Tottakai se on tyhmin otus tällä hetkellä maapallolla. Tuhonnut oman elinympäristönsä viimeisten sadan vuoden aikana. Mikään muu olio ei varmaan kykene samaan. Ei vaikka yrittäis.
Kyllä ihminen on tyhmä.
2
141
Vastaukset
- NäinOnMaailmanMeno
Ja silti populaatio eikun lisääntyy. Ei näytä elinympäristön tuhoaminen haittaavan menoa ollenkkaan, tässä sitä vain porskutetaan.
Lähdenpä tuosta ökymasturillani vähän hakkaamaan metsää, ja heitän roskapussit mennessä ikkunasta pientareelle. - Thors
No, eipä tarvinnu kovin kaukaa sitä tyhmyyttä hakea.
Se on aivan tyhjä vänkyttää. Lämpötilan nousu on jo nyt katastrofaalista. Suomen talvet ovat olleet ja menneet.
Esim. 1950 lukuun verrattuna joulu ja tammikuun keskilämpötilat ovat nousseet lähes kolmella asteella. Koko vuoden lämpötila n. 1,8 astetta.
Merivedet lämpenee, Pohjoisnavan ja Grönlannin jäätiköt sulavat.
Kyllä siinä vielä ihmisen itsekkyys punnitaan, eikä mene kauan.
Valitettavasti P. Linkola on täysin oikeassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2574590Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412762Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751749Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061594Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 551334
- 931245
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2081116- 471109