Hei kaikille. Tiedän sohaisevani ampiaispesää ja saavani kimppuun kaikki äidit, kun kerron kokemuksiani haastavasta uusioperheen arjesta. Samapa se, myös minulla on oikeus mielipiteeseeni ja ajatuksiini. Elän siis uusioperheessä, jossa minulla on entisestä liitosta kaksi lasta ja uudella puolisollani yksi. Olen etävanhempi, lapseni vierailevat meillä joka toinen viikonloppu. Puolisollani on yhteishuoltajuus siten että lapsi on meillä joka toinen viikko. Olemme asuneet noin vuoden verran yhdessä. Aluksi kaikki meni oikein mukavasti, mutta mutta...
Nyt arki on muodostunut aika haastavaksi. Puolisoni lapsi (5 v poika) ei hyväksy minua. Olen hänelle pelkkää ilmaa, hän asioi kaikki asiansa äitinsä kautta eikä oikeastaan juuri koskaan puhu minulle, vain äidilleen. Poika on muutaman kerran toivonut että muuttaisin pois, niin hän saisi olla kaksin äitinsä kanssa. Hänen äitinsä on kyllä huomannut asian ja on yrittänyt puuttua asiaan, mutta on aika mahdottomassa tilanteessa. Tiedän ettei hänen ole helppoa yrittää puuttua poikansa käytökseen, kun poika niin selvästi osoittaa ettei häntä oikeastaan kiinnosta minun läsnäoloni. Tietenkin, ihan luonnollisesti tämä tilanne on johtanut siihen, että meille on arkeen muodostunut leirejä; äiti ja poika, ja sitten minä. Minusta on siis omassa kodissani tullut ulkopuolinen.
En ole ihan varma haluanko elää näin. Rakastan paljon puolisoani, mutta tilanne on meille kaikille haastava. Minua häiritsee ulkopuolisuus, häntä se että hän tuntee pahaa mieltä poikansa torjuvasta käytöksestä, ja poikaa se että hän joutuu jakamaan äitinsä huomion kanssani. Tällainen arki ei ollut se, mitä minulla oli mielessäni kun muutimme yhteen.
Olen siis siinä pisteessä, jossa olen vakavasti harkinnut parisuhteen päättämistä. Voisi kai olla meille kaikille helpompaa, jos emme asuisi yhdessä. On nimittäin aika raskasta elää lähes jatkuvassa kriisissä, sellainen elämä ei kai ole kenenkään tavoittelema elämä. Enpä oikein tiedä mitä tehdä.
Nyt arki on muodostunut aika haastavaksi. Puolisoni lapsi (5 v poika) ei hyväksy minua. Olen hänelle pelkkää ilmaa, hän asioi kaikki asiansa äitinsä kautta eikä oikeastaan juuri koskaan puhu minulle, vain äidilleen. Poika on muutaman kerran toivonut että muuttaisin pois, niin hän saisi olla kaksin äitinsä kanssa. Hänen äitinsä on kyllä huomannut asian ja on yrittänyt puuttua asiaan, mutta on aika mahdottomassa tilanteessa. Tiedän ettei hänen ole helppoa yrittää puuttua poikansa käytökseen, kun poika niin selvästi osoittaa ettei häntä oikeastaan kiinnosta minun läsnäoloni. Tietenkin, ihan luonnollisesti tämä tilanne on johtanut siihen, että meille on arkeen muodostunut leirejä; äiti ja poika, ja sitten minä. Minusta on siis omassa kodissani tullut ulkopuolinen.
En ole ihan varma haluanko elää näin. Rakastan paljon puolisoani, mutta tilanne on meille kaikille haastava. Minua häiritsee ulkopuolisuus, häntä se että hän tuntee pahaa mieltä poikansa torjuvasta käytöksestä, ja poikaa se että hän joutuu jakamaan äitinsä huomion kanssani. Tällainen arki ei ollut se, mitä minulla oli mielessäni kun muutimme yhteen.
Olen siis siinä pisteessä, jossa olen vakavasti harkinnut parisuhteen päättämistä. Voisi kai olla meille kaikille helpompaa, jos emme asuisi yhdessä. On nimittäin aika raskasta elää lähes jatkuvassa kriisissä, sellainen elämä ei kai ole kenenkään tavoittelema elämä. Enpä oikein tiedä mitä tehdä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
1.Eipä lapset päätä parisuhde asioista ! 2. Että viisi vuotias lapsi.... ...juttusi on provo ihan lissulassen juttuja
Voi että! Tuon ikäisele lapselle reaktio on täysin normaali, tavanomainen. Sitä kestää aikansa, ja loppuu joskus. Yleensä lapsella kestää n. 2X oman ikänsä verran, kunnes ottaa uuden perheenjäsenen omaksi perheenjäseneksi. Eli jos poika oli 4v kun muutitte yhteen, niin tilannee on tasaantunut viimeistään kun poika on 8v, jos ette ihan totaalisesti sössi. Ja jos teette hyvin yhteistyötä, niin tasaantuu jo paljon aiemmin.
Mitä siis kannattaa tehdä... Sanon kokemuksella, sillä olen sekä äitipuoli että lähivanhempi, jonka lapsilla on isäpuoli. Ja noissa ikäluokissa on todella kokemusta aiemmilta vuosilta. (Edelleen siis yhdessä ja onnellinen perhe.)
Meillä teki molempien lapset sitä, alle kouluikäiset, että vain se oma vanhempi kelpasi. Vain se sai viedä tarhaan, vain se sai lohduttaa, vain sitä toteltiin yms... Oltiin välillä niin turkassa, että tuli meillekin riitoja. Ne onneksi selvitettiin hyvin. Lapset testasivat. Testasivat meitä biologisia vanhempia, että kenen "puolella" me olemme, vai niitä "uusia vanhempia", että antaako ne pomputtaa...
Me pidettiin yhtä köyttä (jokusta pakollista mokaa lukuunottamatta... Ne kuuluu elämään.)
Lapsille tehtiin selväksi että :"Pertti vastasi jo, mene kuuntelemaan hänen vastaus." Tms. Tai "Ritva vie sinut tarhaan, me olemme niin päättäneet, ja se on hieno asia, että Ritva pitää sinusta huolta."
Kyllä ne puolien valitsemiset aika nopsaa loppui. Ja olihan se sitten ihanaa, kun sitä ei enää ollut. Kun minun lapseni väkisin ruinasi, että saa mennä isäpuolensa kyydissä, eikä tartte mun kanssa mennä... Tai kun mieheni lapsi juoksi mieheni ohitse minun syliini, kun varpaaseen sattui...
Mitä se sitten vaatii? Yhteitä linjaa, luottamusta puolisoisen kesken, aikaa... Ja sitä, että viettää aikaa puolison lasten kanssa! Sitä aikaa on vietettävä siten, että puoliso ei ole paikalla. Meillä esimerkiksi tarkoituksella puolisoni ehdotuksesta olin puolisen vuotta omilla asioilla joka ikinen torstai ilta. Puolisoni hoiti silloin minun lapseni, täysin. Vietti heidän kanssa aikaa, leikki ja komensi, laittoi ruuat jne. Samalla tavalla minä olen viettänyt aikaa puolisoni lapsen kanssa aika alusta saakka siten, että puoliso ei ole ollut paikalla.
Se teki lapsille hyvää. Keksi sinäkin yhteistä, kahdenkeskistä juttua puolisosi lapsen kanssa. Säännöllisesti, riittävän usein! Niin että lapsi tottuu siihen.
Ja huolehdi. Jos olet sanonut että sinä luet iltasadun, niin pitäkää siitä yhdessä kiinni. Puoliso voi lähteä tarvittaessa vaikka kävelylle, jos lapsi liiaksi äitiin takertuu, eikä sinun iltasatu kelpaa. Kyllähän lapset osaa testata...
Meillä on perheessä siis kolme lasta, nykyisin 13v, 11v ja 9v. Mitään tällaisia ongelmia ei enää ole aikoihin ollut. Olen tyytyväinen, ja valtavan ylpeä miehestäni, joka teki alusta asti selväksi, että oli tullut jäädäkseen. Hänestä on tullut lapsilleni korvaamaton isäpuoli. Ja mieheni lapsi on minulle valtavan rakas.
Minun lapseni kanssa ei suttura leiki kotia. Piste. Hyvin menee totaaliyksinhuoltajana mutta menköön.
Sepä ei ole sinun vallassa vaan lasten ja lapsilla on oikeus molempiin vanhempiin !!! Ja se ketä lapset isän luona tapaa on yksin isän vastuulla !
No heidän koti se isänkin koti on ja kirjoituksesta päätellen sinä se häirikkö olet
Kyllä on, äidillä on aina oikeus puuttua lasten huonoon kohteluun ja siihen ketä tapaa ja ketä ei. Missään ei lue että lapset pitää pakottaa näkemään perheenrikojat ja isän sutturat. On kumma että monet isät pakottaa lapset näkemään sutturansa, ja sitten ihmettelevät kun tulee mielenterveysonglemia ja lapset eivät halua tulla enää isän luokse, no ei tietenkään jos siellä on ihmienn joka haukkuu, kohtelee huonosti ja halveksii ja vie lasten rahat. Isähän he ovat jo vieneet.
Meillä me emme koskaan ole nähneet perheen rikkojia, onneksi, sanoin miehelle jo aluss ettet tuo niitä sutturoita meille etkä pakota meitä näkemään ja tulemaan heitä katsomaan, eikä ole pakottanut. Onneksi meis tajusi että sutturat ovat meille thonoa seuraa ja suojeli miedät niiden ongelmilta.
Lapset ei tarvi elämäänsä ihmisisä jotka veivät heidän isän ja hankaloitti tapaamisia ja lopulta hylkäsi.
Mihin niitä naikkosia tarvii?
Äiti päättää kaikesta kun mies ei kykene ja pakottaa lapsia näkemään perheenrikokjia.
Älä+jaksa+Lissu+jauhaa+paskaa+!+Ensinnäkin+sinulla+ei+ole+oikeutta+puuttua+toisten+kotiin+ja+toiseksi+ISÄN+LÄSNÄ+OLO+ON+RIITTÄVÄ+JA+ISÄLLÄ+ON+110%:en+päätösvalta+lasten+ollessa+hänen+luona+!+3.jos+epäilet+kaltoinkohtelua+niin+viranomaaiset+ovat+taho+joka+voi+ja+on+oikeutettu+tarkastamaan+lasten+olosuhteet+isän+luona+ET+SINÄ+!
Kyllä on ollut oikeus, minpä en ole koskaan keneltäkään sitä kysellyt miten lasteni kanssa olen toiminut. Sen sijaan miesraasulla ei ole ollut oikeutta puuttua meidän elämään, koska hylkäsi ja vaihtoi lapsensa sutturoihin. No eipä ole onneksi puuttunutkaan, ei ole kehdannut, niin häpee ja katuu tekoaan. Mutta sen hän onkin ansainnut. Vielkin hävettää häntä.
Olen aina sanonut että minun lapseni eivät ole koskaan tarvinneet elämäänsä perheenrikojia ja elämän hankaloittajia, eikä niitä ole onneksi meillä koskaan näkynytkään kun kielsin miestä niitä meille tuomasta. Mihin me olisimme niitä tarvinneet, emme mihinkään. Miksi pitäisi ottaa kotiinsa ihmisiä jotka rikkoivat lasten perheen? Miksi semmoinen pitäisi ottaa kotiinsa? En todellakaan ymmärrä.
Mieskin ymmärsi että sutturat ovat meille erittäin huonoa seuraa ja pilaisivat elämämme, joten ei koskaan edes ehdottanut että me menisimme suttruroitaan katsomaan. Olmme erittäin etuoikeutettuja kunmies ei meitä koskaanpakottanut näkemään sutturoita.
Meillä olen aina puuttunut laten elämään kun olivat pieniä, minulla oli vastuu heistä, mies kun oli luuseri niin vastuu oli minun.
Nyt kun lapset ovat aikuisia niin ovat monesti sanoneetkin että onneksi olin ihana äiti, joka piti heidän puoliaan, ja usein nauramme vieläkin kun mietimme millasia sutturoita on olemssa jotka vievät perhestä isän ja yrittävät tunkeutua sitten lasten ja exän elämään??? Ei voi kun ihmetellä heidä n röyhkeyttä ja pahantekoaan.
Onneksi me olemme kaikelta tuolta säästytty, kun sanoin miehelle että niitä lehmiä ei meille tuoda. Eikä ole tuonut.
Emme ole tarvinneet häiriköitä elämäämme. Onneksi lapset sanovatkin että olen maailman paras äiti ja mummi. Ja mä tiedän sen. Kannattaa tehdä asioita oikein niin ei tarvi nähdä miehen sutturoita jotka pilasivat aikanaan meidän elämän ja veivät lapsiltani isän.
Ei sinulla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta ! Eikä ex miehesi lasten isän tarvitse kysellä oman kodin toimintoihin lupaa eikä tarvitse kysellä keitä lapset tapaa... ...ole hyvä ja jatka toimintaasi niin huomaat pian olevasi etävanhempi niin kuin ex vaimoni huomasi yhtenä aamuna
Ei lapsilla ole lakiin perustuvaa velvolisuutta nähdä isän sutturoita ja mennä heidän kiusattavaksi ja haukuttavaksi. Kukaan ei niin voi määrätä.
Kyllä äidille kuuluu ketnen kanssa lapsensa on tekemisissä, siihen ei kuulu perheenrikoja sutturat.
Juu minun ei tarvi jatkaa mitään toimintaa, lapseni ovat aikuisia ja heillä jo omia lapsia, joten en pädy milloinkaan etävanemmaksi vaan olen ollut kaikki ne vuodet kun lapset olivat pieniä se paras vanhempi erittäin hyvä äiti. Miehellä ei ollut kanttia vaatia muutosta silloin koska tiesi itsekin oelvansa huono isä kun hylksi lapsensa. Meillä minä tein täysin oikein, ja lapsetkin ovat samaa mieltä. Sanovat usein kuika hyvä ja ihana äiti olin kun en pakottanut sutturoita näkemään. Kaikki lasten parhaaksi.
Sinä voit kiusata omiasi miten ikinä vaan haluat ja mitä keksit, ei liikuta meitä, säälin vaan lapsiasi kun vihaat heitä ja pakotat näkemään suttuoitasi. Ei meitä haittaa, kunhan omani ovat kasvaneet turvassa ja hyvässä huolenpidossa mun luona. Siitä olemme iloisia.
Siis,mikään laki ei pakota ei vaadi lapsia näkemään isän sutturoita, sen tilanteen että on on pakko nähdä vaikka sutturat rikkoi heidän perheen, on sinun tapasi kiusata omia lapsia, niin pakko nähdä semmoinen nainen ja saada siitä esimerkkiä että toisten perheen voi hajotaa koska vaan.
Meillä sellaista esimerkkiä ei koskaan annettu luojan kiitos.
En ikinä kostaisi omille lapsilleni sitä että mies heidät hylkäsi. päinvastoin olin aina tukena ja turvana ja maailman paras äiti heille.
Mutta nyt onkin lapsen oikeus kumpaankin vanhempaa ja isän näkeminen ! Ja se ketä isän luona on ei kuulu sinulle ! Eikä laki myöskään estä näkemästä isän naisystävää mutta sinä olet lapsen oikeuksien vastaisesti estänyt isän näkemisen
Menes nyt peräkammarinpoika vetään kätees ja lakkaa proovasta asioista joista et ymmärrä hökkäsen pöläystä.
Meillä kanssa alkoi kaikki menee huonosti ja vinksahtaa kun miehenkakarat tuli meille kuin kotiinsa. Sanoin jo hetimiehelle että taitaa perhe elämä mennä sekasin kun nuo sun lapset onmeillä. Aina sillon kun ovat poissa meiltä meillä on tosi kivaa perheenä ja rauhallista ja siistiä, mutta kun miehen kersat tulee niin talo sekasin minuutissa. Mun lapset ovat ihmeissään kun meno on kuin eläintalossa. En tiiä kauanko jaksetaan kun oma aika on sittenjälkien siivoomisessa ja jääkaapin täyttämisessä.
On kauheeta kun joutuu ahertamaanpalkatta toisten eteen ja huutaa ja haukkuu, ja exä myös. Mies lupasi puhua lasten ja exän kanssa jos harvenenttaisiin käyntejä ja otettaisiin vaan yksi kakru kerrallaan niin minäkin jaksaisin olla äitipuolena ja komentaa enempi, nyt olen poikki huutamisesta ja siivoomesta aina. Exänsä valittaa kun ei ole omaa aikaa.. miksi pitäisi olla? Pääasia et meillä olisi rauhallisempaa, ei ole miedän asia hoitaa pulivillejä ihmisenalkuna.
Yritn kaikkeni mutta jaksaminen tulee eteen, hulluja lapsia.
Hmmm. Sinä se hullu olet
Lakkaa juomasta ja onanoimasta ja jätä kannabissätkät niin mutsisi lakkaa sulle huutamasta, koska saat harhoja, kuvittelet kaikkea.
"Enymmärrämiehenkakaroita" kirjoitti omituisesti. Miten se nyt olisi oikein, että vain naisen lapset ovat omia lapsia, ja miehen kakarat vieraita? Onneksi meillä ei ole noin, siihen en suostuisi. Kun kaksi aikuista ihmistä muuttaa yhteen, molempien (myös miehen) lapset ovat yhtä tärkeitä. Ikävä kyllä olen huomannut, että naisilla aika usein on jotenkin vinksahtanut ajatus siitä, että vain hänen lapsensa kuuluisivat uuteen perheeseen ja miehen lapset ovat jotenkin vieraita.
Arvasin jo etukäteen, etten tällä palstalla tule saamaa paljoakaan hyviä neuvoja. Qolllopl kirjoitti hyvin, kiitos siitä viestistä. Joku toinen uhoaa, ettei ole lapsen asia päättää kenen kanssa aikuiset seurustelevat. Ei olekaan, mutta he voivat saada aikaan sen, ettei kenelläkään ole mukavaa suhteessa. Sellainen olo minulla on, kuten sanoin, tunnen oloni vieraaksi omassa kodissani. Olen liian vanha kestämään pitkään sellaista olotilaa, haluan tuntea oloni hyväksi omassa kodissani. Yritän rakentaa kontaktia ja luottamusta pieneen lapseen, mutta jos se ei onnistu, luulen että valitsen jotenkin toisin kuin nyt. Haluan kuitenkin tuntea myös oman oloni hyväksi, en halua päivittäin joutua taistelemaan pienen lapsen huomiosta ja tuntea oloani sivuutetuksi ja joutua kiukuttelun kohteeksi.
Sitä se on, enkä ymmärrä miksi niit lapsia pitää kuskaa uusiin perheisiin alinomaa. Ne saavat todella paljon huonoa ilmapiiriä aikaan ja uuden perheen sekasin.
Mitä vähempi sen parempi, mies tuskin kaipaa entisiä lapsia jos on uusia lapsia tullut tai nainen on tuonut omasa niin sitä vilinää riittää siinäkin.
En ymmärrä miksi niitä pitää paapoa, onhan heillä äiti.
Turha on sekoittaa uutta puolisoa omien lasten ongelmiin, perhe elämä on parempaa kun saa kehittää sen omien kanssa eikä tuo niitä entisiä mukaan, jos oli ongelmia sillon niin nyt niitä on tuplasti.
Ei kukaan ole velvollinen hoitamaan kenenkään tenavia omalla ajalla, eikä ilmaseksi. Kunnon palkka niin kyllä uskon että entiset lapset voivat tulla, rahasta se on kiinni.
Kylläpä te osaatte käsittää kaiken väärin. Kuka on väittänyt ettei mies kaipaisi entisiä lapsiaan, ja miten ne ovat muuttuneet entisiksi lapsiksi? Ihan samalla tavoin miehen entiset lapset kuuluvat uusioperheeseen kuin naisen, tai yhteiset. Uusioperheen idea kai on se, että siihen kuuluvat tasapuolisesti molempien uusiovanhempien lapset. Minä kirjoitin tilanteesta, jossa uuden avovaimoni lapsi ei hyväksy minua ja tekee elämäni raskaaksi. Hänellä, kuten myös minun lapsillani, on ihan samanlainen oikeus olla tässä perheessä, nyt tuntuu vain olevan niin ettei hän hyväksy minua. Se saa minut miettimään, olisiko kaikilla (avovaimoni ja hänen lapsensa kuten myös minun lapseni ml) paremi olla ilman yhteiseloamme.
Tuskin kukaan eroaa lasten takia, joten en ymmärrä lausetta "jos oli ongelmia silloin niin nyt niitä on tuplasti".
Kylä ne isät pitää lapsiaan entisinä ja haittavina omaa elää, ei muuten olisi heitä hyljeksinyt ja unohtanut. Turha selitellä. Hyvä isä pitää lapset eikä hylkää eikä eroa vaimostaan, muut isät ovat luusereita.
Rakasta vaimoasi ja lapiasi sellaisena kuin he ovat, ellet, et ole ansainnut heitä elämääsi eron jälkeen.
Mitä veikkaat, miltä lapistasi tuntuu jos teet uusia kakaroita uuden lumpukan kanssa ja elätät hänen kakaroita ja leikit niille isää joka päivä. Omiasi näät kerran kuussa tai viikossa, ja palauta ne äidin luokse ja lähdet? Milt heistä tuntuu? Leikit isää vieraille kakaroille? Miltä tuntuu kun omat ajattelee että heissä oli vikaa kun eivät kelvanneet. Miten voit vaatia vielä että lapset halusiviat sinut nähdä tai tulla katsomaan sun lumpukoita? Oletko koskaan kysynyt? No et ole kun pelkäät heidän vastausta ja pidät sitä itsestään selvyyteenä että olet heille vielä isä, vaikket ole enää. Halveksittu ihminen. Niin ne kaikki jotka hylkäävät omat lapset.
Älä Lässy jauaha paskaa ! Sinun tspauksessa isä/ex miehen oli vaikea olla isä koska estit lapsia menemästä isän luokse
No niin estin ja hyvä että estin. Nyt ollaan iloisia että suojelin lapseni sutturoilta, joiden vuoksi isä lapsensa hylkäsi ja vaihtoi. Me ollaan ainakin onnellisia kun emme joutuneet haukutavaksi eikä pakolla näkemään sutturoita eikä olemaan missään tekemisissä sutturoiden kanssa.
Tekisin kaiken uudelleen jos voisin. Paremapaa elämää ei voi lapsilleen toivoa j a saada kun pitää erossa sutturoista. Olemme niin etuoikeutettuja kun mieskään ei meitä pakottanut ottamaan sutturoita kotiimme haukkumaan ja sotkemaan.
Olemme niin onnellisia.
Lissu moi! Paneeks teidän entisten liittojen lapset toisiaan? Ei ne varmaan ainakaan samaan saunaan mee