Minulla todettiin viisi kuukautta sitten aikuistyypin diabetes ja olen tässä pohtinut mahdollisia syitä jotka ovat tähän johtaneet. Lääkärin kanssa olemme pohtineet kolesterolilääkityksen aloituksesta metforminin rinnalle. Nyt käytän metua kaksi kertaa päivässä 500mg vahvuudella. Syksyllä oli ns paha kolesteroli neljän luokkaa ja kokonaiskolesteroli kuuden paikkeilla ja triglyseridi neljän paikkella. Lääkäri kehoitti aloittamaan silloin kolesterolilääkityksen mutta sanoin hänelle silloi että katsotaanko kevääseen saakka, koska diabeteksen hoito edellyttää myös ruokavalioon muutoksia ja kolesteroli ja triglyseridiarvo voi pudota jo pelkällä ruokavaliollakin. Ja perustelin sitä vielä sillä, koska triglyarvo oli ollut keväällä 2015 6,25 ja silloin ei puhuttu mitään vaarallisesta kolesterolista. Mutta nyt kaksi viikoa sitten käytyäni työterveystarkastuksessa minulle selvisi kun sain terveystalon laboratoriotulokset, että minulla on ollut vielä aiemmin vuonna 2011 trglyseridiarvo erittäin korkealla. Silloin se arvo oli ollut 15,8. Kysyin lääkäriltä että onkohan silloin ollut mitään riskejä terveyden suhteen ja hän vastasi että haimatulehduksen riski on ollut todennäköinen. Huvittavinta tässä on se kun nyt minulla alkaa omasta mielestäni olla kolesteroliarvot kohdillaan niin silti nyt tuputetaan kolesterolilääkkeitä. Oman terveyskeskuslääkärin kanssa on sovittu että maalis huhtikuun vaiheessa otetaan uudet verkokeet ja niiden perusteella päätetään lääkityksen aloituksesta. Kaksi viikkoa sitten kokonaiskolesteroli oli 6 ja paha kolesteroli 4 ja triglyseridiarvo 2. Sitä vaan olen täs miettinyt että onkohan tällä mun diabeteksellä ja taannoisella korkealla triglyarvolla (15,8) jotakin yhteistä, eli onkohan haima saanut jo silloin siipeensä. Alkoholia otin silloin noin kahden viikon välein vain yhtenä iltana ja nyt käytän sitä vain noin kahden tai kolmen kuukauden välein ja silloinki vain yhtenä iltana. Lisäksi olen miettinyt että onkohan silloin työterveyslääkäri tehnyt hoitovirheen kun ei ole puuttunut sillon noin korkeisiin kolesteroliarvoihin. Tämä työterveystarkastus vuonna 2011 tehtiin kajaanissa terveystalon vastaanotolla...
Korkea triglyseridiarvoko syynä diabetekseen
Luotanko_työterveyteen
20890
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mene erikoislääkärille, oliskohan se sisätautilääkäri, joka elimistä parhaiten tietää.
Yleislääkärit ei (aina) ole näissä asioissa experttejä, vaan nimensä mukaisesti
yleislääkäri. Vaatii syvällisempää tietoa, sitä saat erkoislääkäriltä.
Veijolle vaan tiedoksi että ruokavalion ja lääkityksen ansiosta sokeriarvot ovat nyt olleet nyt viiden ja kuuden välillä ja paino on tippunut 13 kiloa sekä triglyseridiarvo on myöskin tippunut. Kyllä minä vielä lääkäreihin luotan, mutta tuo vuonna 2011 sattunut kömmähdys vähän mietityttää.
Koska sinulla ei ollut silloin 2011 vielä diabetestä (ei ainakaan todettu), korkeaakaan triglyseiridiarvoa ei välttämättä pidetty vakavana. Nyt kun olet saanut diabetesdiagnoosin, samalla sinulle on tullut tiukemmat kolesteroli- ja trigly-arvojen tavoitteet. Kömmähdystä ei siis tapahtunut, sairaushistoriasi on vain muuttunut. Onneksi olet saanut jo parannettua arvoja.
Luotanko_työterveyteen
Kiitos-kertoisitko myös millaisen ravintosuosituksen olet saanut ja millaisen lääkityksen.
Kiitos etukäteen.
Ystävällisin terveisin Veijo
Jollet halua levittää tietoa täällä niin käytä emailiäni.
Sokerinkäytön heitin pois (sitä kuluikin runsaasti aiemmin. 4 palaa sokeria kahvikuppia kohden) makeiset on mennyttä elämää. Lenkkimakkaran käytön olen miltei lopettanut kokonaan. Sianlihaa käytän ruoanvalmistuksessa todella harvoin ja sen tilalla käytän naudanlihaa tai hirvenlihaa. Voi on vaihdettu kevytmargariiniin. Voitakin kului puolen kilon paketti viikossa ja nyt käytän 400 g margariinipakettia noin kolme viikkoa. Hedelmiä popsin välillä pikkunälkään. Alkoholin käyttöä en ole muuttanut koska käytän sitä muutenkin todella harvoin.
Suosittaisin+myös+erikoislääkärin+pakeilla+poikkeamista.+Kevytmargariineja+ei+nykyään+suositella+koska+niiden+rasva+on+kovempaa+kuin+rasvaisempien.+Itse+käytän+Lidlin+30%+kevytmajoneesia+leivän+päällä.+Paistamiseen+öljyä+paitsi+kananmuniin+Flora+Goldia.
Diabeetikoille+suositellaan+LDL+kolesterolin+maksimimääräksi+2.5+mmol/l+ja+2+mmol/l+jos+kuuluu+muihinkin+riskiryhmiin.+Noihin+arvoihin+on+vaikea+päästä+ilman+lääkkeitä+jollei+geenit+ole+todella+suotuisia.+LDL-kolesterolia+laskee+monityydyttymätön+rasva,+liikunta+ja+kuitu.+Ei+siis+kannata+vähentää+ruokavaliostaan+öljyjä+pois.+Tyydyttynyt+rasva+taas+huonontaa+hiukan+kolesteroliarvoja+useimmilla+ihmisillä.
Triglyseridejä+(eli+rasvaa)+nostaa+taas+fruktoosi+(jota+on+pöytäsokerista+puolet)+ja+alkoholi.+Merkittävämpää+on+kylläkin+vyötärölihavuus.
hpv
"Kevytmargariineja+ei+nykyään+suositella+koska+niiden+rasva+on+kovempaa+kuin+rasvaisempien.+Itse+käytän+Lidlin+30%+kevytmajoneesia+leivän+päällä.+Paistamiseen+öljyä+paitsi+kananmuniin+Flora+Goldia."
Mitään+margariineja+on+täysin+turhaa+suositella.+Ei+mitään+terveyshyötyä+voihin+verrattuna.
Kevytmajoneesi+ei+ole+majoneesia.+Jos+et+usko+niin+koetappa+valmistaa+oma.
"Tyydyttynyt+rasva+taas+huonontaa+hiukan+kolesteroliarvoja+useimmilla+ihmisillä."
Aivan+oikein-hieman.+Mutta+samalla+paranevat+muut+kolesteroliarvot+joten+esim.+Becelin+huijaus+kokonaiskolesterolilla+jää+omaan+arvoonsa.+Ei+sano+mitään+sydänterveydestä.
Kysy+lisää.
Missä on tilastot notta kolesterolin pitäisi olla alhainen? Eikös Tsekki tutkimus tuonut esille missä tyydyttynyttä eläinrasvaa ja kolesterolit korkeammat niin pitkää ikää. Nää monityydyttymättömiä suosivat juu tietenkin ihanteelliset., mutta sydäri viikateseppä korjasi satoa.
Itä-Euroopan terveydenhoito on huomattavasti heikompaa kuin Länsi-Euroopan ja pelkästään se selittää erot.
Sitten kun on seurattu homogeenisella populaatiolla LDL-kolesterolia ja sydänkohtauksia yksilötasolla niin on huomattu erittäin vahva yhteys LDL-kolesterolin ja sydänkohtauksien välillä.
"Sitten kun on seurattu homogeenisella populaatiolla LDL-kolesterolia ja sydänkohtauksia yksilötasolla niin on huomattu erittäin vahva yhteys LDL-kolesterolin ja sydänkohtauksien välillä."
AI missä???
Esimerkiksi Framinghamissa.
On tullut esille notta arkistoivat autotalliin tulokset jotka eivät olleet toiveiden mukaisia. Eli sellaista tiedettä siellä.
Mitäs se Huttus Matti kirijootti. Vaikka elukka rasva kohottaa pahaa niin sydärit kuitenkin vähenee.
"Nyt varmaankin luulette että lainailen tutkimuksia, jotka tukevat omia ajatuksiani. Olemme valmiit antamaan erityispalkinnon sille ihmiselle, miehelle tai naiselle, joka löytää jostakin pitkäaikaistutkimuksen, jonka tulokset osoittavat että korkea kolesteroli, tai ravinnossa oleva suuri tyydyttyneiden rasvojen määrä, olisi millään tavalla vastuussa veren kolesterolitasosta (normaalissa, terveessä väestössä), tai vaikuttaisi millään tavalla sydäntautien määrään."
"Sitten kun on seurattu homogeenisella populaatiolla LDL-kolesterolia ja sydänkohtauksia yksilötasolla niin on huomattu erittäin vahva yhteys LDL-kolesterolin ja sydänkohtauksien välillä. "
No mutta entäs se Becelin ja muiden teollisuusmönjien valmistajien kokonaiskolesteroli????
Luotanko_työterveyteen+
Kokeillaan+nyt+jos+ketju+kestää+ehjänä+ja+ilman+asiaankuulumattomia+kommentteja.
"Sokerinkäytön+heitin+pois+(sitä+kuluikin+runsaasti+aiemmin.+4+palaa+sokeria+kahvikuppia+kohden)+makeiset+on+mennyttä+elämää."
HYVÄ.
"Lenkkimakkaran+käytön+olen+miltei+lopettanut+kokonaan."
Jos+olet+makkaramiehiä+niin+katso+ettei+tuote+sisällä+enempää+hiilihydraattia+kuin+5gr/100gr+tuotetta.+Mieluiten+jopa+huomattavasti+alle.+Esim.+Lidleltä+löydät+makkaroita+joissa+1-2+gr/100gr.+Mitä+enemmän+hiilihydraattia=sokeria-sitä+enemmän+jauhotäytettä+lihan+sijaan.
"Sianlihaa+käytän+ruoanvalmistuksessa+todella+harvoin+ja+sen+tilalla+käytän+naudanlihaa+tai+hirvenlihaa.+"
Riista+on+erittäin+hyvä+mutta+miksi+sianliha+boikotissa.
"Voi+on+vaihdettu+kevytmargariiniin.+Voitakin+kului+puolen+kilon+paketti+viikossa+ja+nyt+käytän+400+g+margariinipakettia+noin+kolme+viikkoa."
Miksi?+Joissakin+kevytmargariineissa+on+vettä+40%.+Muutenkaan+margariinien+käytölle+ei+löydy+enää+pienintäkään+perustetta.
"Hedelmiä+popsin+välillä+pikkunälkään"
Hedelmät+ovat+luonnon+karamellejä.+Erittäin+paljon+sokeria+mutta+ei+sitten+paljonn+muuta.+Minkä+verran+niitä+tulee+popsittua?
"Alkoholin+käyttöä+en+ole+muuttanut+koska+käytän+sitä+muutenkin+todella+harvoin.+"
Diabeetikolle+sopivat+Wisky,+vodka+ja+konjakki.+Laimentele+reilusti+vedellä.+Kuiva+puna+ja+valkoviini.+Olut+on+nestemäistä+leipää+(runsasti+sokeria).
Hieman+omakohtaista:
Täysin+ilman+lääkkeitä.
Aamusokeri+5,5+mmol/l.
Aamiaiseksi+80gr+pekonia+(Tuoreesta+siansivusta)+2+kananmunaa++teelusikallisella+aitoa+majoneesia+ja+2+palaa+matjessilliä+ja+ruokajuomana+kahvi.
Mikä+lääkitys+sinulle+on+annettu+ravintoohjeiden+mukana.+Onko+mitään+mitä+ihmettelet+saamissasi+ohjeissa?
Jos+kirjoitukseni+häviää+niin+ketju+jää+osaltani.
500 mg metformin kaksi kertaa päivässä
Luotanko_työterveyteen
Kiitos.
Mitäs tuumisit jos pääsisit eroon pillereistä? Hyvällä ruoalla-ilman nälkää-nykyiseen tieteeseen perustuen.
Diabeteslääkitys ei hoida itse sairautta millään lailla vaan paikkaa pelkästään liikojen sokereiden syöntiä. Sinulla on insuliinia liian kanssa kehossasi mutta olet periaatteessa melkein immuuni sille joten sokereidenedelleen vähentäminen riitävän matalalle tasolle auttaa kehoa hoitamaan itse verensokerin sopivalla tasolla pitämisen.
Unohtui mainita että syy-seuraussuhde taitaa olla päinvastainen eli diabetes aiheuttaa korkeita triglyseridiarvoja tai ehkä kyse on enemmänkin saman asian erilaisista ilmenemismuodoista.
Tässä juttua kolesterolista ja ravintorasvoista:
https://www.diabetes.fi/diabetesliitto/lehdet/diabetes-lehden_juttuarkisto/muu_diabeteksen_hoito/kymmenen_kysymysta_rasvoista.2806.news
Ja täällä triglyserideistä ja kakkostyypin diabeteksestä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00820
Eikö mikään kehossa viitannut metaboliseen sairauteen? Oletko hoikka ja liikkuva ihminen? Usein - muttei aina - aikuisiän diabeetikolla on liikaa keskivartalorasvaa ja liikunta ei maistu. Elämäntavoilla voi tehdä paljon sekä veren rasva- että sokeriarvoille. Kuinkas tupakointi? Ihmiselimistössä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Omaiseni sai aivohalvauksen joitain vuosia sitten. Kunnassa ei kuntoutettu millään tavoin. Itsepäisenä ihmisenä hän heitti rollaattorin menemään ja alkoi kävellä pitkiä lenkkejä. Muutama luun murtuma alkuun tuli, mutta mistä pienistä. Verenpaineet ja kolesterolit ovat kunnossa, paino alentunut ja kunto parempi kuin vuosikymmeniin.
Diabetes on sydän- ja verisuonisairaus. Tosin sydän- ja verisuonisairauksia saa ilman diabetestäkin. Kumpiakin voi ehkäistä, hoitaa ja kuntouttaa liikunnalla ja kohtuullisella ruokavaliolla.
Vuonna 2011 työterveystarkastuksessa ei puhuttu sanallakaan korkeasta kolesterolista. Kehoitettiin kylläkin painoa tiputtamaan. Vuonna 2014 kehoitettiin oluen juontia vähentämään ja sanoin että se on helppoa koska sanoin jotta sixpakki kuluu vuodessa ja se asia jäi siihen. Kolesterolista ja lääkityksestä ei ole ollut aiemmin puhetta kuin eka kerran 5 kk sitten.
Luotanko_työterveyteen
Valitan että keskustelumme päättyi tähän. Ylläpidon idiootti ei halua sinun saavan parasta mahdollista tietoa.