Olen aivan järkyttynyt kun sain tietooni että jos ja kun lapseni menee kesätöihin vähennetään toimeentulotuestamme lapsen perusosa eli 341€!!! Ja ennenkuin joku alkaa jeesustelemaan niin tiedoksi että olen itsekkin töissä, mitä nyt hyvin huonopalkkaisessa ja siksi saan toimeentulotukea. Tiedän että lapsellani olisi mahdollisuus saada ainakin kuukaudeksi hommia ja tienata noin 500€. Siitä hänen sitten pitäisi maksaa taloutemme laskuja 341€ ja hänelle itselleen jäisi oikein hurjat 159€ kuukauden työstä. Miten tämä touhu voi kusta näin pahasti? Uskomatonta!
Nuoren kesätyö
59
847
Vastaukset
- Vaisillee
Mistä työstä maksetaan noin vähän, vai onko työ osa-aikaista?
- työnorjatyön
Eikös se ollut niin, ettei alaikäisellä saa teettää normipitkää työpäivää? Siksi kai palkkakin on pienenpi, kun ei tunteja tule kuussa kovin paljon. Eri asia tietysti on esim. ammattikoululaisen työharjoittelu. Silloin voidaan teettää pitkiä päiviä. Mutta palkkaahan ei makseta, joten eihän se olekaan oikeaa työtä, eihän...
- Vaisillee
Riippuu siitä, mikä katsotaan alaikäiseksi? Omat muksut ovat kuukaden pestistä saaneet 1000 euroa/kk tai enemmän.
15–17-vuotiaat työntekijät:
Säännöllinen työaika: 8 h/vrk, 40 h/vko
Ylityö: Enintään 80 h/vuosi, poikkeusluvalla lisäksi 40 h/vuosi
15–17-vuotiaiden työaika enintään 9 h/vrk 48 h /vko
Työajan sijoittelu: Klo 6–22 (kotitaloustyössä klo 23 asti), 15 vuotta täyttänyt 2-vuorotyössä ammattikoulutuksen saamiseksi enintään klo 24 asti
Keskeytymätön vuorokausilepo: 12 h/vrk
Viikkolepo: 38 h/vko - tttuki
Osa-aikainen homma. Poika pääsisi tuurailemaan välillä tutun kaupalle. Mutta nyt en tiedä voinko päästää. 341€ on valtava summa meidän taloudessa!
- Lapsiisälle
tttuki kirjoitti:
Osa-aikainen homma. Poika pääsisi tuurailemaan välillä tutun kaupalle. Mutta nyt en tiedä voinko päästää. 341€ on valtava summa meidän taloudessa!
isän huoltoon- ja hoitoon; ei elatusta
- Vaisillee
tttuki kirjoitti:
Osa-aikainen homma. Poika pääsisi tuurailemaan välillä tutun kaupalle. Mutta nyt en tiedä voinko päästää. 341€ on valtava summa meidän taloudessa!
Mutta ajattele lapsesi tulevaisuutta! Opetatko hänelle, että työnteko ei kannata, kun toimeentulotuen lapsen perusosalla hän voi maata koko kesän kotona?
Jos hän menee kesätöihin, hän saa työkokemusta ja se on jotain mitä sinä et pysty hänelle toimeentulotuella korvaamaan! - tttuki
Lapsiisälle kirjoitti:
isän huoltoon- ja hoitoon; ei elatusta
Minä olen isä. Lapsi ei halua takaisin äidilleen.
- tttuki
Vaisillee kirjoitti:
Mutta ajattele lapsesi tulevaisuutta! Opetatko hänelle, että työnteko ei kannata, kun toimeentulotuen lapsen perusosalla hän voi maata koko kesän kotona?
Jos hän menee kesätöihin, hän saa työkokemusta ja se on jotain mitä sinä et pysty hänelle toimeentulotuella korvaamaan!Poika on jo ehtinyt suunnitella että ostaa osia mopoonsa joita sitten yhdessä ruuvaillaan ja uuden kypärän kun vanhasta visiiri rikki. Nyt saan sanoa että joo suunnittele vaan mutta työstäsi et saa kuin kokemusta sillä välin kun kaverit mopoilevat rannalle ja jäätelölle. Että näin tämä yhteiskunta toimii, vähempiosaisia ei tueta ja lapsista pakotetaan tekemään työnvieroksujia jo nuorena.
- Vaisillee
Mutta etkös se ole sinä, joka hänestä työtä vieroksuvan kasvattaa? Et taida olla itsekään töissä, kun tuo tuki on teille näköjään ihan elinehto?
No sellainen poika, kuin isänsä. Sano juu, että ei työnteko kannata, kun melkein saman rahan saat kun mopoilet vaan koko kesän.
Joku toinen isä sanoisi, että hyvin voit tehdä osapäiväduunia tutun kaupalla. Tiedä vaikka siitä ura urkenisi, etkä ehtisi olla joutilaana pahanteossa.
Millainen isä sulla oli? Oletko tullut isääsi? Kyllähän se silleen on, että tuo vähempiosaisuus perityy, enkä yhtää ihmettele, miksi. :( - tttuki
Vaisillee kirjoitti:
Mutta etkös se ole sinä, joka hänestä työtä vieroksuvan kasvattaa? Et taida olla itsekään töissä, kun tuo tuki on teille näköjään ihan elinehto?
No sellainen poika, kuin isänsä. Sano juu, että ei työnteko kannata, kun melkein saman rahan saat kun mopoilet vaan koko kesän.
Joku toinen isä sanoisi, että hyvin voit tehdä osapäiväduunia tutun kaupalla. Tiedä vaikka siitä ura urkenisi, etkä ehtisi olla joutilaana pahanteossa.
Millainen isä sulla oli? Oletko tullut isääsi? Kyllähän se silleen on, että tuo vähempiosaisuus perityy, enkä yhtää ihmettele, miksi. :(Töissähän minä jokapäivä. Käteen jäävä osuus alle 1200€ kuukaudessa, niin pakko se on tttukea hakea. Se on hienoa että sinä pystyt tuosta vain antamaan lapsellesi kuukaudessa 341€ käyttörahaa. En odottanutkaan että varakkaat vähempiosaisia edes ajattelisivat. Kiinnostaisi kuulla muita samassa jamassa olevia.
- Vaisillee
Mikä on tuo 1200 euroa kuukaudessa. Siis kun otetaan verot pois nettopalkkasi on 1200 euroa??? On kyllä aika noloa, että tällainen pienipalkkainen nainen tienaa paremmin. Mitä muuta kuin verot olet tuosta palakastasi vähentänyt, että pääset 1200 euron summaan?
Mulla jää käteen alle 1700 euroa, mikä on aika lailla palkkatason alarajalla. No miehellä palkka on paljon parempi.
Kannattaa nyt kuitenkin poikaa rohkaista työntekoon ja koulutukseen, että pääsisi edes minimipalkoille, kuten minä olen nippanappa päässyt. - tttuki
Aukeniko oikein silmät. Kyllä pienituloisia kokopäiväpalkansaajia on olemassa. Käteenjäävä osuus 1000-1200 €! IS vai IL tuosta juuri uutisoikin, etenkin heitä löytyy palvelualoilta. Nyt voitkin paukutella henkseleitäsi ja viedä lapsesi Mäkkiin syömään, kaikki kun ei voi. Ja tässä hienossa hyvinvointivaltiossamme köyhien lapsille kostetaan heidän mahdollisista kesätöistään.
- Vaisillee
Vaikea uskoa, että Suomessa verotus on noin kova, että täyttä työpäivää tekevällä ihmisellä jää 1200 euroa käteen verojen jälkeen ja olet vielä miespuolinen henkilö, jotka nauttivat "munalisää"! Apua!
Sitä suuremmalla syyllä, kannusta poikaasi tekemään työtä, jospa hänen ei tulevaissuudessa tarvitsisi kerjätä toimeentulotukea. - Metsätyömieheksi
tttuki kirjoitti:
Aukeniko oikein silmät. Kyllä pienituloisia kokopäiväpalkansaajia on olemassa. Käteenjäävä osuus 1000-1200 €! IS vai IL tuosta juuri uutisoikin, etenkin heitä löytyy palvelualoilta. Nyt voitkin paukutella henkseleitäsi ja viedä lapsesi Mäkkiin syömään, kaikki kun ei voi. Ja tässä hienossa hyvinvointivaltiossamme köyhien lapsille kostetaan heidän mahdollisista kesätöistään.
Juu, on se niin tttuki, että sinun olisi kannattanut pitää housut jalassa, koska köyhyys tosiaan perityy.
Voitko ajatella että tuon huonopalkkaisen päivätyösi lisäksi (hoitoallalako olit?) tekisit vaikka puunkaatoa tai jotain muuta miesvaltaista työtä, josta pääsee aika hyviin tienesteihin? - tttuki
Kyllä näinhän se on että olen paskapalkkaisessa työssäni ihan vain naisten tasaarvon takia. Ja todellakin aion kannustaa lastani tekemään työtä ilmaiseksi. Haloo!
- Vaisillee
Ai, kuinka niin naisten tasa-arvon takia? Miten se on juuri tasa-arvon syytä, että olet töissä nälkäpalkalla?
Ja eihän lapsesi tekisi työtä ilmaiseksi! Sinä vain joutuisit luopumaan tuesta eli ilmaisesta rahasta, joka ei sinulle sitten kuuluisi, kun lapsesi tekisi keästyötä.
Yritä saada mukula selaiseen kesäduuniin, josta maksetaan melkein sama palkka kuin sinulle jää verojen jälkeen. Meillä kaupunki maksaa koululaisille kesätyöstä tuon noin tonnin kuussa.
Voi myös olla hyvä miettiä, kannattaako vaihtaa kotikuntaa, jos teillä ansiot jäävät noin heikoiksi. - tttuki
Itse juuri ihmettelit miksen miehenä saa työstäni munalisää... Ja katsos en minä ainakaan huvikseni sitä toimeentulotukea hae. Kaikki menee elämiseen mitä tuleekin. Mistä hitosta muka irroittaisin lapselleni 341€, vaikka olisin syömättä koko kuukauden en millään edes siitä saisi pojalleni tuota summaa.
- Vaisillee
Okei, tuossa kohtaa tasa-arvo siis toteutuu, että olet alalla, jolla on surkea palkkataso, koska se on naisvaltaista. :)
Mutta ajattele, et tarvitse tt-tukea niin paljon, kun lapsi on tutustumassa työelämään ja saa vielä enemmän rahaa kuin tuon lapsikorotuksen. Etkö oikeasti näe tätä mitenkään positiivisena asiana? Se 500 euroa menee tietenkin lapsellesi ja sinun tulosi pienenevät 341 euroa ja tämä on korvamerkitty ruokaan? Eikö alallasi ole mahdollista tehdä ylityötä, yötyötä?
Tai sitten on se puunkaatokin yhtenä vaihtoehtona, jos moottorisaha pysyy kädessä. - tttuki
Vaisillee kirjoitti:
Okei, tuossa kohtaa tasa-arvo siis toteutuu, että olet alalla, jolla on surkea palkkataso, koska se on naisvaltaista. :)
Mutta ajattele, et tarvitse tt-tukea niin paljon, kun lapsi on tutustumassa työelämään ja saa vielä enemmän rahaa kuin tuon lapsikorotuksen. Etkö oikeasti näe tätä mitenkään positiivisena asiana? Se 500 euroa menee tietenkin lapsellesi ja sinun tulosi pienenevät 341 euroa ja tämä on korvamerkitty ruokaan? Eikö alallasi ole mahdollista tehdä ylityötä, yötyötä?
Tai sitten on se puunkaatokin yhtenä vaihtoehtona, jos moottorisaha pysyy kädessä.Eli kun lapsesi ovat kesätöissä he maksavat osuuden vuokrasta, sähköstä, vedestä, roskalaskusta, ym sekä omat menonsa kuten vakuutuksensa, puhelinlaskunsa, työmatkakulunsa sekä ruokansa? Vai onko se vain köyhien lasten velvollisuus?
- aokwkp
Vaisillee kirjoitti:
Mikä on tuo 1200 euroa kuukaudessa. Siis kun otetaan verot pois nettopalkkasi on 1200 euroa??? On kyllä aika noloa, että tällainen pienipalkkainen nainen tienaa paremmin. Mitä muuta kuin verot olet tuosta palakastasi vähentänyt, että pääset 1200 euron summaan?
Mulla jää käteen alle 1700 euroa, mikä on aika lailla palkkatason alarajalla. No miehellä palkka on paljon parempi.
Kannattaa nyt kuitenkin poikaa rohkaista työntekoon ja koulutukseen, että pääsisi edes minimipalkoille, kuten minä olen nippanappa päässyt.Palkkatasoja on monia. Itse tienasin aiemmin eräässä johtotehtävässä pikkufirmassa 1500e/kk, miinus verot... Eli aika samoin kuin aloittaja. Minullakin kaksi lasta, mutta mitään tukia en mistään saanut, koska puolisoni tienasi enemmän. Hän siis ei ole lasten isä.
Tarhastakin maksoin 280e/kk. Siis tuolla palkallani... Puolison tulojen takia. Ei muuten jäänyt paljoa hurraamista.
Nykyisin olen toimitusjohtaja, yrittäjä. Tienaan käteen 1600e/kk. Huima nousu. ;)
Minun on vaikea ymmärtää, että joku "muka" pienipalkkainen kuvittelee olevansa pienipalkkainen. Jos ajatellaan vaikka että 10e tuntipalkalla töitä tekeviä on valtavan paljon. Jos tekee hommia vaikka 35h viikossa, tienaa 1400e kuukaudessa palkkaa. Ihan normaalia. Tavanomaista. Se on suunnilleen nykyään työntekijöideni palkka. Lain mukaisesti. - Vaisilleen
tttuki kirjoitti:
Eli kun lapsesi ovat kesätöissä he maksavat osuuden vuokrasta, sähköstä, vedestä, roskalaskusta, ym sekä omat menonsa kuten vakuutuksensa, puhelinlaskunsa, työmatkakulunsa sekä ruokansa? Vai onko se vain köyhien lasten velvollisuus?
No on mulla sulle yksi ratkaisu antaa, ettei lastesi tarvitse maksaa kesätyöpalkastaan "osuutta vuokrasta, sähköstä, vedestä, roskalaskusta, ym sekä omat menonsa kuten vakuutuksensa, puhelinlaskunsa, työmatkakulunsa sekä ruokansa:
Otat puolison, joka tienaa nettona 1700 euroa/kk tai enemmän. Sillälailla minä olen pystynyt pitämään lapseni kesätyöansiot koskemattomina em. menoista. Ei Suomessa yhden huoltajan ansioilla eletä. - Raisionkaupungin
Vaisilleen kirjoitti:
No on mulla sulle yksi ratkaisu antaa, ettei lastesi tarvitse maksaa kesätyöpalkastaan "osuutta vuokrasta, sähköstä, vedestä, roskalaskusta, ym sekä omat menonsa kuten vakuutuksensa, puhelinlaskunsa, työmatkakulunsa sekä ruokansa:
Otat puolison, joka tienaa nettona 1700 euroa/kk tai enemmän. Sillälailla minä olen pystynyt pitämään lapseni kesätyöansiot koskemattomina em. menoista. Ei Suomessa yhden huoltajan ansioilla eletä.lastenvalvojan lausuman mukaisesti; mikäli vanhempi ei pysty itse suoriutumaan lapsen kuluista, elatusvastuustaan ilman sosiaali ym etuuksia, työttö-myyskorbvausta, kotihoidon tukea, lapsilisiä, äitiys-päivärahaa ym. ei ole oikeutettu myöskään lapsensa huoltajuuteen ja lapsen asumiseen/ tapaamis-oikeuteen, yhteydenopitoon oman lapsensa kanssa.
- hoitsuäitikkä
tttuki kirjoitti:
Töissähän minä jokapäivä. Käteen jäävä osuus alle 1200€ kuukaudessa, niin pakko se on tttukea hakea. Se on hienoa että sinä pystyt tuosta vain antamaan lapsellesi kuukaudessa 341€ käyttörahaa. En odottanutkaan että varakkaat vähempiosaisia edes ajattelisivat. Kiinnostaisi kuulla muita samassa jamassa olevia.
