Vastustan nimien muuttamista

Minulla on isän puolelta sukuluettelo aina 1500 luvun alkupuolelle saakka. Luettelo on tehty kirkonkirjojen, veroluetteloiden ym. pohjalta. Siellä esintyy sellaisia etunimiä kuin Pahl, Carl, Anders ja Henrik. Nyt olen huomannut, että useampikin sukututkija käyttää samoista henkilöstä nimiä Paavo, Kalle, Antti, ja Heikki. Onko tässä kyseessä jokin taiteilijan vapaus vai mikä. Voisiko joku valaista minua hieman.
Ilmianna
Jaa

66 Vastausta


Enemmänkin kyse on kuninkaan vapaudesta kutsua alamaisiaan nimellä millä haluaa.

Eli pappi ja verovirkamiehet ja oikeudenpalvelijat olivat usein ruotsinkielisiä ja raportoivat tietenkin esimiehilleen jotka olivat sitä varmemmin ruotsinkielisiä mitä korkeemmalle mentiin.

Ruotsinkieltä käytettiin ihan käytännön syistä, ruotsin kieltä kun oli helpompi ymmärtää ja kirjoittaa heidän jotka paperihommia hoiteli. Paitsi latinaa, myös saksaa taitaa vanhoista papruista löytyä.
Paikkojen nimethän kuulostavat usein samalta molemmilla kielillä, Vantaa Vanda, tuskin tässä mitään tietoista nimen muuttamista on harjoitettu.

On jäänyt tunnelma että mitään kieliriitaa ei vanhoina aikoina ollut vaan ymmärrettiin että on kaikkien etu jos yritämme ymmärtää toistemme kieltä. Ei ollut tärkeetä onko henkilön nimi Paavo vai Påhl vaan kuka hän on, mitä omisti, mitä teki ja useimmiten kaikissa kirjallisessa dokumenteissa tulee esille ja on selvitetty kelle hän on sukua.

Nimien suomentaminen eli normalisointi taitaa olla jatkuva pulinan aihe sukututkijoiden keskuudessa. Itse olen kallistumassa noihin ruotsalaisempiin muotoihin. Vähän helpompaa ettiä nimeä vanhoista dokumenteista vaikka onkin melkein joka esiintymä vähän eri lailla.

Ajat ja tavat oli ennen toiset, muutama vuossata sitten tapahtuneiden asioiden vastustelu taitaa olla aika turhaa. Emmekä edes varmuudella tiedä mitä nimiä loppujen lopuksi on käytetty. Nykyisin melko varmasti ikivanhoiksi mielletään nimet Pekka ja Mikko, ovat kuitenkin uudempaa keksintöä 1800-luvulta.

http://www.etelapohjalaiset-juuret.fi/files/jacob_jaakko_vai_jaska.pdf
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilasnimi
http://www.rajapuro.net/savojr/hakuohje.html
http://www.cazfi.net/nimet/wiki/Vanhoja_nimiä
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
No ei tosiaan ole ihme että suomalaisten sukututkijoiden sukutaulut ovat niin sekavia. Jos se on enemmän tärkeää mitä uskotaan (toivotaan) kuin se mitä asiakirjoihin on kirjoitettu. Miksi muuttaa historiaa (mieleisekseen ?)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Suvussamme on ollut 10 sukunimeä alle 200 vuoden aikana.
Omani oli ruotsalaistyylinen, jonka vanhempani vaihtoivat suomalaiseksi, ja sittemmin pelastin ulkomaille kadonneen alkuperäisen nimen.
Esi-isäni oli Adam, saksalaisella sukunimellä. Vieraassa maassa hänen nimestään kirjattiin puhuttelumuoto. Poikansa muuttokirjaan ei laitettu alkuperäistä sukunimeä, vaan isän puhuttelunimi sohn-päätteellä. Seuraavassa maassa nimen alku vaihtui aiemman kuninkaan etunimen tyyliin ja -poika päätteiseksi. Lisäksi kirkonkirjoissa sukunimeksi on laitettu aiemman maan kansalaisuus. Myöhemmin tulevat eri haarojen tahollaan kansallistetut sukunimet.
1
Ilmianna
Jaa
Kiitos valaisevasta vastauksesta "Kunkkuna". Voimme kai sanoa, että on siis kaksi kuppikuntaa. Minä kyllä kannatan ehdottomasti alkuperäisnimiä. Nimien muuttelun myötä on nyt ikään kuin kaksi erillistä tietokantaa, joka hankaloittaa etsintää. Minusta alkuperäisnimet kuvastavat ajan henkeä. Ruotsinkieli on ollut virkakieli ja sillä siisti. Kai ne vanhemmat ovat silti valinneet lapselleen nimen. Tuskin se on ollut niin, että vanhemmat ovat ilmoittaneet kirkkoherralle, että poika tuli ja haluamme antaa hänelle nimeksi Paavo. Kirkkoherra on sanonut, että jasoooo ja sitten kirjoittanut kirjoihin Pahl. Luultavasti vanhemmat ovat miettineet jo valmiiksi ruotsinkielisen nimen. Miksi niitä pitäisi mennä muuttelemaan? Toinen juttu on sitten, kuinka tätä Pahlia on sitten kutsuttu.... Paavo, Pauli, Paulus, Paavali? Kuka sen tietää?
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Mikä on alkuperäinen tai oikea nimi? Onko oikea nimi syntyneiden luettelossa, rippikirjassa, kuolleiden luettelossa vai jossain muussa lähteessä? Esimerkiksi syntyneiden luettelossa voi olla nimet Carolus, Henricus, Ericus ja Mathias, mutta rippikirjassa vastaavat nimet voivat olla Carl, Henric, Eric ja Mats. Myös rippikirjoissa nimien kirjoitusasu voi vaihdella, kuten Henric ja Henrik. Kumpi on oikea nimi? Kirjoitatko henkilön nimeksi Henricus Henric Henrik?

Vaikka et suomentaisikaan nimiä, niin joudut sitä kuitenkin miettimään viimeistään siinä vaiheessa kun papit alkavat käyttää kirjoissaan suomenkieltä. Tällöin henkilöllä on edellisessä rippikirjassa nimi Mats ja seuraavassa se on Matti. Kumpi on oikea nimi?

Mielestäni olettamus, että suomenkieliset vanhemmat antavat lapselleen ruotsinkielisen nimen, on hieman erikoinen. Uskottavampaa on, että ruotsinkielinen pappi ruotsintaa suomalaisen nimen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Minulla on sama käsitys, että jos vanhemmat olivat suomenkielisiä, niin todennäköisimmin ruotsinkielinen pappi on ruotsintanut suomalaisen etunimen.

Isoisäni syntyi 1890-luvulla Etelä-Hämeessä suomenkielisellä paikkakunnalla. Syntyneiden luettelossa ja vanhemmissa rippikirjoissa hänen nimensä on Gustaf, uudemmissa rippikirjoissa Kustaa. Kustaaksi häntä aina kutsuttiin, Kustaaksi hän itsensä esitteli ja Kustaa lukee myös hautakivessä.

Hänen vanhempansa, jotka olivat tavallisia suomenkielisiä lampuoteja, tuskin olisivat antaneet nimeä Gustaf, jota todennäköisesti eivät osanneet edes lausua.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
Kjjhhg kirjoitti:
Minulla on sama käsitys, että jos vanhemmat olivat suomenkielisiä, niin todennäköisimmin ruotsinkielinen pappi on ruotsintanut suomalaisen etunimen.

Isoisäni syntyi 1890-luvulla Etelä-Hämeessä suomenkielisellä paikkakunnalla. Syntyneiden luettelossa ja vanhemmissa rippikirjoissa hänen nimensä on Gustaf, uudemmissa rippikirjoissa Kustaa. Kustaaksi häntä aina kutsuttiin, Kustaaksi hän itsensä esitteli ja Kustaa lukee myös hautakivessä.

Hänen vanhempansa, jotka olivat tavallisia suomenkielisiä lampuoteja, tuskin olisivat antaneet nimeä Gustaf, jota todennäköisesti eivät osanneet edes lausua.
Kusti
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
oikeanimi kirjoitti:
Mikä on alkuperäinen tai oikea nimi? Onko oikea nimi syntyneiden luettelossa, rippikirjassa, kuolleiden luettelossa vai jossain muussa lähteessä? Esimerkiksi syntyneiden luettelossa voi olla nimet Carolus, Henricus, Ericus ja Mathias, mutta rippikirjassa vastaavat nimet voivat olla Carl, Henric, Eric ja Mats. Myös rippikirjoissa nimien kirjoitusasu voi vaihdella, kuten Henric ja Henrik. Kumpi on oikea nimi? Kirjoitatko henkilön nimeksi Henricus Henric Henrik?

Vaikka et suomentaisikaan nimiä, niin joudut sitä kuitenkin miettimään viimeistään siinä vaiheessa kun papit alkavat käyttää kirjoissaan suomenkieltä. Tällöin henkilöllä on edellisessä rippikirjassa nimi Mats ja seuraavassa se on Matti. Kumpi on oikea nimi?

Mielestäni olettamus, että suomenkieliset vanhemmat antavat lapselleen ruotsinkielisen nimen, on hieman erikoinen. Uskottavampaa on, että ruotsinkielinen pappi ruotsintaa suomalaisen nimen.
Olen tasan samalla kannalla aloituksen tekijän kanssa - sukututkijan ei tule vaihtaa nimiä joita on kirkonkirjoissa, vaan päin vastoin tulee AINA käyttää "lähde materiaalia" sellaisenaan, eikä käyttää n.s. "oman käden oikeutta". Ei todellakaan ole mikään ihme että suomalaisten sukututkimuksissa on niin paljon virheitä, (joista sitten syytetään esimerkiksi MyHeritagea, joka itse asiassa on erittäin hyvä APU sukututkimukesta kiinnostuneille) On selvää että virheitä tulee jos nimiä vaihdellaan (usein jopa täysin oman pään mukaan) mikään muuhan ei olisi edes mahdollista.
Kukaan meistä ei voi varmuudella sanoa millä "lempinmellä" ketäkin kutsuttiin.
Kiitos esimerkiksi juuri kirkon (ja esimerkiksi Kustaa Vaasan) voimme tänään saada TODELLISTA tietoa esi-isistämme ja äideistämme. mikä ei ole kovinkaan tavallista muualla maailmassa. Suomi on tässä hyvässä asemassa.
Uskoisin että tätä nimien muuttamista tekevät ihmiset kahdesta syystä - joko he ovat aloittejoita jotka kopioivat muiden tietoja tai sitten niin "supisuomalaisia", että he unohtavat että Suomella on historia jo ENNEN itsenäistymistä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
oikeanimi kirjoitti:
Mikä on alkuperäinen tai oikea nimi? Onko oikea nimi syntyneiden luettelossa, rippikirjassa, kuolleiden luettelossa vai jossain muussa lähteessä? Esimerkiksi syntyneiden luettelossa voi olla nimet Carolus, Henricus, Ericus ja Mathias, mutta rippikirjassa vastaavat nimet voivat olla Carl, Henric, Eric ja Mats. Myös rippikirjoissa nimien kirjoitusasu voi vaihdella, kuten Henric ja Henrik. Kumpi on oikea nimi? Kirjoitatko henkilön nimeksi Henricus Henric Henrik?

Vaikka et suomentaisikaan nimiä, niin joudut sitä kuitenkin miettimään viimeistään siinä vaiheessa kun papit alkavat käyttää kirjoissaan suomenkieltä. Tällöin henkilöllä on edellisessä rippikirjassa nimi Mats ja seuraavassa se on Matti. Kumpi on oikea nimi?

Mielestäni olettamus, että suomenkieliset vanhemmat antavat lapselleen ruotsinkielisen nimen, on hieman erikoinen. Uskottavampaa on, että ruotsinkielinen pappi ruotsintaa suomalaisen nimen.
No tähän mennessä en ole tavannut sellaista että Mats olisi kirkonkirjoissa muuttunut Matiksi, mutta Henric voi tosiaan olla kirjoitettu niin k:lla kuin c:llä, mikä ei kuitenkaan muuta nimeä vaan vain sen miten se on kirjoitettu. Sitävastoin voi esimerkiksi Elisabeth olla muuttunut joskus Lisaksi (Liisa vaikka yhdellä i:llä) myös kirkonkirjoissa . Tämä ei kuitenkaan oikeuta meitä muuttamaan ihmisten nimiä - sukututkijakin on nimenomaan TUTKIJA ja se tarkoittaa että tutkitaan sitä mikä oli .. piste.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Jos tarkasti mennään on se joka on kastetodistuksessa. Käytännössä sillä jonka itse ilmoitti ja sillä msntiin.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Tarkkaan ottaen kasteessa lapsi otetaan kirkon jäseneksi. Nimi on jo annettu ennen. Kastetodistus ilmeisesti ensimmäinen paperi mihin nimi kirjoitetaan. Ja kirjoittaja oli pappi. Kieli riippui taas aika-kaudesta. 1700-luvun alkupuolelle asti latinaa ja sitten 1800-luvun lopulle ruotsi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
olavi.salo kirjoitti:
Tarkkaan ottaen kasteessa lapsi otetaan kirkon jäseneksi. Nimi on jo annettu ennen. Kastetodistus ilmeisesti ensimmäinen paperi mihin nimi kirjoitetaan. Ja kirjoittaja oli pappi. Kieli riippui taas aika-kaudesta. 1700-luvun alkupuolelle asti latinaa ja sitten 1800-luvun lopulle ruotsi.
En ole tavannut latinaksi kirjoitettua muuta kuin kuolisyy
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
olavi.salo kirjoitti:
Tarkkaan ottaen kasteessa lapsi otetaan kirkon jäseneksi. Nimi on jo annettu ennen. Kastetodistus ilmeisesti ensimmäinen paperi mihin nimi kirjoitetaan. Ja kirjoittaja oli pappi. Kieli riippui taas aika-kaudesta. 1700-luvun alkupuolelle asti latinaa ja sitten 1800-luvun lopulle ruotsi.
Ei taida pitää paikkaansa tuo että aikaisemmin oli kirkonkirjat latinaksi
Minun sukututkimukseni perusuu VAIN kirkonkirjoihin ja muihin asia kirjoihin ja kieli on periaatteessa aina ruotsi ja suomi, aina tuolta 1500 luvun lopulta tai 1600 luvulta lähtien jolloin ensimmäiset luettavat kirkonkirjat on tehty. Joitain sanoja voi olla joskus muullakin kielellä (esimerkiksi sana "widow" siis leski ja onhan joitain näitä muitakin, esimerkiksi kuolin syy voi olla latinaksi).
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Puhekielessä voidaan nimi lausua kuten aikalaisetkin sen sanoi, mutta kirjoitettuna niin kuin kirkonkirjoissa on prätätty (kastekirjauksessa). Vasta 1800-luvun lopulla papit alkoivat kirjata nimiä muotoon joka vastaa nykyistä puhuttua kieltä.
Ilmianna
Jaa
Onhan se mahdollista niinkin päin, että Kuningas halusi kutsua Pallihikisen Paavoa, Kallea ja Ananiasta sukunimellä Pahl ja etunimiksi hän halusi nimetä heidät Ruotsalaisittain Carl, Anders ja Henrik. Olisi ollut helpompaa Ruotsalaisten kannalta.

Tuo nimien pakoruotsalaistaminen ei tietenkään noille Pallihien veljeksille kelvannut, perSuja kun olivat ja ehdottomia Fennoja.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Voi että ? MITÄ ihmeen väliä sillä on SUKUTUTKIJALLE?? Kysymyshän on saada tietoa entisistä sukupolvista ja nimiä vaihtelemalla tulee vain tarpeettomia virheitä kun yksi "tykkää sitä ja toinen tätä". Kirkonkirjat ovat ehdottomasti paras lähde ja niiden muuttaminen on TOSI typerää, anteeksi nyt että sanon tämän, mutta näin se vain on. Turmellaan hyvät lähteet ja miksi ?? No kun "tiedetään" muka paremmin. Siinä käy helposti niin että talon renki saa talon nimen sukunimekseen tai jopa kylän nimen (minä olen nähnyt vaikka kuinka monta kertaa), tällaisesta löytyy ihan naurettavuuteen asti meneviä esimerkkejä) . ONNEKSI meillä on kirkonkirjat muutoin oltaisiin ihan metsässä.
Toinen asia on sitten että ihmiset eri aikoina kutsuivat ihmisiä erilaisila lempinimillä, mutta se ei tarkoita että sukututkijoiden tulisi tehdä samoin vaan olla tarkkana sillä tosiasiassa on myös kirkonkirjoissa eroavaisuuksia - kun esimerkiksi Elisabeth voi toisessa kirkonkirjassa olla Lisa tai Margareta on vain Greta.
Mutta myös kirkonkirjojen sukunimiä täytyy osata lukea oikein koska ne on usein kirjoitettu (esimerkiksi tilan puutteen vuoksi) lyhennettynä Eriksson voi esimerkiksi olla kirjoitettu vain "Ersson". Periaatteessa voi sanoa että lapset saivat ainakin länsisuomessa sukunimensä isän etunimen mukaan (patronyymi), ei talon tai tilan mukaan ja sukututkijalle tämä on luonnollisesti tärkeä tieto sillä jos nimi ei ole isän etunimen mukainen, silloin on useimmiten jossain menty metsään.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Sama ongelma koskee paikannimiä.
Omassa suvussani samassa talossa syntyneiden lasten syntymäpaikka on joko Rågö tai Ruissaari riippuen papista joka on merkinnän tehnyt.
Onko hienompaa jos merkitsen kaikille sukutauluun syntymäpaikaksi: Rågö Säteri Rusthåll, Lokalaks?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
"hienompaa" ?? Sukututkija ei välitä siitä onko asia "hieno" tai ei, vaan ainoastaan siitä onko asia sellaisena todellinen fakta tai ei.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyllä kastetiedossa on se oikea nimi. Siellä voi lukea Ericus tai Eric, mutta nimet normalisoidaan eli tässä tapauksessa nimi on Erik. Suomalaistamista ei tarvita, vaikka puhuttelunimenä olisi Eki.
Kommentoi
1
Ilmianna
Jaa
5 VASTAUSTA:
Mikä tekee juuri ruotsinkielisestä versiosta "oikean nimen", vaikka tätä ei olisi koskaan käytännössä käytetty ja vaikka papereissa saattaa olla latinaa ja ruotsia (ja hyvällä tuurilla muutakin) sekaisin? Halu pakkoruotsalaistaa menneisyys jopa nykyisin?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
NormalisoimatonNimi kirjoitti:
Mikä tekee juuri ruotsinkielisestä versiosta "oikean nimen", vaikka tätä ei olisi koskaan käytännössä käytetty ja vaikka papereissa saattaa olla latinaa ja ruotsia (ja hyvällä tuurilla muutakin) sekaisin? Halu pakkoruotsalaistaa menneisyys jopa nykyisin?
Se että muuta kirjoitettua tietoa ei ole olemassa, eikä kukaan tiedä miten aikalaiset nimen lausuivat. Nykykielinen versio ei ole ainakaan oikea.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Setäni syntyi 1800-luvun loppupuolella ja sai kirkonkirjaan nimen Wilhelm.
Kun kirkonkirjoja alettiin kirjoittaa suomeksi, hänet kirjattiin nimelle Vilho.
Kun hän kuoli 1900-luvun loppupuolella hän oli Ville.
Villeksi häntä kaikki kutsuivat - myös vanhempansa aina vauvasta alkaen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
NormalisoimatonNimi kirjoitti:
Mikä tekee juuri ruotsinkielisestä versiosta "oikean nimen", vaikka tätä ei olisi koskaan käytännössä käytetty ja vaikka papereissa saattaa olla latinaa ja ruotsia (ja hyvällä tuurilla muutakin) sekaisin? Halu pakkoruotsalaistaa menneisyys jopa nykyisin?
Löytyy myös Venäjää ja Englantia
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
NormalisoimatonNimi kirjoitti:
Mikä tekee juuri ruotsinkielisestä versiosta "oikean nimen", vaikka tätä ei olisi koskaan käytännössä käytetty ja vaikka papereissa saattaa olla latinaa ja ruotsia (ja hyvällä tuurilla muutakin) sekaisin? Halu pakkoruotsalaistaa menneisyys jopa nykyisin?
Lähtökohtasi on täysin väärä koska se värjäytyy (todelliselle tutkijalle täysin vieraaseen) sanottaisiinko "poliitisiin" tunteisiin vetoamiseen.

Todellinen tutkimus pitäytyy aina löydetyissä faktoissa mikä luonnollisesti tarkoittaa myös "pitäytymistä tutkinnan kohteena olevan ajan asiakirjoissa".

Suurin osa vanhoista SUOMALAISIA koskevista asiakirjoista on (monestkin syystä) kirjoitettu ruotsiksi ja jokainen joka haluaa seurata ajassa taaksepäin on pakotettu lukemaan näitä ruotsinkielisiä asiakirjoja. Niitä voi luonnollisesti kääntää suomenkilelle, mutta silloin on lähde aina mainittava ja nimien muuttaminen ei ole monestakin syystä suositeltavaa - esimerkiksi koska silloin eivät kirkonkirjat toimi enää tiedon lähteenä.
Kukaan ei myöskään tarkalleen tiedä miten kansa todellisuudessa suhtautui sen ajan tapoihin ja systeemeihin. On kuitenkin erittäin todennäköistä, että nimeä kirkonkirjassa pidettiin suuressa arvossa "sinä oikeana nimenä Jumalan edessä" - olihan se kirjoitettu kirkonkirjoihin - ja kirkko edusti ihmisille Jumalan tahtoa .
Jokainen faktoihin tutkintansa perustava sukututkija tietää myökin että n.s. lempinimiä oli kaikenlaisia, joista jotkut saivat alkunsa kirkonkirjoissa olevasta nimestä toiset taas toisaalta.

Siis tämän ajan "politiikka ja poliittiset pyrkimykset ja tunteet" eivät kuulu historiaan eivätkä siis historiaa tutkivan sukututkijan apuvälineisiin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vastustan kaikkia vastustajia!
Ilmianna
Jaa
Niinhän ennnenkin sanottu ja kirjoitettu ruotsiksi koska papinkirjat oli ruosiksi kirjoitettu
Ilmianna
Jaa
Kyllä minä kirjoitan uudemmat suomeksi ja ohjelma kertoo alkuperäisen nimen . Minulla hiukan pitempi, muta sama sukuni on vain 200 vuotta sitä vanhempi on talon nimi tai kenen poika
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
"Talon nimi" ei muuten ole sama kuin jonkun "sukunimi" vaan paremminkin osoite. Sitäpaitsi samassa talossa asui usein muitakin kuin isäntä perheineen ja toiseksi ihmiset muuttivat myös siihen aikaan ja asettuivat useimmiten johonkin toiseen taloon mutta ei se heidän nimeään muuttanut toiseksi. On myös niin että jos me sukututkijat käytämme erilaisia nimiä samoista ihmisistä on yhteistyö aika vaikeaa. Herää kysymys: "Olisiko tässä kyse siitä. että halutaankin vaikeuttaa aika yksinkertaista asiaa" ? Asia on nimittäin niin että nykyohjelmilla voi jokainen "saada helposti" historiallista tietoa menneistä sukupolvista mikä tosiasiassa vaikeutuu huomattavasti jos aletaan muuttelemaan historiaa (johon myös ihmisten nimet kuuluvat). Rehellisen sukututkijan tulisi tutkia mennyttä aikaa ILMAN että muuttelee sen lähteitä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
----------
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kyllä minä vastustaisin jos joku tulevaisuuden sukututkija vääntelisi nimeni johonkin tulevaisuuden tyyliin, vastoin sitä miten se on nyt kirkon kortistoissa kirjoitettu.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Ne ruotsinkieliset nimet on alunperin muutettu ruotsinkielisiksi koska virkakieliasetuksen mukaan myös nimet piti kääntää ruotsiksi. kukaan nykyihmisten nimiä käännä. suosittelen amatööreille sukututkimuksen peruskurssia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Sukututkija käyttää olemassa olevia FAKTOJA - aivan samalla tavalla kuin kaikissa muissakin tutkimisissa käytetään faktoja. Tämä tarkoittaa esimerkiksi että pitäydytään olevissa asiakirjoissa (esimerkiksi kirkonkirjoissa) .

Siinä sinulle peruskurssin ensimmäinen ohje - kaikki n.s. tutkiminen jossa annetaan edesmenneille muita nimiä kuin asiakirjoista löytyy on vain sellaista amatöörimaista töppäilyä ja toiveajattelua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Hupaisaa, että täällä on henkilöitä, jotka haluavat, että heidän rahvaaseen kuuluneella esi-isällään Lauri Möttösellä, joka kirjoissa on todennäköisesti muodossa Lars Möttöin pitää olla juurikin nimi Lars, että kuulostaa vähän paremmalta.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kuinka Lars olisi muka hienompi kuin Lauri? Onko sinulla jonkinlainen alemmuuskompleksi ja siksi pitää alkaa muuttamaan olevia historiallisia asiakirjoja ?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Keksityt ruåtsalaiset nimet pois
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Kun ahkerimmat ja pätevimmät sukututkijat esim. Euroopassa saavat valmiiksi sukuselvitykset vaikka vain viimeisen 70000 vuoden ajalta, huomaamme merkillisesti olevamme lähes kaikki toistemme sukulaisia. Eli ei maksa vaivaa kiistellä siitä kuka on parempaa ja kuka huonompaa sukua kun kuitenkin ollaan pääosin yhtä ja samaa sukua!
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Tyhjä tampio
Ilmianna
Jaa
Luin tuossa Ira Vihreälehdon kirjan "Tuntematon sotavanki", hän kertoo tuossa miten on yrittänyt selvittää tarkempia tietoja isoisästään, joka siis ilmeisesti oli venäläinen mies sotavankina suomessa. Itse kysymys jää edelleen vaille vastausta, mutta hienosti kirjasta paljastuu, että kun ajassa mennään vähänkin pitemmälle taaksepäin, esim. me eurooppalaiset alamme olla likimain kaikki sukua toisillemme. Ja miten muutoin voisi ollakaan, jos alkujaan pieni ryhmä ihmisiä on tullut jostakin alueelle.
Onko koko sukututkimuksessa siis päätä eli häntää, meistä useimmat kun joka tapauksessa voivat kehua olevansa vaikka kenraali Mannerheimin sukulaisia?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
No, minua ainakin kiinnostaa asia etupäässä historiallisesti , ei niinkään geneettisesti koska samankaltaisuus katoaa aika nopeasti, eli puolittuu jokaisessa sukupolvessa kummankin vanhemman linjassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Vastustan myös
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
En vastusta!
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Sukututkimus nykyisellään on aivan lapsenkengissä. Nyt pyritään vain selvittämään kenen lapsi tai lapsenlapsi joku on jne. Mutta kun selvitystä tehdään ja "sukuja" löydetään entistä täydempinä, unohtuu tärkein: Vain biologinen sukulaisuus on oikeata sukulaisuutta, ja se on sitä mitä tulisi selvittää. meno yhteiskunnassa lienee jo vähän rauhoittunut, ja käytössä on luotettavia testejäkin, mutta aiemmin varsinkin isäksi päätyi usein mies, joka ei ollut lapsen alkuunlaittaja eikä siis biologinen isä. Tätä on tapahtunut pelkästään pienessä suomessakin satojen ja taas satojen vuosien ajan ja satojatuhansia kertoja, usein niinkin että lapsen biologista vanhemmista ja varsinkaan isästä ei ollut edes hyviä arvauksia. Suvut ja sukulaisuudet ovat tosiasiassa paljon sekalaisempi juttu kuin nimien, naimisissa olojen tms. perusteella saadaan selville. Ja niin sekalainen juttu samalla, että tuskin koskaan millään menetelmillä pystytään oikeita sukulaisuussuhteita kovinkaan kauas menneisyyteen ratkomaan!
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Njaa? Enpä nyt oikein ole samalla linjalla. Se biolooginen sukulaisuus kun hupenee aika nopeasti ja jos joku on itselleen lapsen tunnustanut niin eniten lapseen vaikuttaa vallitsevat elinolosuhteet ja se kasvatus jonka hän mahdollisesti sai. Ota huomioon että kymmenen sukupolven takaa meillä 1024 esivanhempaa - suorassa linjassa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vitun ääliö. Ainoastaan oikeaa sukujuttua on jos on sama nimi. Sukukirjasssa näkyy sen on tehnyt oikea suukututjkija
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Mistä muuten tiedät, oliko sinun sukunimeäsi kantavia ihmisiä olemassa ainuttakaan esim. vuonna 276? Ellei ollut, mistä ihmeen tyhjyydestä sukusi sitten sikisi, ellei sukua ollut olemassa ko. vuonna. Esitätkö ihan vakavissasi ettei siis vuonna 276 eläneissä ollut sukulaisiasi, että sukusi on tosiaan pompsahtanut ilmoille tyhjästä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
No, totuus on (jos se nyt edes sinua kiinnostaa) että ainakin maan lännsipuoliskolla oli käytössä niin sanottu "patronyymi" mikä tarkoittaa että lapset saivat etunimensä lisäksi nimen isänsä etunimen perusteella ja näin ollen siis uuden "sukunimen" periaatteessa jokaisessa supolvessa. Kirkon kirjoissa tämän voit lukea "son" siis poika tai "dotter" (siis tyttö) nimenä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Vastustan
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Saman huomasin minäkin,isoisänisä oli Peter Johan,joka muutettu Pekaksi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Eihän kukaan ole muuttanut isoisänisäsi nimeä. Hän oli kuka oli.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
On valtavan vaikea sanoa, mikä olisi oikea tapa esittää nimet.

Kuten yllä on jo selitetty, kirkonkirjat kirjoitettiin ruotsiksi myös suomenkielisissä seurakunnissa aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Suomea äidinkielenään puhuva Matti oli kirjoissa Mats aivan samoin kuin ruotsia äidinkielenään puhuva Mats. Muuttoliikkeen vuoksi emme saa koskaan selville, sanottiinko Matsiksi kirjattua miestä hänen syntyessään ja hänen aikuisiällään Matsiksi vai Matiksi.

Siksi on parasta tallentaa sukututkimuksessa molemmat nimen muodot.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:
Miksi? pitäisi tallentaa mitään muuta kuin se mitä asiakirjoista löytää? Sellainen juuri vie sukututkijat harhapoluille KOSKA kaikki muut nimet (ja muutkin tiedot) kuin ne joita asiakirjoista löytyy ovat periaatteessa vain jälkeenpäin keksittyjä ja olettamisen seurausta ja siksi sama ihminen voi saada esimerkiksi useita erilaisia keksittyjä nimiä riippuen siitä kuka milloinkin sen heille antaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Ei.kelpaa.minulle kirjoitti:
Miksi? pitäisi tallentaa mitään muuta kuin se mitä asiakirjoista löytää? Sellainen juuri vie sukututkijat harhapoluille KOSKA kaikki muut nimet (ja muutkin tiedot) kuin ne joita asiakirjoista löytyy ovat periaatteessa vain jälkeenpäin keksittyjä ja olettamisen seurausta ja siksi sama ihminen voi saada esimerkiksi useita erilaisia keksittyjä nimiä riippuen siitä kuka milloinkin sen heille antaa.
Juuri siksi on hyvä tallentaa hyvin todennäköisesti suomenkielisen ihmisen tietoihin myös hänen hyvin todennäköinen suomenkielinen nimensä, että kirkonkirjoihin merkityt ruotsinnokset ovat vain keksittyjä vastineita ihmisten todellisille nimille.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Liike kirjoitti:
Juuri siksi on hyvä tallentaa hyvin todennäköisesti suomenkielisen ihmisen tietoihin myös hänen hyvin todennäköinen suomenkielinen nimensä, että kirkonkirjoihin merkityt ruotsinnokset ovat vain keksittyjä vastineita ihmisten todellisille nimille.
Jo tuo kirjoituksesikin kuvaa sitä sekavuutta mikä vallitsee suomalaisten "sukututkijoiden" sukutauluissa - kun on annettu samoille ihmisille jos jonkinlaista "todennäköistä" nimeä .
Olen tutkinut sukuani monet vuodet ja eteen on tullut jos jonkinlaisia "todennäköisiä ratkaisuja" kun ihmisille on haettu jotain muuta nimeä kuin sitä joka on kirjoitettu vanhoihin asiakirjoihin, esimerkiksi kirkonkirjoihin.
Tässä muutama valitettava esimerkki:
On esimerkiksi annettu ihmisille "oma nykyinen sukunimi " (todennäköisesti koska ei olla tajuttu mitenkä nimet lapsille aikanaan annettiin) .
On annettu ihmisille talon tai maatilan nimi (näin tulee esimerkiksi talon rengistä taloon kuuluva , joskus jopa sen isäntä) joskus on ihmisille annettu jopa kylän nimi.
Lisää tähän sitten että sama ruotsinkielinen nimi on "vapaasti" käännetty suomeksi, yksi yhdellä tavalla toinen toisella. Peräänkuulutin muutama vuosi sitten jonkinlaista listaa jossa olisi samat käännökset samasta nimestä (jos se nyt on niin tärkeää että kirkonkirjoja täytyy alkaa muuttamaan), mutta eipä ole listaa tullut ja vaikeaahan se olisikin koska sama nimi on nykyään muunnettu jos jonkinlaiseen muotoon.
HAUSKIN, tai sanoisinko naurettavin, on kun kirjoitetaan "okänt" (siis tuntematon) sukunimen kohdalle. Jos kirkonkirjoissa ihmisen nimi on esimerkiksi Matts Johansson on hänen nimekseen kirjoitettu Matti Juhaninpoika "okänt". :)
Ei siis mikään ihme että suomalaisten sukutaulut vilisevät virheistä .

