Tuleva kuntavaalikausi tuonee huoltosuhteiden ylläpitämiseksi ja yhteisvastuun kantamiseksi mullistavia muutoksia, jatkuvaa liikettä kokonaisuuksien muuttamiseksi ja nykyisen käytännön vatkausta, jopa turhauttavaa muokkausta.
Kunnan päätöksentekoon pitää valmistella myös hallinnon osalta "muutosturvaa".
mm. sivistyslautakuntaa-hallintoineen, pitää tarkastella useamman muuttujan kautta.
Nykyinen sivistys ei ole koulutussivistystä, "valmentavan" varhaiskasvatuksen pitää tulla tehokkaammaksi, pehmeämmäksi resursseja lisäten, lisäksi sivistyspuoli se on laajentunut hyvinvoinnin, liikunnan, liikuttamisen ja harrastamispaikkojen myötä ihan eri asentoon.
kunnan hyvinvointia on kiinteästi ihmisen kokonaisuus, mieli,-tunne- järkibalanssia ja arkisten lihasten huoltoa ja pysyvyyttä. Raha se tämänkin kokonaisuuden liikuttaja, polttoaine, moottoreita ovat päätöksenteon ihmiset, jotka jakavat polttoainetta omien intohimojensa mukaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.