Saathan sinä lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen ja elatusmaksun, jollet ex muijalta niin yhteiskunnalta ja sitte asumistukee .....
Mitä sinä teet, kun noin vähän maksavat, vai oletko jossain tukitöissä, tai 9 euroo työttömyyskorvaus hommissa ja sulla ei ole mitään ammattitutkintoa mihinkään. - tttuki
Raisionkaupungin kirjoitti:
lastenvalvojan lausuman mukaisesti; mikäli vanhempi ei pysty itse suoriutumaan lapsen kuluista, elatusvastuustaan ilman sosiaali ym etuuksia, työttö-myyskorbvausta, kotihoidon tukea, lapsilisiä, äitiys-päivärahaa ym. ei ole oikeutettu myöskään lapsensa huoltajuuteen ja lapsen asumiseen/ tapaamis-oikeuteen, yhteydenopitoon oman lapsensa kanssa.
Sinä se omituisella lastenvalvojalla olet käynyt, kai teit kantelun?
- Raisionkaupungin
tttuki kirjoitti:
Sinä se omituisella lastenvalvojalla olet käynyt, kai teit kantelun?
kanteluita tehtu noin 700; toistaiseksi tuloksetta. Lapsen tarkoitushakuinen vieraannuttaminen siis edelleen jatkuu perättömin lausumin, selvityksin mm. tuomioistuimessa; "viranomainen" kun ei koskaan valehtele..isä paha- "äiti ja viramnomainen" jumala!
Hmmmm. Kuitenkin rehellisesti työllä ansaittu raha on parempi kuin sossusta tullut raha vaikka lopputulos olisikin /- 0
Ja tällaisina aikoina jos on töit/työ mahdollisuus niin olisi moraalitonta jättää käyttämättä
- taisittenkin
Ja tällaisina aikoina kun on lapsilla mahdollista oma isä huoltajana, hoitajana, kasvattajana niin on moraalitonta jättää käyttämättä perättömin selvityksin, lausumin mm.
tuomioistuimessa..
- tuetpois
Sehän on ihan oikein. Niin kaikista tuista vähennetään jos saat liikaa palkkaa tai tukia. Ei kuule ilmaista rahaa ole jaettavaksi mielin määrin.
Ja jos lapsi asuu kotona niin kyllä häne tulee osallistua palkalla sillon perheen kuluihin.
Menkää aikuset töihin niin lapsikin saa pitää omat rahansa.- aivanaivan
tarkoitushakuisilta lapsen "viranomais" vieraannuttajilta ja "viranomaisilta" tuet pois:))
- raharatkasee
Me myös suunnittelimme että lapsemme eivät hae kesätöitä, koska meiltä myös pienenisi asumituki, ja tt tuesta leikattaisiin lasten tienestit. Nyr saamme tukia joilla elämme ja onhan se kiva kun voi olla kotona koko kesän ja rannalle mennä ja olla vaan. Ei yhtään huvita mennä töihin niin emme myöskään tahdo että lapsetkaan menisi töihin kesällä. Lomaa me tarvimme aina. Tuet pienenisi, joten paljon huonoa saisi aikaan jos menisimme töihin.
Me vanhemamt olemme olleet työttömiä jo vuosia joten se käy jo ammatista, ja lapsille opetamme ettei työ kannata, joten ensin katsottava tuet ja sen jälkeen sitten kannattaako työ.
Kotona on paljon tekemistä, tykkäämme sisustaa ja juoksemme kirppareita ja läydämme halpoja aarteita, kun tt tuesta maksaa vuokran niin omat raha jää sitten omaan käyttöön. Minusta tämmöinen elämän muoto on kiva, oma ehtoinen, elämäntapa. Lapsetkin oppivat että keksimällä erilaista tekemistä voi elää ihanaa elämää.
Syksyllä sitten jos opiskelu kannattaa voi lapset taas mennä kouluun mutta jos tukia saa enempi niin olemme sitten kotona kaikki, raha ratkasee, jos enempi saa kotona olemisesta niin miksi mennä opiskelmeaan ja kärsimään.- eitöitäenääikinä
Ei nykyisin kannata töissä käydä, nuoria vaan otetaan siksi et ne tekee ilamseksi.
Lapsille pitää opettaa että aina pitää pyytää palkkaa eikä suostua tekemään ilmasitöitä. Se syrjäyttää nuoret pois kun ei ole rahaa mennä mihinkään vaik käy töissä, suomen häpee on palkaton työ.
Itsekkään e tee titä ellen saa palkkaa vähin millä meen on 3 tonnia kuussa. Ei kukaan maksa palkkaa, siksi suomessa on palkkakäyhyys huipussaan kun palkalla ei enää elä.
- tttuki
On kyllä niin omituisia kommentteja tässä ketjussa. Joko sitä on työtön pummi (vain alkoholisti vielä puuttuu tästä ketjusta) tai huono mies kun on pienipalkkaisessa työssä. Mutta itse ongelmaa ei juurikaan kommentoida eli sitä miten yhteiskunta pakottaa köyhän perheen lapset tekemään työtä ilmaiseksi! Eikö se tosiaan ole kenenkään mielestä väärin? Saako köyhiä kyykyttää vain entisestään? Ei toivoa yhteiskunnan taholta että motivoisivat köyhien lapsia työelämään. Annatteko tosiaan lastenne olla ilman palkkaa kesätöissään?
- aökdaöaööskllss
Tuo kaikki on lähtöisin hallituksen päätöksistä. Siellä ne kansalaisia koskevat päätökset ja heikennykset tehdään. Kansalaiset vaan kärsii ja siitä saa sitten nämä "yhteiskunnan ilopillerit" vettä myllyyn, joilla menee huonosti myös, jakäyhyys on oma vika. No ei ole.
Kun hinnat ja maksut nousee, palvelut loppuu tai vähnee,palkat laskee ja tuet viedään pois, niin miten se voi olla kansalaisen vika? Eihän hän niitä päätöksiä tee vaan nuo isot herrat jotka vetää yhteiskunnan varat itselleen, sipilä etunenässä, ja huutelee että suomella menee huonosti ei ole varaa... näyttää sitä varaa olevan itselle ja rikkaille, mutta ei heille jotka nytkin kelan mokien takia on nälässä ja käyhyydessä entisestään, mutta eihän meillä ole mitään väliä, kunhan hyvinvointihtieskunta toimii rikkailla, mutta köyhät ovat saastaa.
Meiltä viedään pakolla vaikka oma talous olisi kuin tiukalla tahansa, kunhan rikkaat ja sipilä saa rahaa. - Halootavaan
Eihän se lapsi tekisi työtä ilmaiseksi. Ahne iskä haluaa vaan kaikki etuudet, mitä yhteiskunnalta voi ansiotta saada ja siten opettaa myös poikaansa käyttäytymään!
- Halootavaan
Halootavaan kirjoitti:
Eihän se lapsi tekisi työtä ilmaiseksi. Ahne iskä haluaa vaan kaikki etuudet, mitä yhteiskunnalta voi ansiotta saada ja siten opettaa myös poikaansa käyttäytymään!
Eihän se lapsi tekisi työtä ilmaiseksi. Ahne äiti haluaa vaan kaikki etuudet, mitä yhteiskunnalta voi ansiotta,
vastikkeetta saada vieraannuttaessaan yhteiset lapset
omasta isästään ja suvustaan yhteistyössä "viran-omaisten" kanssa ja siten opettaa myös lapsensa käyttäytymään! - tttuki
aökdaöaööskllss kirjoitti:
Tuo kaikki on lähtöisin hallituksen päätöksistä. Siellä ne kansalaisia koskevat päätökset ja heikennykset tehdään. Kansalaiset vaan kärsii ja siitä saa sitten nämä "yhteiskunnan ilopillerit" vettä myllyyn, joilla menee huonosti myös, jakäyhyys on oma vika. No ei ole.
Kun hinnat ja maksut nousee, palvelut loppuu tai vähnee,palkat laskee ja tuet viedään pois, niin miten se voi olla kansalaisen vika? Eihän hän niitä päätöksiä tee vaan nuo isot herrat jotka vetää yhteiskunnan varat itselleen, sipilä etunenässä, ja huutelee että suomella menee huonosti ei ole varaa... näyttää sitä varaa olevan itselle ja rikkaille, mutta ei heille jotka nytkin kelan mokien takia on nälässä ja käyhyydessä entisestään, mutta eihän meillä ole mitään väliä, kunhan hyvinvointihtieskunta toimii rikkailla, mutta köyhät ovat saastaa.
Meiltä viedään pakolla vaikka oma talous olisi kuin tiukalla tahansa, kunhan rikkaat ja sipilä saa rahaa.Olen niin kanssasi samaa mieltä! Minulla on jo siitäkin niin paha mieli kun en pysty pojalleni tarjoamaan kaikkea mitä hänen ystävänsäkkin saavat ja nyt vielä tällainen käänne ettei edes itse tienaamaansa palkkaa saa itse pitää. 341€ on taloudessamme niin kova raha etten pysty sitä luottotietojani menettämättä mistään nipistämään. Surullista.
- hyvinvointiakelle
aökdaöaööskllss kirjoitti:
Tuo kaikki on lähtöisin hallituksen päätöksistä. Siellä ne kansalaisia koskevat päätökset ja heikennykset tehdään. Kansalaiset vaan kärsii ja siitä saa sitten nämä "yhteiskunnan ilopillerit" vettä myllyyn, joilla menee huonosti myös, jakäyhyys on oma vika. No ei ole.
Kun hinnat ja maksut nousee, palvelut loppuu tai vähnee,palkat laskee ja tuet viedään pois, niin miten se voi olla kansalaisen vika? Eihän hän niitä päätöksiä tee vaan nuo isot herrat jotka vetää yhteiskunnan varat itselleen, sipilä etunenässä, ja huutelee että suomella menee huonosti ei ole varaa... näyttää sitä varaa olevan itselle ja rikkaille, mutta ei heille jotka nytkin kelan mokien takia on nälässä ja käyhyydessä entisestään, mutta eihän meillä ole mitään väliä, kunhan hyvinvointihtieskunta toimii rikkailla, mutta köyhät ovat saastaa.
Meiltä viedään pakolla vaikka oma talous olisi kuin tiukalla tahansa, kunhan rikkaat ja sipilä saa rahaa.Olisit vähä miettinyt ketä äänestit eduskuntaan, no nyt on kuntavaalit tulossa, mieti nyt sitte tarkkaan kelle sen äänesi annat , että ei tarvi parkuu taas neljää vuotta.
- taisittenkin
Eihän se äiti huolehtisi lapsista ilmaiseksi ilman elatusapua ja/ tai tukea; ahne äiti haluaa vain kaikki etuudet mitä yhteiskunnalta voi ansiotta, vastikkeetta saada ja sitten opettaa myös vieraannutetut lapset käyttäytymään näin mm. vastikkeettomat elatustuet, avut ilman lapsen oikeuksia, isän huoltajuutta, hoitoa, kasvatusta perättömin "viranomais" selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa "viranomais" menettelyssä.Ja tällaisina aikoina kun on lapsilla mahdollista oma isä huoltajana, hoitajana,kasvatta- jana niin on moraalitonta jättää käyttämättä perättömin selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa..
- dhfahfla
Kuka tässä on ahne? KYllä se on hallitus ja sipilä.
Minä ainakin en tee yhtään ilmaista työtä enkä anna lastenikaan tehdä, jos ei palkkaa niin työtäkän tehdä. Siihen olen lapseni opettanut että jos vieraalle teet niin palkkaa pitää saaha. Ei kukaan elä suomessa ilmaiseksi muut kuin rikkaat ja sipilä. Hän vie heikoilta rahat ja nauraa paskasesti päälle, että rhhaaa on. - sontaaaaaa
dhfahfla kirjoitti:
Kuka tässä on ahne? KYllä se on hallitus ja sipilä.
Minä ainakin en tee yhtään ilmaista työtä enkä anna lastenikaan tehdä, jos ei palkkaa niin työtäkän tehdä. Siihen olen lapseni opettanut että jos vieraalle teet niin palkkaa pitää saaha. Ei kukaan elä suomessa ilmaiseksi muut kuin rikkaat ja sipilä. Hän vie heikoilta rahat ja nauraa paskasesti päälle, että rhhaaa on.Kyllä täällä elää suuri joukko ilmaiseksi veronmaksajien rahoilla, esim työttömät, maahanmuuttajat, kotiäidit jotka on hoitotuella, vammaiset ja mustalaiset.
Herra Sipilä tekee sitä työtä joukkueineen, eduskunnassa jonka kansan enemmistö sinne äänestäneet ja monet ns. rikkaat ovat itse rikkautensa ansainnut.
Jos asenne on, että en koskaan mitään tee niin sitte pysyykin köyhänä luuserina.
- vaisillee
Juu, avaaja, et vastannut. Oletko ajatellut ottaa puolison, joka käy työssä? Suomessa ei yhden palkalla perhettä pysty kunnialla elättämään ilman, että alentuu kerjäämään sossun tukia.
Meillä on molemmat vanhemmat aina olleet työssä ja nyt lapsista vanhin on vakituisessa työssä ja toinen määräaikaisena. Nuorin vielä opiskelee, mutta toki on joka kesä kesätöissä. Semmoista mallia kannattaa lapsilleen markkinoida, että sossusta otetaan vain se minimi eli opiskelua varten tuet - ei muuta. Sillälailla nuoret ei syrjäydy.- Tttuki
Olen naimisissa, perheeseeni kuuluu muitakin lapsia kuin nyt kesätyöikäinen poikani. Tämä tttuki tilanne ei ole pysyvää, jos kaikki menee hyvin niin syksyllä ei tarvitse enää kelan papereita täytellä (kiitos rakkaan ja vahvan vaimoni). Sitä tosiasiaa tilanne ei kuitenkaan muuta että minä saan paskaa palkkaa ihan normityöstäni huoltomiehenä 9€ tunti. Mikä sekin on mielestäni epäkohta tässä valtiossa, että ihmisille edes voidaan maksaa niin huonoa palkkaa ettei sillä edes elätä perhettään.
Köyhyys ei ole kaikkien oma valinta, äkillinen elämän tilanteen muutos saattaa kaataa koko perheen talouden. Mitä itse tekisit jos esim lapsesi ajaisi kolarin, halvaantuisi kaulasta alaspäin, ei vakuutusta, laittaisitko laitokseen vai luopuisitko työstäsi häntä hoitaaksesi ja ottaisit omaishoidontuen joka voi olla alle 1000€. Tai talosi todetaan olevan niin pahoin homeessa että joudut muuttamaan sieltä välittömästi pois ilman ainuttakaan tavaraa mukanasi ja vakuutushan ei sellaisia korvaa. Joudut käräjöimään myyjän kanssa vuosia ja samaanaikaan maksamaan sekä vuokraa että homeista taloasi, ostamaan kaikki uudet vaatteet huonekalut ym ja hoitamaan homeesta sairastunutta perhettäsi. Sitä kun niin herkästi heristellään sormea tttuki hakijoille muttei laiteta ajatustakaan siihen mikähän on johtanut perheen sitä viimesijaista tukea hakemaan.
Joka tapauksessa on VÄÄRIN pakottaa vähempiosaisen nuoren elättämään itsensä, kuten Kela nyt tekee. - Vaisilleen
Hometalon osto on toku huono juttu, mutta siihenkin voi varautua kuntotarkastuksella. Talokauppaa tehdessä pitää olla huolellinen, koska siinä jos missä tyhmyydestä sakotetaan. Ja toki lapsillamme on vakuutukset, koska ne saa ammattiyhdistykseni kautta muutamalla kympillä vuodeksi, silti rahalla ei terveyttä voi korvata.
Tt-tuelle voi tipahtaa, kun huoltajista jompi kumpi sairastuu vakavasti tai kuolee sellaisella elämänvaiheessa, kun ollaan juuri perustettu perhe ja asuntolainat päällä. Keski-ikäisillä alkaa jo olla asuntolainat maksettu ja säästöjäkin eli elämäntilanne on varsin erilainen. Lapsiluvun rajoittaminen on kuitenkin jokaiselle mahdollista. Ei omia geenejä tarvitse kylvää maailmaan niin paljon, että joutuu köyhyydessä elämään.
Toivon valoisampaa syksyä ja teille tilannetta, ettei tarvitse elää kädestä suuhun. Säästää voi vähästäkin, kunhan budjetoi tulot ja pakolliset menot tarkasti. Pojan kyllä kannattaa ottaa työ vastaan ja tehdä se hyvin. Voihan olla, että ansiot tulevat olemaan enemmän kuin tuon 500 euroa/kk. Ja toki, jos vaimosi ei nyt ole työssä, niin ota itsellesi toinen työ aiemman lisäksi. - Reikäseinässä
Vaisilleen kirjoitti:
Hometalon osto on toku huono juttu, mutta siihenkin voi varautua kuntotarkastuksella. Talokauppaa tehdessä pitää olla huolellinen, koska siinä jos missä tyhmyydestä sakotetaan. Ja toki lapsillamme on vakuutukset, koska ne saa ammattiyhdistykseni kautta muutamalla kympillä vuodeksi, silti rahalla ei terveyttä voi korvata.
Tt-tuelle voi tipahtaa, kun huoltajista jompi kumpi sairastuu vakavasti tai kuolee sellaisella elämänvaiheessa, kun ollaan juuri perustettu perhe ja asuntolainat päällä. Keski-ikäisillä alkaa jo olla asuntolainat maksettu ja säästöjäkin eli elämäntilanne on varsin erilainen. Lapsiluvun rajoittaminen on kuitenkin jokaiselle mahdollista. Ei omia geenejä tarvitse kylvää maailmaan niin paljon, että joutuu köyhyydessä elämään.
Toivon valoisampaa syksyä ja teille tilannetta, ettei tarvitse elää kädestä suuhun. Säästää voi vähästäkin, kunhan budjetoi tulot ja pakolliset menot tarkasti. Pojan kyllä kannattaa ottaa työ vastaan ja tehdä se hyvin. Voihan olla, että ansiot tulevat olemaan enemmän kuin tuon 500 euroa/kk. Ja toki, jos vaimosi ei nyt ole työssä, niin ota itsellesi toinen työ aiemman lisäksi.Juuri tyhmät ajattelevat että eihän se talo voi homeessa olla kun on tehty kuntotarkastus. ISO virhe, kuntotarkastuksessa ei oteta niitä monen tuhannen euron näytteita rakenteista vai oletko joskus asuntoesittelyssä nähnyt reikiä seinissä, lattiassa, katossa, perustuksissa? Et taatusti.
- mielipideero
Pitääkö yhteiskunnan maksaa ihmisten eläminen 100%? Millä perusteella?
Lopettakaa jo itkeminen lapsiperhe, koska itse on ahdinkonsa aiheuttanut tulemalla LAPSIPERHEEKSI...- Zcffd
# totta puhut.
- Tttuki
Köyhyys ei ole kaikkien oma valinta, äkillinen elämän tilanteen muutos saattaa kaataa koko perheen talouden. Mitä itse tekisit jos esim lapsesi ajaisi kolarin, halvaantuisi kaulasta alaspäin, ei vakuutusta, laittaisitko laitokseen vai luopuisitko työstäsi häntä hoitaaksesi ja ottaisit omaishoidontuen joka voi olla alle 1000€. Tai talosi todetaan olevan niin pahoin homeessa että joudut muuttamaan sieltä välittömästi pois ilman ainuttakaan tavaraa mukanasi ja vakuutushan ei sellaisia korvaa. Joudut käräjöimään myyjän kanssa vuosia ja samaanaikaan maksamaan sekä vuokraa että homeista taloasi, ostamaan kaikki uudet vaatteet huonekalut ym ja hoitamaan homeesta sairastunutta perhettäsi. Sitä kun niin herkästi heristellään sormea tttuki hakijoille muttei laiteta ajatustakaan siihen mikähän on johtanut perheen sitä viimesijaista tukea hakemaan.
Joka tapauksessa on VÄÄRIN pakottaa vähempiosaisen nuoren elättämään itsensä, kuten Kela nyt tekee. - Kaikkivoivakuuttaa
Tttuki kirjoitti:
Köyhyys ei ole kaikkien oma valinta, äkillinen elämän tilanteen muutos saattaa kaataa koko perheen talouden. Mitä itse tekisit jos esim lapsesi ajaisi kolarin, halvaantuisi kaulasta alaspäin, ei vakuutusta, laittaisitko laitokseen vai luopuisitko työstäsi häntä hoitaaksesi ja ottaisit omaishoidontuen joka voi olla alle 1000€. Tai talosi todetaan olevan niin pahoin homeessa että joudut muuttamaan sieltä välittömästi pois ilman ainuttakaan tavaraa mukanasi ja vakuutushan ei sellaisia korvaa. Joudut käräjöimään myyjän kanssa vuosia ja samaanaikaan maksamaan sekä vuokraa että homeista taloasi, ostamaan kaikki uudet vaatteet huonekalut ym ja hoitamaan homeesta sairastunutta perhettäsi. Sitä kun niin herkästi heristellään sormea tttuki hakijoille muttei laiteta ajatustakaan siihen mikähän on johtanut perheen sitä viimesijaista tukea hakemaan.
Joka tapauksessa on VÄÄRIN pakottaa vähempiosaisen nuoren elättämään itsensä, kuten Kela nyt tekee.Ei vakuuttamatonta autoa saa edes ajaa ,liikennevakuutus on pakollinen.
Hometaloja ei pidä ostaa, siksi pitää tehdä perusteelliset kosteustarkastukset. - tosiaankaikki
Kaikkivoivakuuttaa kirjoitti:
Ei vakuuttamatonta autoa saa edes ajaa ,liikennevakuutus on pakollinen.
Hometaloja ei pidä ostaa, siksi pitää tehdä perusteelliset kosteustarkastukset.vaikuttaa lapsen huoltajuuteen, sosiaalitoimen/ lastensuojelun tarkoitushakuiseen äidille
järjestettyyn "yksinhuoltoon" perättömin lausumin, selvityksin tuomioistuimessa äidin altistaessa
lapsia tarkoitushakuisesti terveysvaaraan ajaessa vakuuttamattomalla, katsastamattomalla autolla..
- palkastaviiskuulkaa
Kyllä se työnteko pitää opettaa lapsille heti, oli sitten vaikka palkatontatyötä ja työkokeilua, viis rahasta se ei ole tärkeää, tärkeää on tietää mitä on raskas työ.
Älkää nyt aina puhuko rahasta, ei se että saat palkkaa ole tärkeetä, tärkeetä on työ ja tekeminen. Jos sulla ei ole rahaa on ihan sun vika, mitäs tuhlaat.
Muista ensin työ siten vasta muu. Toviotaan paljon työnantajia jotka tarjoo työtä kaikille, palkkaa ei tarvi maksaa. Se ei ole oikein työnantajaa kohtaan että joutuu maksamaan.- muoviJAmetalliyrittäjä
Totta töriset. Minullakin olisi ainakin viidelle nuorelle pakkaus-ja siivoustyötä koko kesäksi kun nämä vakituiset työmiehet pitävät noita joutavia lomiaan, potkut näille laiskimuksille pitäisi antaa.En voi kertakaikkiaan käsittää miksi minun yrittäjänä pitäisi maksaa heidän kesälomailustaan, toivottavasti hallitus ja EK pistävät pelin poikki. Nuorten olisi hyvä oppia raaka työ ensimmäisinä kesinä vaikka ruokapalkalla ettei tulisi heistä samanlaisia lusmuja kuin minun työmiehistä.
- Onkotäävitsi
En kyllä ymmärrä tätä avausta. Poika pääsisi osa-aikaisella työllä paremmille tuntitienesteille kuin huonopalkkainen isänsä, mutta isä ei anna pojan ottaa työtä vastaan, kun ITSELTÄ menee tuet vähemmälle. Hei Haloo!
Taitaa olla kateellinen isukki, joka ei nyt osaa ajatella nokkaansa pidemmälle?- Eijärkeä
Pojalta lähtee tuet, alaikäisen pojan pitäisi itse itsensä elättää. Laitetaanko kaikki lapset itse itsensä elättäjiksi. Lapsilisän ainakin voisi heti poistaa.
- Voiolla18v
Eijärkeä kirjoitti:
Pojalta lähtee tuet, alaikäisen pojan pitäisi itse itsensä elättää. Laitetaanko kaikki lapset itse itsensä elättäjiksi. Lapsilisän ainakin voisi heti poistaa.
Missä sanottiin ,että poika on alaikäinen.
- Raision
Voiolla18v kirjoitti:
Missä sanottiin ,että poika on alaikäinen.
sossussa sanottiin
- Onkotäävitsi
Eijärkeä kirjoitti:
Pojalta lähtee tuet, alaikäisen pojan pitäisi itse itsensä elättää. Laitetaanko kaikki lapset itse itsensä elättäjiksi. Lapsilisän ainakin voisi heti poistaa.
Ei tietenkään alaikäisen tarvitse elättää itseään! Vanhemmat elättää lapsensa, mutta EI TUILLA vaan omalla työllään!
- tyhjästäkeskiluokkaan
Muistelen, että sama systeemi oli noin 30 vuotta sitten kun olin itse teini ja olin kesätöissä. Pienistä tuloista annoin kuitenkin osan äidille ja ostin vielä naapurileipomosta kotiin leipää kun töissä kävin ja sellainen työpaikan vieressä oli. Kesätyörahaa kuitenkin vähän jäi. Muistan mutsit raivarit kun osa elatustuesta oli vähennetty. Ei järjestelmä kovin paljoa ole muuttunut, ehkä tuet kokonaisuudessaan elintasoon nähden pienentynyt. Pienituloisuudesta on hankala nousta, tai siis vaatii pitkäaikaisen työn. Täytyy siis kouluttautua, joka Suomessa nyt aika pitkälle on ilmaista ihan valtion tukemisen vuoksi. Eikö se lähtökohtaisesti pidä niin ollakin, että tuet laskee jos tuloilla perhe alkaa elämään.
- LaiskuusOsaamattomuus
Avaajan ja vaimonsa pitää etsiä itselleen toinen tai kolmaskin työ, jos menot ovat suuremmat kuin tulot!
Miksi elätte yli varojenne, että tarvitsette sossun rahaa? Nyt kynä käteen ja budjetin laadintaan. Jos osaatte yhteen ja vähennyslaskua, niin laittakaapa ylös tulot ja menot. Jos menot ovat suuremmat, karsitte pois turhuudet:, tupakan, alkoholin, makeiset, lomamatkat ja kalliit harrastuset. Jos vieläkin olette kuukausibudjetillanne miinukselle teette rahaa tekemällä työtä, myymällä irtaimistoa, keräämällä pulloja ja syksyllä marjoja ja sieniä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä561968Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651678Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701398Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411357Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2281295Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391169- 1281155
- 781106
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3161080IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3361070