Ei, kyllä se on niin että AINOA järkevä ratkaisu on pysytellä asiakirjojen tiedoissa ja jättää kaikki "suomalaisuus" toiseen kertaan. Asiakirjat kertovat meille sitä Suomen (maan) historiaa jossa meidän esi-isämme ja esi-äitimme elivät. Kuningas, kirkko ja perimätiedot ja tavat olivat ne tekijät jotka määräsivät periaatteessa koko sen ajan ihmisten elämän vaiheet. Monet heistä olivat myös muualta tänne tulleita ja monet muuttivat täältä muualle . Että jotkut suomalaisuudessaan (tai yksinkertaisuudessaan) yrittävät muuttaa tätä historiaa toiseksi ei johda kuin sekavuuteen. Sellainen historian vääristely ei tietenkään koskaan tule n.s. "viralliseksi" (siis tunnustetuksi )- sillä tunnustetuksi tuleminen vaatii niiden asiakirjojen hyväksymistä joita on runsaasti saatavilla ja jotka puhuvat omaa korutonta kieltään menneistä ajoista.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
AsiastaAsiaa kirjoitti:
Jo tuo kirjoituksesikin kuvaa sitä sekavuutta mikä vallitsee suomalaisten "sukututkijoiden" sukutauluissa - kun on annettu samoille ihmisille jos jonkinlaista "todennäköistä" nimeä .
Olen tutkinut sukuani monet vuodet ja eteen on tullut jos jonkinlaisia "todennäköisiä ratkaisuja" kun ihmisille on haettu jotain muuta nimeä kuin sitä joka on kirjoitettu vanhoihin asiakirjoihin, esimerkiksi kirkonkirjoihin.
Tässä muutama valitettava esimerkki:
On esimerkiksi annettu ihmisille "oma nykyinen sukunimi " (todennäköisesti koska ei olla tajuttu mitenkä nimet lapsille aikanaan annettiin) .
On annettu ihmisille talon tai maatilan nimi (näin tulee esimerkiksi talon rengistä taloon kuuluva , joskus jopa sen isäntä) joskus on ihmisille annettu jopa kylän nimi.
Lisää tähän sitten että sama ruotsinkielinen nimi on "vapaasti" käännetty suomeksi, yksi yhdellä tavalla toinen toisella. Peräänkuulutin muutama vuosi sitten jonkinlaista listaa jossa olisi samat käännökset samasta nimestä (jos se nyt on niin tärkeää että kirkonkirjoja täytyy alkaa muuttamaan), mutta eipä ole listaa tullut ja vaikeaahan se olisikin koska sama nimi on nykyään muunnettu jos jonkinlaiseen muotoon.
HAUSKIN, tai sanoisinko naurettavin, on kun kirjoitetaan "okänt" (siis tuntematon) sukunimen kohdalle. Jos kirkonkirjoissa ihmisen nimi on esimerkiksi Matts Johansson on hänen nimekseen kirjoitettu Matti Juhaninpoika "okänt". :)
Ei siis mikään ihme että suomalaisten sukutaulut vilisevät virheistä .

Ei, kyllä se on niin että AINOA järkevä ratkaisu on pysytellä asiakirjojen tiedoissa ja jättää kaikki "suomalaisuus" toiseen kertaan. Asiakirjat kertovat meille sitä Suomen (maan) historiaa jossa meidän esi-isämme ja esi-äitimme elivät. Kuningas, kirkko ja perimätiedot ja tavat olivat ne tekijät jotka määräsivät periaatteessa koko sen ajan ihmisten elämän vaiheet. Monet heistä olivat myös muualta tänne tulleita ja monet muuttivat täältä muualle . Että jotkut suomalaisuudessaan (tai yksinkertaisuudessaan) yrittävät muuttaa tätä historiaa toiseksi ei johda kuin sekavuuteen. Sellainen historian vääristely ei tietenkään koskaan tule n.s. "viralliseksi" (siis tunnustetuksi )- sillä tunnustetuksi tuleminen vaatii niiden asiakirjojen hyväksymistä joita on runsaasti saatavilla ja jotka puhuvat omaa korutonta kieltään menneistä ajoista.
Miksi sekoitat etunimet ja sukunimet keskenään? Nehän on merkitty kirkonkirjoihin aivan eri perusteilla, eikä Länsi-Suomessa edes käytetty sukunimeä maaseudun asukkailla ennen 1800-luvun loppupuolta. Etunimi eli kutsumanimi sen sijaan on ollut jokaisella ihmisellä kautta aikain ja kaikkialla maailmassa.

Et kai tosissasi ihaile ruotsinkielisyyttä niin valtavasti, että haluat kuvitella jonkun Matts Johanssoniksi kirjatun hämäläisen talonpojan olleen tosiaan sen niminen? Toisin sanoen perheenjäsenet, muut sukulaiset ja tuttavat olisivat puhutelleet häntä ruotsiksi? :-)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mitäpä nimiä muuttelemaan. Ei nimi miestä (naista) pahenna ellei mies (nainen) nimeä.
Eihän joku Matti Heikinpoika olisi kummajainen. Ruotsissa melkein kaikki ovat -sonneja. Jonsson, Henrikson, Olsson osv. Oliko Islannissa joku Finnbogadottir tai jotain sinne päin peräti johtava poliitikko?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Niinpä ,juu. Pysytään vain kirkonkirjojen teksteissä niin hyvä tulee.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Vastustan!
Ilmianna
Jaa
Aloittajalle:
Hyvä, sinulla on oikeat historialliset tiedot esivanhemmistasi ilman jälkeenpäin olettua tai keksittyjä nimiä, siis ei kun jatkat samaan malliin.
Kaiken todennäköisyyden mukaan pitivät esivanhempamme kirkokirjoissa olevia nimiään suuressa arvossa - esiis tavallaan heidän todellisina niminään - koska ne olivat heidän nimensä JUMALAN EDESSÄ ja n.s. "viimeisellä tuomiolla" heitä ajateltiin kutsuttavan kirkon kirjojen nimillä. kaikki olettamukset, että ihmiset olisivat ikäänkuin protestoineet kirkkoa vastaan ovat vain olettamuksia. (Kuningasta vastaan sitä vastoin saatettiin hyvinkin protestoida).
Ilmianna
Jaa
Olen näin jälkeen päin erittäin tyytyväinen että omaa sukututkimistani aloittaessani en (monien muiden tavoin) alkanut kopioimaan tietoja muiden - usein kaukaisten - sukulaisisteni sukupuista koska olen näin jälkeenpäin huomannut, että niissä on paljon virheitä, kun niitä vertaa kirkonkirjojen tietoihin.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Näkee muuten paljon netissä, että ihmiset ovat käyttäneet näitä patronyymejä eli isän etunimestä tehtyjä oman etunimen lisiä sukuniminä, tyyliin: Anna Mattson os. Johansdotter. mikä on aivan hassusti. Anna pysyi Juhontyttärenä koko elämänsä. Aviomies oli Matinpoika eli vaikka Eerikki Matinpoika, Erich Mattsson. Länsi-Suomessa ei mitään sukunimiä ollut ollut 1800-lopulle asti. Papit laittoivat noita talojen/torppien nimiä usein kirjoihinsa jonkinlaisiksi osoitteiksi (kuten edellä on sanottu), että erottaisivat samannimiset toisistaan. Talojen nimet vaihtuivat etunimen + patronyymin lisänä kun osoite vaihtui. Sitten 1900-luvun alussa, kun kaikkien piti ottaa sukunimi, noita talonnimiä otettiin paljon oikeiksi sukunimiksi. Samoin noita Johanssoneja yms.

Tuo os-tyttönimi käytäntökin tuli Suomeen vasta 1900-luvun alussa; säätyläisillä joksus aikaisemmin. Vasta sukunimilaki 1930 velvoitti naiset avioituessaan ottamaan miehensä sukunimen. Tämä kumottiin 1985, mutta monet luulevat, että niin oli aina.

Lisäksi nuo ulkolaiset nettisukututkimusohjelmat (Geni, My Heritage, Family Search) muuttavat nykyään vaimojen nimiä tuohon os. -muotoon anglo-amerikkalaisen sukunimikäytännön mukaisesti (näillä on jonkinlainen yhteinen ID-projekti). Eivätkä monet suomalaiset nettiohjelmia käyttävät tätä tiedä, kun vaan kopioivat toisilta tietoja eivätkä itse selvitä tietoja kirkonkirjoista, Jos käyttää vain Hiski-hakemistoa (siellä on paljon fiboja), niin ei sielläkään ole mitään os. -nimiä. Kuolintiedoissakin on alkuperäinen, isän suvulta peritty sukunimi (siis muualla kuin Länsi-Suomessa). Netti on täynnä tällaisia os-nimiä 1700- ja 1800-luvuilta ja monet uskovat siihen, mikä on netissä.

Länsisuomalaisten kohdalla näkee usein, että talon tai torpan nimeä on käytetty useassa polvessa sukunimenä ja tyttärille on laitettu myös tätä os. talonnimeä, vaikka isä olisi ollut siellä vaikka renkipoikana muutama vuosi. Jos kyseessä on talon isännyys, joka on periytynyt vanhimmalle pojalle, niin vain silloin tämä talonnimi on "periytynyt", mutta muualle muuttaneilla nuoremmilla veljillä sitä ei enää ollut. Ilmeisesti on vaan niin vaikea uskoa, että sukunimiä ei Länsi-Suomessa kertakaikkiaan ollut ennen 1800-luvun loppua.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Länsi-Suomessa ei mitään sukunimiä ollut ollut 1800- luvun lopulle asti, niinkö? Kyllä minun syntymäkotipuolessani juurikin ko. alueella oli 1800- luvulla syntyneillä isovanhemmilla sukunimi joka ei muuten ollut sama kuin heidän asuinpaikkansa nimi.

Tämä koko sukututkimusvouhotus on sikäli jopa lapsellista, että ani harva tietää suvustaan edes 500- luvulta, puhumattakaan että tiedettäisiin asioita vaikkapa 4000 vuoden takaa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Länsisuomalaiset tilannimet sukunimiksi: Käytäntö alkoi muuttua 1800-luvulla vähän eri tahtiin eri pitäjissä. Omilla sukulaisillani Hämeessä tämä tilanimi vaihtui vielä 1800-luvun loppupuolella aina kun he muuttivat palkollisiksi uuteen taloon - näkyi vielä Hiskissäkin. Kyllä sai olla tarkkana ja katsoa rippikirjoista, oliko lapsen isä talon isäntä vai palkollinen, kun tilanimi oli sama ja miehen etunimikin sattui olemaan sama.
Oman sukupuuni käsityöläiset ottivat kyllä ruotsalaiselta kuulostavan sukunimen, kun aloittivat ammatissaan, mutta usein jo heidän lapsensa luopuivat tästä nimestä (1800-luvun alkupuolella). Mutta sotilasnimiä (ruotsinkielisiä nekin) on omassa puussa pidetty ihan sukuniminä.
Muun Suomen vaimojen sukunimet: olen itse ottanut sen muodon, mikä on kuolinmerkinnässsä tai viimeisessä rippikirjassa. Henkikirjoistakin voi katsoa (ovat netissä vuoteen 1915 asti, löytyvät helpoimmin googlaamalla Digihakemisto + ao. lääni).

SukuForumilla on ollut myös keskustelua tästä nimiasiasta: http://suku.genealogia.fi/showthread.php?t=13273

Etunimien suomentaminen: parasta ehkä olisi, jos tuo kirkonkirjoissa oleva ruotsinkielinen muoto olisi vaikka Muistiinpanoissa (My Heritage) tai sitten suluissa suomennetun nimen perässä , esim. Antti Antinpoika (Anders Anderss.). Genissä sille on oma paikkakin. Ruotsinkielinen virallinen muoto auttaa tietojen hakemisessa. Kun kirkonkirjat muuttuivat suomenkielisiksi 1880-luvulla, niin niistä näkee miten Johanista tehtiin Juho ja Elinista Elli jne. Mutta sitähän ei tiedetä, mikä oli näitten nimien suomenkielinen muoto joskus 1700-luvulla; oliko käytössä vaikka vanhoja pakananimiä...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
MUN SUKU ULOTTUUKIN 1400-LUVULLE HÄHÄHÄÄ PISTÄKÄÄS PAREMMAKSIVANHIN TUNNETTU ON PIETARI JOHANPOIKA SISSALA VOITTE VAIKKA KIRJOITTAA SEN GOOGLEEN LÖYTYY TIETOA

TIETYSTI VOI SANOA ETTÄ VANHIN ON SEN ISÄ JOHA, JUHO, JUSSI MIKÄLIE TARKKAA NIMIMUOTOA EI OO EIKÄ SUKUNIMIKÄÄN SILLÄ VARMA JA SE ONSYNTYNYT ENNEN 1470 JOS KERRAN SEN POIKA PIETARI ON SYNTYNYT NOIN 1490.

http://www.jpnews.fi/seurat-ja-yhdistykset/alajarvi-seura-ry/

SIINÄ TIETOA PIETARISTA MUN ESI-ISÄSÄSTÄ JOKA SYNTYNYT NOIN 1490 SE MENEE MINUSTA PIETARIIN PUHTAASTI ISÄLINJAA PITKIN ELI ISÄN ISÄN ISÄN JNE JNE... ISÄ.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Jokuroti keskusteluun. Aloittaja on oikeassa siinä, että alkuperäislähteiden nimien käyttäminen on perusteltua. Vaikka nimikäytäntö on mennyt viime vuosien suositusten mukaisesti suomennettujen nimien suuntaan. Käytäntö on loppupeleissä kuitenkin vain makuasia ja trendi. Kaikki tyylit tulevat tutkimisessa lopulta esiin.

Lähteidenmukaisten ruotsinkielisten nimien käyttöpaine korostuu alueilla, joissa on puhuttukin ruotsinkieltä enemmän kuin suomea ja se on saattanut olla varsinainen alkuperäiskielikin. Pohjanmaan rannikkoalueet ovat tästä esimerkki. Tuskin ruotsinkieliset virkamiehetkään halusivat väännettävän omista nimistään suomenkielisiä. Heitä oli joka paikassa maata missä virkamiehiä, kirkkoja ja kappeleitakin.

Pitää olla olemassa aina vaihtoehto käyttää ruotsalaisperäisiä nimiä. Eri asia sitten jos joku iso suku on ehtinyt jo tallentaa suomenkielisillä nimillä tuhansia esivanhempia ennen suositusten tarkempaa miettimistä ja tällöin suomenkielisistä nimistä on tullut käytäntö.

Ajatellaan vaikka Geniä. Yhdessä suomalaissukuhaarassa voi olla useissa eri maissa asuvia jälkeläisiä joista vain osa puhuu suomea. Tälläiseen hiljan törmäsinkin: Suomesta lähteneitä jälkeläisiä mm. Amerikassa, Saksassa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Voisi ajatella näiden muunkielistenkin puolesta, miten he suhtautuvat suomenkielisiin nimiin, kun kirkonkirjoista eli ALKUPERÄISLÄHTEISTÄ ei näitä nimiä löydy lainkaan vaikka heillä olisi ne käytössä.

Joskus tilanne on ristiriitainen suomenkielisellekin. Miten löytää sopivankuuloinen suomennos täysin ruotsinkieliselle nimelle, joka suomennettuna kuulostaa hieman oudolta tai ainakin nimeltä, jollaista ei kastekirjoissa ole ollut kuin 1880-luvun paikkeilla, kun ruotsinkieliset nimet alettiin tallentaa suomenkielisinä eli papistokin suomalaistui.

On totta, että ennen kirkonkirjojen käyttöönottoa suomenheimoiset on puhuneet SUOMEA. Esimerkiksi keskiaikaisissa kirjoituksissa, jotka todennäköisesti säilyneet onnenkaupalla suomalaiskapinoiden jälkeen, on käytetty ruotsinkielisen patronyymin -son (Mattsson) jälkiliitteen sijasta POICA (Matinpoica), miehen nimessä. Näitä dokumentteja on säilynyt yllättävän vähän, mutta riittävästi todistaakseen, että suomalaisilla on ollut oma kieli kaiken aikaa käytössään ruotsalaisinvaasiosta huolimatta ja tämä kieli voidaan jäljittää tuhansien vuosien taakse. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyse voi olla jopa yhdestä maailman vanhimpia säilyneitä alkukieliä. Muistakaa arvostaa rikasta äidinkieltänne, se ei ole mikä tahansa kieli.

Alkuperäislähteitä tulee sukututkimuksessakin kunnioittaa ja lähteitä tulee tarvittaessa kyetä esittämään, kuten kaikessa tutkimisessa.
Ilmianna
Jaa
Niin todellakin, kun on jonkin aikaa tutkinut sukuaan, tulee yhteyksiä Ruotsiin ja sikäläisiä tutkijoita sekoittavat nämä suomennetut etunimet, joita ei ole kirkonkirjoissa tai muissa lähteissä...
Itse olen kuljettanut mukana sekä suomen- että ruotsinkielisiä nimiä. Vasta kun/jos sukutarinaa julkaisee netissä, niin siinä voisi käyttää vain näitä sovittuja suomenkielisiä nimiä ja selittäää asian sitten jossain lopussa/alussa. Kursseilla suositellaan yleensä käyttämään suomenkielisiä nimiä (ainakin ennen muinoin).

Kaikki maailman kielet ovat suhteellisen nuoria ja muuttuvat koko ajan. Ks. esim. kielitieteilijä Jaakko Häkkisen sivustoa: http://www.elisanet.fi/alkupera/ Kielet Suomessa kautta aikain (2014). Tieteen päivien luennot 12.1.2017 (löytyvät YouTubesta haulla Suomalaisuuden alkuperä) on parituntisen esityksen lopussa ihan uutta tietoa suomenkielen synnystä. Saamenkieltä puhuttiin Etelä- ja Keski-Suomessa vielä 1500-luvulla (ns. metsälappalaiset, jotka sulautuivat muihin eivätkä liikkuvina perheinä näy maata omistavien verotusluetteloissa). Tämä eteläinen saamenkielen versio on kuitenkin hävinnyt.
Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa

Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

Ilmianna
Jaa
Pätkän kummallista ärsyyyntelytäkin esiintyi, ovatkan useimmat keskustelijoista jo tutustuneet Ranskan Luvigeihin, Ruotsin Kustaisiin, Englannin Yrjöihin ja Venäjän Pietareihin.
Ilmianna
Jaa

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Vastustan nimien muuttamista

Minulla on isän puolelta sukuluettelo aina 1500 luvun alkupuolelle saakka. Luettelo on tehty kirkonkirjojen, veroluetteloiden ym. pohjalta. Siellä esintyy sellaisia etunimiä kuin Pahl, Carl, Anders ja Henrik. Nyt olen huomannut, että useampikin sukututkija käyttää samoista henkilöstä nimiä Paavo, Kalle, Antti, ja Heikki. Onko tässä kyseessä jokin taiteilijan vapaus vai mikä. Voisiko joku valaista minua hieman.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta