niinmitensitten

Nyt jo yli viisikymppisenä seuraan maailmaa huuli pyöreänä. On kyseessä sitten USA.n presidentti, suomen kansanedustajat, somessa kirjoittavat ym.
Esimerkiksi eduskunnassa poliitikot koittavat keksiä, miten saa toista halveerattua.
Trumpista nyt puhumattakaan, ilkkuu niitä joista ei pidä kuin pieni lapsi. Samoin tekee moni muu maansa johtaja.
Vassarit haukkuu oikeistoa ja oikeisto vassareita. Somessa tuntuu meno hurjalta, porukka kirjoittaa sellaista tekstiä, ettei ikipäivänä pystyisi sanomaan samaa päin naamaa kenellekään ja jos sanoisi, tekisi itsestään idiootin.
Euroopassa meno on muuttumassa hurjaksi, näyttää ihan 1930 luvun lopulta, jos ette usko lukekaa vähän historiaa.
Ja kuinkas sitten kävikään, muutama miljoona ihmistä kuoli, ja vuonna 2017 kukaan ei vaan muista.
Ilmeisesti syy tähän on, että jokainen maa ja ihminen ajaa omaa etuaan ei yhteistä etua. Olen käynyt katselemassa vaalikoneen tuloksia, huh, huh sanon minä.
Eihän ne edes ole vaivautuneet lukemaan kysymyksiä, kun kumoavat oma vastauksensa seuraavassa kysymyksessä ja heistä tulee niitä, jotka päättävät meidän asioista. Oho arvostelin ehdokkaita, sallittakoon se minulle.
Ei nyt ihan heti tule mieleen yhtään tapausta, että olisi asiat menneet hyvin, kun kukaan ei tule kenenkään kanssa toimeen.
No, onneksi ollaan jo loppusuoralla, saavat nuoremmat murehtia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


dontworrys kirjoitti:

Nyt jo yli viisikymppisenä seuraan maailmaa huuli pyöreänä. On kyseessä sitten USA.n presidentti, suomen kansanedustajat, somessa kirjoittavat ym.
Esimerkiksi eduskunnassa poliitikot koittavat keksiä, miten saa toista halveerattua.
Trumpista nyt puhumattakaan, ilkkuu niitä joista ei pidä kuin pieni lapsi. Samoin tekee moni muu maansa johtaja.
Vassarit haukkuu oikeistoa ja oikeisto vassareita. Somessa tuntuu meno hurjalta, porukka kirjoittaa sellaista tekstiä, ettei ikipäivänä pystyisi sanomaan samaa päin naamaa kenellekään ja jos sanoisi, tekisi itsestään idiootin.
Euroopassa meno on muuttumassa hurjaksi, näyttää ihan 1930 luvun lopulta, jos ette usko lukekaa vähän historiaa.
Ja kuinkas sitten kävikään, muutama miljoona ihmistä kuoli, ja vuonna 2017 kukaan ei vaan muista.
Ilmeisesti syy tähän on, että jokainen maa ja ihminen ajaa omaa etuaan ei yhteistä etua. Olen käynyt katselemassa vaalikoneen tuloksia, huh, huh sanon minä.
Eihän ne edes ole vaivautuneet lukemaan kysymyksiä, kun kumoavat oma vastauksensa seuraavassa kysymyksessä ja heistä tulee niitä, jotka päättävät meidän asioista. Oho arvostelin ehdokkaita, sallittakoon se minulle.
Ei nyt ihan heti tule mieleen yhtään tapausta, että olisi asiat menneet hyvin, kun kukaan ei tule kenenkään kanssa toimeen.
No, onneksi ollaan jo loppusuoralla, saavat nuoremmat murehtia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu