Specsavers-kokemus/prismalasit/Itis

Minulle optikko määräsi viime keväänä prismalasit ja muutti muuten vahvuudet paljon alhaisemmiksi kuin vanhat lasit. Heti kotona huomasin, että prisma oli määrätty väärään suuntaan (vaikka en olekaan itse optikko). Olisin heti lähtenyt asiasta valittamaan, vaan mies sanoi, että mitä suotta, et olisi mennyt sellaiseen liikkeeseen. Siirryin käyttämään vanhoja lasejani.
Nyt kävin äskettäin silmälääkärissä ja siellä todettiin sama, että prisman määritys oli tehty aivan väärin ja silmälasien vahvuus myös määritelty aivan väärin.
He (Itiksen liike) tarjoavat vain uusia määrityksiä ja laseja, mutta saamallani kokemuksella en missään tapauksessa mene heille uudestaan. Olen pyytänyt hyvitystä heiltä, koska lasit maksoivat yli 700 euroa, mutta enpä ole saanut mitään hyvitystä.
Minulle kävi myös jos silloin viime keväänä tilauksen yhteydessä, että lasit viivästyivät yli 4 viikkoa luvatusta aika taulusta.
31535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselle tullut usempi ilmoitus kyseisestä puljusta jotenki siis näin "et ole tatkistuttanut näköäsi yli kahteen vuoteen...". Kusetusta, mul oli lasit ollu vaan vuoden ja seur ilmoitus (samalla tekstillä) tuli kun oli ollut n.1,5v viim.tarkastuksesta. Sit päätin, etten osta sieltä mitään tai saati tarkistuta näköä siellä. Tuolla tavoin saa esim.muistamattomia vanhuksia höynäytettyä

Äänestä

Näen työssäni ajoittain turhia prismalaseja sekä soikiomaisuus (=hajataitteisuus) kor jauksia,määräyksen syy voi olla kauppallinen tai perfektionisti.Edellinen todennäköisin.
Ne nostavat silmälasien(parien optikkokiellellä) hintaan.Reklamointi on vaikeaa,jos pukki on kaalimaan vartijana.Osalle ko.korjaukset ovat kallis placebo.Kunnon prisma testauksen tekee kokenut silmätautien erikoislääkäri.Kaikkia optikkoja tai liikkeitä ei voi moittia linssiin viilaamisesta.Rehellisyys ja oikea toiminta näyttää olen katoavaa kansanperinnettä.Toimin Uudenmaan alueella pitkän linjan ammattilaisena,en ole op tikko enkä kade.Hyvän näön ei pidä olla kallista,koska vähävaraisuus voi olla jokaisen edessä jonain päivänä.Lasireseptistä kannattaa ottaa useampi kopio ja kilpailuttaa liik keitä keskenään.Silmälääkäri voi tulostaa useampia reseptejä tarjouspyyntöjä varten.
Ei pidä antaa kenenkään ylipuhua itseään hienoilta kuulostavilla ominaisuuksilla,sillä kone tekee kaiken alusta loppuun.Suomessa myydään miljoona linssiä vuodessa,joita ei kukaan käsin iho eikä hiojan ammattikuntaa ole eikä koulutusta.Asia lukee Optisen alan tiedotuskeskuksen kotisivulla linssinhioja-tutkinnon määritelmä osassa.Ota selvil le asioista.Kukaan ei ole tyhmä eikä tumpula tässä maailmassa,kaiken voi oppia,se vaa tii vain yhteen asiaan keskittymistä ja riittävästi toistoja.

Äänestä

Eyedocin kannattaisi itse ottaa selvää asioista ennenkuin esittää täällä omia mielikuviaan faktoina. Suomessa on vielä useita yksityisiä (ei ketjuun kuuluvia) liikkeitä joissa silmälasit hiotaan itse. Kone tietenkin hoitaa itse hiomistyön mutta pitää jonkun syöttää arvot koneeseen ja valvoa sen toimintaa ja sen jälkeen asentaa linssit kehykseen. Myöskään linssihiojan ammatti ei ole kadonnut minnekkään, heitä löytää sekä keskushiomoilta että edellämainituista yksityisistä liikkeistä. En valitettavasti voi mainita nimiä koska toimin itsekin alalla. Ja linssien ominaisuuksissa on isot erot valmistajasta ja hintaluokasta riippuen kun vähän viitsii ottaa asioista selvää mieluiten muualta kuin tämäntasoisilta keskustelupalstoilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Murheellinen kirjoitti:

Minulle optikko määräsi viime keväänä prismalasit ja muutti muuten vahvuudet paljon alhaisemmiksi kuin vanhat lasit. Heti kotona huomasin, että prisma oli määrätty väärään suuntaan (vaikka en olekaan itse optikko). Olisin heti lähtenyt asiasta valittamaan, vaan mies sanoi, että mitä suotta, et olisi mennyt sellaiseen liikkeeseen. Siirryin käyttämään vanhoja lasejani.
Nyt kävin äskettäin silmälääkärissä ja siellä todettiin sama, että prisman määritys oli tehty aivan väärin ja silmälasien vahvuus myös määritelty aivan väärin.
He (Itiksen liike) tarjoavat vain uusia määrityksiä ja laseja, mutta saamallani kokemuksella en missään tapauksessa mene heille uudestaan. Olen pyytänyt hyvitystä heiltä, koska lasit maksoivat yli 700 euroa, mutta enpä ole saanut mitään hyvitystä.
Minulle kävi myös jos silloin viime keväänä tilauksen yhteydessä, että lasit viivästyivät yli 4 viikkoa luvatusta aika taulusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu