittävät minun olevan sellainen, niin miten se sopisi yhteen sen muka kaikkitietävyyden luulon kanssa (mitä narsisteilla on) ?
Niin silloin joskus, kun minulla on varmuus joissakin asioissa, millä perusteella se olisi tietämisen kannalta heikkolaatuista tietoa minulta odotettavissa ?

Äänestä
  • Miten narsismi liittyy tietämiseen? Ennemminkin asioiden luonteeseen ja siihen miten tietämystään käyttää. Narsistillahan on tietynlaisia intressejä oireluetteloidensa mukaan. Erimielisyyttä vallitsee jopa siitä, onko narsistilla hyvä itsetunto vai heikko itsetunto.
    Narsistin intressien mukaista on olla johdattelija ja uskottava niissä kuvioissa joissa toimivat ja niissä asioissa johin haluavat ihmisten uskovan että voisi nämä johdatella omiin tarkoitusperiinsä.
    Kovin vahvan "tietäjän" tullessa kuvioihin, ja jos ei asiaa ikäänkuin löydy mutta tietäjä jatkaa tietämistään, niin epäluuloiset, ehkä aiheestakin, ihmiset epäilevät ilman muuta epämääräisenä näyttäytyvän tietäjän tarkoitusperiä.
    Mitä ihmeellistä tässä on? Jos lähtee taivuttelemaan ihmisiä omaan "uskoonsa" ja näkemyyksiinsä, kannattaa heille kertoa, mistä on kyse, jolloin ihmiset voivat päätellä itsekseen, onko asiaan luottaminen heille turvallista vai ei.
    Ihmiset etenevät elämässään usein asia kerrallaan.
    Jos joku vaatii auktoriteettiasemaa itselleen tai tulla jotenkin yleisesti uskotuksi, on täysin aiheellista muilta kysyä mistä on kyse.

    En tiedä, pyöriikö narsistin ajatusmaailma niinkään itsensä tietämisessä kuin ennemminkin itselleen tarpeellisten tietojen urkinnassa muista ihmisistä, joskin narsistille huijaustoimissaan on tärkeää uskottavuuden hankkiminen.

    Äänestä

  • Minä puhun vain ja ainoastaan joidenkin minun omaa elämääni ja itseäni koskevien asioiden uskomisesta, jotka vielä kaiken kukkuraksi voin perustella perusteellisesti, sen suurempaa auktoriteettia en tarvitse. Tutkin asioita viimeisen päälle ja näin vaatimaton päämäärä minulle riittää.

    Äänestä

  • Joo ei tämä narsistiin liitykään. Toin sanan narsisti esiin siksi, että kun tavallinen ihminen jotain joskus tietää oikeasti, niin siinä heti ollaan syyttelemässä liian tietäväiseksi muka, vaikka olisi vain 5 kertaa elämässään jotain varmuudella tiennyt.

    Äänestä

  • En ehkä voi jatkaa, ku juttu rönsyää tästä liikaa...

    Äänestä

  • Minä tarjoaisin edelleen sitä sosiaalista asemaa vastaukseksi. Sinulla ei ole legitimoitua auktoriteettia tms sosiaalista "uskottavuutta". Se on tietysti epäeettistä mutta sillai se maailma vaan toimii. Ja luulenpa että pienikokoinen siivilä antaa paremman lopputuloksen oli saalis pieni tai suuri. "Devil is usually on the details".

    Äänestä

  • Joo itsekin uskon tähän yksinkertaiseen vastausehdotukseesi.

    (Ei faktoista erotellut epävarmuudet oikeasta vähennä fatojen varmuutta. )

    Mutta siiviläjuttu jäi vähän monimutkaiseksi vielä :).

    Äänestä

  • "Minä puhun vain ja ainoastaan joidenkin minun omaa elämääni ja itseäni koskevien asioiden uskomisesta, jotka vielä kaiken kukkuraksi voin perustella perusteellisesti,"
    Kysyn sinulta, että ovatko nämä tahot, joita yrität saada uskomaan itseäsi jotenkin kiinni sellaisessa vallankahvassa, että sitä vääntämällä he voisivat ongelmiesi ratkaisemiseen jotenkin vaikuttaa? Auttaisiko sinua, että he uskoisivat sinua? Mistä tiedät että he eivät usko sinua? Ovatko he sellaisia viranomaisia, että jos he päättäisivät asettua sille kannalle, että uskovat sinua, niin jokin pyörä lähtisi pyrimään ja siitä olisi jotain seuraamuksia joillekin toisille ihmisille?

    Tuossa tapauksessa uskonkin, että asiasta olisi oltava varmuus.

    Äänestä

  • Selvennä toki :)

    Äänestä

  • Ei ole minusta mitään seuraamuksia kenellekään, mutta heistä on ollut minun elämälleni hyvinkin paljon seuraamuksia.
    Siksikin puhun asioista vasta niin paljon jälkikäteen, että vielä varmistuu toisten ihmisten parhaaksi, että mikään pyörä ei voi lähteä pyörimään heidän elämänsä haitaksi. Mutta kukaan ei huolehdi minusta näin ja samalla etiikalla, vaan minä saan kärsiä kaikkien haitat.

    Äänestä

  • Minä en pidä siitä, että minun uskomisestani tulisi seuraamuksia muille ihmisille, ja on kauhea tilanne, etten saa elää totuudessa kun pitää suojella useampia muita ihmisiä. Kukaan tosin ei murehdi tätä minun asemaani.
    Yritän edelleen löytää tapaa saada itse elää totuudessa niin että se ei vaikuta mitään muihin. Vaatii hyvin paljon aivotyötä tämä miltei yötäpäivää pohtia kuinka se onnistuu niin...olen pohtinut tätä jo pari vuosikymmentä ainakin...yötä päivää...joten stressikin on tehnyt terveydelle haittaa.

    Äänestä

  • "Ei ole minusta mitään seuraamuksia kenellekään"
    En sitä tarkoittanutkaan. Pyöreästä kuvauksestasi ajattelin tilanteen, jossa viranomaiset tms. eivät sinua usko. Mitä tarkoitat tuolla? MIkä syy kenelläkään on erityisesti olla sinua uskomatta, jos asia ei joka tapauksessa aiheuta mitään toimenpiteitä. Sitä vain pohdin. Siis mikä on niille uskomattomille se syy olla uskomatta, lisäksi vielä ehkä valehdella. Jos kerran kertomuksesi on jotenkin aukoton ja antaa aihetta uskoa että se on totta.

    " Mutta kukaan ei huolehdi minusta näin ja samalla etiikalla, vaan minä saan kärsiä kaikkien haitat."
    Jotenkin toivon, että kirjoittaisit yksityisesti. Kirjoitusestasi saa helposti käsityksen, että kyseinen haitta on valtakunnallista tasoa vähintään.

    Äänestä

  • Toisaalta, voi se olla tunnekysymyskin.
    Tyyliin: "kukaan ei huolehdi minusta näin", "kukaan ei välitä minusta".
    Eli tarvitsisitko välittämistä? Huolenpitoa? Inhimillistä lämpöä?
    Eikä sitä sinulle suoda.
    Oliko se nyt Tommy Hellsten, joka sanoi jotenkin niin, että "sen saat mistä luovut".
    Oletko kokeillut?

    Äänestä

  • No siinä on varmaan se, että jotkut pelkää, että siitä voisi olla jotain seuraamuksia heille tai jollekin, kun he eivät tunne minua, niin eivät tiedä, että minun uskomiseni on miltei varmin tapa välttää ne seuraamukset.
    Koska niin monet ihmiset käyttävät toisen heikkoa asemaa tai paljastuneita virheitä hyväkseen, niin he eivät tiedä sitä, että minä en käytä sitä ketään vastaan hyväkseni, jos joku asettettaisiinkin hiukan heikkoon asemaan suhteessa minuun uskomalla minua jos puhun totta.
    Minä nimittäin en ole vallanhaluinen ihminen, niin tietyllä tapaa valta on aika turvallista sellaisen vallanhaluttoman ihmisen käsissä.
    Hankalimpia on ne tilanteet, jos joku muu haluaisi järkätä jollekin muulle seuraamuksia siksi, että on paljastunut, että minä puhun totta.
    Minusta on epäreilua, jos sellaiset jonkun muun tekemiset taas tulisi minun kontolleni, jos kuitenkin vastustan kaikkia seuraamuksia kenellekään ja haluan vain ja ainoastaan elää totuudessa. Kaikkihan sai alkunsakin siitä, kun olin vähän keskivertoa filosofisempi tyttö ja kiinnostunut etsimään totuutta.
    Ja kun tämä on ollut ainoa varsinainen kiinnostukseni koko elämässäni kohta 50 vuotta, niin olisi epäreilua että minun pitäisi luopua koko elämäntiestäni siksi, että esim. joku haluaa peitellä jotain pikkuvirheitään.

    Mutta en minä voi kirjoittaa yksityisesti tuntemattomille ihmisille netistä. Ja nykyään luotan muutenkin parhaiten julkiseen keskusteluun, koska lähes kaikkien yksityisten keskustelujen sisältö jotenkin kummasti meinaa aina hieman muuntua.
    Ja niissä suositaan keskimäärin valehtelua paljon enemmän kuin julkisessa keskustelussa. Niissä salaiskeskusteluissa jokainen voi ihan itse määritellä kuinka paljon on moraalista valehdella. Julkisessa keskustelussa sillä on yleensä ainakin jokin raja. Siis julkisesti on vaikeampi väittää kaikille ilmiselviä valeita ja sanoa: "mutta näin mennään...vale voittaa...".

    Äänestä

  • Toisaalta_ kirjoitti:

    Toisaalta, voi se olla tunnekysymyskin.
    Tyyliin: "kukaan ei huolehdi minusta näin", "kukaan ei välitä minusta".
    Eli tarvitsisitko välittämistä? Huolenpitoa? Inhimillistä lämpöä?
    Eikä sitä sinulle suoda.
    Oliko se nyt Tommy Hellsten, joka sanoi jotenkin niin, että "sen saat mistä luovut".
    Oletko kokeillut?

    No joo on minulle jo vähän noin käynytkin, tosin en minä mitään lämpöä ja välittämistä ole saanut, ehkä koska ihmiset ei vaan osaa empaattisesti eläytyä minun tunteisiin juurikaan, mutta kaikista entisistä ihmissuhteista luopuminen ei jättäne minua yksin. Oikeastaan tunnen jo nyt itseni vähemmän yksinäiseksi kuin noiden ihmissuhteiden vallitessa.

    Äänestä

  • "Mutta en minä voi kirjoittaa yksityisesti tuntemattomille ihmisille netistä."
    En oikeastaan tarkoittanut yksityisesti=privaatisti, vaan vain enemmän yksityisellä tasolla, silti anonyymisti (erittäin viisasta varjella huolella).

    "eivät tiedä, että minun uskomiseni on miltei varmin tapa välttää ne seuraamukset."
    Jos nyt yhtään oikean suuntaisestikaan ymmärrän, niin sinun uskomisesi ja silti jatkotoimet toteuttamatta jättämisellä voisi olla omat seuraamuksensa myös, jopa laajemmalle piirille.
    Rikoksen suojeleminen... On ikävää jos kyse jostain sellaisesta. Onko mahdotonta, että kääntyisit jonkun muun alueen puoleen, jos asia kotikulmillasi on jotenkin vaikea?
    On joskus asioita, joita jotkut haluavat peitellä, koska syntyvä kohu olisi kohtuuton... Näkemystä ja kokemusta tuollaisesta vaikka millä mitoin. Riippuu kuitenkin asiasta, milloin sen näkee sellaisena että syntyvästä kohusta viis.
    Pelkästään unettomia öitä luottaen sinun vaitioloosi tuskin monikaan vallanpitäjä toivoo. Jos asia on tuollainen, niin juuri ne tahot eivät halua sinuun luottaa noin kuin toivot. Kaikki eivät sillä tavoin avaudu... aivan kuten näetkin.
    Noin nyt tästä tuumasin.

    Äänestä

  • Filosofisesti ajatellen, minusta totuus elää sillä tavoin omaa elämäänsä, että se ei myöntämisestä tai myöntämättä jättämisestä muutu muuksi.

    Äänestä

  • Joo samaa mieltä nimenomaan.
    Siksipä vaarallisimpia ovat ne jotka yrittävät siitä saada luopumaan.

    Äänestä

  • En_oik kirjoitti:

    "Mutta en minä voi kirjoittaa yksityisesti tuntemattomille ihmisille netistä."
    En oikeastaan tarkoittanut yksityisesti=privaatisti, vaan vain enemmän yksityisellä tasolla, silti anonyymisti (erittäin viisasta varjella huolella).

    "eivät tiedä, että minun uskomiseni on miltei varmin tapa välttää ne seuraamukset."
    Jos nyt yhtään oikean suuntaisestikaan ymmärrän, niin sinun uskomisesi ja silti jatkotoimet toteuttamatta jättämisellä voisi olla omat seuraamuksensa myös, jopa laajemmalle piirille.
    Rikoksen suojeleminen... On ikävää jos kyse jostain sellaisesta. Onko mahdotonta, että kääntyisit jonkun muun alueen puoleen, jos asia kotikulmillasi on jotenkin vaikea?
    On joskus asioita, joita jotkut haluavat peitellä, koska syntyvä kohu olisi kohtuuton... Näkemystä ja kokemusta tuollaisesta vaikka millä mitoin. Riippuu kuitenkin asiasta, milloin sen näkee sellaisena että syntyvästä kohusta viis.
    Pelkästään unettomia öitä luottaen sinun vaitioloosi tuskin monikaan vallanpitäjä toivoo. Jos asia on tuollainen, niin juuri ne tahot eivät halua sinuun luottaa noin kuin toivot. Kaikki eivät sillä tavoin avaudu... aivan kuten näetkin.
    Noin nyt tästä tuumasin.

    Minä kuljen nyt luovempia teitä, kun ei niillä vähemmin luovilla mikään selvinnyt.
    Parhaiten auttaa kun halvaannus on lieventynyt ja minä näin viiden kympin kynnyksellä jytään täällä Energy radio kanavan discomusaan ja välillä vähän heitän jotain vapautunnutta juttua nettiin. :)

    Äänestä

  • piuytsdfghjk kirjoitti:

    Joo samaa mieltä nimenomaan.
    Siksipä vaarallisimpia ovat ne jotka yrittävät siitä saada luopumaan.

    Onko sama, että yrittää saada sinut luopumaan totuudesta kuin ei lähde toimenpiteisiin. Eihän totuus todellakaan ole siitä riippuvainen.
    Minä en koe, että kukaan ulkopuolinen voisi koskaan vaikuttaa minun totuuteeni. Se on ja pysyy. Silti ymmärrän joidenkin aseman ja käytännöt.
    Kuitenkin nyt sinun kanssasi riippuu täysin siitä mikä se asia on mistä on kyse. Ei voi sanoa oikein juuta eikä jaata kun ei tiedä.
    Jos yrittää jonkun saada luopumaan totuuden tietämisestä, pitäisi kai tehdä jonkinlainen lobotomia...

    Äänestä

  • poiuytsdfghj kirjoitti:

    Minä kuljen nyt luovempia teitä, kun ei niillä vähemmin luovilla mikään selvinnyt.
    Parhaiten auttaa kun halvaannus on lieventynyt ja minä näin viiden kympin kynnyksellä jytään täällä Energy radio kanavan discomusaan ja välillä vähän heitän jotain vapautunnutta juttua nettiin. :)

    Ok. Understand. Mutten oikeen sitä ettei myönnytystä tule jos se on aiheellinen.

    Äänestä

  • Onko_sama kirjoitti:

    Onko sama, että yrittää saada sinut luopumaan totuudesta kuin ei lähde toimenpiteisiin. Eihän totuus todellakaan ole siitä riippuvainen.
    Minä en koe, että kukaan ulkopuolinen voisi koskaan vaikuttaa minun totuuteeni. Se on ja pysyy. Silti ymmärrän joidenkin aseman ja käytännöt.
    Kuitenkin nyt sinun kanssasi riippuu täysin siitä mikä se asia on mistä on kyse. Ei voi sanoa oikein juuta eikä jaata kun ei tiedä.
    Jos yrittää jonkun saada luopumaan totuuden tietämisestä, pitäisi kai tehdä jonkinlainen lobotomia...

    En ole toivonut mitään toimenpiteitä, eli ei ole sama.

    Äänestä

  • Ok_Und kirjoitti:

    Ok. Understand. Mutten oikeen sitä ettei myönnytystä tule jos se on aiheellinen.

    Noh, ehkä se myönnytys sitten tulee vaikka jostain muualta sitten vaikka joskus mummoikään tultuani.

    Äänestä

  • poiuytrsdfgh kirjoitti:

    Noh, ehkä se myönnytys sitten tulee vaikka jostain muualta sitten vaikka joskus mummoikään tultuani.

    Sellaista kuulee väliin, että kestää kauvan...
    Toivotan sinulla nyt hyvää yötä.

    Äänestä

Mutta ihmettelen vain miksi minun haitakseni voidaan uskoa vaikka helposti todistettavissa olevaa valetta ? Miksi silloin ei pidä olla minkäänlaista varmuutta onko totta ? Siksikö että oikeastaan tiedetään ilman epävarmuutta, että olen uhrin asemassa ?

Äänestä
  • Eräs tarkkasilmäinen henkilö sano minulle jo 15 vuotta sitten: "Tuosta pelistä hyötyy kaikki muut paitsi sinä!"

    Mutta lohduttavasti hän jatkoï: "Mutta oikeastaan sinun pitäisi olla iloinen, Sinä pärjäät ilmankin heitä kaikkia, mutta he tarvitsevat sinua."

    Äänestä

  • Samat viranomaisetko uskovat valetta, jos se on sinusta kerrottua, kuin eivät usko sitä mikä on totta sinun sanomanasi?

    Äänestä

  • Noh, se on yleensä melkein aina ja kaikkialla kaikkien kanssa niin...Suomessa...
    mutta onneksi on kuitenkin varmasti maailmassa ihmisiä, jotka ei koe minua niin negatiivisesti, niin olen kuitenkin siinä mielessä ihan toiveikas...
    Minulle on samantekevää minkä maalaisia tuttavani ovat.

    Äänestä

  • Olet siis etsinyt myönnytystä koko Suomen taholla ja käynyt oikeutta asiasta. Missä asteissa asiaasi on käsitelty? Vai onko se ollut oikeudessa ollenkaan? Ja jos ei niin miksei? Poliisiko ei usko alkuunkaan? Tai ei halua uskoa.
    Kummallista, juuri suomalaiset yleensä luottavat poliisiin, eikä suomalainen poliisi ole myöskään lahjottavissa. Oletko huomannut tapaus Aarnion? Ei auttanut vaikka oli korkea-arvoinen virkamies. Tuomio meni täytäntöön.

    Äänestä

  • poiuytrdfgh kirjoitti:

    Noh, se on yleensä melkein aina ja kaikkialla kaikkien kanssa niin...Suomessa...
    mutta onneksi on kuitenkin varmasti maailmassa ihmisiä, jotka ei koe minua niin negatiivisesti, niin olen kuitenkin siinä mielessä ihan toiveikas...
    Minulle on samantekevää minkä maalaisia tuttavani ovat.

    "Minulle on samantekevää minkä maalaisia tuttavani ovat."
    Yleensä ihminen saa sellaisen kokoisensa ystäväpiirin.
    Jos asiasi ei ole valtakunnallisesti tärkeää tasoa niin tuolloin noin onkin.
    Minä ulkomaalaisten ystävieni kanssa normaalia huolellisemmin puhun asioita, joista joku voisi vetää johtopäätöksiä Suomalaisista käytännöistä, etten turhaan omaa tyhmyyttäni turhaan likaisi Suomikuvaa...
    Työttömyyttä en piilottele, sen sanon kaikille että Suomea piinannut pitkään, niinkuin muitakin Euroopan maita. Sillä omat seurauksensa enkä sitä peitä.
    Mutta muuten, olen kohtalaisen sisäsiisti.

    Äänestä

  • Voin minä kertoa, että Suomessa minunlaista luullaan huijariksi.
    Kun muualla ne on yleensä kai aika erilaisia joita luullaan huijariksi.

    Äänestä

  • poiuytdfgh kirjoitti:

    Voin minä kertoa, että Suomessa minunlaista luullaan huijariksi.
    Kun muualla ne on yleensä kai aika erilaisia joita luullaan huijariksi.

    Onko mahdollista, että sinua ei luultaisi kuitenkaan huijariksikaan... Jospa näyttösi vain ei riitä...
    Toisaalta, kaikenlaista kuulee. Joku ei pääse sairaseläkkeelle vaikka tarvitsisi päästä koska niitä sairaseläkkeitä ei voi myöntää riittävän suurta määrää ilmeisesti. Tai sitten joku ihan pikkujuttu estää sen pääsyn. Niin että se on sitten ihmiselle kohtuutonta.
    Sen verran paljastan itsestäni että minä olen Uber terve. Eli en puhu itsestäni. Lähipiirissä tapahtuu.

    Äänestä

  • poiuytdfgh kirjoitti:

    Voin minä kertoa, että Suomessa minunlaista luullaan huijariksi.
    Kun muualla ne on yleensä kai aika erilaisia joita luullaan huijariksi.

    Minkälaista ihmistä luullaan juuri Suomessa huijariksi? Kiinnostavaa. Verrattuna muihin maiden tyypillisiin?

    Äänestä

  • Minun on korjattava, ei minua aivan kaikessa ole Suomessa erityisen huonosti kohdeltu. Enkä sellaista sanokaan. Valitettavasti vaan hyväntekijöiden teot usein jäävät vähän kuin muiden varjoon, mikä ei tietenkään ole oikein.

    Mutta kyllä tämmöinen outo ilmiö on elämässäni toistunut, että suomalaiset henkilöt kokevat minun olemukseni ja kertomukseni tyylin usein jotenkin ei vakavasti otettavaksi ja suhtautuvat minuun halveksuvammin ja toiskulttuuriset henkilöt jotenkin ihmettelevät sitä, kun kokevat minut miltei tavallista avoimemmaksi ja syvällisemmäksi.
    Myöskin toiskulttuuriset henkilöt useammin ovat sanoneeet keskusteluni kuulostavan älykkäälle, kun taas suomalaiset henkilöt usein jotenkin erityisesti epäilevät älyäni. En tiedä miksi on näin, toistuvasti. Ja kai minä nyt paremmin viihdyn seurassa, jossa minua pidetään ihan fiksuna onhan se ihan luonnollista.

    Äänestä

  • poiuytrsdfgh kirjoitti:

    Minun on korjattava, ei minua aivan kaikessa ole Suomessa erityisen huonosti kohdeltu. Enkä sellaista sanokaan. Valitettavasti vaan hyväntekijöiden teot usein jäävät vähän kuin muiden varjoon, mikä ei tietenkään ole oikein.

    Mutta kyllä tämmöinen outo ilmiö on elämässäni toistunut, että suomalaiset henkilöt kokevat minun olemukseni ja kertomukseni tyylin usein jotenkin ei vakavasti otettavaksi ja suhtautuvat minuun halveksuvammin ja toiskulttuuriset henkilöt jotenkin ihmettelevät sitä, kun kokevat minut miltei tavallista avoimemmaksi ja syvällisemmäksi.
    Myöskin toiskulttuuriset henkilöt useammin ovat sanoneeet keskusteluni kuulostavan älykkäälle, kun taas suomalaiset henkilöt usein jotenkin erityisesti epäilevät älyäni. En tiedä miksi on näin, toistuvasti. Ja kai minä nyt paremmin viihdyn seurassa, jossa minua pidetään ihan fiksuna onhan se ihan luonnollista.

    Täällä kukun vielä minäkin, ei ihan järkevää. Pitäisi jo sammuttaa tämä laite ja painua yöpuulle.
    Minusta suomalaisten suhtautuminen elämään on kai enemmän sellaista työstä lähtevää. Eli on kovin kiire hoitaa kaikki arjen rutiinit työn lisäksi. Ei paljoa aikaa ajatella mitään muuta kuin on ihan pakko. Sitten mielellään heittäytyy Emmerdalen vietäväksi kun sen voi lopulta tehdä.
    Tietenkään tuo ei riitä selitykseksi epäillä kenenkään älyä, jos ei kuulu tuohon joukkoon sellaisenaan. Mutta käytännössä varmaan niin käy usein. Vai epäilevätkö ne älyä, jospa se onkin järki mitä ne epäilevät?
    Luultavasti minunkin järkeäni on epäilty usein, mutta toinaan olen saanut luun kurkkuun ja joskus ovat jääneet epäilemään, ts. tietämään että ovat fiksumpia kuin minä.
    Käytännössä sillä mitä ajattelevat, ei ole mitään vaikutusta minun elämääni, eikä sillä ole väliäkään. Edelleenkin on tärkeintä, että itse tiedän mikä olen. Eräänlainen totuus sekin. Sitä hienonompaa sitten on kun kohtaa jonkun sielunkumppanin, jonka kanssa voi avoimesti keskutella ja kokea olevansa sitä mitä oikeasti on. Tai edes sinnepäin.
    On aivan omalla tavalla mielenkiintoista keskustella ulkomaalaisten kanssa. Itse on kiinnostunut jostakin erilaisesta, mitä ei vielä tunne. Ja toisin päin. Hyvin avartavaa ja tuo perspektiiviä.

    Äänestä

  • Kojjari kirjoitti:

    Minkälaista ihmistä luullaan juuri Suomessa huijariksi? Kiinnostavaa. Verrattuna muihin maiden tyypillisiin?

    No sanoisin hyvin herkkää naisihmistä. Muualla se asenne herkempiin naisihmisiin on jotenkin toisenlainen.

    Äänestä

  • Täällä_kukun kirjoitti:

    Täällä kukun vielä minäkin, ei ihan järkevää. Pitäisi jo sammuttaa tämä laite ja painua yöpuulle.
    Minusta suomalaisten suhtautuminen elämään on kai enemmän sellaista työstä lähtevää. Eli on kovin kiire hoitaa kaikki arjen rutiinit työn lisäksi. Ei paljoa aikaa ajatella mitään muuta kuin on ihan pakko. Sitten mielellään heittäytyy Emmerdalen vietäväksi kun sen voi lopulta tehdä.
    Tietenkään tuo ei riitä selitykseksi epäillä kenenkään älyä, jos ei kuulu tuohon joukkoon sellaisenaan. Mutta käytännössä varmaan niin käy usein. Vai epäilevätkö ne älyä, jospa se onkin järki mitä ne epäilevät?
    Luultavasti minunkin järkeäni on epäilty usein, mutta toinaan olen saanut luun kurkkuun ja joskus ovat jääneet epäilemään, ts. tietämään että ovat fiksumpia kuin minä.
    Käytännössä sillä mitä ajattelevat, ei ole mitään vaikutusta minun elämääni, eikä sillä ole väliäkään. Edelleenkin on tärkeintä, että itse tiedän mikä olen. Eräänlainen totuus sekin. Sitä hienonompaa sitten on kun kohtaa jonkun sielunkumppanin, jonka kanssa voi avoimesti keskutella ja kokea olevansa sitä mitä oikeasti on. Tai edes sinnepäin.
    On aivan omalla tavalla mielenkiintoista keskustella ulkomaalaisten kanssa. Itse on kiinnostunut jostakin erilaisesta, mitä ei vielä tunne. Ja toisin päin. Hyvin avartavaa ja tuo perspektiiviä.

    Joo minulla ei edes ole televisiota.
    Jossain minua neuvottiin katsomaan televisiota.
    Olin siinä pidempään hiljaa ja jotenkin seurasi hämmennys kun toin esiin ettei minulla ole televisiota enkä oikeastaan pidä television katselusta.
    Tai liittyikö se Emmerdaale televisioon, en yhtään tiedä, arvailin tässä vain että liittyisi ? Ehkä olenkin sillä tavoin tyhmä, etten tiedäkään mikä on esim. Emmerdaale ?

    Äänestä

Minusta sinä olet vallan mainio tyyppi. Kertakaikkisen ihastuttava :) Olisipa minulla tuollainen ihminen piirissäni. Hyvää yötä.

Äänestä
  • Hmm...onko tässä nyt kyseessä sama ihailija kuin aiemmin täällä? :)

    Hyvää yötä.

    Äänestä

  • Joo. :)

    Äänestä

  • poiuytddfgh kirjoitti:

    Hmm...onko tässä nyt kyseessä sama ihailija kuin aiemmin täällä? :)

    Hyvää yötä.

    Täällä on sinulle vielä yksi ihailija :-) Olet aivan ihastuttava ihminen!
    Muistutat "elämäntaiteilijaa", joka "maalailee" kokemuksistaan
    ajatuksilla, vapaalla kädellä, mieliväreillään useampia tauluja samaan aikaan". Älä välitä noista, jotka arvostelevat "keskeneräistä luomustasi"
    kritsoiden ja vaatien omien sääntöjensä noudattamaista.
    Jatka vaan rehellisesti omana itsenäsi, eläen, kokien, ihmetellen...

    Suutahdin kerran ystävättärelleni, joka vain kuunteli pulmiani, eikä
    puhua pukahtanut. Hän selitti tilanteen näin:
    "Kun annan sinun purkaa ajatuksiasi, niin tulet aina mielestäni hyvään ratkaisuun itse!"
    Siis, hän kunnioitti minun henkilökohtaista "kypsymisprosessiani".
    Sellaisia ystäviä sinäkin tarvitset ympärillesi.

    Ajattelehan "Voikukkaa". Olen aina rakastanut sitä sydäntä ilahduttavaa,
    terveyttä antavaa kukkien "Hyvää haltiatarta"!
    Sen silkinhieno kukka poskea vasten on kuin lohduttava siiven hipaisu.
    Kerää kimppu maljakkoon ja huoneen ilma, tunelmma puhdistuu.
    Tai salaattiin tervehdyttämään koko kehoasi.
    Lehdistä saat salaatin lisäksi puhdistavaa teetä.
    Kun kukka on kypsyttänyt hedelmänsä, ne siivitetään kaikkiin suuntiin.
    Laskeutuvat yllättäen kasvamaan uusilla alustoilla - niityiltä asfalttiin. Ilahduttamaan väsynyttä työstä palaajaa, pientä koululaista raskasta reppuaan raahaten, juoksijaa, joka purkaa stressiään, köyhää kulkijaa,
    jolle se saattaa olla ainut aarre, joka jäi ilahduttamaan kaiken muun hävitessä...
    Näen sinut "Voikukkana", joka lähettää ajatuksensa kypsymään eetteriin.
    Jatka vain edelleen omassa kypsymisprosessissasi :-)

    Äänestä

  • gjgus kirjoitti:

    Joo. :)

    Minä vastasin tähän näin:

    Okei :)

    Miksi viesti on poistettu sääntöjen vastaisena ?

    Äänestä

  • Narsismus kirjoitti:

    Kukakohan tämän on kirjoittanut ? (En tarkoita, että tarvitsisi kertoa kuka)
    Aika mielenkiintoinen :)
    Kiitoksia

    Äänestä

  • Kiitos vielä kohteliaisuuksista :)
    Kohta alkaa ujostuttaa...

    Äänestä

  • https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/7429723

    Löysin tämmösen mielestäni hyvin mielenkiintoisen tutkimuksen.
    Uskon, että jokin tuollainen saattaisi oikeasti jollain tavalla tehota narsismiin, nimittäin kävin itse itsekseni läpi jotain vähän tuon suuntaista siinä vaiheessa kun yritin saada itseni henkisesti vapaaksi narsistivanhempieni tiestä. Tavallaan luova prosessi auttoi siihen, että he eivät pystyneet alkamaan käännyttämään minua narsismiin.

    Äänestä

  • Minä olen muutenkin sitä mieltä, että luovuus on kenties voimallisin keino vapautua narsismista.
    Näen tavallisten terapioiden ongelmana sen, että ne usein enemmänkin rajoittavat luovuutta kuin kehittävät sitä lukuunottamatta sitten taideterapioita.

    Äänestä

"..hyväksyisin valehtelun joissakin harvinaisissa tapauksissa, kuten että joku ihminen joutuisi joidenkin epäeettisten toimijoiden taholta suureen vaaraan, jollei henkilö tai joku toinen valehtelisi. Tällöin olisi nähdäkseni eettisempää valehdella kuin puhua totta. Myöskin esim. hyväksyn anonyyminä esiintymisen niin, että henkilö muuttaa tietojaan niin, ettei ole tunnistettava. Ja lisäksi hyväksyn kertomusten muuttamisen niin, ettei toisten ihmisten tietoja vuoda.."

Noin on pakko menetellä, jos joutuu tekemisiin todellisten sekopaattien kanssa ja päättää puolustua tai puolustaa muita. Tosiasia on, että avoin, sääntöjen mukainen ja ennustettava toimintaa kääntyy narsistin käsissä aina aseeksi uhria vastaan.

Äänestä
  • Näin todellakin on.
    Olen muutaman kerran ihmisten kysymyksiin jossain sekopeleissä vastannut pikkuvaleen kaiken tarkan totuuden sekaan, ja se on todellakin osoittautunut fiksuksi. Eikä kyse edes ole mistään sellaisesta missä minulla olisi mitään salattavaa, vaan siitä että kierot pelit saattaa suht tehokkaasti sotkea heittämällä totuuden sekaan jonkun yhden ihan sinällään kokonaisuuden kannalta merkityksettömän pikkuvaleen. Siis esim. jos kysytään: "Oletko kertonut tästä kenellekään?" Niin vastaa, että joo olen kahdelle ihmiselle, jos on oikeasti kertonut kolmelle. Tai jotain tuollaista. Ja valeen voi sitten jopa eettisesti avoimesti perustella siinä vaiheessa, kun tietoa yritetään väärinkäyttää. Eli ei varsinaisesti lopulta tarvitse valehdella, kun valehtelee tavalla, jonka voi helposti eettisesti lopulta tunnustaa tällätavoin.
    Kaiken lisäksi kyselijät usein valehtelevat kysymysensä perimmäisen syyn, niin miksi oikeastaan silloin eettisesti ajatellen edes tarvitsisi vastata totta, jos kysyjä itse ilmiselvästi valehtelee ?

    Äänestä

  • Joo minun psykopaatti sulki äkkiä luurin, kun sanoin, että nyt on niin että olen muuttanut ajatukseni niin, että entiset systeemit eivät enää päde.

    Äänestä

  • Mutta olin jälleen täysin rehellinen ja ilmoitin tilanteen ystävällisesti avoimesti tiedoksi.

    Äänestä

Joskua aina on kysymyksiä Aspergerin ja narsismin yhtäläisyyksistä ja eroavaisuuksista.
Sattumalta tuli vastaan hyvin selkeä englanninkielinen video aiheesta

https://www.youtube.com/watch?v=IOc3aL0wBi8

Äänestä

Hei! Olen itse toiminut erityyppisissö auttamisyhteyksissä. Hienoa aloittaja, että uskallat tohkeasti ja avoimesti jakaa oman kokemuksesi ihmissuhteissasi olleista asioista

Näin "auttajana" ainakin itselläni kien olevan voimakas vastuu ja auktoriteettiasema suhteessa asuhteen toiseen osapuoleen. Tämän vuoksi koen itse, että ns "omat mielipiteeni/ratkaisuni" eivät välttämättä ole sen toisen ihmisen elämäntilanteeseen sopivia. Etenkin tilanteissa joissa jokin asia /ilmiö /tapahtuma tai tilanne jakaa voimakkaasti mielipiteitä ja kokemuksia nehatiivisella ja positiivisella puolella.

Omalta osaltani haluan olla vahvistamassa, että toinen osapuoli löytää oman kokemusmaailmansa ja myös omat rajanaa. Siksi mielestäni tärkeämpää kuin esim pohtia onko Donald Trump sopiva vai epäsopiva presid3ntiksi on ohjata autettava miettimään miksi asia on hänelle tärkeä. Onko hän käynyt krslusteluita ko teemasta. Miltä nämä keskustelut eri ihmisten kanssa ova5 tuntuneet. Mtuntuiki jokin omaan ajatusmaailmaan sopivalta näkökulmalta tai joku toinwn mielipide ei autettavassa saa vastakailua.

Tämä ei ole "ammattilaisen" kannanotto vaan omia ajatuksia oman elämänvarrelta. Voimia sinulle :)

Äänestä
  • Kiitos.
    Noh kun minä en meinaa "auttajien" suhteen yleensä päästä sen pidemmälle kuin sellaiseen filosofointiin, että miten joku voi vartissa tietää jonkun toisen elämän vuosia kestäneet elämänkokemukset paremmin kuin henkilö itse ?
    Omasta mielestäni se on jokseenkin mahdotonta. Itse en ainakaan koe voivani tietää jonkun toisen, enkä mitenkään edes ymmärrä mitenkä kenellekään voi edes tulla sellaista ajatusta mieleen, että hän voisi tietää. Eikö siinä sitten vähintäänkin pitäisi olla jokin meedio.
    Sitten joskus kun tiedän asioita omasta elämästäni, muut ihmettelevät että olenko olevinani jokin selvännäkijä. En ymmärrä, ei siinä erityisempää selvännäköisyyttä tarvitse, että tiedostaa jotakin omia kokemuksia omasta elämästään ja jotakin itsestään ja esim. tietää mitä on toisten kanssa puhunut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

poiuytrdsxcvb kirjoitti:

Aika moni "auttaja" periaatteessa hyväksyy valehtelun, kun olen asiasta tarkemmin keskustellut.
Niin mietin tässä sitä, että mitä hyötyä on kysyä neuvoa auttajalta, joka voi valehdella jopa tietoisesti vastauksensa ja hänen etiikkansa sallii sen ?
Mitä ihmettä niillä valeilla niiden vastaanottaja sitten tekee ?
En kertakaikkiaan tajua tätä, enkä tule ikinä tajuamaan.
Jossain tapauksessa joku saa vastaanottaa jopa suuret määrät erilaista valetta, mitä hän niillä sitten tekee ?

Itsekin hyväksyisin valehtelun joissakin harvinaisissa tapauksissa, kuten että joku ihminen joutuisi joidenkin epäeettisten toimijoiden taholta suureen vaaraan, jollei henkilö tai joku toinen valehtelisi. Tällöin olisi nähdäkseni eettisempää valehdella kuin puhua totta. Myöskin esim. hyväksyn anonyyminä esiintymisen vaikkapa netissä niin, että henkilö muuttaa tietojaan niin, ettei ole tunnistettava. Ja lisäksi hyväksyn kertomusten muuttamisen niin, ettei toisten ihmisten tietoja vuoda, koska inhoan toisten ihmisten asioista juoruilua ja se voi olla toisten ihmisten hyvinvoinnille tärkeää, ettei juoruilla. Usein myös muuttelen kertomuksiani niin, että hieman kaunistelen muiden ihmisten tekemisiä.
Mutta jos sanon, että jokin mitä sanon on totta, se silloin myös on totta.
Tämä jotenkin kovasti aina hämmentää muita, että miten niin muka, mistä minä voisin tietää ? No siitä kun ainakin lähes kaikki ihmiset voivat tietää joitakin tosiasoita, ja minulla on tapana väittää vain niitä seikkoja, joita todella tiedän. Lopusta sanon, etten tiedä. Yksinkertaista. Täten näitä asioita, joita en tiedä on hyvin paljon ja siksi varmaan vaikutan epävarmalle ihmiselle, ja sitten paradoksaalisesti minua ei uskota, kun puhun totta, vaikka olen erityisen tarkka ennenkuin väitän tietäväni mitään. Koska juuri sen takia niitä asioita joista olen epävarma on niin paljon.
Tämä on sitten näissä peleissä käännetty minua vastaan niin, että koska minulla on näitä epävarmuuksia minua ei pidä uskoa. Nähdäkseni aivan epälooginen perustelu ! Tosiasiallisesti minulla on paljon epävarmuuksia juuri siksi kun yleensä sanon varmasti vain silloin kuin se ihan oikeasti on täysin varmaa.
Monet ihmiset esiintyvät itsevarmasti silloinkin kun heidän väitteensä voivat osoittautua vääriksi ja siksi he esiintyvät itsevarmasti aina, sekä olleessaan väärässä että oikeassa. Niin miksi sellaisten ihmisten väitteet olisivat jotenkin luotettavampia ?

(Tämä saattaa olla tämän nettikirjoitteluni päätös, mutta se ei ole ollenkaan varmaa.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu