Alkoholi ja hengenahdistus

Omainen_123

Juttelelen noin kerran viikossa sukulaiseni kanssa puhelimessa ja nyt olen alkanut huolestua. Olen tietoinen, että hänen alkoholinkäyttönsä on päivittäistä ja erittäin runsasta, mutta aina välillä hieman selvempinä hetkinään hän soittelee minulle ja vaihdamme kuulumisia. Viime kertoina on ollut todella hengästyneen kuuloinen ja puhe tämän takia jopa kohtalaisen vaivalloista. Väittää olevan kevään aiheuttamien astmaoireiden syytä, mutta astmaa hänellä on ollut vuosikausia, eikä tällaisia hengästymisoireita ole ennen ollut. Viime aikoina hän on valitellut myös paljon vatsakipujaan ja huonovointisuuttaan (voi tosin olla tekosyitä, joilla perustelee sitä ettei oikein enää pääse poistumaan kotoaan).
Voiko jokin alkoholiin liittyvä sairaus aiheuttaa tällaista hengästymistä? Vai onko jotain muuta? Pyysin menemään lääkäriin, mutta itse sanoo, ettei ole tarvis. Oli juuri kuulemma käynyt lääkärissä, ja kaikki muuten hyvin pieniä verensokeriongelmia ja verenpaineongelmia lukuunottamatta, jotka hoidossa. Alkon käyttöä ei myönnä ollenkaan, ja jos siitä kysyy niin suuttuu.

6

4899

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sairausseon

      Juuri tälläistä olen huomannut myös eräästä joka juo paljon. Suuttuvat jos alkaa kysellä ja syyttävät aina muita kaikesta.
      Olenkin lopettanut kaiken yhteydenpidon ja laittanut eston hänen numeroonsa, eli puhelimeni ei soi vaikka soittas.
      Raittiina ennen juomistaan oli ihan mukava ihminen, itse on päätöksen tehnyt juoda ja apua ei halunnut.
      Hyvää jatkoa kaikesta huolimatta, syyllistämällä juoja pitää läheisiään koukussa, et saisivat lisää viinaa.

    • Random456

      Onko sukulaisellasi ylipainoa? Voisiko johtua siitä?

    • nipsuliinii

      Kyllä alko voi aiheuttaa hengästymistä, etenkkin jos henkilöllä on korkeaa verenpainetta. Ihan jo siis ilman mitään fyysistä suoriutumista. Toki heittelehtivät verensokerit varmaan voi vaikuttaa myös hengästymiseen. Mut korkean verenpaineen ja alkon yhteisvaikutusta pitäisin vahvempana vaihtoehtona

    • Omainen_123

      Ylipainoa hänellä ei juuri ole, tosin selkeästi on viime aikoina pöhöttynyt. Eli nestettä kertynyt lähinnä vatsan seudulle (tai arvaan että nestettä, koska ei juuri syö mitään, vain juo).
      Verensokerit heittelevät kyllä, ja joskus aiemmin ollut verenpaineongelmia. Eli olisikohan joku näiden yhdistelmä sitten... Huonolta kuitenkin vaikuttaa.

      • nipsuliinii

        Tiedä häntä... Kurjaa tieten on, ettei lähimmäistään yleensä saa sinne hoitoon silloin kun taustalla alkon käyttöä ja sairaudentunnottomuutta. Et valitettavasti oikein muuta voi kun seurata vierestä. Niin ikävää kun se on.


    • henkiahistus

      Voi olla myös sydämen vajaatoimintaa alkoholi edesauttaa monia sairauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe