En oikeen ymmärrä mistä se johtuu että kukaan ei enää soita tai kysele kuulumisia?
Jossain kohtaa päätin että en enää jaksa olla se joka pitää yhteyttä. Puhelun päättyessa aina luvattiin soitella tai jopa nähdä...näin ei vain ikinä käynyt.
Jotkut sanoo että vika löytyy kun katsoo peiliin. En vaan tiedä mitä olen tehnyt, miksi kaikki on muuttunut. Johtuneeko siitä, että olen sinkku? Heitä kun ei kutsuta mihinkään pippaloihin tai pyydetä kolmanneksi pyöräksi leffareissulle.
Olen kysellyt kavereita kanssani sinne ja tänne, kahville, leffaan, syömään, retkelle, mutta ei. Yksikään ei halua näemmä lähteä kanssani minnekkään. Kumpa joku sanoisi mikä munssa on vikana niin ehkä voisin yrittää muuttaa itsenäni. Kukaan ei koskaan kysy mua minnekkään, vaan se olen aina ollut minä joka kyselee ja huhuilee seuraa.
Työni on raskasta. Perjantaina odottaa niin innolla viikonloppua mutta kun lauantaina istuu yksin kotona niin sitä mielummin menisi jo töihin. En ole löytänyt viikonloppuihini sisältöä vaikka vapaaehtoistyö kiinnostaisi. En ole kiinnostuntu pitämään mummoille seuraa, koska en ole ylisosiaalinen, vaan tekisin mieluusti jotain kongreettista ja tarpeellista, joka toisi hyvän olon.
Kiitos.
Ps. teillä joilla on ystävä tai ystäviä, pitäkää heistä tiukasti kiinni ja arvostakaa heitä.
Jossain kohtaa päätin että en enää jaksa olla se joka pitää yhteyttä. Puhelun päättyessa aina luvattiin soitella tai jopa nähdä...näin ei vain ikinä käynyt.
Jotkut sanoo että vika löytyy kun katsoo peiliin. En vaan tiedä mitä olen tehnyt, miksi kaikki on muuttunut. Johtuneeko siitä, että olen sinkku? Heitä kun ei kutsuta mihinkään pippaloihin tai pyydetä kolmanneksi pyöräksi leffareissulle.
Olen kysellyt kavereita kanssani sinne ja tänne, kahville, leffaan, syömään, retkelle, mutta ei. Yksikään ei halua näemmä lähteä kanssani minnekkään. Kumpa joku sanoisi mikä munssa on vikana niin ehkä voisin yrittää muuttaa itsenäni. Kukaan ei koskaan kysy mua minnekkään, vaan se olen aina ollut minä joka kyselee ja huhuilee seuraa.
Työni on raskasta. Perjantaina odottaa niin innolla viikonloppua mutta kun lauantaina istuu yksin kotona niin sitä mielummin menisi jo töihin. En ole löytänyt viikonloppuihini sisältöä vaikka vapaaehtoistyö kiinnostaisi. En ole kiinnostuntu pitämään mummoille seuraa, koska en ole ylisosiaalinen, vaan tekisin mieluusti jotain kongreettista ja tarpeellista, joka toisi hyvän olon.
Kiitos.
Ps. teillä joilla on ystävä tai ystäviä, pitäkää heistä tiukasti kiinni ja arvostakaa heitä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei, kaupungissasi on varmasti joku esim helluntaisrk tai vapaakirkko, jonne voisit mennä huomenna kokoukseen? Useimmin on klo 11, mut voi olla jossain klo 16 esim. Tarkasta netistä paikkasi seurakuntien tilaisuudet? Ei ole pitkä aika ainakaan huomenna sitten, ja siellä jos ei kukaan tunne sua vielä, niin uskon kuule että tulee joku juttelemaan, sano että tulit katsomaan mikä meininki! Ilahtuvat sinusta taatusti! :) Ja jos et halua tutustua keneenkään, voi myös ilmaista jotenkin, että haluaa olla rauhassa.
Mutta jos haluat katsoa millaisia ystäviä sieltä löytyy, nimittäin voit varmasti löytää, ja luotettavia, ymmärtäväisiäkin, varsinkin ne jotka ovat seurakunnan jäseniä. Sielläkin on monenlainen "kirjo" kävijöitä, ensikertaisia. Itse en pärjäisi ilman ystäviä, muutama ainakin hyvä olla jokaisella, vaikka olisi perhettäkin.
Ei sinussa mitään vikaa ole. Olet vain todennäköisesti sellainen perustylsä tyyppi. Sellainen, jonka ympärillä kaikilla muilla on jo tarpeeksi muita ihmisiä elämässään. Ja yksinäisyys ruokkii itseään. Yksin on vaikeampaa lähteä mukaan mihinkään -> yksin kotona -> ei senkään vertaa puhuttavaa muille.
Ja edellisen tekstin kirjoitin oikestaan itsestäni. Olen aikalailla luovuttamassa seuran etsimisen. En edes halua mitään pinnallisia kaverisuhteita ja minun iässä kaikilla tällä pikkupaikkakunnalla on jo tarpeeksi seuraa.
Tuo konkreettinen ja tarpeellinen vapaaehtoistyö kiinnostaisi itseäkin. Ilmoittauduin auttavaksi kädeksi paikalliseen mielenterveysseuraan. Tuli vähän hölmö olo kun en saanut mitään vastausta. Tuntuu oikeastaan, että sekin on joku paikallisten eläkeläisten kahviseura. Kerro toki, jos löydät jonkin hyvän vapaaehtoistoiminnan. Uskonnoista pysyn tosin kaukana. En siedä ihmisiä jotka tekevät jotain hyvää vain siksi, että petaavat itselleen taivaspaikka.
Ei ihmiset seurakunnassa *petaa itselleen taivaspaikkaa*, niinkuin sinä sanot, vaan sinne menevät ovat yleensä ihmisiä, jotka haluavat erilaisissa asioissa vastauksia kysymyksiinsä.
Ihminen on myös henkinen / hengellinen olento, niin aina puuttuu jotain, jos vaan yrittää täyttää muita tarpeitaan.
Tarpeet onkin jaettu jonkunlaiseen hierarkiaan, ja siinä se pointti taisi olla, että ensin pitää täyttyä tuo ja tuo, ennenkuin voi tämä. Kai sitä, ettei näe tarvetta tai kykene ottamaan vastaan, ennenkuin se edeltävä on tyydytetty (se sieltä kuitenkin venkomassa koko ajan esille? ) Esim jos olet kovin janoissasi ja nälkäinen, et jaksa miettiä läheisyydenkaipuutasi vaikka sillekin olisi tarvetta. Ennemmin söisit vaikka kaksi porsasta..
Itse kohtasin Jumalan-tarpeeni väkevänä, kun oli *omasta mielestäni* kaikki mallillaan; olin tavannut elämäni miehen myös ja ensimmäinen lapsikin jo, oma koti, turvallista. Mutta puuttui se tarkoitus mikä tälle kaikille on.
Emme ole *tyhjästä nyhjäistyjä* kukaan tänne maailmaan, emmekä tyhjään ole menossa.
Seurakunnissa saa lisäksi upeitakin ystäviä, paljon juttelukavereita, isän-tai äidinkorvikkeita, varamummuja, mitä vain, yhdessä toimijoita jos haluat vaikka lunta kolata joskus talkoilla, saat ja voit antaa, sitä se on. Tai voit istua, kuunnella, rukoilla, nauttia musiikista ja laulusta; kukaan ei vaadi sinulta mitään; saat olla sellainen kuin olet. Mutta Jumala itse muuttaa meitä tahtomaansa suuntaan. =)
Pahoittelut, tuo oli ehkä hieman röyhkeä yleistys minulta. Tunsin joskus nuoruudessani sellaisia erittäin ylimielisiä uskovaisia, mutta ei siitä sen enempää.
Itse uskon enimmäkseen juuri tuohon tyhjästä nyhkäisyyn. Ihminen luo maanpäälle helvetin tai taivaan (enimmäkseen lajimme on keskittynyt helvetin luomiseen). Mutta tätä ajatusmaailmaa en missään nimessä pakota toisille.
Hyväksyisikö sinun seurakuntasi tällaisen ihmisen vapaaehtoistoimintaan?
Huithait! Harmi, että olet tuntenut ainoastaan ylimielisiä uskovaisia, ehkä et sitten kovin montaa? Olen joskus itsekin toivonut joltakin liikoja, ja metsään meni, ei se ollut mukavaa. Piti sitten ravistella pölyt hatusta, toivottaa hyvää päivänjatkoa, ja jatkaa omaa matkaa.
Meissä uskiksissakin on monenlailla heikkoja, ei valitettavasti olla kruununkantajia oikein kukaan, mutta ehkä siellä perillä sitten? Isossakirjassa on kyllä prändättynä oikein hyvät ohjeet, mutta emme ole vielä kaikki kovin kauaksi päässeet siitä, mistä lähdimme: sirpaleista ja repaleista.
Ja tuosta mitä kysyit, että ottaisiko minun seurakuntani sinut johonkin vapaaehtoistoimintaan. Arvelen näin äkkipäätään, että ensin varmasti haluaisivat jututtaa sinua siitä, mitä haluaisit tehdä, ja miksi haluaisit nimenomaan seurakuntaan, jollet itse oikein usko muuta kuin "nyhjäisyyn" --yleensä tarvitsee olla sen seurakunnan jäsen, ensin tulla uskoon niinkuin tavallisesti sanotaan. Mutta kaikenlaista puuhaa löytyy kyllä seurakuntien piiristä tekeville, koska yleensä ei palkkaa saa kuin pastori ja joku lapsityöntekijä, muu toiminta on innokkaitten käsissä sitten! :) Sinusta olisi kyllä iloa ja apua missä vaan, veisivät vielä kuin lennossa..
Työttömienyhdistykset pyörivät varmaan työllistämis-ja vapaaehtoisvoiminkin, mutta en tiedä onko niillä mitään viikonloppuisin. Vanhusten hoitokodeissa tarvitaan ulkoiluttajia (jopa pyörätuolien lykkääjiä) varmasti myös lauantaisin ja sunnuntaisin, lehden ääneenlukijoita tai muuten juttukavereita oleskelutiloissa, kun hoitajat omissa töissään.
Olisipa mukava, kun löytäisit ensihätään jonkun mukavan ihmisen ystäväksi kuitenkin, voisitte piipahtaa toisillanne kahveilla tai käydä lenkillä, jossain. Shoppailemassakin voi käydä halvalla vaikka kirpputoreilla, itse näen tuttujani usein siellä jonkun, sekin tekee hyvää mieltä.
Kuulun vapaisiin suuntiin. Kyllä sinä voisit tulla ainakin meille esim. puutalkoisiin, myymään kirppiksellä, avustamaan ruokajakelussa. Ei me sinua saarnaamaan laitettaisi.
Ikävä että olet kokenut tuollaisia uskovaisia.
Laita vaikka lehteen ilmoitus: En juli!, kun seuraavat synttärit lähestyy, niin että varmasti kaikki tietävät, että sulla on synttäri, nekin jotka ei muuten tiedä.
Ja sitten odottele, että kun sinä et juhli, et järjestä tarjoilua, kaikki sun kaverit alkaa järjestämään sulle suurta ylläriä.
Tietysti sitten petyt suuresti, kun se ja se ja vielä sekään ei osallistunut juhlien järjestelyyn ja lahjoihin.
Näin hommataan ilmaiset bileet.
Kiitos kommenteistanne!
Vuoden verran olen ollut Suurella sydämellä toiminnassa mukana, mutta "en kelpaa " enää koska päivätyöltäni en ehdi. Lisäksi heillä ei ole tarjolla mitään mikä nyt kiinnostaisi. Oli kyllä hienoa tuntea tuolloin olevansa edes jollekkin tarpeellinen tuolloin. Selasin tänään sivustoja ja vanhusten atk-apua kaivataan ja jotain ryhmien vetämistä, mutta työaika sanelee nyt paljon. (ja työmäärä=jaksaminen). Kyselin mahdollisuutta osallistua asioimispalveluun iltaisin tai viikonloppuisin, mutta ei...päiväsaikaan kuulemma asiat hoidetaan :(
Pahoittelen myös jo nyt mielipidettäni ja olen samaa mieltä, että pysyn nykyään kaukana kirkon jutuista. Olen törmännyt uskonnon tuputtajiin ja sellaista ei jaksa kuunnella, ateistina. Uskonto,politiikka..2 asiaa joista saa helposti riidan aikaseksi :(
Aika hyvä kommentti: "Ei sinussa mitään vikaa ole. Olet vain todennäköisesti sellainen perustylsä tyyppi. Sellainen, jonka ympärillä kaikilla muilla on jo tarpeeksi muita ihmisiä elämässään. Ja yksinäisyys ruokkii itseään. Yksin on vaikeampaa lähteä mukaan mihinkään -> yksin kotona -> ei senkään vertaa puhuttavaa muille." Olet varmasti aika oikeassa. Yksin ei tule lähdettyä minnekään enää. Ennen ajelin ja kävin harrastukseni myötä siellä täällä joka viikko ja viikonloppu. Se harrastus on lopullisesti päättynyt, aikansa vaan kutakin ja piirit alkoivat olemaan aika sulkeutuneita ja jonne ei enää ole asiaa :( Elämässäni ei myöskään tapahdu oikeastaan mitään. Käyn vain töissä ja tulen kotiin.. Ei lapsia, ei lemmikkejä (allergia) ei siis mitään.
Huithait: ota uudelleen vaan yhteyttä, jos vapaaehtoistyö mielenterveyden parissa kiinnosti, älä luovuta! Ilmoittelen kyllä jos joku kiva juttu löytyy...
Sinulla tuntuu olevan niin samanlaiset ajatukset, eli jos löydät jotain, niin heitä postia vaikkapa: joskus ÄT protonmail com (tämä lanka kuitenkin katoaa netin syövereihin...).
Ajattele, jos sinulla olisi muksuja. Niillä olisi jo muksuja.
Mihinkä sinä kelpaisi?
Päivähoitajaksi. Vaipanvaihtajaksi. Lahja-automaatiksi. Lapsenvahdiksi.
Kaikki aikasi ja rahasi menisi siihen, että yrität taata koko jälkipolvellesi paremman rikkaamman elämän.
Pikkuhiljaa alettaisiin kärttämään sinun rahan käyttöä. Saakeli sentään, sinähän tuhlaat rahoja itseesi, nautiskelet, etkä jätä mitään perinnöksi.
Pikkuhiljaa aletaan miettimään mitenkä tuosta nyt henki lähtisi? Paljonko ja kuka sen perii? Mitä siltä voisi vielä hengissä ollessa nyysiä?
Ei kai se nyt kenenkään umpioudon kanssa ala kaveeraamaan? Vievät vaan sinun - eiku meijän - rahat siis perinnön.
Paljon parempi - helpompi - yksin.