SE - Rehellisyys

Kouvolan Anttilan loppuunmyynnistä kehkeytyi oikeusriita — työntekijät ostivat elektroniikkaa polkuhintaan, yhtiö antoi kenkää

8.3.2017 5:08
Kuva: Katja Juurikko
Kouvolan keskustan Anttilan hyllyt tyjentyivät tuotteista ennen liikkeen sulkemista heinäkuussa 2014.

Kolme Kouvolan keskustan Anttilan entistä työntekijää vaatii Anttila oy:ltä ja K-Citymarket oy:ltä perusteettomien irtisanomisten takia yhteensä yli 80 000 euron korvauksia. Yhtiöt vaativat kanteiden hylkäystä ja 2 000 euron korvauksia taloudellisten menetysten takia.

Juttuja käsiteltiin Kymenlaakson käräjäoikeudessa tiistaina. Tapaukset liittyvät Kouvolan keskustan Anttilan lakkauttamiseen ja sitä edeltäneeseen tyhjennysmyyntiin. Myymälä suljettiin heinäkuussa 2014.

Riitaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa kevättalvella 2014, kun Anttila ilmoitti sulkevansa Kouvolan keskustan liikkeen.

Yhtiöiden mukaan noin kymmenen Anttilan työntekijää alkoi myydä toisilleen tuotteita selvään alihintaan ilman johdon suostumusta. Tuotteiden alennusprosentti oli 70—90. Esimerkiksi 800 euron arvoinen televisio myytiin työntekijälle 180 eurolla ja 400 euron arvoinen tietokone 100 eurolla.

Asiakkaille myönnetyt alennukset vastaavista tuotteista olivat 20—50 prosenttia.

Nyt oikeudessa korvauksia hakevista työntekijöistä kaksi irtisanottiin Anttilasta kesäkuussa 2014. Yksi ehti siirtyä Keskon vanhana työntekijänä Kouvolan K-Citymarketiin, josta hänet irtisanottiin saman vuoden elokuussa.

Työsuhteet katkaistiin ilman irtisanomisaikaa. Yhtiöt katsovat, että työntekijät rikkoivat tuotteiden ale-myynnistä annettua ohjeistusta ja hankkivat taloudellista hyötyä työnantajan kustannuksella.

Siitä ei ole tietoa, irtisanottiinko myös muita väärinkäytöksistä epäiltyjä työntekijöitä.

Työntekijöiden mukaan he noudattivat voimassa olevia ohjeita eivätkä syyllistyneet väärinkäytöksiin. He vaativat takautuvasti irtisanomisajan palkkaa ja korvauksia työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.

Yhtiöt tekivät työntekijöiden toiminnasta tutkintapyynnön poliisille, mutta juttujen tutkinta lopetettiin kesäkuussa 2015.

Yhtiöiden mukaan viranomaisilla ei ollut aiemmin tarkkaa tietoa sisäisten ostojen alennusprosenteista tai siitä, että Anttilalla oli selvä ohjeistus henkilökunnan osto-oikeuksista. Vastausasiakirjassa todetaan, että asia on annettu uudelleen poliisin tutkittavaksi.

Aapo Mentula
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Nemuuteime kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu