Aamupostissa joku loppinen siirtolaistilan miniä kertoo sodan jäkeisen siirtolaisasutuksen monimutkaisista koukeroista. Hän ei tiennyt saivatko rintamamiehet soiden reunoilta lohkotut palstansa ilmaisksi. Eivätsaaneet. Asutuslakiin kuului mm. järjestää monille karjalasta tilansa menettäneille perheille valmiiksi raivattu tila rakennuksineen, ja rintamamiehille pala metsää ja suota, johon he saivat alkaa rakentaa paratiisiaan, ettei jäisi aikaa suunnitella vallankumuosta juuri sodasta vammaisena selvinneessä Suomessa. Nuo tilathan olivat ns. väliaikaisratkaisu: Niillä rintamamies nuoren vaimonsa kanssa aloitti perhe-elämänsä, hankki 4...6 lasta, ja sinnitteli tilan hankintaan saamansa lainan kanssa. 60-luvulla, kun tila ei elättänyt enää kaikkia, lähtivät perheen lapset maailmalle etsimään töitä, kuten pitkin. 70-luvulla , U.Kekkosen vielä ollessa valtion pomona, loppuosa tilaan kohdistuvasta lainasta "annettiin anteeksi", koska viljely pienillä tilkuilla oli kannattamatonta ja valtion toimesta ja tuella pellot "pantiin pakettiin".
Eli rintamamiehet maksoivat tilastaan samanlaista lainaa kuin siirtolaisetkin. Erona se, että he joutuivat raivaamaan pellot ja rakentamaan talon ja muut rakennukset itse.
Nuo tilat tunnettiin nimellä "kylmä tila". Monet niistä nykyään ovatkin, koska alkuperäiset asukkaat ovat hautausmaissa, ja heidän 40- ja 50 luvulla syntyneet lapsensa eivät enää jaksa pitää mökkiä vapaa-ajan asuntoinaan.
Karjalaisten halvat lainat
3
433
Vastaukset 3
- kunhanhuomautan
Toivottavasti karjalan evakkoja ja siirtolaisia sekä ruotsin sotalapsia meidän sotiemme aikana ei verrata nykyisin vallallaan olevaan kolmansien maiden pakolaistulvaan.
On täysin eri asia että suomessa siirryttiin vain toiselle puolen suomea, tai että suomen lapset pakenivat sotaa ruotsiin samankaltaisen kansan pariin,
kuin se että nyt toiselta puolelta maapalloa vaeltaa tänne tuhansia aikuisia terveitä miehiä nostamaan sosiaalietuuksia ja käyttäytymään kuin mitkäkin. Ovat täysin eri rotua, täysin eri kulttuurista ja tulevat tänne vain ja ainoastaan sosiaalietuuksien vuoksi. - evakko4
Nämä tilansa menettäneet eivät todellakaan saaneet valmiiksi rakennettuja tiloja.Peltoa ja metsää oli.Nämä sotien rasittamat miehet,perheet asuivat tilapäis asunnoissa.Kunnes saivat ensisuojan rakennettua tilalle.Inmisille kuin eläimille.Kaikesta oli pulaa ja puutetta.Sotalapsia välitettiin mm.Ruotsiin.Joissa 16v.asti perheet saivat jonkillaista rahaa lapsesta.
Sotakorvaukset oli menetetystä pieniä joten lainarahaa oli otettava.Se oli jotain nyky-ajan asuntolainan maksuaikaa.Olisi hyvä nähdä dokumenttia myös tuosta osasta kansamme selviytymishistoriasta.
On mustettava,että olimme ja olemme oman maan täysivaltaisia kansalaisia.Meillä nykyään kauniisti kierretään -luovutetulta alueelta-Ainoa oikea ilmaisu on -PAKKOLUOVUTETUT alueet- Nämä ihmiset joutuivat evakko taipaleelle pariin kertaan.Silti jossain juhlapuheessa pääsi nuorelta julkkispuhujalta melkoinen häväistys lause."Kun karjalaiset tuli Suomeen" Eikä mitään tekemistä näihin nuoriin tulijoihin jolle kultalautanen on valmiiksi katettu. - evakko4
Edelliseen siis sotalapsia ottaneet ruotsalais perheet saivat rahaa Ruotsin valtiolta,ettei jää väärää mielikuvaa.Usemmiten nämä lapset palasivat kotiin heti kun oli mahdollista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571598Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63612- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 44518
- 45498
- 44456