Kuka tietää missä Puolinmäessä on aikoinaan sijainnut vielä 60-luvulla asuinkäytössäkin ollut metsurien kämppä. Olen joskus poikasena asunut siellä eivätkä vanhempani ole enää siinä kunnossa, että pystyisivät paikan selvittämään, ainoa mitä sain irti oli Puolinmäki ja että siinä on ollut linja-autopysäkki lähellä kun sillä kuljettiin. Toki siihen aikaan "lähellä" voi olla jotakin muuta kuin tänään. Museoalueen Rahkamäen kämppä on paljolti samantyylinen. Etsimäni kämppä ja varmaan moni muukin oli suon laidalla, muista 60-luvun lopussa käyneeni siellä hillassa. Kaikki mahdolliset vinkit otetaan vastaan.
Vieremä Puolinmäki
SavoKainuu
1
371
Vastaukset
- yritetäänselvittää
Onko tullut selvyyttä asiaan? Sillä alueella asuneet sen kyllä muistaa ja mulla kyllä tuttuja jotka vois tietää kuulostelen asiaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085