Heipä hei! Olen hiukan kiinnostunut akvaarioista mutta enhän minä mitään vielä ole ostanut. Eli tarvitsen apua voiko nämä kalat olla yhdessä samassa akvaariossa eli toivoisin 125l akvaarioon neonsateenkaarikaloja 2kpl. Yhden taisto uroksen. 6 kirsikkabarbia. 2 kääpiömonnista. 15 neontetraa ja yhden petokotilon. Kuulostaa aika paljolta mutta apua tarvitaan. Kiitos jo etukäteen!
Vastaukset 1
- Kalanen1
Neonsatenkaarikalat ja monniset ovat parvikaloja ja vaativat vähintään 6 kpl parven. Noin muuten voi mennä tiukille tuolla valikoimalla jos kaikki meinaa ottaa, joten suosittelisin neontetraparvea ja vähintään kuutta kääpiömonnista. Taistot on siitä hankalia, että ne stressaantuvat isoissa (siis niille isoissa) akvaarioissa, koska ne reviirikaloina elävät pienissä lutakoissa ja vahtivat niitä ankarasti. Taistot viihtyvät siis 40-60 l akvaarioissa. Kirsikkabarbit ovat myös älyttömän kauniita, joten voit kokeilla esim. 15 kirsikkabarbia neontetraparven tilalle tai molempia, esim. 12 kirsikkabarbia ja 8 neontetraa. Monnisista on myös muita vaihtoehtoja jos kiinnostaa. Nyrkkisääntö on, että sentti kalaa per litra.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537