Ongelmani on tämä.se olo kun ei ole syöny pitkään aikaan, no sitä tuntee ittensä tosi kevyeksi ja olo on ihana.mä olen sillon tosi ylpeä ittestäni.aiemmin olin oikea herkkusuu ja yritän välillä nykyäänkin muka herkutella mutta nykyään siitä tulee usein tosi läski olo eikä oikeastaan edes sitten haluta syödä yhtään mitään.toisaalta tahtoisin olla naisellisen näköinen nainen en luukasa mutta nykyään on yhä useammin niitä päiviä kun ei vain yksinkertasesti ole nälkä,ei vaan tee yhtään mieli ruokaa,kun se nälkäkin lähtee kahvia juomalla. eilen paistoin lettuja ja söin niitä tänä aamunakin vaikkei oikeastaan edes olis haluttanu kun musta oikesti tuntuu että sitä vois olla syömättäkin vaikka kuinka pitkään..yks asia vielä.voiko se olla normaalia että pitää lähteä käymään lenkillä kello 12yöllä kun huomaa syöneensä liikaa kun oli tarkotus tai sinä päivänä meinas syödä.käyn yleensä joka päivä jotain 2-3kertaa lenkillä. yleensä koulun jälkeen heti n.tunnin lenkin ja myöhemmin 2 noin puolen tunnin lenkkiä tai yhen pitemmän.mä en malttais millään istua aloillani esim. telkkua katsellen vaan koko ajan pitää olla liikkeessä.
vaivaa
L.I.B
0196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.