Tommy Hellsten

"Kun elämä murjoo, jotakin syntyy, (jotakin kuolee/oma lisäykseni).
Useimmiten se tapahtuu meiltä täysin salassa, piilossa (oma lisäykseni).
Jokin kutoo meitä silloin uudeksi. Jossain on tekekillä jotain, jota emme vielä huomaa.
Vasta jälkikäteen, kun murjominen on lakannut ja uusi luomus nostetaan pystyyn,
oivallamme jotakin tapahtuneen. Silloin saamme tutustua uuteen minuuteemme. Ja se on aina hiukan viisaampi, nöyrempi, kiitollisempi ja luovempi kuin vanha luomus."
5275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Erittäin hyvin sanottu.

Äänestä

Totta. Horoskoopinkin (mihin kannattaa aina luottaa) mukaan tähdet siirtyivät uuteen asentoon. Onko kohtalomme kirjoitettu tähtiin?

Syksyllä lisää.

Äänestä
  • Horoskoopit perustuvat taikauskoon.

    Hellstenin teksti kuvaa ihmisen kasvua, kypsymistä vaikeuksien kautta. Paras todistehan siitä on, että kaikki eivät ole koko ikänsä lapsellisia, vaikka jotkut ovatkin.

    Äänestä

Kysyin kalliolta selviydynkö
tästä myrskystä ja kallio hymyili
ja vastasi tulleensa jääkaudestakin
vain sileämmäksi. (M.Paavilainen)

Kokemus on paras koulumestari,
joskin koulumaksut ovat raskaat.
(T.Carlyle)

En ole koskaan tavannut yhtäkään ihmistä,jolta ei jotain voisi oppia.
(Alfred de Vigny)

Äänestä

on viisaita ajatuksi. Minä olen lukenut hänen Virtahepo olohuoneessa -kirjan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Levollisuuden_kirja kirjoitti:

"Kun elämä murjoo, jotakin syntyy, (jotakin kuolee/oma lisäykseni).
Useimmiten se tapahtuu meiltä täysin salassa, piilossa (oma lisäykseni).
Jokin kutoo meitä silloin uudeksi. Jossain on tekekillä jotain, jota emme vielä huomaa.
Vasta jälkikäteen, kun murjominen on lakannut ja uusi luomus nostetaan pystyyn,
oivallamme jotakin tapahtuneen. Silloin saamme tutustua uuteen minuuteemme. Ja se on aina hiukan viisaampi, nöyrempi, kiitollisempi ja luovempi kuin vanha luomus."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu