Esitelmät ujous ahdistus

Kun opettajat sanovat, että esitelmistä oppii, he eivät tarkoita sitä, että kuuntelijat oppivat aiheesta. He tarkoittavat sitä, että sinun kaltaisesi uusavuttomat pelkurit oppivat puhumaan ihmisten edessä niinkuin normaalit ihmiset.

Jos oppilas kokee esiintymisen nöyryyttävänä ja ahdistavana, pitäisi opettajan antaa muita vaihtoehtoja suorittaa esitelmä. Esim. esitelmöidä vain opettajalle ilman muiden läsnäoloa tai jättää esitelmä kirjallisena opettajalle. Luokan edessä laulattamisestakin on jo luovuttu aikoja sitten. On tajuttava se, että kaikki eivät ole eivätkä koskaan tule esiintyjiksi. Joillekin jo pelkkä viittaaminen oppitunnilla on ahdistavaa. Tällöin on sanomattakin selvää, ettei luokan edessä pysty mitenkään esiintymään.
Hyvän opettajan tulisi ymmärtää oppilaita, joilla on esiintymispelkoa. Pieni ramppikuume ei yleensä pahenna tilannetta, vaan voi olla jopa hyväksi. Pelkotila (fobia) on sitten asia erikseen. Tässä tilassa ei itse voi tehdä paljoakaan, paitsi päästä äkkiä pois tilanteesta.
Opetussuunnitelmissakin korostetaan oppilaslähtöisiä vaihtoehtoja, jos tavanomainen suoritus ei onnistu/sovellu.
Valitettavasti asiaa vähätellään edelleen. Vähättelijöiden pitäisi itse kokea voimakas ahdistus/paniikkikohtaus, niin muuttuisi asenne kärsiviä kohtaan.
Pelkotilojen hoito kuuluu ammatti-ihmisille, eikä opettajan painostuksella ole muuta kuin tilannetta pahentava vaikutus.
Sosiaalisesta pelkotilasta ja/tai paniikkihäiriöstä kärsivien pakottaminen luokan eteen on verrattavissa uimataidottoman heittämiseen veteen. Joskus on tehty näinkin karaistuksen nimissä, jolloin lopputuloksena on ollut lopunikäinen uintikammo.

Hei, ota asia puheeksi kouluterveydenhoitajan kanssa terveystarkastuksen yhteydessä tai käy itse hänen luonaan kysymässä neuvoa. Minulla on saman ikäinen tyttö, jota kovasti pelottaa viittaaminen, tunnilla puhuminen, esitelmien pitäminen ja yleensäkin huomion kohteena oleminen. Hän sanoo, että on välitunnit aina yksin ja hänen on vaikea saada kavereita, kun ei ole puhelias. Hän ei itse uskaltanut ottaa asiaa puheeksi kouluterveydenhoitajalla tarkastuksessa, joten soitin hoitajalle jälkikäteen ja hän antoi tytölle uuden ajan. Tyttö kävi hoitajan luona ja teki siellä jonkinlaisen testin laittamalla rastin ruutuun, että miten paljon jännittää ja ahdistaa erilaiset tilanteet. Terveydenhoitaja jutteli asiasta opettajille ja nyt opettajat kysyvät ainoastaan, jos hän viittaa, kun aiemmin oli opettajia, jotka kysyivät, vaikka ei viitannut ja se ahdisti tyttöä kovasti. Esitelmiä ei tarvitse enää pitää koko luokan edessä, vain sellaisessa pienessä ryhmässä, jossa on myös pari muuta jännittäjää. Kannattaa terveydenhoitajalle tai vanhemmille kertoa ja pyytää neuvoa, ettei pääse pelko kovin suureksi kasvamaan. Toki omaan terveyskeskukseen voi lääkärille tai psykologille käydä asiasta juttelemassa.

Ymmärrän tosi hyvin miltä toi tuntuu,tärkeintä on se että opet tietää asiasta nii ne osaa suhtautua siihen koska joillekin esiityminen on vaikeaa.Esiintymistä voit kuitenkin harjoitella kotona lukemalla ääneen vaikka porukoille tai peilin eessä.Pääsin pahimmasta pelosta kun keskityin esiteltävään kirjaan joka oli mieluinen ja alkutakeltelun ja paniikin melkein iskiessä jatkoin vaan puhumista ja porukka luokassa vaan kuunteli hiljaa,silloin tuntui jopa mukavalta eikä jännittäny enää niin kovasti.Kannattaa puhua opelle ja vanhemmille.

En haluis käyttää sanaa vainoharhainen mutta en löydä parempaakaan vaihtoehtoa, joten sillä mennään. Olet vainoharhainen. Ketään ei kiinnosta sun viittaukset, oikeat tai väärät vastaukset tai yskimiset. He ehkä uhraavat millisekunnin elämästään ja tiedostavat että jaa nyt toi yks yskäs ja jatkavat elämäänsä. Ei sua kukaan siitä ala kiusaamaan.

Ihmiset pelkäävät vain yhtä asiaa ja se on epävarmuuden tunne, tieto siitä että ei ole varma mitä seuraavaksi tapahtuu. Päättelisin että et varmaan ole koskaan aikaisemminkaan viitannut tai puhunut muiden edessä, ja koska sinulla ei nyt ole siitä kokemusta; pelkäät sitä.

Kannattaa kokeilla viittaamista ja vähän "rohkeammin" elämistä. jos huomaat että sinua kohdellaan sen takia huonommin vasta silloin sinulla on hyvä syy olla ujo ja sisäänpäinkääntynyt.

Kirjoitat sujuvasti ja fiksusti ongelmasta, joka nyt varmasti tuntuu vaikealta. Et ole asian kanssa yksin. Nuorena on luonnollista pohtia itseään ja ajatella, miten muut sinuun suhtautuvat. Temperamenttikin, oma luonteinen tapa suhtautua uusiin tilanteisiin vaikuttaa.

Minua auttoi aikoinaan se, kun isäni sanoi:"Voi kuule, jos ihmiset tietäisivät,kuinka vähän toiset ihmiset heitä ja heidän tekemisiään miettii, moni suhtautuisi paljon rennommin itseensä." Itse lopetin mokaamisen pelon sillä,että hyväksyin omat mokani ja aloin nauraa töppäilyilleni.

Kerran oma esitelmäni meni niin pieleen,että luokka purskahti nauruun. Yritin esitellä, miten tomaattisiivuja voi käyttää kasvonaamiona. Siivut luiskahtivat luokkakaverin,avustajani kasvoilta puseron sisään. Opettaja oli vähän happaman näköinen. Ensin nolostun,mutta purskahdin itsekin nauruun. Pieleen meni,mutta hengissä selvittiin ja se oli hyvä opetus.

Eräs tuntemani professori,joka kouluttaa lääketieteen opiskelijoita sanoi, että kukaan ei jaksa kuunnella toisen esitelmää kovinkaan monta minuuttia, sen jälkeen kuulijan ajatukset rupeavat harhailemaan omissa asioissa. Esitelmän pitäjän ei kannata ottaa esiintymistään liian vakavasti.

Professori nimenomaan yrittääkin keksiä keinoja,joilla esitelmistä saisi niin kiinnostavia,että kuunelijoiden mieli ei herpaantuisi. Joten älä mieti turhaan, mitä toiset sinusta ajattelevat.

Mitä enemmän esiinnyt ja myös annat itsellesi luvan mokata, sitä rennommin osaat elää. Jännitys on luonnollista, muista palkita itsesi esityksen jälkeen,meni esitys miten meni. Jos esitys menee tosi huonosti lupaa itsellesi tosi ihana palkkio! Silloin ei jännitä niin paljon. Oikeesti!