Onko tietoa PPP:stä

Olen kärsinyt PPP:stä 30 v. Lopetin tupakan polton noin vuosi sitten kun lääkärit ovat hokeneet kaiken aikaa kuinka tupakoimattomuus auttaa PPP:n. 30 vuoden aikana PPP ei ole koskaan ollut näin kamala mitä viimeisen vuoden aikana. Olen juossut yksityisellä ihotautilääkärillä, syönyt mitä kamalampia sisäisiä lääkekuureja, käyttänyt järjettömän kalliita lääkärin määräämiä voiteita ym. mutta PPP jyllää pahempana kuin koskaan. Kynnet ovat lähteneet 5 sormesta kokonaan ja hiukset lähtevät tuppoina. Söin juuri 3 viikon 20 mg kortisonikuurin jonka aikana PPP hieman laantui, mutta heti kun kuuri oli loppu ja 1 lääkkeetön päivä ohi niin PPP taas rehottaa valtoimenaan jalkapohjissa ja käsissä. Olen kokeillut näiden 30 v aikana kaikki mahdolliset ruokavaliot, syönyt järjettömiä lääkekuureja ja käyttänyt tuhansia markkoja ja euroja erilaisiin voiteisiin ja lääkekuureihin mutta lyhytaikaista apua lukuun ottamatta apua en ole saanut. Nyt viimeisen vuoden aikana PPP vaikuttaa jo liikkumiseen koska jalkapohjat ovat täysin rakkuloiden ja haavojen peittämät. Nyt ihotautilääkäri nosti kädet pystyyn, koska sisäistä kortisonilääkitystä ei voi kaiken aikaa käyttää. Lisäksi ihmettelen etten yhdeltäkään lääkäriltä saa lähetettä TAYS:n yliopistolliseen sairaalaan ihotautipoliklinikalle. Onko nyt niin, että on vain yksi vaihtoehto enää jäljellä ja se on tupakoinnin aloittaminen uudestaan jotta PPP helpottaisi edes hieman? Tämä sairaus on vienyt minulta elämänhalun, eristäydyn täysin ulkopuolisesta elämästä, kivut ovat välillä sietämättömät vuotavissa jalkapohjissa, käsissä pumpulikäsineet ym. ym. Olisin kiitollinen jos kertoisitte omista kokemuksista mistä voisin uudestaan aloittaa jotta saisin jonkunlaista apua.
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


30vkärsinyt kirjoitti:

Olen kärsinyt PPP:stä 30 v. Lopetin tupakan polton noin vuosi sitten kun lääkärit ovat hokeneet kaiken aikaa kuinka tupakoimattomuus auttaa PPP:n. 30 vuoden aikana PPP ei ole koskaan ollut näin kamala mitä viimeisen vuoden aikana. Olen juossut yksityisellä ihotautilääkärillä, syönyt mitä kamalampia sisäisiä lääkekuureja, käyttänyt järjettömän kalliita lääkärin määräämiä voiteita ym. mutta PPP jyllää pahempana kuin koskaan. Kynnet ovat lähteneet 5 sormesta kokonaan ja hiukset lähtevät tuppoina. Söin juuri 3 viikon 20 mg kortisonikuurin jonka aikana PPP hieman laantui, mutta heti kun kuuri oli loppu ja 1 lääkkeetön päivä ohi niin PPP taas rehottaa valtoimenaan jalkapohjissa ja käsissä. Olen kokeillut näiden 30 v aikana kaikki mahdolliset ruokavaliot, syönyt järjettömiä lääkekuureja ja käyttänyt tuhansia markkoja ja euroja erilaisiin voiteisiin ja lääkekuureihin mutta lyhytaikaista apua lukuun ottamatta apua en ole saanut. Nyt viimeisen vuoden aikana PPP vaikuttaa jo liikkumiseen koska jalkapohjat ovat täysin rakkuloiden ja haavojen peittämät. Nyt ihotautilääkäri nosti kädet pystyyn, koska sisäistä kortisonilääkitystä ei voi kaiken aikaa käyttää. Lisäksi ihmettelen etten yhdeltäkään lääkäriltä saa lähetettä TAYS:n yliopistolliseen sairaalaan ihotautipoliklinikalle. Onko nyt niin, että on vain yksi vaihtoehto enää jäljellä ja se on tupakoinnin aloittaminen uudestaan jotta PPP helpottaisi edes hieman? Tämä sairaus on vienyt minulta elämänhalun, eristäydyn täysin ulkopuolisesta elämästä, kivut ovat välillä sietämättömät vuotavissa jalkapohjissa, käsissä pumpulikäsineet ym. ym. Olisin kiitollinen jos kertoisitte omista kokemuksista mistä voisin uudestaan aloittaa jotta saisin jonkunlaista apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu