nelosvoitto ???
on siinä huulirasvakauppiaalla ollut kissanpäivät, heh
on siinä huulirasvakauppiaalla ollut kissanpäivät, heh
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hävettää sinun puolesta, onneksi fiksujakin ihmisiä on suomessa.
Menehän ap kasvamaan aikuiseksi ja tule vasta sitten kirjoittemaan.
Lahden torilla ei varmasti ap kaltaista ääliötä kaivata.
No kyllä kieltämättä epäilyttää. Ei mitenkään voi yksi maa olla ilman kepulikonsteja noin ylivoimainen loppukirissä. Ehkä olisi joku pitänyt väliin päästää, niin ei niin epäilyttäisi. Sitä odotan, että milloin iso paukku siellä paukahtaa eli tulee kaikki julkisuuteen. Samanlaisen dokumentin voisi joku tehdä kuin Suomenkin dopingista tehty Sinivalkoinen valhe.
Miksi ei muka voi oli. EI pidö syytää ketään ennen kuin syylliseksi todetaan . Norjalaisille hiihto on kaikki kaikessa.
juu eivät tartte kuljetuksia mihinkään ,turskat voi hiihtää seuraavaan kisapaikkaan
Annetaan Norjan tyttöjen rasvata huulensa. Hoitaako tämän huulien rasvauksen huoltotiimi? Olisin vapaaehtoinen rasvari, naishiihtäjille.
Oli onni että mukana oli vain 4 norjalaista.
Hieno viini korkattu upean Norjan kunniaksi. HEJA NORGE!
Pilluun työnnetty hemohessi silliä, mahoton kirveli kisan alussa?
Sama täällä konjakki maistui.
Mielenterveystoimisto olis sulle oikea paikka. Täysin sairaan ihmisen kirjoitusta.
HEJA NORGE!