ENKELIT ISLAMISSA

Specsaverss

Kaikki eivät ehkä tiedä että yksi keskeisistä opinkappaleista on usko enkeleihin. Ne ovat thadottomia Allahin palvelijoita, jotka toteuttavat hänen käskyjään ja toimittelevat hänen asioitaan, ja aikoinaan paljastivat uskonnon opit ihmiskunnalle.

Jokaisella ihmisellä on kaksi erityistä enkeliä, jotka kirjoittavat ylös hänen hyvät ja pahat teot ja niistä joutuu "tilille" kuoleman jälkeisessä elämässä.

Opitaan mitä Koraani sanoo enkeleistä:

Ja enkelit sanovat: »Me laskeudumme maan päälle vain Herrasi käskystä. Hänelle kuuluu kaikki, mikä on edessämme ja mikä on takanamme, ja kaikki, mikä on näiden välissä.»
(19:64)

Te, jotka uskotte, uskokaa Jumalaan ja Hänen profeettaansa, siihen Pyhään kirjaan, jonka Hän on hänelle ylhäältä antanut, ja siihen Pyhään kirjaan, jonka Hän ennen lähetti, sillä se, joka kieltää Jumalan ja Hänen enkelinsä, Hänen antamansa Pyhät kirjoitukset ja Hänen profeettansa sekä Viimeisen päivän, on pitkälle eksynyt harhaan. (4:136)

Maria sanoi: »Herra, kuinka minä voin saada lapsen, kun ei yksikään ihminen ole minuun koskenut?» Enkeli vastasi: »Jumala luo, mitä tahtoo; kun hän päättää jonkun asian, sanoo hän vain: 'Tapahtukoon!' ja niin tapahtuu. (3:46)

14

2040

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raamatun.totuus

      Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta,4 joka antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa meidät nykyisestä pahasta maailmanajasta meidän Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan!
      Hänen olkoon kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.
      Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
      joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
      Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
      Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

    • Specsaverss

      Kiitoksia ajatusten jakamisesta, raamatun.totuus, mutta kyllä me tiedämme näitä asioita, että mitä Raamattu sanoo eri asioista. Me, Suomen muslimit, elämme Suomessa, osa meistä on käynyt koulussa samat uskontotunnit kuin suurin osa muistakin, osa on jopa ollut ihan tunnustuksellisia kristittyjä, meillä on kristittyjä ystäviä ja halutessamme osaisimme hakea lisää tietoa kristinuskosta vikka kirjastosta ja hakeutua kristittyjen seurakuntien tilaisuuksiin.

      Kerrotaan aiheesta vielä sen verran, että on myös kuoleman enkeli, joka tulee hakemaan vainajien sielut kuoleman hetkellä. Se mainitaan Koraanissa:

      Sano: »Kuoleman enkeli, joka teitä kaitsee, on maksava teille täyden palkkanne; sitten teidän on palattava Jumalan luokse.» (32:11)

    • Ketäsketäs

      Minä haluaisin tietää, saiko Mohammed Koraanin tai hadithien mukaan ilmestyksiä muiltakin enkeleiltä kuin Gabrielilta? Miten hän varmistui, että kyseinen ilmestyjä oli Gabriel?

      Nyt menen ottamaan selville, mitä sanotaan enkeli Gabrielista. Eri lähteissä.

      • Specsaverss

        Hömmm en edes tiedä, onko sitä mainittu missään, että saiko muilta kuin Gabrielilta, kyllä niissä mitä itse olen nähnyt aina Gabriel mainitaan, kun mainitaan Muhammadille (rh) ilmestynyt enkeli nimeltä. Hän sai varmuuden siitä, kun hän oli profeetta.
        Periaatteessa on mahdolliista, että muutkin voi aistein jotenkin havaita enkeleitä, mutta muut perustyypit ei voi olla varmoja, että onko se enkeli vai ei. Hadithin mukaan esim. yksi mies oli lukemassa/lausumassa Koraania kun hän näki erikoista valoa ja vieressä oleva hevonen alkoi käyttäytyä oudosti. Mies kysyi Muhammadilta (rh) , että mistä siinä oli kyse ja Profeetta Muhammad (rh) kertoi, että se oli kohtaaminen enkelin kanssa. Koska hän oli Jumalan profeetta, niin hän saa Jumalalta tietää asioita varmuudella!


    • enkelittodistavat

      Samoin enkelitkin ja ihmiset, joilla on tieto ja jotka pysyvät totuudessa, todistavat: »Ei ole muuta jumalaa kuin Hän, mahtava, viisas». 3:17

      • pypiypiypiyp

        Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
        joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
        Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
        Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.


    • Sorikunsanoin

      Enkelit ovat kuolleiden ihmisten sieluja, ei sen kummosempia olentoja. On pahoja sieluja ja hyviä sieluja sekä siltä väliltä. Enkelillä ei ole siipiä, ne ovat taiteilijoiden mielikuvitusta. Meistä kaikista tulee enkeleitä tuonpuoleisessa. Sielun kehitystasosta riippuu mille tasolle pääsemme tuonpuoleisessa ja kuinka kauan olemme siellä ennen paluuta takaisin maan päälle.

      • Jumalapalkitsee

        Tämä on länsimainen puhetyyli, joka ei varmaan ehkä perustu kristinuskoon kuitenkaan - myöskään islamissa ei uskota näin, enkelit eivät ole olleet ihmisiä, eikä ihmisistä tule enkelihahmoja. Enkelit eivät ole kuolevaisia, eikä niillä ole omaa tahtoa. Jumala loi ne valosta, palvelemaan Häntä, tekemään tehtäviä Hänelle, kuten hakemaan kuolevien ihmisten sieluja ja ilmoittamaan Koraania ihmiskunnalle.


    • Anonyymi

      Ylistys Jumalalle.
      Joskus netissä törmäsin että on jotkut jotka sanoo, että kertoo ihmisille mitä enkelit sanoo... authu billah eli Jumala varjelkoon. Islamissa tämä on shirk. Me tavalliset ihmiset emme tiedä mitä enkelit sanoo. Vain Jumala antoi erityisille ihmisille hetkiä, jolloin näki mitä enkelit sanoi, kun enkeli kertoi Marialle että Jeeuss synty, kun Gabriel ilmoitti viimeiselle Lähettiläälle Allahin viesti eli Koraani !
      Kukaan me emme näe enkelit ja emme saa enkeleiltä viestiä
      Eikä enkelit päätä, mitä meille tapahtuu, Allah päättää kohtalon
      Yksi ns. perususkomus islamissa: enkelit, toinen kohtalo

      Jos joku sanoo hän tietää, mitä enkelit sanoo, se ei totta, kunhan puhuu

    • Anonyymi

      Muslimit ajattelevat yhä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä voi kohdella eri tavoin kuin muita ihmisiä. Mistä tämmöinen viha johtuu?

    • Anonyymi

      Jumala on suuri

      • Anonyymi

        taitaa olla sulla housuis


    • Anonyymi

      Päivän Sana
      11.05.25

      Hänen luokseen tuli silloin muuan spitaalinen. Mies heittäytyi maahan hänen eteensä ja sanoi: ”Herra! Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut.” Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: ”Minä tahdon. Tule puhtaaksi.” Heti mies parani taudistaan. Matt. 8:2–3

      On opetettu niinkin, ettei saa epäillä Jumalan tahtoa parantaa, vaan tauteja on vain kylmästi käskettävä lähtemään ihmisestä. Jos ne eivät lähde, ei vika ole Jumalan tahdossa, vaan ihmisen uskossa. Näin on laskettu monien sairaiden ja heikkojen kannettavaksi taakkoja, joita nämä eivät kykene mitenkään kantamaan. Sanojat vastaavat kerran sanoistaan Jumalalle, enkä todellakaan tiedä, miten he aikovat kovuuttaan perustella. Jo Isä meidän -rukouksessa Jeesus opettaa meitä rukoilemaan Jumalan tahdon tapahtumista kaikessa. Hän voi parantaa sairautemme hetkessä, jos hän niin tahtoo. Jos hän jättää kannettavaksemme sairauden, on sillä jokin tehtävä. Kaikessa me kristittyinä sanomme aina: ”Sinun tahtosi tapahtukoon, rakas Jumala, sinun, ei ihmisen.” Silloin meille voi käydä vain hyvin.

      Jokaisen pitää / kuuluu kantaa kortensa kekoon
      - ei keon kuulu elättää siihen kuulumattomia

      • Anonyymi

        Se on vapautuksen kosketus ja ymmärryksen esilletulo - täydessä luottamuksessa.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1471
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1073
    3. 80
      945
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      703
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      684
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      680
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      658
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      113
      629
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      506
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      498
    Aihe