Vanhat valtuutetut.

Pyhäjärvi uuteen nousuun uusilla valtuutetuilla? Kyllä vaan!
14482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sellaisilla valtuutetuilla, joilla on halua ratkaista asioita YHDESSÄ, keskustella asioista valtuustosalissa rakentavasti ja kunnioittaa toisten valtuutettujen mielipiteitä.
Myöntää olevansa väärässä tai myöntää, että joku toinen ehdotus onkin parempi ja TYYTYÄ ENEMMISTÖPÄÄTÖKSIIN.

Äänestä

Elekää helevetisä ees unta nähkö! Vanhiissa olis ollu vara parempi, mutta kun tarmokaan ei lähe valtuustoon. Liekö pahoittanut mielensä mustamaalaamisesta joka oli täysin aiheetonta.

Äänestä
  • vuosien toiminta takapiruna ja esilläollen antaa ko. herrasta aiheen olla eri mieltä . ei ole ollut rehellistä ja lainmukaista, vaikka on ammatiltaan OTL

    Äänestä

Valtuustoon kokemusta, omilla aivoilla ajattelevia nuoria, eri alan ammattilaisia, elinkeinoelämään asiantuntijoita, ym eiköhän olis aika hyvä?

Äänestä

Me proossa teemme kaikista asioista eriävän mielipiteen.

Äänestä

Myös tulemme jarruttamaan jatkossakin kaikkia pääpuolueiden esityksiä ja hankkeita.

Äänestä
  • Lisänä rikka rokassa Tita Rinnevaara.

    Äänestä

Näin juuri. Uutta tilalle. Keskustapuolueella hienosti jäänyt paljon ns. vanhoja pois.
Samaa olisin toivonut Proon listalta. Valitettavasti näyttää että tämä lista ei ole uusiutunut, päinvastoin!!
Eli seuraavan 4 vuoden aikana ei mitään uutta odotettavissa. Huutoa, riitelyä, valituksia, katkeruutta, kaunaa, sekasortoa, hämmennystä...

Äänestä
  • Häpeä siä rienaaja, katso omiesi touhut ja toilailut tarkempaan, siis sinä joka olet ilmeisesti uuskeskustan pää-äänenkannattaja!
    Katkeran ilkeämielisyytesi palosta kun käyt aina proon kimppuun. Sellainen sinä, kuin suurmiehesi paitsi että..pyhäjärvellä ei ole leveitä hartioita miehillä vaan leveä perse. ja sehän on miehellä gudaa...??

    1Äänestä

  • Kyllähän ne erään listan naisilla on leveät persuukset ja pönttöjalat.

    Äänestä

Riitely loppuu siihen kun ainoatakaan proota ei äänestetä.

Äänestä

Näinhän asia on,kukaan ei purnaa jos mummot siirtyis mummojen tehtäviin.

Äänestä

Mutta oisko papparoisten aika loppujenkin siirtyä sinne jälkikasvujensa lähelle hoitelemaan pappa tehtäviä. Ainakin moni asia oikenisi hett ja asiat rullaisi paremmin.
Turha asioiden vääntely ja ei muuta mahdollisuutta jäisi sivuun. Laillisuus palaisi kymmenien vuosien jälkeen ja nousukausi alkaisi....

Äänestä

Oli paikallislehdessä hyvä mielipidekirjoitus. Vaaleissa tärkeää että äänestetään puolueita joilla suhteet, verkostot naapureihin, maakuntaan sekä valtakunnantasolle. Kaikki muualle kuin puolueille menneet äänet on hukkaan heitettyjä ääniä.
Puolueilla oli ihan mukavanoloisia listoja, uusia kasvoja jne. Proon lista vaikutti sellaiselta että se ei ollut uusiutunut ollenkaan. Samat vanhat vanhoilla teemoilla, mm. erään ehdokkaan sukkajuttu, matkustelujuttu johon verovaroin tulisi palkata apulainen. Eikö tämä teema ole ollut tapetilla jo vuosia. Ei tämmöisellä proolaisella peruutuspeileihin katsomisella pitäjää kehitetä tai tulevia haasteita hoideta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ääniharava7373737 kirjoitti:

Pyhäjärvi uuteen nousuun uusilla valtuutetuilla? Kyllä vaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu