Voinko luottaa?

Miehelläni on ollut pitkään alkoholin kanssa onglema, kun hän juo, hän juo kerralla liikaa, varsinkin silloin jos meille tulee riita. Tämä taas johtaa siihen, että hän juo lisää ja sen jälkeen ei enää osaa ajatella ja töpeksii.

Viimeksi hän töpeksi sähläämällä itseääni yli 20 vuotta vanhemman naisen kanssa, joka tapahtuma häntä itseäänkin kuvottaa jälkeenpäin. Hän väittää, että ei muista mitään. Kuuli tästä siis jälkeenpäin muilta. (sama työpaikka) Hän ei ollut tiennyt missä on, kenen kanssa ja mitä tekee. Jos hän olisi tajunnut jotain, hän ei olisi tehnyt mitään. Sen uskon, jos hän haluaisi pettää minua, hän tekisi sen niin, että en saa tietää ja varmasti tekisi sen jonkun ikäisensä kanssa ja niin että muistaa itse siitä jotain.

Hän päätti, että lopettaa vähäksi aikaa juomisen kokonaan, että saa taas kontrolin juomisen määrän suhteen hallintaansa. Ennen hän pystyi kontrolloimaan, nyt pystyy kuulemma juomaan vielä saman verran lisää, kun milloin ennen olisi tullut stoppi. Työhön ym. juominen ei kuitenkaan koskaan ole vaikuttanut, alkoholia on vain kerran viikossa, joko pe tai la, eikä edes joka viikko. Ja hän pystyy esim. ottamaan ruoan kanssa viiniä ja se jää siihen. Nämä yliampumiset tapahtuvat harvemmin, mutta niitä kuitenkin on. Eli kyse ei siis ole mistää kovin suuresta? ongelmasta.

Kysynkin, voinko luottaa? Ja voiko ihminen oikeasti juoda niin, että muisti menee? Että ei tiedä mitä tekee? Voiko hän parin kuukauden juomattomuuden jälkeen saada takaisin kontrollinsa vai onko se jo mennyttä?
14978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuulehan Oona.Jos se miehesi todella on noin huonossa kunnossa ollut mitä kerrot,niin tuskinpa on paljoa pystynyt mitään tekemään.

Äänestä
  • En uskokaan, että ovat loppuun asti mitään tehneetkään, mutta "silminnäkijöiden" kertomuksesta tiedän, että lähes alasti olivat olleet ja varmasti olivat yrittäneet harrastaa vaikka mitä. Heidät siis yllätettiin.

    Se mitä "ei tapahtunutkaan" ei muuta sitä tosiasiaa, että hän petti minua.

    Mutta voiko ihminen olla niin kännissä, että tekee asioita joita ei muista ja tekohetkellä ei tajua mistään mitään? Hän kuitenkin on pystynyt esim. riisuuntumaan, mutta ei ole tajunnut kenen edessä...? Sitä en tajua.

    Äänestä

  • Oona kirjoitti:

    En uskokaan, että ovat loppuun asti mitään tehneetkään, mutta "silminnäkijöiden" kertomuksesta tiedän, että lähes alasti olivat olleet ja varmasti olivat yrittäneet harrastaa vaikka mitä. Heidät siis yllätettiin.

    >>Mutta voiko ihminen olla niin kännissä, että tekee asioita joita ei muista ja tekohetkellä ei tajua mistään mitään? Hän kuitenkin on pystynyt esim. riisuuntumaan, mutta ei ole tajunnut kenen edessä...? Sitä en tajua. >>

    Ihminen voi aivan varmasti olla niin tolkuttomessa humalassa, ettei jälkeenpäin muista tekemisistään yhtään mitään.
    Tätä ilmiötä kutsutaan filmin katkeamiseksi.

    >Mutta voiko ihminen olla niin kännissä, että >tekee asioita joita ei muista ja tekohetkellä ei >tajua mistään mitään? Hän kuitenkin on pystynyt >esim. riisuuntumaan, mutta ei ole tajunnut kenen >edessä...? Sitä en tajua.

    Tekohetkellä, oli kuinka kännissä tahansa, tajuaa kyllä mitä on tekemässä. Jos ei tajua, on taju mennyt ja silloin ei edes (silmä)munat liiku.
    Kovassa humalassa tuntee olevansa NIIN viisas ja kaikkivoipa, että vanhat arvot ja opit voi työntää sinne missä ei kuu kumota. Näin se vaan on.

    Muisti voi kyllä nollaantua ja siitä voi saada sen kuvan että ei muka tiennyt mitä oli tekemässä.

    Äänestä

  • Dr.Sauerkraut kirjoitti:

    varmasti,elikkä jos pystyy riisuuntumaan ja suorittamaan aktin niin kyllä 100% varmuudella tietää mitä on tekemässä.sammumispisteessä ei paljon seksit kiinnosta eikä kykene..mutterikaan.
    ja kokemustahan on mulla.!!

    Äänestä

  • muistaa kirjoitti:

    Sammumis piste on aivan eri juttu kuin filmin katkeaminen. Esim. minä olen joskus tapellut siten etten muista pätkääkään, ei taitaisi onnistua tuokaan sammumis pisteessä, no tuon jälkeen kyllä aloin himmaamaan alkoholin käyttöä, silloin ei sattunut vakavempaa sille toiselle eikä itselle, mutta uusiksikkaan en halua kokeilla.

    Äänestä

  • bull shit kirjoitti:

    >Mutta voiko ihminen olla niin kännissä, että >tekee asioita joita ei muista ja tekohetkellä ei >tajua mistään mitään? Hän kuitenkin on pystynyt >esim. riisuuntumaan, mutta ei ole tajunnut kenen >edessä...? Sitä en tajua.

    Tekohetkellä, oli kuinka kännissä tahansa, tajuaa kyllä mitä on tekemässä. Jos ei tajua, on taju mennyt ja silloin ei edes (silmä)munat liiku.
    Kovassa humalassa tuntee olevansa NIIN viisas ja kaikkivoipa, että vanhat arvot ja opit voi työntää sinne missä ei kuu kumota. Näin se vaan on.

    Muisti voi kyllä nollaantua ja siitä voi saada sen kuvan että ei muka tiennyt mitä oli tekemässä.

    "Tekohetkellä, oli kuinka kännissä tahansa, tajuaa kyllä mitä on tekemässä."

    Ei pidä paikkaansa. Ei todellakaan. Minä olen kännissä sekoillut siihen malliin että en missään maailmassa voi uskoa tajuavani selvästi mitä olin tekemässä. Joka tällaista väittää ei itse ole kokenut moista. Lopputulokset ovat olleet sitä luokkaa että yksinkertaisesti en ole voinut olla siinä tilanteessa ymmärtäväinen mitä teen.

    Niinkin voi käydä että herää täysin tuntemattoman naisen kanssa tuntemattomasta paikasta. Mitään ei muista mutta jotain on ilmeisesti hommailtu. Paha siinä on mitään selitellä kun EI MUISTA MITÄÄN eikä ole MITÄÄN KÄSITYSTÄ miten on tilanteeseen joutunut.

    Äänestä

  • täällä. kirjoitti:

    Tiedät varsin hyvin mikä tavoite sinulla on laittaessa lasin huulille. Kyllä se on ne vieraat häpyhuulet useimmiten. Kun tiedät, että kännissä uskallat.

    Ei minkään maan oikeuslaitos pidä humalatilaa lieventävänä asianhaarana mihinkään tekoon. Alkoholin vaikutuksen alainen on yhtä vastuullinen teoistaan kuin selvinpäin olevakin.

    Äänestä

  • täällä. kirjoitti:

    "Tekohetkellä, oli kuinka kännissä tahansa, tajuaa kyllä mitä on tekemässä."

    Ei pidä paikkaansa. Ei todellakaan. Minä olen kännissä sekoillut siihen malliin että en missään maailmassa voi uskoa tajuavani selvästi mitä olin tekemässä. Joka tällaista väittää ei itse ole kokenut moista. Lopputulokset ovat olleet sitä luokkaa että yksinkertaisesti en ole voinut olla siinä tilanteessa ymmärtäväinen mitä teen.

    Niinkin voi käydä että herää täysin tuntemattoman naisen kanssa tuntemattomasta paikasta. Mitään ei muista mutta jotain on ilmeisesti hommailtu. Paha siinä on mitään selitellä kun EI MUISTA MITÄÄN eikä ole MITÄÄN KÄSITYSTÄ miten on tilanteeseen joutunut.

    Kyllä minulla ainakin on useimmiten vieraan saanti mielessä jos alan ottaa lärvejä. Ja usein se on onnistunutkin. Hyvin harvoin jään kiinni. Mutta jos niin käy, viina on hyvä tekosyy. Naiset ovat uskomattoman naiiveja näissä asioissa. Juttu kuin juttu huonoa muistia ja vahinkoa myöden menee jakeluun jos vain hiukan on katuvinaan ja onnistuu saamaan tipan silmäkulmaan.

    Äänestä

"Ja voiko ihminen oikeasti juoda niin, että muisti menee? Että ei tiedä mitä tekee?"

Kyllä voi. Itse olen muutaman kerran menettänyt muistini ja tehnyt niin typeriä asioita että vieläkin vuosien jälkeen hävettää.

Sellaisia asioita joita tällaisessa psykokännissä voi pahimmillaan tehdä ei tekisi ikinä selvinpäin, ei edes tulisi mieleen. On se viina sellaista myrkkyä että kannattaa vähän varoa..:)

"Voiko hän parin kuukauden juomattomuuden jälkeen saada takaisin kontrollinsa vai onko se jo mennyttä? "

Paras kontrolli on olla juomatta. Kyllä niitä muistamattomuuskännejä todennäköisesti tulee lisää, ennemmin tai myöhemmin. Ja silloin voi taas tapahtua vaikka mitä. Korostan vielä että tällaisessa psykokännissä ei todellakaan ymmärrä mitä tekee. Asiaa on vielä pahempi jälkeenpäin muistella siitä syystä että ei vain muista mitään.. muistaa vain sen että on aloittanut juomaan ja muistaa sen että herää jostain ennestään tuntemattomasta paikasta.

Äänestä
  • Niin, hän kyllä tuli kotiin ja heräsi aamulla painajaiseen, sen jälkeen häntä ahdisti joku asia, maanantaina selvisi mikä, koko viikonlopun.

    Ei vaan jotenkin mene jakeluun, että ihminen voi saada itsensä tuollaiseen tilaan.

    Hyvä asia mielestäni on se, että hän itse tajusi omaavansa alkoholiongleman, siitähän se paraneminen lähtee. Mutta juuri sitä pelkään, että jos yritän antaa anteeksi, että tämä toistuu joskus vielä, vaikka hän kuinka yrittäisi olla juomatta enää liikaa.

    Miksi jotkut eivät osaa elää ihmisiksi?

    Äänestä

  • Oona kirjoitti:

    Niin, hän kyllä tuli kotiin ja heräsi aamulla painajaiseen, sen jälkeen häntä ahdisti joku asia, maanantaina selvisi mikä, koko viikonlopun.

    Ei vaan jotenkin mene jakeluun, että ihminen voi saada itsensä tuollaiseen tilaan.

    Hyvä asia mielestäni on se, että hän itse tajusi omaavansa alkoholiongleman, siitähän se paraneminen lähtee. Mutta juuri sitä pelkään, että jos yritän antaa anteeksi, että tämä toistuu joskus vielä, vaikka hän kuinka yrittäisi olla juomatta enää liikaa.

    Miksi jotkut eivät osaa elää ihmisiksi?

    Alkoholismin, huumeidenkäytön ja muunkinlaisen epäsosiaalisen käyttäytymisen geeni on eristetty, eli löydetty.

    Jos tiedettäisiin mitä sille geenille pitäisi tehdä, jotta jotkut ihmiset oppisivat elämään ihmisiksi, niin se olisi Nobelin arvoinen teko.

    Alkoholin käytöllä on tapana joka käyttökerralla hieman lisääntyä, koska toleranssi nousee, eli viinaa tarvitaan yhä enemmän, jotta päästäisiin edes samaan tilaan kuin viimeksi.

    Ovela veijari se viinapiru, koska parin kuukauden tai parin vuodenkin aikana tuo alkoholismi aina vain pahenee siitä huolimatta vaikka olisi pysytellytkin raittiina.

    En halua masentaa sinua, mutta ellei hän itse hae apua esim A-klinikalta yksilöterapiasta, ja todella tunnustaa itselleen, että ongelmaa on, niin se toistuu hyvin todennäköisesti.

    Yksin on hyvin vaikeaa rimpuilla viinaa vastaan, siinä tarvitaan tukea.

    Äänestä

Itseeesi voit luottaa jos haluat. Älä yritäkään juomarin kohdalla... Vai että viinan vika, jos pukki. Heh heh hee

Voihan sitä muisti mennä. Mutta siinä tilassa kun vaatteita riisutaan ei varmaan ollut unehduksissa mikä oli homman nimi. Ymmärrän. Kokeneet naiset saatavat olla ylitsepääsemätön juttu.

Äänestä

Kyllä voi kännissä tehdä asioita, joita ei selvinpäin ikinä tekisi. Voi olla niin kännissä, ettei tosiaan muista mitään. Joskus on 15 minuutissa tapahtunut outouksia, jotka on todella kaduttaneet.

MUTTA se ei vapauta vastuusta, ettei muista. Tämä tuskin tapahtui miehellesikään ensimmäistä kertaa. Niinpä hänen täytyy jo ensimmäinen paukku ajatuksissaan ymmärtää, mihin se voi johtaa.

Ei hyvältä kuulosta, jos hän käsittelee riidat alkoholin eikä sinun kanssasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oona kirjoitti:

Miehelläni on ollut pitkään alkoholin kanssa onglema, kun hän juo, hän juo kerralla liikaa, varsinkin silloin jos meille tulee riita. Tämä taas johtaa siihen, että hän juo lisää ja sen jälkeen ei enää osaa ajatella ja töpeksii.

Viimeksi hän töpeksi sähläämällä itseääni yli 20 vuotta vanhemman naisen kanssa, joka tapahtuma häntä itseäänkin kuvottaa jälkeenpäin. Hän väittää, että ei muista mitään. Kuuli tästä siis jälkeenpäin muilta. (sama työpaikka) Hän ei ollut tiennyt missä on, kenen kanssa ja mitä tekee. Jos hän olisi tajunnut jotain, hän ei olisi tehnyt mitään. Sen uskon, jos hän haluaisi pettää minua, hän tekisi sen niin, että en saa tietää ja varmasti tekisi sen jonkun ikäisensä kanssa ja niin että muistaa itse siitä jotain.

Hän päätti, että lopettaa vähäksi aikaa juomisen kokonaan, että saa taas kontrolin juomisen määrän suhteen hallintaansa. Ennen hän pystyi kontrolloimaan, nyt pystyy kuulemma juomaan vielä saman verran lisää, kun milloin ennen olisi tullut stoppi. Työhön ym. juominen ei kuitenkaan koskaan ole vaikuttanut, alkoholia on vain kerran viikossa, joko pe tai la, eikä edes joka viikko. Ja hän pystyy esim. ottamaan ruoan kanssa viiniä ja se jää siihen. Nämä yliampumiset tapahtuvat harvemmin, mutta niitä kuitenkin on. Eli kyse ei siis ole mistää kovin suuresta? ongelmasta.

Kysynkin, voinko luottaa? Ja voiko ihminen oikeasti juoda niin, että muisti menee? Että ei tiedä mitä tekee? Voiko hän parin kuukauden juomattomuuden jälkeen saada takaisin kontrollinsa vai onko se jo mennyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu