Didem Özgüm. Lukaiskaapa tämän Maran naapurinrouvan blogia. Täältähän Mara on ' lainannut' oman elämäntyylinsä blogeihinsa.
Maran esikuva
Riksustamyös
583015
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 58
Vanhimmat
Cosmon bloggari ja lisäksi omat sivut,
Kyseinen bloggari on Martinan tapaan yksi pahimmista lompakkoloisista. Ylpeilee julkisesti siivestämisellään ja jopa tyhmyydellään, hänen miestään ei kuulemma haittaa ettei naisen kanssa pysty keskustelemaan ajankohtaisista ja syvällisistä aiheista. Ei ole saanut jallitettua miestänsä avioliittoon, mutta kyllähän sitä elaripullan siivelläkin elelee hyvin. Ei tule yllätyksenä, että näiden kummankin daamin miehet nähdään usein vieraassa naisseurassa, hyvinkin lämpimissä ja läheisissä tunnelmissa.
Se nyt vaan menee niin että vähän aikaa se "kotivaimo" on kiva, on joku joka huolehtii kodista, passaa ja palvelee monin tavoin. Ja on vielä ulkoisesti edustuskelpoinen. Todellisuudessa nuo naiset eivät jaksa kauaa kotipiian rooliaan, ja alkaa vinkuminen. Vielä kun on lapsella on turvattu selustaa, niin alkaa rooli lipsua. Pitäisi saada lisää matkoja, lisää vaatteita, lisää uutta sisustusta, lisää omaa aikaa, lisää huomiota mieheltä, lisää juhlia jne. jne. Kun sitten nainen on vielä tyhmä, kiinnostunut ainoastaan muodista ja sisutuksesta, miestä alkaa kiinnostaa naiset joilla on älyä, terveitä arvoja ja mielenkiintoa maailman menoa kohtaan. Mies huomaa viihtyvänsä sellaisten naisten kanssa joiden kanssa voi oikeasti jakaa ajatuksiaan ja mielipiteitään.
Juuri näin. Tästä syystä Maru on unelmafife.
Sepä se, kun nämä vaimot eivät keskustele edes julkkisjuorupalstalla päivittäin. Miehet kaipaavat heidän laisiaan älykeskustelijoita.
Ei ehkä keskustele, mutta lukee sitäkin tarkemmin. Ainakin Maran "julkaisut" ja korjailut mukailee välillä niin tarkkaan juorupalstojen keskusteluja että kyseessä ei voi mitenkään olla sattuma.
Mutta Maran ongelma onkin, ettei ole olemassa Maraa, vain "Mara", kulissi jota muotoillaan ja rakennellaan ulkoa tulevan informaation perusteella. Käydään lukemassa Suomi24-keskusteluja jotta tietää koska pitäisi esittää huolehtivaa äitiä ja koska onnellista parisuhdetta. Nyt vielä löytyy naapuri jolta kopioida ideoita oman kulissin koristeeksi, helppoa ja vaivatonta. Harmi vaan, että oma "pupu" ei taida saada sellaisia rahoja kasaan kuin naapurin "fifen" elättäjä.
Ei Martinalla ole ongelmaa. Rakentanut itselleen vuosien kuluessa brändin, jolla tulee mainiosti toimeen. Hän ei tarvitse juorupalstoilta mitään vinkkejä. Hän elää unelmaansa.
Brändi tosiaankin :) Salapano-juoppo.
Tulee toimeen, koska:
-asuu ilmaiseksi
-auto ilmaiseksi-
-ulosotot maksaa mutsi
Elää unelmissaan 27/7. Mainiota.
Joo se ei moneltakaan onnistu.
Sinä harhoissa
Kyllä. Nivuslonkerohirviö elää unelmissaan. Trikotletti on muka urheilija. Kävelevä kaasupullo on nolo riipputissi.
No kylläpä Maaru matkii kaikkea mitä nuori rva on kirjoittanut. Tänään Maaru snäppää ja sumuttaa muka jotain vitamiinia Viken suuhun. Naapuri blogissaan kirjoittaa juuri sitä samasta suihkeesta .
Matkija Maaru
Ja tuhannet muut . Tätä tekee nyt hyvin moni. Samaa asiaa
Että se siittä
Hassua, että D kirjoittaa vielä tänään blogissaan "meidän perheessä" ja "meillä syödään tänään", vaikka mies on poistunut kuvioista aikaa sitten. Toki käy katsomassa poikaansa, mutta maaliskuun hotellibreikilläkin oli eri makuuhuoneet.
#familytime
Onhan se perhe vaikka ei olisi miestä saman katon alla .
Nimen perusteella turkkilainen mamu? Onko elaripullan isä suomalainen?
Kamalaa suomea blogissa, kumma että Cosmopolitan viitsii pitää tuollaista sivuillaan.
Match made in heaven kyllä maran kanssa.
Mara ja Özgüm osaavat suomea yhtä hyvin. Olisi hauska kuunnella heidän "keskusteluaan".
Kyllä rouva D on jotenkin askeleen edellä kaikessa wannabe rouva Marttaa. Brändännyt itsensä hienosti, M näyttää melko rahvaanomaiselta ja moukalta D:n rinnalla, vaikka lompakkoloisia toki molemmat.
Witun lortot...........................................hahahah
Sama "ammatti" kuin Martinalla: INFLUENCER! :))
Eipä olekaan! Mara on InfCluencer eli melkein akateemisesti koulutettu.
https://www.instagram.com/bydidem/
http://www.cosmopolitan.fi/blogit/didem/
Kiitos vinkistä! Hauska seurata, kuinka naapurukset elävät huikeaa luksuselämää mainosblogeissaan ja Instagrameissaan.
Näinhän ne rikkaat ja kuuluisat elävät.
Ilmaiseksi saadut halpaketjujen rytkyt yhdistettynä mieheltä pummattuun merkkilaukkuun, tyylitöntä. Didem on tosin kyllä todella kaunis, mutta sisin hänelläkin yhtä ruma ja musta kuin Martinalla.
Miten tämä Maruun liittyy? Rikas? Ei omista mitään. Kuuluisa? Salapatjana ja rattijuoppona joo.
Näätkö jopa hänen sisimpäänsä?
Määä nääään jooo.
Koooortelaaampi.
Se on NÄEN! Ei 'nään'
Kyllä omistaa
Naapurin kädet yhtä pitkät kuin Maran jalat, tosi hoikka nainen. Ei rintoja ei paljon peffaakaan. Ammatti malli varmaan ja kaunis ilman meikkiä. Ei ihme että Mara plagioi, idea on löytynyt tyhjäkäyntiin!
Instakuvat kertovat, että rinnat ovat kyllä oudosti kasvaneet.
Noiden mimmien kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä ja laittaa sukanvarteenkin jotain ennen kuin äijät jättää, kämppä realisoidaan, lapset lähtee omilleen ja vaihdevuodet alkavat kolkuttelemaan ovelle. Ottakaa kaikki irti minkä saatte, olette ansainneet sen ja nuo puppelitkin on sen ansainneet!
Samaa mieltä. Ei tartte sitten vaihdevuosien jälkeen ruikuttaa juorupalstalla osaansa.
Taas yksi Riihimäen "lahja" maailmalle. Isällä on pizzeria Riksussa, toinen tytär politikoi tottakai kokkareiden riveissä. Äiti on suomenRUOTSALAINEN, eli jotain hienoahan se on. Erittäin tyhjäpäinen nainen, eikä enää nuorikaan. Mutta onneksi hänestä ei tullut sitten lastenhoitajaa, lasten onneksi siis.
Kenestä puhut?
Martinasta.
HAHAAAAAAAAAAAAAAHAAAAAAAAAAAAA!!!
Marakan äidistä tuli reikimestari ja tyttärensä kersojen nanny.
Essi on se toinen nanny tytöille.
Didun kannattais todella unohtaa Maran seura, ennen kuin Didukin revitään riekaleiksi täällä. Kyseisestä naisesta saa vaikka ja mitä irti:D äly loistaa, itsetienatut rahat, pyrkyriys joka alkanut jo lapsuudesta pakonomaisesti kotiolojen vuoksi...
Huolestuttaa nämä "influencerit", didemit, maisat, marttiinat sun muut - mitäs se, jos aikuiset naiset lukevat heidän blogejaan ja saavat niistä hupia. Nauruterapiaa se ainakin on. Mutta jos ja kun keskenkasvuiset tyttöset ammentavat näistä tuulitunneleista elämänohjeita! Eihän nämä hattara-aivot tunne mitään vastuuta tällaisesta. Omillekin lapsilleen opettavat karmeita pinnallisia arvoja.
Voiko siis olla totta, että tämä D - ei mikään teini siis - pilkkasi jotain vanhempaa Stokkan myyjää blogissaan? Sen tekstin hän on näköjään (miehensä tai siskonsa ohjeistamana?) poistanut. Uskomattoman törkeää. Kyllä tätä neitoa palvellakseen täytyy monen vanhemman ihmisen tehdäkin pitkä työura. Eikös kokoomuslaiseen ideologiaan se juuri kuulukin? Niin kauan kuin pystyy seisomaan tai istumaan, töitä pitää tehdä. Mutta ehkä neidon mielestä jossain PIILOSSA, ei nyt ihmisten näkyvillä, varsinkaan parempien ihmisten Stokkalla. Nåjåå, bättre folkin!
Tuo nuorten ja kritiikittömien tyttöjen vedättäminen tässä tietysti eniten harmittaa. Noiden "hattara-aivojen" tekemiset ovat muuten pääasiassa puhdasta viihdettä pinnallisuudessaan, typeryydessään ja lahjattomuudessaan, mutta moni nuori tyttö on vielä niin syvällä satumaailmassa, että heihin tuollainen uppoaa. Jokainen nuori nainen joka pistää taloutensa ja luottotietonsa kuralle noiden hömppien innoittamana on liikaa. Jokainen nuori nainen joka tuhoaa ulkonäkönsä täytteillä noiden hömppien innoittamana on liikaa. Jokainen nuori nainen joka luopuu itsekunnioituksestaan varakkaan miehen takia, noiden hömppien innoittamana, on liikaa.
Nuo naisethan ovat kaiken kulissin takana oikeasti todella onnettomia. Koko ajan pelko persiissä että se elättäjä kyllästyy ja löytää jonkun fiksumman. Heidän julkinen ulostulonsa on selkeä merkki omasta riittämättömyyden tunteesta, jota sitten yritetään hoitaa epätoivoisesti somessa ja blogeissa. Kun elämäntyyli perustuu siihen, että varakas mies haluaa lapselleen parasta ja sinä tulet vain siinä sivussa, ei voi itseään kovin rakastettuna ja arvostettuna pitää.
Missähän Stefan on? Pitkään aikaan ei Maaru ole snäpännyt pupusta yhtään mitään. Heti kun tulee kotiiin niin eiköhän kuvaa saada
Missähän Vicotria on? Isällään kai kuten 27/7.
Perheteatterissa on lavasteiden vaihto käynnissä.
Pupu on löytänyt laadukkaamman pesän.
saattaa mennä tähtitornin vuoren luxus kämppä myyntiin, kun ostosta kulunu 2v. sen jälkeen saa tuotot verottomana.kun kämppä rempattu viimesen päälle kuten sijoitus asunto.
Maru muuttanee sitten Hangon huvilalleen.
Mitä köyhemmät lähtökohdat, sitä enemmän vilahtelevat kuvissa merkkilaukut jne
Mietin vaan, mitä näille blogin pitäjille sitten käy, kun äijä jättää ja nuoruus katoaa.
Jäljelle jää....ehkä pari laukkua.
Didem on ollut turkissa lähes kuukauden. Mies Mikko Leppänen oli jossain muualla. Ja niitä laukkuja heilutettiin joka kuvassa😂
Mihinkä vidduun nämä ongelma jätteet haudataan kun se aika tulee, maahan niitä ei voi laittaa tai pilaantuu pohjavesi. Ja jos hautaa, niin eivät mätäne koskaan. Niin paljon kemikaaleja ropassa.
Eiks löydy vielä vanhempia viestejä Martinasta.?😂.
Uudet rinnat. Missä tän se mies tai poikako lie?
Didem puhuu ruotsia mieluusti. Kuullostaa paremmalta etelä-Helsingissä.
Riksusta silti. Ja pizzanpaistajan tytär. Niin hienoa ja yläluokkaista koko ajan.
Säälittää naiset, joille raha menee aina rakkauden edelle.
Jossain vaiheessa rypistyvät ja kurtistuvat. Silloin alkavat ongelmat.
Jossain vaiheessa rypistyvät ja kurtistuvat ja tulee isot silmäpussit ja sitten ei kelpaa enää kenellekään ja pitää aloittaa uuden uran kirjoittelemalla oksennuspalstoille ja kadehtia muiden elämää mutta ennenkaikkea heitä heidän miehistään.
Onko Seiska jo ostanut uudet silikonit?
kun nuo vanhat vähän roikkuu.
Onko Diipadaa ollut koskaan naimisissa?
Täydellinen nainen, eikä kukaan ole koskaan vienyt vihille?
Noiden somehenkilöiden kiinnostavuus on hyvin lyhytaikaista.
Monilla ei mitään ammattia somessa roikkumisen lisäksi.
Aina tulee tuutista uusia didemeitä ja marttinoita.
Kas kun ei pääsiäistä vietetty yhdessä kun niin rakastuneet on