Uraa vai ilman uraa?

Teet testiretkiä lähialueille. Opettelet sen kartanluvun ja kompassin käytön. Kastumista välttää kun ei ylitä kohdista joissa virta syö eniten altapäin, voimakas virta. Ja mitä laajemmalle paino asettuu ylittäessä, sitä pienempi riski. Tutkit ylityskohdat sestakepin kanssa. Totta ihmeessä on mukavampaa ilman sivistystä- mutta, opettele perusasiat. Kunnolla että pystyt tekemään tulen luonnossa löytyvillä materiaaleilla, joka kelillä/suojan kyhäämään, tiedät koordinaattisi osapuilleen. Ja varavirtalähde puhelimeen. Luonnon peruselementtien tuntemus auttaa pitkälle. Lumiluolankin kaivamistaito on joskus tarpeellinen, hätätilassa- joten opettelet senkin.
Muistatko yhden sanonnan? Matka ei tapa, mutta vauhti. Eli jaat kokeilujesi pohjalta reitin taukoetappeihin, joilla otat riittävästi lämmintä/haaleaa nestettä, ja palasta. Isommat ateriatauot voi hyvin olla aamiainen, ja päivällinenkin.
Kaikenlainen missä lukee pure new wool, tai wool, on hyvää niin alla kuin päänkin päällä, ja itsellä luontoretkille parhaat käsineet on käsityötä, ja oikeaa villaa- neulakintaatkin on.
Mutta, opettelet niin hyvin suunnistamaan, ettet eksy reisussa, osaat sen tulenteon kuivin tikuin. Jne niin luulisin että pärjeeminen muuttuu iloksi.

Nimim. ahkiossa kirjoittaa hyvää asiaa. Suunnistustaito ratkaisee, ehdottomasti, ilman ei ole asiaa urien ulkopuolelle. Hankikanto, lumiluola eivät merkkaa mitään ilman suunnistustaitoa. Suunnistustaidolla pärjää umpihangessa ja pelkällä pressulla. Ilman suunnistustaitoa lumiluolan tekotaito on yhtä tyhjän kanssa.

En tiedä, onko asiaa. Mutta niillä minä olen pärjännyt. Kerran on pitänyt lumeen tehdä huonossa kelissä kaivanto, ja katettuna se olikin erinomainen majoituspaikka yöksi. Suunta on parempi tosiaan oppia ottamaan, vaikkei näkisi yhtään seuraavista. Aurinkoa, joka on kello jotakin jossakin suunnassa, kuutakaan. Kompassin neulan hakeutuminen vapaasti on aina pohjoinen ja etelä, mutta kumpi on kumpi? Ja kulkija testaa, matkoja, kiintopisteestä kartalta seuraavaan, ottaa aikaa. Eksyneistä itselläkin on kokemusta. Kaverini lähti lakkaretkellä kiertämään ihan väärään- isommalle suolle, jossa on "pohjattomia" paikkoja. Ja nimen omaan tästä varoitin. Ei ilman kännykkää olisi selviytynyt sen vuorokauden puolella. Kehotin kulkemaan tietyllä tapaa tuulen suuntaan nähden, ja kiipeämään rinteeseen, jonka takana oli tie... Mutta, tämä opetti minua, ja häntä etenkin, ettei lähde haahuilemaan muutaman marjan perässä. Tämä ihminen on syntynyt cityssä, itse syvimmässä järvisuomialueen maaseudussa, ja siinä jo suoraan on eroa, onko ihmisellä kokemusta luonnossa liikkumiseen.
Ja ilman kokemuksia ei kannata lähteä hankalammalle talviretkelle. Miten kaikki toimii kädet kohmeisina ja loppuun asti väsyneenä, tai huonon kelin yllättäessä, on kokemattomalle täysi yllätys.
Itse käyn jatkuvasti aina vapaapäivinäni maastossa, tiettyyn mukavuusalueeseen asti. Koskaan ei ole ollut ikäviä yllätyksiä. Varustautuminen, pienimmän riesan tie, eli painoa ei turhaan, mutta välttämätön. Lähialueretkeilyssä en ole tarvinnut ikinä kompassia. Mutta aina se on mukana. Vähintään pystyn palaamaan vastakkaiseen suuntaan minne menin, jos esimerkiksi pilkkireissusta muodostuukin lumimyrsky. Lumikengin tai suksin liikkuvalla ei ole kuin tehtyjen tulien tuoma lämpö, ennen yöpymistä/kotiinpaluuta/taukokämppää- joten vaatetus on aina tarkoin harkittava.

Minua huvittaa joskus oman sukupuoleni kommentoinnit. Hui, karhuja siellä on, ja muuta... mutta mitään kivaa ei koe ellei välillä jätä sivistystä taakseen, kun vain voi, ja on aikaa.

No jos tälläista kysyt....niin ehdottomasti ensin uria pitkin suksilla, koska ei ole kokemusta.....

Ja teltta hyvä makuupussi aina mukana...

sitten kun kokemusta alkaa olemaan niin sitten vaan umpiseen.

Kun on hankikanto, niin urista ei väliä. Sen kun lylyä lykkii etiäpäin. Toki kompassia tarttee seurata ja maastoa tutkailla kartasta, ettei eksy.