miten menee Mirka?

Tykkäätkö esittää ja tuntea kerrankin itsesi heikoksi. Ei tarvitse aina olla se vahva, kaipasit vähän sitä kieroilus ja että sinusta pidettäisiin huolta. Oli ihana kun joku piti sinusta, lapsista viis.....
10210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kirjoitusvirhe nimessä mutta läheltä liippaa.
Aihekin on aika nappi, melkein.
Onko lapsillani joku hätä?
Tuossa viekussa ainakin yksi heistä tuhisee ja toinen omassa sängyssään.
Eivät ainakaan iltapalalla maininneet että olisi paha olla. He olivat aika iloisia itseasiassa.
Enkä ole eläissäni ollut näin vahva kun kukaan ei pidä huolta. Ihanaa.

Äänestä
  • Kuka luulet itse olevasi? Kysyn vaan....

    Äänestä

  • Niin, sanoisinko vielä että paras päätös (asia jota vuosia miettineenä vihdoin uskalsin toteuttaa)
    Yksi iso huolenaihe poistui elämästäni..
    Mutta lapset eivät milloinkaan.
    Juonista en tiedä mutta olipahan antoisa juoni jos sellaisesta olisi kyse.
    Aidosta tai valerakkaudesta..
    Ainakaan sitä ei enää ole joten valettahan tuo taisi olla.
    Äidin huoli on aina läsnä ja nyt enemmän kuin koskaan aiemmin.
    Kärsimys on suurinta luokkaa, mutta kaikki vie aikaa.
    En, en sano tehneeni virhettä enkä ole..
    Toisillakin on vastuu yhteisistä asioista, muunmuassa ymmärtää että miksi jotain asioita tapahtuu ja miksi joku tekee kuten tekee ja miten tulisi lasten eduksi toimia, he tulevat ensisijaisesti kaikessa.
    Siitä yhdestä en olisi päässyt ikinä eroon, siitä joka eli omaa elämäänsä muista välittämättä.. Mutta ei enää.
    Kyllä näyttää siltä että lapset sopeutuvat ja minäkin saan olla onnellisesti vahvempi kuin koskaan..

    Äänestä

  • Mitäpä jos antaisit itsestäsi jotain muuta kuin pelkkää arvostelua. Sinusta ei pidetä kun arvostelet toisia ja pidät itseäsi muita parempana. Onnea elämääsi ja vointeja myös lapsille. Elämä opettaa, aukase silmäsi ja katso ympärillesi. Minusta olet pyrkijä, olet kiva jos sinulle lirkutellaan, haet epätoivosesti lohtua etkä anna mitään muuta kuin kirjasta luettua tekstiä vastineeksi. Olet loukattu ja syytät vääriä ihmisiä. Ehkä se tulee sinusta itsestäsi. Pidät piireistä ja sinulle on tärkeää näyttää materiaalin voima ja asemasi johon olet tehnyt paljon töitä. Ole luonnollinen ja ajattele älä aina arvostele.

    Äänestä

  • Työhön auttaa jos sitä tekee sydämellä. Varsinkin sinun työssäsi, näe ihmiset ihmisinä. Älä listan töinä, älä suorita vaan tee töitä läsnäolevana työtäsi rakastavana ja ole ihminen.

    Äänestä

  • hyvääjatkookumminkin kirjoitti:

    Mitäpä jos antaisit itsestäsi jotain muuta kuin pelkkää arvostelua. Sinusta ei pidetä kun arvostelet toisia ja pidät itseäsi muita parempana. Onnea elämääsi ja vointeja myös lapsille. Elämä opettaa, aukase silmäsi ja katso ympärillesi. Minusta olet pyrkijä, olet kiva jos sinulle lirkutellaan, haet epätoivosesti lohtua etkä anna mitään muuta kuin kirjasta luettua tekstiä vastineeksi. Olet loukattu ja syytät vääriä ihmisiä. Ehkä se tulee sinusta itsestäsi. Pidät piireistä ja sinulle on tärkeää näyttää materiaalin voima ja asemasi johon olet tehnyt paljon töitä. Ole luonnollinen ja ajattele älä aina arvostele.

    Ohhoh mitä tekstiä..
    Aikamoinen analyysi suoraan perseestä.
    Ja vaikka minusta ei pidettäisi, ihan sama, hmm.. Ehkäpä mua ei vaan kiinnosta jotkut ihmiset.. Jostain syystä.. Sellaiset jotka kieroilee ja juonii :) juonikoon ja saakoon nautintonsa siitä. Kertoo paljon ihmisen luonteesta.
    Olen aina ollut pienissä piireissä, minimalistisesti kavereita, materiaa, enkä vaadi asioita.
    Mulle riittää just se porukka elämässäni joka on. En pyri mihinkään kenenkään toisen kustannuksella.
    Materia on mulle lähinnä bisnes, enkä välitä tippakaan kerätä nurkkiin kamaa lojumaan.
    Palstaripuli päästi nyt housuun, (kirjasta lainattua)

    Äänestä

  • Saanko kysyä?
    Kuka on antanut sulle valtuudet arvostella muita? Oletko parempi kuin muut?
    Niin tiukkaa arvostelua jollekkin että johan lirahti pöksyyn, hätä.
    Taisit puhua itsestäsi..

    Äänestä

  • Ei tässä maassa valtuuksia tarvita. Ei tarvita analyysejä. Nämä on henkilön omasta suusta.

    Äänestä

  • Hän on ihan itse kertonut näitä ympäriinsä. Ja ei paljoa missään liikkua..

    Äänestä

  • Emme ole täällä maailmassa miellyttääkseemme muita.
    Pakkaan vähäiset kamani ja häivyn.
    Toiset ovat ihan täysiä idiootteja ja toiset heidän jaloissaan.
    Toisten seurassa on mukavan leppoisaa ja puhe on vuorovaikutteista, toisten seurassa ei muiden vuorolle tai mielipiteille ole tilaa kun kaikkitietävä telkkarista/ kirjastaoppinut pääsee vaahtosuussa selittämään asioita joilla ei ole paskan väliä.
    Aivan sama, meitä on täällä ihan joka lähtöön, ja jokainen lähtee aikanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ketaratojossa kirjoitti:

Tykkäätkö esittää ja tuntea kerrankin itsesi heikoksi. Ei tarvitse aina olla se vahva, kaipasit vähän sitä kieroilus ja että sinusta pidettäisiin huolta. Oli ihana kun joku piti sinusta, lapsista viis.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu